Lapsuus, ei varhaislapsuus

Jos ei oteta varhaislapsuutta, homoseksuaalisuus on voinut olla syynä myös LAPSUUDEN tunnesuhteiden avulla. Onko teillä ollut minkäänlaisia kokemuksia lapsuuden ajassa?
2683
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Lapsuudessa oli tunnesuhteita, ja niitä oli myös varhaislapsuudessa (ihan turha sitä on määritellä pois lapsuudesta), sillä olihan minulla vanhemmat ja myös sisaruksia, muita sukulaisia ja leikkikavereita. Lapsuus on sellaista onnellista ja huoletonta aikaa useimmille, toivottavasti, ja siihen kuuluvat aina myös tunteet. Kokemuksia kertyi paljon, leikittiin vaikka mitä ja mielikuvitus oli apuna. Seikkailtiin ullakoilla ja kiipeiltiin puissa, onneksi ei sentään pahempia onnettomuuksia sattunut.
Niinpä niin, eiköhän useimpien lapsuus ole vähän samanlaista. Sitten myöhemmin alkaa oma seksuaalisuuskin selkeytyä, joillakin aikaisemmin, ja joillakin vasta myöhemmällä iällä, joillakin ehkä vasta perheen perustamisen jälkeenkin. Ihan luonnostaa alkaa joko tytöt tai pojat, naiset tai miehet kiinnostaa enemmän, ja lähes jokaisella meistä on jonkinlaista eroottista kiinnostusta myös omaan sukupuoleen.
Olisi mielenkiintoista tietää, mitä kyselijä kysymyksellään tarkoitti, ja että oliko se jotenkin johdatteleva kysymys?

Äänestä

Minulla oli onnellinen lapsuus, ja sain kasvaa turvallisessa ympäristössä. Suhteeni molempiin vanhempiini ovat olleet aina hyvät ja ovat sitä edelleen, kun ovat saaneet tietää suuntauksestani. Seuraavaksi vien poikaystävän vanhempien luokse näytille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nimetön kirjoitti:

Jos ei oteta varhaislapsuutta, homoseksuaalisuus on voinut olla syynä myös LAPSUUDEN tunnesuhteiden avulla. Onko teillä ollut minkäänlaisia kokemuksia lapsuuden ajassa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu