Show jatkuu

Show hypnoosin yllä jatkuu, mutta pian loppuu...onneksi..! Näillä kiihkomielisillä maalliikoliikeiden vastustajilla on selkeästi uskonnollislahkolaisvaikutteita. Näiden lahkolaisten jumalat löytyvät tieteelliseltä puolelta. Onneksi mikään laki Suomessa ei voi kieltää Hypnoosiliiton tai Hypnoosiyhdistyksen toimintaa. Tämä on kait karvas pala nielettäväksi..!
10369
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Täytynee muistaa ettei mitään puoskarilakia ole kehitteillä. Tähän mennessä on vain yksi ainoa kirjallinen kysymys jätetty hallitukselle, johon peruspalveluministeri antoi vastauksensa, jossa totesi ettei ole aihetta lainsäädäntöteitse ryhtyä valvomaan esim. maalikkohypnoosiliikeitä.
Aihetta on vasta sitten toimia, jos jokin taho tai yksityinen henkilö toimii lain vastaisesti ja markkinoi laittomia terveyspalveluja. Näitä tapauksia koskee silloin rikoslaki.

Äänestä
  • Ei tietenkään ole mitään lakia kehitteillä. Eräillä vain mielikuvitus lentää. Eivät tule onnistumaan, ehhei. Taustalla on se vuosikymmeniä vanha muistio jota yrittävät kulissien takana edelleen ajaa. Putkahtaa aina silloin tällöin esille jos lääkäreillä ei ole muuta tekemistä. Eivät tule ikinä onnistumaan, sillä meillä on kansan tuki ja vuosikymmenien kunniakkaat perinteet. Ihan saadaan rauhassa jatkaa kuten ennenkin.

    Ei anneta kaiken sorttisten aktivistien ja kuivien yksisilmäisten tiedemiesten pelotella meitä hiljaisiksi, mutta me emme lannistu.

    Puoskareita emme ole, puoskareiksi emme tule. Olkaamme suggestoterapeuteja. Hyvä me! Hyvä SHY ja Hypnoosiliitto!

    Äänestä

Suomi on vapaa maa. Kyllä täällä saa perustaa perjantailoosheja parapsykologisiin suggestiotutkimuksiin ja Ultra-lehtiä "suggestoterapeuttien" ilmoituksia ja artikkeleita varten, antaa kiinteistövälittäjän auktorisoinnilla neuvoja hengityselinsairauksista Lay Hypnotism Movementin sivustolla, kouluttaa Kodin lääkärikirjan tiedoin neurofysiologiaa "rentoutusohjantaohjelmoijan" tutkintokoulutuksessa, markkinoida kristillisille liikemiehille sinistä valoa hehkuvia lamppuja kehitysapuun tsunamialueille tai vaikkapa povata potilaalle tai "työnohjattavalle" tarot-korteilla tai joensuulaisen levyseppä-hitsaajan henkimaailmasta kanavoimilla voimaeläinkorteilla...

Mitäs hätää tässä on kun on "alitajunnan rajattomat voimavarat" käytössä ja "työkalurasiassa" hätävaroina koulu-Kalevala loitsuineen ja universaalin reiki-energian välittäjät, ihan universumin keskipisteessä.

Äänestä

Tosiaan, olen miettinyt, että mikä hemmetti noissa skeptikoissa on kun pitää vaan käydä uudelleen ja uudelleen näillä hypnoosi-, sun muilla "huuhaapalstoilla". Heitä taitaa yksinkertaisesti nakertaa tieto siitä, että muut ymmärtävätkin joitain, mikä ei heidän jakeluunsa yllä. Millään muulla en ole osannut selittää sitä, että he ovat näiden palstojen AKTIIVISIMMAT lukijat:)

Äänestä
  • Täällä on hauskaa. Te olette niin tohkeissanne yhteisöjenne vuoksi. Katsomossa istujana ihan jännittää teidän puolestanne. Että milloin ne narahtaa ja kenellä käy käry ensin.

    Puoleksi maanalainen meininki kiehtoo. Minä vietän täällä paltsut. Tällä foorumilla, hypnootikkojärjestöillä ja Hypnologian sivuilla on jo hiukan kulttimainettakin yliopistolla. Keep up the "good" work!

    Tänne kirjoittelevat oikeat asiantuntijat järjestöihmiset vain pilaavat asiallisilla teksteillään hypnootikkojen (tahattoman tragikoomisen) reteän camp-irrottelun.

    Äänestä

  • Se on se kateus.
    Tietemiehet, jotka ei mitään tietä, katehtii teitin salaperäisiä intuitiivisia tietojanne, rajattomia sellaisia.
    Lääkärit, Suomen pienipalkkaisin ammattikunta, katehtii teitin suunnattomia rikkauksianne.
    Hoitajat, joilla ei ole mitään tekemistä, katehtii teitin vuolaita asiakasvirtojanne.
    Ja kaikki katehtii teitin hyvää mainettanne ja sivistyneisyyttä.

    Katehtiminen, siitä on kymysys. Kateutesta ynnä katkeruutesta, kaunasta ja kostonhimosta. Ennen kaikkea lääkärien salaliiton kateutesta.

    Äänestä

  • "Dr" Monty Python kirjoitti:

    Täällä on hauskaa. Te olette niin tohkeissanne yhteisöjenne vuoksi. Katsomossa istujana ihan jännittää teidän puolestanne. Että milloin ne narahtaa ja kenellä käy käry ensin.

    Puoleksi maanalainen meininki kiehtoo. Minä vietän täällä paltsut. Tällä foorumilla, hypnootikkojärjestöillä ja Hypnologian sivuilla on jo hiukan kulttimainettakin yliopistolla. Keep up the "good" work!

    Tänne kirjoittelevat oikeat asiantuntijat järjestöihmiset vain pilaavat asiallisilla teksteillään hypnootikkojen (tahattoman tragikoomisen) reteän camp-irrottelun.

    arvata, että täällä sitkeästi roikkuvat ovat nuoria, jotka eivät vielä edes ole joutuneet pysähtymään kertaakaan.

    Silloin sitä ollaan vielä niin tietäväistäkin ja itsevarmaa, mutta odotas, kun tulet sairaaksi ja tarvitset oikeasti apua- apua, jota koululääketiede ei osaa tarjota.

    Juu, joten sorge vaan. En yleensä kinastele lasten kanssa mutta viestisti selvensi tätä suomi24:n touhua muutenkin- niin tyypillistä;)

    Äänestä

  • pitihän se kirjoitti:

    hyvä hyvä *läiskyttää reisiä :-)))))))

    muuten eikös Lothar ollu Taika-Jimin poikaystävä ennen kuin tää nainen astui kuvioon?

    ala käyttää vakinickiä => mä alan fanittaa sua jos tulee trabolsseja kyttien kaa.

    tsemit sulle sen lain kanssa ;-)
    pitäkää pintanne ja sä sun sekti

    Äänestä

  • Katehtija kirjoitti:

    Se on se kateus.
    Tietemiehet, jotka ei mitään tietä, katehtii teitin salaperäisiä intuitiivisia tietojanne, rajattomia sellaisia.
    Lääkärit, Suomen pienipalkkaisin ammattikunta, katehtii teitin suunnattomia rikkauksianne.
    Hoitajat, joilla ei ole mitään tekemistä, katehtii teitin vuolaita asiakasvirtojanne.
    Ja kaikki katehtii teitin hyvää mainettanne ja sivistyneisyyttä.

    Katehtiminen, siitä on kymysys. Kateutesta ynnä katkeruutesta, kaunasta ja kostonhimosta. Ennen kaikkea lääkärien salaliiton kateutesta.

    Totta puhut, kun eivät osaa sitten muuta kuin rentouttaa. Syvän hypnoositilan tuottaminen kun vaatii todella jotain muuta kuin koneen ääressä vinkumista!

    Äänestä

  • Katehtija kirjoitti:

    Se on se kateus.
    Tietemiehet, jotka ei mitään tietä, katehtii teitin salaperäisiä intuitiivisia tietojanne, rajattomia sellaisia.
    Lääkärit, Suomen pienipalkkaisin ammattikunta, katehtii teitin suunnattomia rikkauksianne.
    Hoitajat, joilla ei ole mitään tekemistä, katehtii teitin vuolaita asiakasvirtojanne.
    Ja kaikki katehtii teitin hyvää mainettanne ja sivistyneisyyttä.

    Katehtiminen, siitä on kymysys. Kateutesta ynnä katkeruutesta, kaunasta ja kostonhimosta. Ennen kaikkea lääkärien salaliiton kateutesta.

    Vai että KADEHTII!! Valaisisitko mitä kadehtimista teissä maallikoissa on??
    Minä ainakin käyn mieluummin koulutetun ammatti-ihmisen luona!! En minkää ruputohtorin!!
    Toivottavasti näitten juttujen ansiosta ihmiset oppivat valikoimaan kenen luo menevät. Siinä tapauksessa jos tulee jotain ongelmia saa ainakin jonkun vastuuseen. Sitä kun nämä mainitsemasi "kadehdittavat" maallikot eivät ota. Ei minkäänlaista vastuuta!!Että revi siitä!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Taika Jim kirjoitti:

Show hypnoosin yllä jatkuu, mutta pian loppuu...onneksi..! Näillä kiihkomielisillä maalliikoliikeiden vastustajilla on selkeästi uskonnollislahkolaisvaikutteita. Näiden lahkolaisten jumalat löytyvät tieteelliseltä puolelta. Onneksi mikään laki Suomessa ei voi kieltää Hypnoosiliiton tai Hypnoosiyhdistyksen toimintaa. Tämä on kait karvas pala nielettäväksi..!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu