Hei!
Matkustamme Japaniin kahdeksi viikoksi maaliskuun alussa. Lennot ovat Tokioon, missä on tarkoitus olla neljä ensimmäistä päivää. Sieltä siirrymme Kiotoon ja sen jälkeen muutamaksi päiväksi johonkin kylpylä-ryokaniin.
Kyselenkin nyt majoituspaikoista tai oikeastaan alueista. Tokiossa ja Kiotossa haluaisimme majailla hyvien kulkuyhteyksien ääressä, mutta alueella, missä on historiaa ja nähtävää. Bilettäjiä emme ole, hyvä ruoka ja kulttuuri sen sijaan kiinnostaa. Entäpä kuumat lähteet, mihin päin kannattaa suunnistaa niistä nauttimaan?
Muitakin kulttuuri- ja ruokapitoisia vinkkejä otetaan kiitollisuudella vastaan!
Japaniin maaliskuussa
2
770
Vastaukset
- sasae
Tokiossa ei ole hirveästi historiallista nähtävää, koska kaupunki pommitettiin maan tasalle 2. maailmansodassa. Monet tykkäävät Asakusan/Uenon suunnan ryokaneista, koska se on perinteisempää Tokiota.
Tokiossa on ainakin yksi oikea onsen.
Kiotossa älkää majoittuko siihen pääjuna-aseman viereen vaan menkää enemmän sinne temppelialueille päin.- Tokiossa
Tokiossa ilman muuta Uenon ryokaneihin. Itse olen käyttänyt Ryokan Sawanoyaa kahdesti, hyvä ja edullinen. Kiotossa yövyin kerran hullunhalvalla käsittämättömässä Uno house nimisessä mörskässä, josta mm. puuttui paikoin katto. sijaitsi kuitenkin aivan keskustassa ja jäi mieleen hauskana kokemuksena.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude15413535Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t749804Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h999172Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee
– Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k218159Giorgia Meloni vs Riikka Purra
Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk406783Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1506195Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua724308Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri243415Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy393407En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen
Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä4011300