Hymyillen hiljaa kohotan kasvoni kohti taivasta. Lennätän ajatuksiani ympärilleni. Kohtaan ylitseni lentävän lokin, tunnustelen sen sielua. Iloitsen sen kanssa liitelemisestä läpi lumisateen. Pyörittelen mieltäni läpi talojen, läpi puistojen. Sivelen aisteillani vanhojen tammien pintaa, kuunnellen niitten kertomuksen joen rannalla eletystä elämästä. Jatkan matkaani pitkin pengertä, hyväillen sen lumivaippaisia muotoja. Tietämättä mitä etsin jatkan matkaani. Kisailen läpi lumihiutaleitten takaisin itseni luokse.
Käännähdän hitaasti kohti katselijaa, jonka katseen tunnen poskillani. Sama lokki jonka kanssa liidin taivaalla. Heitän sille kiitokseksi leivänpalasia tunteesta, ilosta jonka se jakoi kanssani. Taidokkaasti napaten leivästä kiinni, lokki nyökäyttää päätään ja lentää pois.
Nousen ylös ja puistelen lumen pois vaatteistani. Sivelen tammen pintaa, katsellen miten kaunis puu siitä on tullut vuosien saatossa. Lähden kahlaamaan puuterilumessa mäkeä ylös. Vienon tuulen puhallellessa ympärilläni, nousen läpi omenapuitten lehdon, vanhan narisevan portin. Lumipeitteisen puutarhan, hiljaa, nauttien kaikesta ympärilläni. Surullisena tietäen, että tämä on viimeinen kerta kun täällä astelen.
Suljen silmäni, kättäni kohottaen kosketan tuulen kasvoja ja painan sormeni hellästi sen hymykuoppiin. Hiljaisuudessa se ymmärtää suruni ja hetkeksi kietoo minut syliinsä. Kuin kuiskaus tunnen miten tuuli lipuu pois luotani. Avaan silmäni tietäen, että nyt on aika lähteä pois...
Käännähdän hitaasti kohti katselijaa, jonka katseen tunnen poskillani. Sama lokki jonka kanssa liidin taivaalla. Heitän sille kiitokseksi leivänpalasia tunteesta, ilosta jonka se jakoi kanssani. Taidokkaasti napaten leivästä kiinni, lokki nyökäyttää päätään ja lentää pois.
Nousen ylös ja puistelen lumen pois vaatteistani. Sivelen tammen pintaa, katsellen miten kaunis puu siitä on tullut vuosien saatossa. Lähden kahlaamaan puuterilumessa mäkeä ylös. Vienon tuulen puhallellessa ympärilläni, nousen läpi omenapuitten lehdon, vanhan narisevan portin. Lumipeitteisen puutarhan, hiljaa, nauttien kaikesta ympärilläni. Surullisena tietäen, että tämä on viimeinen kerta kun täällä astelen.
Suljen silmäni, kättäni kohottaen kosketan tuulen kasvoja ja painan sormeni hellästi sen hymykuoppiin. Hiljaisuudessa se ymmärtää suruni ja hetkeksi kietoo minut syliinsä. Kuin kuiskaus tunnen miten tuuli lipuu pois luotani. Avaan silmäni tietäen, että nyt on aika lähteä pois...
Vastaukset 3
Vanhimmat
Pidän tyylistäsi kirjoittaa. Tästä pätkästä kykenin aistimaan kertojan äänen ja tuntemukset hyvin. Sanajärjestykset kompuroivat joissain kohdin, muuten tarinassasi on ihan kelvollista kieltä. Käytät peruskuvailua, mutta tässä se oikeastaan toimii.
Sisällöllisesti Muistosi on hivenen liian epämääräinen. Arvelen, että tämän tekstin tarkoitus on lähinnä kutkuttaa lukijan kaikkia aisteja. Silti nämä Missä-Miten-Kuka-Miksi- jutut saisivat olla tarinassa/tarinan osassa selkeämmin. Toivottavasti ymmärrät tarkoitukseni.
Jotenkin minusta tuntuu hassulta ajatus lokista talvisaikaan. Ainakaan minä en ole nähnyt ko. siivekkäitä lumisateessa lentelemässä. Jokin muu talvisempi lintu olisi tässä kohtaa paikallaan. (Toinen asia on, jos lokki on symboli unelmille,ajatusten lennolle tms.)
Tähän tekstiin on hankala tosissaan pureutua, koska se ei oikein kerro mistään mitään. Koska se ei myöskään ole kokonainen tarina, sitä on vaikea arvottaa. Huomaa silti, että sinulla on sana joltiseenkin hallussasi. Mukavaa, haaveksivaa tekstiä tämä on. Luin tätä mielelläni. Pitempiä tekstejä ajatellen vinkki: Laita välilyönti jokaisen kappaleen väliin. Näin kappalejaosta tulee selkeämpi ja tekstistä helpompaa lukea. Jatka ihmeessä harrastusta. On kiva saada tänne uusia ihmisiä ja näin ollen uusia juttuja!
Koska teksti on mielestäni hyvä, tarraudun yksityiskohtiin. Se luettakoon siis hyväksi asiaksi, vaikka paholainen asuukin suurissa linjoissa.
1. "Kohtaan ylitseni lentävän lokin, tunnustelen sen sielua."
Kuinka tunnustellaan sielua? Tunnustelen merkitys on nähdäkseni konkretiaan ankkuroitu, pääasiallisesti sormenpäillä tehtyä koskettelua. Kuinka sieluun pääsee käsiksi ellei avaa koko lokkia?
2. "Sama lokki jonka kanssa liidin taivaalla. Heitän sille kiitokseksi leivänpalasia tunteesta, ilosta jonka se jakoi kanssani. Taidokkaasti napaten leivästä kiinni, lokki nyökäyttää päätään ja lentää pois."
Tässä on pieniä ongelmia tekemisen päällekkäisyyden kanssa. Voiko samaan aikaan taidokkaasti napata leivän kiinni nyökyttää päätään lentää pois? tämänkaltaista sirkustemppua lause implikoi. Koklaa vaikka: taidokkaasti lokki nappasi leivästä kiinni, nyökytti sitten päätään ja lensi pois. Tämäkään ei vielä selitä miksi joku liitelisi mielikuvitusmaailmassa leipätaskussaan, ajaisiko lentosuukon muodossa lähetetty kiitos asian?
3. "nousen läpi omenapuitten lehdon, vanhan narisevan portin"
Omenapuitten läpi nousun ymmärrän, mutta kuinka noustaan narisevan portin läpi? Tulee mieleen jonkin sortin limboaminen. Tämä huomio saattaa vaikuttaa sinusta pilkunviilaamiselta ja täysin epäolennaiselta, mutta luota minuun kun sanon, että tuollaiset pienet asiat ovat juuri niitä joilla on väliä.
Mutta pidin kirjoituksestasi, siinä oli hyvä tunnelma. Oletkohan nouseva kyky? Semppiä.
no kirjoittelin tässä ensi kertaa, että kappalejaot olivat vähän hakusessa.. ja juu.u.. kyllä tuo lokki oli vain vertauskuvallista.. lisähuomautuksena, täällä on kyllä lokkeja talvellakin ja paljon... satamien ja vesistöjen lähellä niitä majailee =)
voi kiesus, nouseva kyky.. *on ihan hämillään*..
tämä oli ihan vain kokeilua minulta... *wirn* voisihan sitä jotain tänne toistekin riipustaa... *hymyilee*