Vauvan vesirokko

Te, joilla alle puolivuotias vauva on sairastanut vesirokon,kaipaisin kokemuksianne taudista.
1212242
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

puolivuotiaana ja melko runsailla näpyillä.Isosiskollaan oli samaan aikaan (5v) ja hän tuntui paljon kutiavammalta kuin pikkusiskonsa.
Ainoa mistä suojasin näppyjä raapimiselta oli pään seutu koska sinne hänen kätensä löysi,muualtahan vauva ei osaa "raapia".

Äänestä

ja helpolla päästiin, ei kuumetta, näppyjä tuli mutta ei ne kutinaa aiheuttanu. Lastenlääkärissä käytettiin ja sanoi että on harvinaista että alle vuoden ikäiselle tulee mutta jos tulee niin yleensä pääsee paljon helpommalla kuin vanhempi lapsi, joten "onnitteli" meitä sen johdosta että päästään paljon helpommalla. Vauva ei silloin edes raapinut näppyjä joten arpia ei jäänyt.

Äänestä
  • Minulla lapsen ikään viisi kuukautta jä Viisi paivä tulee vesirokko toivo pääsee helpom. net on 3 paivä

    Äänestä

Meillä nuorin sairasti alkukesästä vesirokon ja ikää oli vajaa 2kk, jäi lievemmäksi kuin sisaruksilla. Ei pahemmin tuntunut neitosta haittaavan. Lääkäris käytiin näyttämäs silloin ja panadolia saatiin antaa reseptin mukaan. Meni ohi vähän alle viikossa, siis näpyt rupeutuivat kun tosiaan ei ollu paljoa niitä.

Äänestä

vauva sai vesirokon isoilta sisaruksilta. ikää oli silloin 5kk. silloin huomasin että on ihan huuhaata tuo että sais lievempänä mitä nuorempana sairastais. KOKO kroppa ihan vieri vieressäjumalattomia näppyjä. ei ollut yhtään kohtaa missä ois ollu ns.terve iho. ihan järkyttävää!! ja kutisi myös, vaipan vaihdossakin kiemurteli itseään päiväpeittoa vasten ja yritti muutenkin hinkata itteään joka paikkaan. itsellä meinas aina itku päästä kun pesin pyllyä. ei tiennyt mistä kohtaan ois pitänyt kiinni kun joka paikassa oli näppyjä. onneks ei tuu toista kertaa :)

Äänestä
  • Meillä parasta aikaa vauva vesirokossa(ikää ensi viikolla 5kk) Isommat lapset selvisivät PALJON lievemmin oirein.Tämä repulainen on ihan rakkuloilla kauttaaltaan!Vesirokkovoiteestakaan ei tunnu paljoa apua olevan,odotellaan et aika parantaa....!!!!Näköjään tulee niin kun on tullakseen,ikään katsomatta!

    Äänestä

  • ?! kirjoitti:

    Meillä parasta aikaa vauva vesirokossa(ikää ensi viikolla 5kk) Isommat lapset selvisivät PALJON lievemmin oirein.Tämä repulainen on ihan rakkuloilla kauttaaltaan!Vesirokkovoiteestakaan ei tunnu paljoa apua olevan,odotellaan et aika parantaa....!!!!Näköjään tulee niin kun on tullakseen,ikään katsomatta!

    Hei kaikille,
    tämä neuvo ei enää auta kysyjää, mutta ehkä muita: hankkikaa rokotus. Vesirokko jättää alttiuden sairastua vyöruusuun, joka sitten voi jättää elinikäisen hermosäryn, kokemusta on. Tämä pirullinen ruusu ilmestyy yleensä n. 50-kymppisille, mutta voi tulla aiemminkin, vaikka 30 v, ja sitten ei epämääräisten oireiden perusteella osata hoitaa ja leimataan "naistentautiseksi".

    Ei ihan pidä paikkaansa se, että mitä nuorempi muksu, sitä lievempi vesirokko. Riippuu vuodesta/viruskannasta ja lapsen sen hetkisestä vastustuskyvystä. Poppakonsteista propolis, piimäkylpy ja pihkavoide auttoivat hieman kutinaan, muutoin zyrtec ja panadol, joista viimeksi mainittua kokeiltiin myös iholle siveltynä ja auttoi kumma kyllä jonkun verran.

    Voimia kaikille pikkuisten rokkolaisten vanhemmille!!!!

    Äänestä

  • AVia kirjoitti:

    ei ole 100%:n suoja

    Rokotetta vaan ei anneta alle vuoden ikäiselle.

    Äänestä

^^ Edellistä kompaten; ja mielestäni rokotteen haitat on suuremmat kuin hyödyt, versus vyöruusun hermosärky vastaan rokotteen formaldehydistä ja muista myrkyistä aiheutunut hermosärky.. Kumpiparempi. Jaa-a.

Äänestä

Oireenmukaista hoitoa, kuumeen alentamista, nesteytystä tarvittaessa Osmosalia, usein kylvetystä ja näppyjen hoitoa aptteksita saatavalla rasvalla. Pitää seurata ettei näpyt infektioidu ja jos oireet ovat hankalat lääkäri voi tarvittaessa määrätä kutinaan antihistamiinia yöksi.
Jos näppyjä tulee silmäluomiin on mentävä heti lääkäriin.
Vauvalle voi laittaa puuvillahanskat käteen yöksi, joka estää tarttumisen silmiin.
Mikäli suuhun tulee rakkuloita ja syöminen juominen vaikeutuu on mentävä myös lääkäriin.

Äänestä

eihän vesirokkoon kannata ottaa sitä rokotetta.. se kannattaa sairastaa kun eihän se tule toista kertaa.. paska puhetta että kannattais ottaa.. höpö höpö.. meidän neidille ei ainakaa oteta sitä, enemmä haittaa siitä on ku hyötyä..

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Asa kirjoitti:

Te, joilla alle puolivuotias vauva on sairastanut vesirokon,kaipaisin kokemuksianne taudista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu