Näyttelyistä

eräs ystäväni tytär oli halukas osallistumaan bernin kanssa näyttelyihin. En ole ennen koirien kanssa näyttelyissä ollut ja nyt sitten kysyisin teiltä: minkäikäisiä pentuja huolitaan pentunäyttelyihin? Voiko muukin kuin koiran omistaja viedä koiran näyttelyyn? Mitään juniorhandlereista ja mitä heiltä vaaditaan? Ja koska on pääkaupunkiseudulla seuraavaksi näyttely?
5286
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Näyttelyihin saa viedä vaikka naapurin asukki, mutta kaikki koiran pap. siis rek.tod ja rok.tod.pitää olla mukana. Sellaisen ihmisen suotava viedä, jonka kanssa koira ns.esiintyy tai tottelee....
Mätsäreissä kannattaa käydä harjoittelemassa kehäkäyttäytymistä ennen viralliseen näyttelyyn menoa. < ja kokemuksesta sanon, että monet mätsärit kannattaa käydä ensin, ja sitten vaikka kesällä näihin ulkonäyttelyihin ensin, niin ei tule paniikkia koiralle, eikä ensikertalaiselle esittäjälle. Tietty, kasvattaja on näissäkin se ensimmäinen ohjeiden /neuvojen antaja.
Lisätietoja sekä ikärajoituksia löydät Suomen kennelliiton sivuilta.
Mätsäreistä oli hyvä linkki jokin aika sitten, mutta en nyt löydä sitä mistään, antajana oli silloin muistaakseni ex kukkahattuinen, siis rekat
tuja !!

Äänestä

allekirjoittaa ilmoittautumis kaavakkeen näyttelyyn.
Kyllähän koiran voi viedä varsinaiseen näyttelyyn kuka hyvänsä.
Näyttelyihin osallistumiseen tarvitaan rekattu koira ja sen rekkausnumero. Paperittomilla ei ole asiaa edes epävirallisiin pentunäyttelyihin. Tässä kennelliiton linkki ja klikkaa sieltä auki näyttelyt.http://www.kennelliitto.fi/FI/

Äänestä

vastanneille linkeistä ja muusta tiedosta! =)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ranali00 kirjoitti:

eräs ystäväni tytär oli halukas osallistumaan bernin kanssa näyttelyihin. En ole ennen koirien kanssa näyttelyissä ollut ja nyt sitten kysyisin teiltä: minkäikäisiä pentuja huolitaan pentunäyttelyihin? Voiko muukin kuin koiran omistaja viedä koiran näyttelyyn? Mitään juniorhandlereista ja mitä heiltä vaaditaan? Ja koska on pääkaupunkiseudulla seuraavaksi näyttely?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu