Hei,
Olemme pariskunta, joka osti tontin etelä-suomesta tarkoituksenaan rakentaa omakotitalo hulppealle 4700m2:n tontille (rinnetontti).
Alusssa ennen kun kaupat myyjän kanssa tehtiin ehtona tontin ostolle oli, että tontti tulisi kunnallistekniikan piiriin. Näin vakuutti myyjä ja myös kunnan kaavoituksesta sekä vesihuollosta vastaava vírkamieskunta.
Näin myös tapahtui.
Samaan hengenvetoon he myös ilmoittivat, että lähitulevaisuudessa kunta ottaisi tonteille johtavan tien hallintaansa ja kuunnossapitonsa piiriin.Tie muuttuisi kaavoituksen myötä kaduksi, johon rakennettaisiin sadevesiviemärit yms. ja myöhemmin kunnallistekniikkaa jatkettaisiin eteenpäin.
Alueen kaavoittamisesta tuli maanomistajille tuli kaksi ehdotusta, joista toinen osittautui meille epäedulliseksi meiltä lohkaistavan maa-alueen vuoksi.
Törmäsimme seuraavaan ongelmaan. Puhutaan 4700m2 tontista josta kunta olisi viemässä lähes 700m2. Syyksi sanottiin, että kunnallisteniikan jatkaminen tonttimme ohitse muille saman tien varresssa oleville tonteille edellyttää viemäri - ja vesilinjan siirtoa tonttimme puolelle siten, että 628m2:tä luovutetaan kunnalle´( ilman korvausta). Kunta joutuisi muuten täyttämään vanhan tien pohjan viemärin kaadon varmistamiseksi, mistä johtuen oli kätevää viedä viemäri maanomistajan puolelle jossa pohjasuhteet olivat paremmat.(Ostettaessa emme tätä tienneet, eikä suunnitelmia oltu laadittu, ainakaan ne eivät olleet näkyvillä)
Kaavoitusvaiheessa kävimme ilmoittamassa kaavoitusarkkitehdille ettemme hyväksy moista "kahmaisua" siinä laajuudessa. (Meidän mielipidettä kysyttiin siinä vaiheessa).
Nyt tuli kirje kotiin, jossa painajainen totetui.
Kunnanvaltuusto hyväksyi yksimielisesti ehdotetun yleiskaavan.
Pöytäkirjaotteesta ei käynyt ilmi vastustuksemme pakkolunastusta kohtaan, vaikka kävimme sen hyvissä ajoin ilmoittamassa arvoisalle kaavoittajalle, vaikka muiden asianosaisten ehdotukset ja vaatimukset olivat kirjattu selvästi ja suurin osa "paikallisista" sai ehdotuksensa läpi.
Mitään perusteluja ei kerrottu ei suullisesti, eikä kirjallisesti oli vaan kaavoittajan viivotin ja mustetta tussissa.
Olisiko mitään tehtävissä, kun päätös on jo saanut laivoiman? Voiko tälläinen "pikkukuntien hyvävelikerho" saada näin paljon pahaa aikaiseksi; omat suunnitelmat meni perseelleen, koska talon paikka oli jo valmiiksi mietitty.
auttakaa!!Maksammeko tonttiamme kuntaa varten?
Onko totta että kunta voi ottaa ilmaiseksi näin ison palan tontista ilmaiseksi ? Onko meillä mahdollisuuksia hakea muutosta asiaan ?
Olemme kiitollisia kaikille asiallisesti vastanneille.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Eikös ne saa ottaa tontista korvauksetta vaan kymmenen prosenttia?
Meillä ottivat alle kymmenen prosenttia ja aihbeuttivat enemmän haittaa kuin hyötyä.
Käsittääkseni kunta saa veloituksetta pakkolunastaa 20% tontista mutta vain kaavoitetulla alueella.
tervetuloa todellisuuteen.......