Viidakon lait

Joku kirjoituksiani lukenut on saattanut miettiä eikö tämä nikki näe mitään hyvää ja positiivista tanssiharrastuksessa. Vastaus on että kyllä näen, en muuten sitä harrastaisikaan. Mutta näen jotain muutakin...
Kirjoitan kyllä kriittisesti ja kyynisestikin mutta kyllä siellä taustalla on runsas "havaintoaineisto" tanssipaikoilta. Pelkkä iloinen hymistely tuntuisi minusta siltä että lakaisee maton alle tietoisuudestaan joitain lieveilmiöitä.

Tanssilavat, siellä toki kaikilla on oikeuskin käyttäytyä omien mielihalujensa mukaan kun on tanssilippunsa lunastanut, tanssietiketin ja yleiset käytössäännöt muistaen.
Mutta mistään kaikille yhtä ihastuttavasta toiminnasta ei ole kyse. Hakutilannetta kun katselee niin lähinnä tulee mieleen viidakon lait. Tavalliset, pyöreämmät ja iäkkäämmät daamit saavat odottaa tanssiinhakua kauemmin kuin ne tanssiprinsessat. Tanssitaidolla voi jotain kompensoida muttei tavattomasti.

Tiedän naisia jotka ovat tansseissa käynnin lopettaneet, kuka milläkin tekosyyllä, vaikka todennäköisin syy on ollut se että heitä ei ole haettu lavoilla.

Eipä silti, näin sinkkumiehenä, samojen viidakon lakien mukaan itse taidan toimia hakutilanteessa mutta sekin ärsyttää että kun tällaisia asioita ottaa esille, niistä tunnutaan vaikenevan tanssikeskustelussa.

Ehkä en sitten ole ns. keisarin ystävä.
4970
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Näin varmaankin on. Myös puutteellisella tanssitaidolla tai jopa liikuntavamman omaavat jäävät pitemmän päälle vähemmille hauille.

Kuitenkin, onko sinulla esittää jotakin parannuksia asioihin vai vain tarve pitää asiaa esillä?

Ymmärräthän että useissa isoissa kauppakeskuksissakin on liian vähän yleisövessoja.
Jos kuitenkin haluaisi tälläistä asiaa esiintuoda jossakin kauppakeskuksen kotiinjaettavassa ilmaisjulkaisussa kerta toisensa jälkeen, tekemättä itse mitään tai osallistumatta itse esitteen painamiseen, julkaisukynnys heikkenisi kerta toisensa jälkeen.

Äänestä
  • Hih hii! Illan makeimmat naurut, tämä oli ihana vastaus Jerrylle. Joillakuilla täytyy olla pakkomielle naisten ulkoisista avuista.

    Äänestä

nythän on hyvinkin pitkälti niin, että taannoin pisteitä säästellessäni asiaa senkään tarkemmin ajattelmatta siinä silloin täysin lapsellisesti kuvittelin, että kyllä ne mut tuntevat, vaikken äihini ja öihini pisteitä laittaisikaan, mutta turhaan...niin turhaan...

T: Härhän Väiski

Äänestä

Jospa kaikki "tanssimiehet" tanssittaisivat näitä naisia, jotka saavat vähemmän tanssia ainakin joka kolmannen pelin. Näin pääsisitte itse vaikuttamaan asiaan ja samalla naisten tanssitaito kohenisi :))

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jerryjee kirjoitti:

Joku kirjoituksiani lukenut on saattanut miettiä eikö tämä nikki näe mitään hyvää ja positiivista tanssiharrastuksessa. Vastaus on että kyllä näen, en muuten sitä harrastaisikaan. Mutta näen jotain muutakin...
Kirjoitan kyllä kriittisesti ja kyynisestikin mutta kyllä siellä taustalla on runsas "havaintoaineisto" tanssipaikoilta. Pelkkä iloinen hymistely tuntuisi minusta siltä että lakaisee maton alle tietoisuudestaan joitain lieveilmiöitä.

Tanssilavat, siellä toki kaikilla on oikeuskin käyttäytyä omien mielihalujensa mukaan kun on tanssilippunsa lunastanut, tanssietiketin ja yleiset käytössäännöt muistaen.
Mutta mistään kaikille yhtä ihastuttavasta toiminnasta ei ole kyse. Hakutilannetta kun katselee niin lähinnä tulee mieleen viidakon lait. Tavalliset, pyöreämmät ja iäkkäämmät daamit saavat odottaa tanssiinhakua kauemmin kuin ne tanssiprinsessat. Tanssitaidolla voi jotain kompensoida muttei tavattomasti.

Tiedän naisia jotka ovat tansseissa käynnin lopettaneet, kuka milläkin tekosyyllä, vaikka todennäköisin syy on ollut se että heitä ei ole haettu lavoilla.

Eipä silti, näin sinkkumiehenä, samojen viidakon lakien mukaan itse taidan toimia hakutilanteessa mutta sekin ärsyttää että kun tällaisia asioita ottaa esille, niistä tunnutaan vaikenevan tanssikeskustelussa.

Ehkä en sitten ole ns. keisarin ystävä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu