Nykyään on hyvin tavallista että kämpästä alkaa skaba, jossa siitä
maksetaan enemmän kuin pyynti. Tämän olen kuullut nyt jokaiselta
välittäjältä, jotka myös päivittelevät pähkähullua tilannetta.
Ei vaan välittäjät, vaan myös pankinjohtajat. Erään
pikkukaupungin säästöpankin johtaja totesi että ei ole heidän ongelmansa
kun takuuarvot putoavat. Pankkilaki sanoo mitä siinä kohtaa tehdään.
Eivätkä pankit ole niitä jotka jäävät nuolemaan näppejään.
Ostajat käyttäytyvät aivan kuin asunnot olisivat loppumassa.
Eilen 30 vuotta alalla ollut kiinteistövälittäjä kertoi hiuksia
nostattavan tarinan siitä kuinka 2 vuoden päästä valmistuva nuoripari
osti 255 tuhannen asunnon Tampereelta 100% lainalla.
Vanhemmat takaajana.
Välittäjä myönsi että itselläkin vähän kihelmöi takaraivossa,
mutta minkäs teet, hänen tehtävänsä on myydä kämppiä.
Yritin itse perustella moista hankintaa, mutten kertakaikkiaan saa
yhtälöä toimimaan. Rahoitusriski on melkoinen, tosin realisoituu vain
silloin kun asuntojen hinnat laskevat. Joko ko. hlöt tietävät jotain
mitä minä en, tai sitten toiminta ei ole rationaalista. Jos odotus siitä
että hinnat nousevat toimii, isolla riskillä syntyy iso voitto.
Muussa tapauksessa koko loppuelämän rahallinen varallisuus on melko
varmasti määritetty jo elämän alkumetreillä.
Olen huomaavinani sijoittajilta että usko nousuun alkaa taittua. Aika
moni realisoi nyt, kun vielä pari vuotta sitten hymyili vain
rauhallisesti kun kysyi myymisestä.
Lisäksi aika meheviä kohteita on nyt tarjolla. Isoja hienoja taloja
hyvillä paikoilla kovaan hintaan.
Mutta ehkä koomisin havainto on hallibisnes.
Viisi vuotta sitten termoelementeistä koottu lämmin halli nousi noin
1300 markkaa neliö kun sen teki itse. Hallin pystyttämiseen menee
tontin tasoittelun ja perustusten teon jälkeen noin viikko. Nyt uusi
halli maksaa ostettuna noin 800-900 euroa neliö, ja menee kaupaksi sitä
mukaa kun valmistuu. Usein jo puoli vuotta ennen.
Toisaalta en näe mikä voisi nykyisen hintatason muuttaa. Muuttoliike
jatkuu kasvukeskuksiin. Tonttipula jatkuu. Valuutan arvoa ei voi
muuttaa, vaan sen määrittää keskieuroopan lama. Kierre ruokkii itseään.
Kotimainen kysyntä kokee kummia siinä kohtaa kun korot nousevat.
Velkaisen kansan rahat sulavat seuraavat 15-25 vuotta lainojen korkoihin
eikä kotimaiseen kysyntään. Kenellä on silloin töitä jolla
lyhentää lainaa? Niillä jotka työskentelevät muualla kuin
kotimarkkinoilla?
Varmaa on ainakin se, että arkipäivän agenda muuttuu. Enää ei puhuta
klikkereistä, ei parketeista, ei hetivalmiista kiukaista. Silloin
pohditaan kahvipaketin tarjoushintaa ja sitä olisikohan varaa ostaa
talvirenkaat jo ensi talveksi. Tai siitä että isällä olisi töitä.
No, tuomiopäivä tuomiopäivä, mutta pitäisi sitä mahdollisuutta ainakin
miettiä. Ainut pysyvä asia on muutos.

Vastaukset 6
Vanhimmat
EU on vienyt arvostelukyvyn suomalaisilta. Enää ei haluta edes miettiä, mitä sama raha markoissa olisi. Myyjät ovat huomanneet elämänsä hetket koittaneen, kun saa tehdä mitä huvittaa - psykologinen kikkailu uppoaa kuin häkä kansaan. Mentaliteetti on, ett jos jää miettimään, niin jää nuolemaan pelkkiä näppejään. Näinhän tämä 'ahdingosta toiseen'- tarinasarja kulkee.
Jutussa ovat tietysti voittajia ne, jotka osaavat ajoittaa ostonsa oikein. Niinkuin minäkin, joka ostin ennen 1980-luvun lopun rommausta, myin 1990, ostin 1996 ja myin taas 2005. Viimeisen myynnin yhteydessä myin jo kaksi sijoitusasuntoakin, jotka olin tienannut hyvän ajoituksen ansiosta.
Me voittajat sitten rommauksen jälkeen hyödymme tilanteesta. Näin se on mennyt ennenkin, näin se menee nytkin. Ja tuulipukukansa maksaa tuhnuttelijoiden mersut.
ovat nimenomaan vuokra-asujat. Tuskinpa Mersulla ajelevat, taitavat enemmän olla fillarilla liikkeellä.
Vanhemmilla on paalua, mutta koska raha on halpaa pankissa "asuntoon" niin otetaan se raha sillä nimikkeellä ja saadaan siis halpaa kulutusluottoa. Siinä se.
Mutta kun ei sillon 5 vuotta sitten ollut millä ostaa...
Voin vahvistaa tuon, että tarjouskilpailun myötä kämpistä maksetaan nykyään jopa enemmän kuin pyynti. Kävimme viime viikonloppuna katsomassa erästä kivaa kämppää, joka vaikutti kaikin puolin hyvältä mutta hinta oli aika kova, joten tarjosimme 10 % alle pyynnin. No seuraavana päivänä välittäjä soitti, että joku oli tarjonnut heti kämpästä pyynnin verran! Näytöllä oli paljon muitakin kiinnostuneita, joten hinta tulee varmasti nousemaan yli pyynnin. Tuntuu siltä, että joidenkin on saatava kämppä hinnalla millä hyvänsä.
Täytyy sanoa, että jos meininki on nykyään tällaista niin en yhtään ihmettele hintojen nousua. Aivan uskomatonta! Joku kirjoitti pari päivää sitten, että nyt alkaa olla ostajan markkinat mutta tällä hetkellä tilanne on kyllä täysin päinvastainen.