Olen käynyt jonkin aikaa terapiaryhmässä, jossa puolet porukasta on lesboja (olen itse hetero siis). He eivät toki käy siellä lesboutensa takia (ovat sinut asian kanssa), mutta ovat kertoneet myös, että heidän tuttavapiirissään huomattava osa ihmisistä käy tai on käynyt terapiassa. Tämä on mielestäni kiinnostavaa. Onko kyseessä jonkunlainen "kulttuuriero" siinä mielessä, että lesbopiireissä pidetään jotenkin normaalimpana tuota terapiassa käymistä? Itse en ole naispuolisillekaan heterokavereille kaikille viitsinyt asiasta kertoa.
Sinänsä on kyllä ollut mukava havaita, että ihmisillä on loppujen lopuksi hyvin samanlaisia ongelmia ja mietteitä, olivat sitten lesboja tai heteroita. Eikä tuo ero seksuaalisissa suuntautumisissa näytä vaikuttavan ryhmän dynamiikkaan ainakaan haitallisesti.
Sinänsä on kyllä ollut mukava havaita, että ihmisillä on loppujen lopuksi hyvin samanlaisia ongelmia ja mietteitä, olivat sitten lesboja tai heteroita. Eikä tuo ero seksuaalisissa suuntautumisissa näytä vaikuttavan ryhmän dynamiikkaan ainakaan haitallisesti.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ei kai sitä "normaalina" pidetä, mutta...
Vaikka olen lapsesta saakka ollut voimakas persoona, niin silti välillä tuntuu pahalta yhteiskunnan, kirkon, lehtikirjoitusten ja lähipiirinkin taholta tullut lesbouden tuomitseminen ja rinnastaminen sairauteen tai mielisairauteen tai "sian kanssa elämiseen".
Vaikka asiat ovat muuttuneet hieman suvaitsevampaan suuntaan, niin silti lesboutta saa arvostella ja kyseenalaistaa ja vääntää siitä mitä ihmeellisempiä perversioita ilman että siihen on juurikaan keinoja (halua/voimaa/uskallusta) puuttua.
Ihmekös tuo siis, jos moni lesbo tuntee tarvitsevansa ammattiapua ja tukea.
Eipä tuo terapiassa käyminen nykyään niin erikoista ole. Omista (hetero)ystävistäni kaikki ovat jossain vaiheessa olleet terapiassa, tai ovat muuten vaan mielenterveys ongelmaisia. Kun tapaan kiinnostavan ihmisen, voidaan pian alkaa puhumaan omista kokemuksista ko alueelta. Kai se on niin että hullut vetää puoleensa hulluja :-) Tai siis että muissa ihmisissä tunnistaa sen saman herkkyyden mikä on itsellä.
noinhan se menee minustakin.
Voi myös käydä niin että esim. perheterapian yhteydessä kaivellaan vanhoja tai muuten "poissa päiväjärjestyksestä" olevia asioita ja sen perusteella sitä havahtuu huomaamaan, miten asiat omalla kohdalla ovat. En tarkoita sitä, että terapia tekisi kenestäkään lesboa, mutta se voi osaltaan auttaa ymmärtämään erilaisia asoita itsessä ja muissa. Minun kohdallani terapeutti oli ensimmäinen, joka kysyi asiasta suoraan.
Minä en ole lesbo, en heterokaan - siis sanottakoon bi. Tunnen kuitenkin lesboja ja olen huomannut ainakin yhden yhdistävän tekijän heidän keskuudessaan - ei tosin päde 100% kaikkiin lesboihin.
Lesbot ovat syvällisiä ihmisiä. Ajattelevat paljon asioita ja ehkä myös siksi ovat tajunneet elämän olevan parempaa naisen kuin miehen kanssa ;) tällainen tapa avaa myös silmät epäkohdille, niin yhteiskunnassa kuin omassa itsessään. Syntyy helposti masennusta yms.
Ja käyhän heterotkin terapiassa, mutta uskallan väittää, että useat heterot eivät kyseenalaista läheskään yhtä paljon asioita. Ja toki paljon on heteroita, jotka esittävät kritiikkiä yhteiskuntaa, itseään, maailmanmenoa kohtaan...
eäh, ei tainnut tulla hyvä teksti, mutta en nyt jaksa selittää selvemmin. Toivottavasti joku tajuaa hakemani pointin =)
Fiksuja pointteja sinulla. Yhdyn siis edelliseen. ;)
Olen hetero enkä esitä kritiikkiä yhteiskuntaa kohtaan. En jaksa, koitan vaan elää sitä elämää mikä minulla on jäljellä. Nyt on toiveena saada lapsi tai vaikka kaksi vaimoni kanssa, ei vain ole vielä kuulunut... Mun elämä, koen että olen siitä hukannut tai jättänyt elämättä ison osan, se joskus ahdistaa. Mutta minkäs sille voi, ei elämää voi kelata takas ja elää sitten paremmin... Kyllähän tämä tämä maailma on epäoikeudenmukainen monille, lesboille ja homoille mutta myös monille muille. Itseasiassa tuntuu että nykyisin tämä klobalisoitunut maailma ei ole ihmistä varten vaan ihmiset ovat tämän klobaalimaailmaa varten, sen pieniä rattaita jotka rattaan kuluttua tai rikki mentyä korvataan uudella rattaalla... Ja parempaa maailmaa ei ole näkyvissä ja jos vaikka tunnelin päästä näkyisikin valoa niin se on vain vastaan tuleva juna... Joten yritän vain elää ja olla edes hiukan onnellinen.
Tinni-Tunni
Jossakin vaiheessa terapiaa saattaa tarapoitava "rakastua" terapeuttiinsa, oli hän sitten mies tai nainen. Kaipa se on ihan terapian kulkuun kuuluva asia. Ehkä moni huomaa silloin sen, että samaakin sukupuolta olevaan ihmiseen voi ihastua ja rakastua. Sitä kautta voin kuvitella, että moni lesbo on löytänyt itsensä terapiassa ja se selittäisi osaltaan myös tuota kysymystä, miksi lesboissa on paljon terapiassa kävijöitä.
Onpas aikamoinen teoria! Tiedän kyllä, että terapeuttiin voi rakastua, mutta en usko, että tämä on kovinkaan yleinen väylä lesboksi tulemisessa.
Ihminen on kuulemma jotenkin "luonnostaan" enemmän biseksuaalinen kuin hetero. Tämän asian tiedostaminen terapiassa ei liene mikään poikkeus, vaan ihan normaali asiaan kuuluva juttu. Luulisin, että terapiassa kävijöistä aika iso osa on myös biseksuaalisia - myös lesboja - ja ehkä kyseessä on asian tiedostaminen eikä niinkään se, että terapia synnyttäisi lesboja.
En tiedä, miten iso ihmisistä hakeutuu terapiaan suuntautumisen takia. Luulen, että suurempi osa hakeutuu identiteettiongelmien takia, jotka sitten saattavat terapiassa ruveta selkenemään. Terapeutin persoonalla on vaikutusta. Jos joku on pettynyt ihmisiin ja löytää terapeutista ihmisen, joka hyväksyy ja sallii ihmiselle ne tunteet, jotka hänellä on, voi tällaisessa suhteessa todellakin löytää oman itsensä.