olen 35 kahden lapsen (13 ja 11 v.) äiti. Lapset tosiaan hankittu aika nuorena ja olin vielä pitkään sitä mieltä, että kaksi riittää eikä yli 30:na enää lapsia hankita. Nyt viime vuosina on ollut vauvakuumetta enemmän ja vähemmän. Biologinen kello tuntuu tikittävän ja tiedostaa, että nyt on aika viimeisiä hetkiä alkaa vauvantekoon. Myös mies olisi valmis perheenlisäykseen.
Mutta silti vaikka haluaisi, on kuitenkin välilä aika ristiriitainen olo. Edelliset lapset tulivat oikeastaan ensi yrittämällä. Mietityttää ensinnäkin kuinka nopeasti tällä iällä enää hedelmöittyy (olen käyttänyt 10 v. kuparikierukkaa), kuinka suuri riski on geenivirheisiin, miten raskaus/synnytys menee, pärjääkö taloudellisesti, jaksaako valvoa jne. Nyt kun lapset ovat jo noin isoja, on sitä tietysti itsekkäämmäksikin tullut eli toisaalta kaikista omista jutuista/menoista luopuminen tuntuu taas vaikealta. Aloittaa kaikki alusta pienen lapsen kanssa. Mutta tiedän, että mahdollisesta lapsesta nauttisi varmaan ihan eri tavalla kuin sitä teki nuorempana.
Tämä on tällaista jahkailua; olen jo vuoden verran puntaroinut asioita eestaas, päätöshän johonkin suuntaan pitäisi tehdä...kertokaahan arvoisat sisaret, jos teillä vastaavia kokemuksia ja mihin olette päätyneet.
Mutta silti vaikka haluaisi, on kuitenkin välilä aika ristiriitainen olo. Edelliset lapset tulivat oikeastaan ensi yrittämällä. Mietityttää ensinnäkin kuinka nopeasti tällä iällä enää hedelmöittyy (olen käyttänyt 10 v. kuparikierukkaa), kuinka suuri riski on geenivirheisiin, miten raskaus/synnytys menee, pärjääkö taloudellisesti, jaksaako valvoa jne. Nyt kun lapset ovat jo noin isoja, on sitä tietysti itsekkäämmäksikin tullut eli toisaalta kaikista omista jutuista/menoista luopuminen tuntuu taas vaikealta. Aloittaa kaikki alusta pienen lapsen kanssa. Mutta tiedän, että mahdollisesta lapsesta nauttisi varmaan ihan eri tavalla kuin sitä teki nuorempana.
Tämä on tällaista jahkailua; olen jo vuoden verran puntaroinut asioita eestaas, päätöshän johonkin suuntaan pitäisi tehdä...kertokaahan arvoisat sisaret, jos teillä vastaavia kokemuksia ja mihin olette päätyneet.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Olin 33 kun sain tuon "iltatähden",vanhemmat lapset olivat 10 ja 14 silloin,olihan se outoa aluksi kun taas tuli vauva taloon,mutta mukavasti kaikki on mennyt.Itse olen ainakin näin "vanhempana"kärsivällisempi ja muutenkin otan kaiken jotenkin rennommin pikkuisen kanssa kuin silloin nuorempana.Olen nauttinut joka hetkestä ja lapsikin on ollut tosi "helppo",suosittelen!Tällä hetkellä mulla on pari kaveria 35 vuotiaita jotka ovat raskaana,tuosta kierukkahommasta en osaa sanoa mitään kun mulla ei ole sellaista koskaan ollut,saa joku viisaampi vastata siihen kysymykseen.
Niin aattelin kertoo miun siskosta. on syntynyt -69. hänellä on kolme poikaa, 15 v. sekä kohta 3 v. ja 1 v. Kaikki on mennyt hänellä muuten hyvin, mutta viimeisin raskaus oli aika vaikea lopussa. lapsivettä kertyi paljon ja hänellä oli vaikea liikkua ja hoitaa silloin pienenä ollutta poikaa. mutta synnytys meni hyvin ja nyt he ovat erittäin onnellisia. rupeavatpa ensi kesänä rakentamaan uutta taloakin vanhan käydessä pieneksi... niin ja vanhaksi.
kannattaa miettiä tarkoin, ettei tule sitten jossiteltua. :D
Hei,
Täytän ensi kuussa 40 v ja olen nyt raskaana.
Minulla 4 lasta, 21 v, 17 v, 10 v ja 9 v.
Otatin kuparikierukan pois syyskuun lopussa. Kierukka ollut minulla 8 vuotta.
Marraskuun 8. pv tuli viimeiset kuukautiset ja yllätyin kun sitten tärppäskin niin nopeasti.
Laskettu aika nyt siis 15.8. ja olen niin iloinen:-)
Toivottavasti kaikki menee ok, aikaisemmat synnytykset olleet helppoja & nopeita.
Zemppiä vaan vauvan tekoon jos siltä tuntuu!
Esikoisen sain 37 vuotiaana, nyt yritetään vielä toista lasta, olen 40v. Onnea vaan kaikille muillekin ikäloppuyrittäjille
Voi miten kivaa kuulla että muutkin "sairastaa" vauvakuumetta ;) Minulla on lapset jo teini-iässä (itse 32v) ja haluaisin sen iltatähden. Jotenkin vaan jahkailee ja puntaroi asioita, liekkö oppinut liian hyvälle, kun isommat jo huolehtii niin paljon itsestään. Tsemppiä kovasti kaikille, jotka siihen ryhtyy!!
juuri näin. Sitä haluaa ja ei halua. Olen nähnyt vaikka kuinka paljon vauvaunia, ja jään tuijottelemaan jokaista pikku vauvaa matkan varrella ja pieniä vaatteita...Mutta sitten kun laittaa puntariin nuo muut puolet (valvomiset, taloudelliset asiat, jaksaminen yleensä, raskausaika jne)niin, sitten tulee taas toisiin ajatuksiin.
Mutta jännä miten sitä ei nuorempana yhtään miettinyt, silloin vain luotti että kaikki menee kyllä hyvin ja järjestyy. Ja niin on mennytkin:) Mutta kuten myös sanoit, sitä on myös sen verran oppinut "hyville tavoille" eli omaa aikaa on nyt ollut niin pitkään, että vaikea kuvitella taas että olisi joku pikkuinen "rajoittamassa" elämää. On tämä vaan vaikeaa...