Maiju heräsi, tunsi suupieliin tarttuneen tahman ja veti hitaasti happea keuhkoihinsa. Päässä ei tuntunut kipua, kaikissa muissa soluissa kyllä. Tätäkö on rakkaus?
Ensimmäinen hääpäivä. Tomi oli tuonut töistä tullessaan shampanjaa ja mansikoita. Maiju oli tuntenut rakkauden joka lämmitti vartaloa. Mies hymyili, lämmintä kaiken anteeksi antavaa hymyä. Lasillisen jälkeen Tomi siirtyi viskiin, Maiju sanoi tahtovansa mansion housensa tuoremehulla. Namia, mielenkiintoinen yhdistelmä viattomuutta ja raakaa aikuista alkoholia. Pullon vajettua Maiju astui suuren peilin eteen, hän oli kaunis, sama meikkaisiko vai ei, nätti hän oli ja meikkasi, koska vain meikattuna maskissa uskalsi hymyillä sädehtien.
Maiju tanssi ja nauroi, nauroi ja joi, maisteli uusia sekoituksia, sinisiä enkeleitä, joiden kirsikoita laski loppuillasta wc:n välkkyvästä lähteestä. Vaihtoi juoman värin vihreään, sininen oksennus oli jotenkin niin absurdia. Vihreää hän ei muistanut, eikä kotimatakaa. Tilataksi, autossa oli muitakin, kimppakyytiä.
Kimppakyytiä oli ilmeisesti harrastettu yön tunteina, Maijun jokaista solua särki, pää oli selkeä, ensikertaa vuoteen. Maiju katsoi miestään nurkassa, tuolissa räkäposkella, muna kädessään ja miestä vuoteella, nuorta komeaa miestä, jonka Tomi oli ilmeisesti Maijulle hyväksi katsonut ja lattialla nukkuvaa turvallisen näköistä perheen isää, jonka hän oli itse itselleen valinnut. Hiiren hiljaa Maiju nousi, otti kylpytakin hotellihuoneen kaapista, kietoi sen ylleen ja avasi oven aamuaurinkoiseen käytävään. Jokainen askel punaisella pehmeällä matolla teki kipeää, jokainen hengenveto koski kylkiluitten alle. Tätäkö hän oli halunnut. Nostaessaan luurin Maiju oli jo valinnut sanojen joukosta ne jotka sanoisi.
- Isä, en enää koskaan juo itseäni humalaan. Ole kiltti ja hae minut kotiin.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Teksti rakentuu mielenkiintoisesti. Loppu nostatti sykettänikin jonkin verran.
Persoonallisia lauseita, ja sanoja.
loistava