Viime aikoina runsaasti julkisuutta saaneet Bombers moottoripyöräilijät ovat käynnistäneet "Keimola takaisin ja heti!" kampanjan.
Bombers ajajia on voimakkaasti kritisoitu tavasta, jolla toteuttavat ajotapaansa yleisillä teillä. Koko ajan aatteen kannattajat ovat kuitenkin toivoneet itselleen paikkaa, jossa voivat harrastustaan toteuttaa. Jenkkiautojen harrastajilla on oma paikkansa vanhalla jäähallilla kerran kuussa ja Euroautoilla taas Helsingin katsastuskonttorilla.
Kuten Bomberssit itse sanovat, kysessä on asennevamma. Olisi kaikille huomattavasti helpompaa ja turvallisempaa jos heille annettaisiin paikka jossa voivat valvotusti toteuttaa vammaansa. Tällöin he ovat poissa liikenteestä ja kaikkien turvallisuus paranee, myös heidän oma.
Bomberssit järjestävät tämän syksyn viimeisen B -illan, eli kokoontumisen, Keimolan moottoriradalla, tai sen välittömässä läheisyydessä 27.09.2002. Suunnitteilla on myös jonkinlaista ohjelmaa ja todennäköisesti paikalla tulee olemaan myös adressi "Keimola takaisin ja heti!" -teeman mukaan.
Kaikki mukaan! Jos olet hanketta vastaan, tule paikalle ja kerro se, pääasia että osallistujia on runsaasti paikalla ja asiasta saadaan rakentava keskustelu aikaiseksi.
Bombers ajajia on voimakkaasti kritisoitu tavasta, jolla toteuttavat ajotapaansa yleisillä teillä. Koko ajan aatteen kannattajat ovat kuitenkin toivoneet itselleen paikkaa, jossa voivat harrastustaan toteuttaa. Jenkkiautojen harrastajilla on oma paikkansa vanhalla jäähallilla kerran kuussa ja Euroautoilla taas Helsingin katsastuskonttorilla.
Kuten Bomberssit itse sanovat, kysessä on asennevamma. Olisi kaikille huomattavasti helpompaa ja turvallisempaa jos heille annettaisiin paikka jossa voivat valvotusti toteuttaa vammaansa. Tällöin he ovat poissa liikenteestä ja kaikkien turvallisuus paranee, myös heidän oma.
Bomberssit järjestävät tämän syksyn viimeisen B -illan, eli kokoontumisen, Keimolan moottoriradalla, tai sen välittömässä läheisyydessä 27.09.2002. Suunnitteilla on myös jonkinlaista ohjelmaa ja todennäköisesti paikalla tulee olemaan myös adressi "Keimola takaisin ja heti!" -teeman mukaan.
Kaikki mukaan! Jos olet hanketta vastaan, tule paikalle ja kerro se, pääasia että osallistujia on runsaasti paikalla ja asiasta saadaan rakentava keskustelu aikaiseksi.
Vastaukset 51
Vanhimmat
Paras uutinen sitten kaljapullon keksimisen. Sitten voivat vakuutusyhtiötkin yksiselitteisesti kieltäytyä maksamasta (=meillä muilla maksattamasta) B-henkisten harrastajien ajopeleilleen hankkimia vaurioita.
Eli minulla ei ole mitään B-toimintaa vastaan, mutta sitä on, että jos kolisee (kuten joka harrastuksessa), niin sitä ei maksateta muilla motoristeilla. Tällainen oman suljetun "harrastuspaikan" hankinta varmaan ohjaa vakuutusyhtiöt välittömästi epäämään tai ainakin tarkoin tutkimaan kaikki korvaukset, joita vaaditaan a) B-iltana b) B-paikassa aiheutetuista vahingoista. Tiätty ajan ja paikan voi valehdellakin, mutta sittenhän puhummekin jo vakuutuspetoksesta ja mahdollisesta linnatuomiosta... :-) Kaikkea hyvää siis hankkeelle!
Siis minuakin vituttaa kolareiden maksattaminen muilla motoristeilla. Eritoten nämä kalliilla bemareillla ajavat 'rautaperseläiset', jotka silmät punaisena unenpöpperössä ajavat kymmeniätuhansia kilometrejä vuodessa, niin että todennäköisyyden mukaan varmasti kolahtaa. Siltikin näillä 'tahkoajilla' on yhtä suuret vakuutusmaksut kuin meillä tavallisilla motoristeilla. Me tavalliset mp-kuskit maksamme noiden kilometrinnielijöiden aiheuttamat kolarit, kyllä vakuutusmaksut pitäisi sitouttaa myös ajettuihin kilometrimääriin, on se niin väärin prkl!!!
En ole pitkään aikaan lukenut mitään noin älytöntä ja vailla minkäänlaista faktaa olevaa sontaa. Montakos matkabemaria on tänä suvena ajettu rajujen ylinopeuksien vuoksi paskoiksi? Montakos matkabemarin kuljettajaa on kuollut tai vakavasti loukkaantunut niissä?
Ei kaikkia idioottimaisia ajatuksia tarvitse kirjoittaa yleisille foorumeille.
Tollo! Ota aivot käteen mieti kasvaako riski joutua onnettomuuteen ajettaessa ylipakatulla matkamöhkäleellä ja usein vielä kuoleman väsyyneenä kymmeniä tuhansia kilometrejä. Aika monta matkamopoilijaa on delannut esim. kolaroituaan hirven kanssa. Saatika sitten nämä k-euroopan liikenteeseen tottumattomat kuskit, jotka ajelevat hengenvaarallisesti ylipakatuilla laitteillaan krapulaisina esi. sveitsin serpentiinejä, näitä on loukkaantunut ja kuollut kuin kärpäsiä. Puhumattakaan sitten rautaperse tolloista joiden suoritus vaatii yli vuorokauden valvomista, väsymistila mikä vastaa ajosuorituskokeiden perusteella >1 promillen humalatilaa.
Ja nämä kaikki ääriajajat kasvattavat meidän tavallisten motoristien vakuutuslaskuja. Tämä pistää vituttamaan!
P.s. tänä kesänä on jo ainakin kaksi Goldwigiä ollut avk:n sivuilla lunastettuna, mikä on aika pirun iso prosentti. Mutta ei se ihme kun kyseessä lähes ilman ajoominaisuuksia oleva ylipainoinen juna, jota vielä usein ohjastaa ajotaidoton keski-ikäinen kuski! Ja kuka maksaa viulut!!!
PÖSILÖ... Kun heität kommenttejasi matkabemareista niin
a) ota selvää faktoista ja montako noita on tänä kesänä korvattu...
b) Ilmeisesti luet minut matkabemaristiksi? Jokainen joka tietää jotain BMW:n malleista tietää, että R850R ei varsinaisesti kyllä ole BMW:n matkamalleja vaan "naku"
T: Keski-ikäinen krapuloissa (harvemmin) ajeleva...
@BMWR850R
Yksi uudenkarhea muistaakseni GS oli kontallaan ahvenistolla. Toinen 1100 r merikadulla stadissa nurin, todennäköisesti lunastukseen
Asiahan ei tietysti minulle kuulu kun olen/asun ja vaikutan täällä Ruotsin puolella mutta niistä vahinko/maksajakysymyksistä esitettiin täällä niin paksuja valheita ja luuloja jotta sallittaneen muutama sana!
Täällä rakkaan vihollisen maalla on ainakin BMW, Gold Wing ja HD saaneet erityissopimuksen vakuutusyhtiöiden kanssa jossa otetaan huomioon VAIN KYSEISEN merkin aiheuttamat vahinkokorvaukset!
Itselläni on BMW R1100RT -97 ja minulla on täysvakuutus ympäri vuoden, vuosimaksu on
2800Skr Tietääkseni kahden muun mainitsemani vakuutusmaksut ovat samaa suuruusluokkaa!
Jota, arvoisat suurisuut, repikää tuosta kuka maksaa kenenkäkin vahingot!! Ei teidän tarvitse todellakaan maksaa Bemarikuskien vahinkoja!
Jämtti on näin! Enkä usko suomalaistem bemarikuskien paljon huonommin ajavan!
Voi että viitsit aukoa päätäsi asiasta, josta et mitää tiedä! Lue ystävällisesti "faktaa" -kirjoitukseni! Rauhoitu ja nauti pyörästäsi - jos sinulla sellainen on!
Mitä vitun faktaa tuo on ilman ensimmäistäkään todentavaa linkkiä, tänne voi kirjoittaa aivan minkälaista paskaa tahansa!
Onko vakuutuksesi liikennevakuutus vai kasko paljonko on bonukset, paljonko muiden merkkien vastaavat vakuutukset on? Linkkejä!!! Faktaa!!!
Suomessa vakuutuksissa on olemassa bonusjärjestelmä, joka jakaa varsin oikeuden mukaisesti vakuutusmaksut. Ilmeisesti kuulut yhteen riskiryhmistä eli aloitteleviin mopoilijoihin kun viitsit itkeä vahinkojen maksattamisesta muilla motoristeilla, vakuutusmaksuihin 70% bonnareilla, eivät juuri enää vaikuta pari bomberssia tai rautapersettä!
Tämä on ihan marginaalista kun verrataan esim. Suomen verotuksen aiheuttamaa tulonsiirtoa.
Kiitos ihanista suomen kielen sanoista! Niistä, ja muusta kirjoituksesi sisällöstä ymmärsin "tasokkuutesi" ja erinomaisuutesi!
Hyvä mies, eihän ollut kyseessä linkkien etsintä vaan vastine väitteeseen, että jotkut muut pyöräilijäryhmät maksaisivat "kalliilla bemarilla kaahaavien" vahingot! Esitin vastaväitteeksi Ruotsissa olevan käytännön jossa tiettyyn ryhmään kuuluva saa vakuutuksen, jonka vuosimaksuun vaikuttaa vain ryhmän oma vahinkokehitys! Tässä ei sinun "vituillasi" ja "paskoillasi" ole mitään merkitystä!
Vuosimaksut ovat, kuten edellisessäkin sanoin, kokovakuutuksia eli kasko, liikenne täysvakuutus ja vakuutus on ympäri vuoden voimassa - ei vain kesäkuukausina! Pyörä on siis ajovalmiina ympäri vuoden! HD;n ja Hondan osalta en tiedä mutta BMW:n vakuutuksissa ei ole bonuksia ollenkaan vaan maksu on sama kaikille!
Kai nyt ymmärrät sen faktan, jota tarjosin? En tarjonnut sinulle halpaa vakuutusta koska Suomessa sitä ei saa mutta se on faktaa, ettei kalliit pyörät ole niitä, joiden vahingot maksatettaisiin toisille! Kyllä se varsinainen riskiryhmä on jokin muu, en mainitse lähemmin!
AIheetta enempään!
Linkit: Kato netistä ruotsalaisia vakuutusyhtiöitä niin näet muiden pyörien vakuutusmaksut!
Vielä pieni fakta riskiryhmistä; Lähes kaikki vakuutuksen antajat Ruotsissa antavat huomattavan alennuksen pyörävakuutukseen jos omistaja on yli 40v!!!!!!!!! Vaikka tämä kaikki kertookin faktoista Ruotsissa niin uskon edelleen kulttuuritaustojemme olevan niin yhtenäisiä, ettei 5-kymppisten, kalliilla pyörällä ajelevien ajotavoissa niin suuria eroja ole! Harvempi 2-3-kymmpinen ajelee GoldWingillä tai LT:llä. Liikennekulttuurissa sitä vastoin eroja kyllä on!
Jos enemmän kirjoitat/haluat tietää, ole hyvä ja jätä kaikki "paskat", "vitut" ja muu törky itsellesi! Kirjoita vain asia! Oliko liian vaikeaa?
Jos et pysty käsittämään sivistyssanan 'fakta' merkitystä niin älä käytä sitä. Et näemmä vieläkään ymmärtänyt sitä että nettiin voit kirjoitella minkälaista PASKAA tahansa 'faktana' eli jos haluat että myös lukijat uskovat väitteesi siitä on oltava FAKTAA mukana, eikä sen todentaminen pitäisi olla lukijan tehtävä.
Yleensäkin vakuutusmaksujen kohdentaminen vahinkoja aiheuttavalle ryhmälle on vaikeaa. Suurin riskiryhmä moottoripyöräilijöistä on mielestäni (huom, ei fakta!) aloittelevat motoristit ja riskin ottajat, joita löytyy niin matka-,custom- kuin kyykkymotoristeistakin. Mutta koska motoristit ovat yksilötä (niin ajotaidoiltaan, riskin ottamiseltaan ja ajokilometreiltä) on vakuutusmaksujen kohdentaminen tiettyyn rymittymään sen olettettujen ominaisuuksien mukaan mielestäni väärin. Oikeudenmukaisinta on bonusjärjestelmä, joka esim. suomessa on, se jakaa maksut tasan niille henkilöille, jotka aiheuttavat kustannuksia. Tietysti järjestelmä rankaisee enemmän tällä hetkellä aloittelijoita, mutta systeemiä voisi muuttaa perusmaksua alentamalla ja ottamalla käyttöön negatiiviset bonukset.
PS. Pysy itse asiassa, tunnut tarttuvan etenkin tähän voimasanoinakin käytettyyn alapään törkyyn suhteellisen hanakasti. Mutta se on toisaalta ymmärrettävissäkin, olethan siellä Suomen länsipuolella olevassa kaatopaikassa, jonne suomalaisten jätteitä on virrannut paljon etenkin 50-60 luvuilla.
Hei! Mikä toi on?
http://sage.opensolutions.fi/cgi-bin/avk/avkkuva2.cgi?nimi=63917#
Kumman noista kaadoista ajattelit pistää RAUTAPERSE-MATKAMOTORISTI-BMW -kuljettajien kontolle? Sen Merikadulla (Keskellä Hesaa tapahtuneen) vaiko Ahvenistolla (radalla)tapahtuneen...
Vae Victis...
BMWR850R
Sanoessasi, että bonus-järjestelmä hoitaa koko (maksaa-muiden-vahingot)-ongelman, olet kovin väärässä. Bonuksia tai ei, kaikki liikennevahinkovakuutuksista tai kaskosta maksetut vahingot jaetaan kaikkien vakuutuksenottajien kesken. Tiätty isommilla bonuksilla saa halvennusta mutta yhtä kaikki, niin - en sano aloittelijoiden, koska kokemuksella ei ole asian kanssa tekemista - vaan muista piittaamattomien henkilöiden toimilla koko porukan jaettavaksi tulee lisää vakuutuskorvauksia...
Onneksi on 70% bonus + merkkikohtainen lisäalennus...
BMWR850R
Ota silmä käteen ja lue kirjoitus uudelleen, missä kohden minä kirjoitin, että nykyinen bonusjärjestelmä hoitaa KOKO (maksaa-muiden-vahingot)-ongelman? Kirjoitin että Bonus-porrastusjärjestelmä jakaa vakuutusmaksuja varsin oikeudenmukaisesti. Parempaankin kyllä päästäisiin ottamalla käyttöön myös negatiiviset bonukset ja pienentämällä kolaroimattomien maksuja. Kaikkein epäoikeudenmukaisimmillaan yksilöä kohden järjestelmä on silloin kun kun se rankaisee mp:n kuutiotilavuuden, tehojen, merkin tai kuskin iän perusteella.
Et voi olla tosissasi sanoessasi:
"en sano aloittelijoiden, koska kokemuksella ei ole asian kanssa tekemista" siis kuskin ajo- kokemuksella ei ole vaikutusta onnettomuusriskiin, tuo on kyllä paksuinta mitä olen lukenut. Taidat todellakin olla aloittelija (tai vain yksinkertainen) ja bonukset on siirretty autosta mopoon, muuten ei voi tommoisia sammakoita päästellä näppiksestään.
Väitätkö ettei rautapersemerkkien suoritus ja ylilastatulla mopolla keskieuroopassa liikkuminen lisää onnettomuusriskiä?
Jatketaan vielä typerällä (mutta ehkä osuvalla)latina-siteerauksella
Beati pauperes spiritu...
...vastaat kun et ymmärrä?
Minä olen sinun kanssasi niin eri aaltopituudella että meillä ei edes oo yhteisiä kirjaimia......
Kun minä kirjoitan mielestäsi "paskaa" ja olen hanakka tarttumaan sinun ala-arvoisen tekstisi törkysanoihin niin viisaampi vaikenee! Toivottavasti joku hiukan älykkäämpikin ihminen luki kirjeenvaihtoamme ja varsinkin sen ensimmäisen, jossa sanoin, että "asiahan ei tietysti minulle kuulu, mutta".... Olisi kai saanut olla kirjoittamatta, kun ei tullut ymmärretyksi! Luulin ihmisiä fiksummiksi mutta...
Faktalle vielä pari asiaa:
1. Suomesta on kansalaisia lähtenyt kautta maailman sivu. Ovatko he sitten "törkyä" tai jotain parempaa, ainakin 600 000 työpaikkaa on vapautunut teille arvokkaammille kansalaisille!
Tämä ainakin on faktaa; pelkästään Suur-Tukholman
alueella on 700 000 suomalaista alkuperää olevaa "törkyläistä" ja koko Ruotsissa n. miljoona! Sitten vielä Amerikka, Australia ja muut maat. Kukaan muu maa ei ylpeile sillä, että kansalaisten on ollut pakko muuttaa kotimaastaan!
Ei kaikki todellakaan ole muuttanut "kultaa" vuolemaan vaan ihan jokapäiväisen leipänsä perään!
Aattelepa ite, arvoisa "Fakta", Suomessa on vieläkin 300 000 työtöntä - missä olisitte suomalaiset, jos me poismuuttaneet "työvoimapoliittiset" pakolaiset maleksisimme edelleen teidän työvoimatoimistoissanne!??
2. Siirry kirjoittelemaan palstalle "Huuhaa"! Se on tässä samalla aukeamalla!
Alussa oli puhetta moottoripyörän vakuutuksista maksettavien korvausten maksattamisesta sivullisilla, - olemme niin pahasti hukassa, että minun osaltani asia saa jäädä sinun reposteltavaksesi! Ole hyvä! Minä poistun!
"Alussa oli puhetta moottoripyörän vakuutuksista maksettavien korvausten maksattamisesta sivullisilla, - olemme niin pahasti hukassa, että minun osaltani asia saa jäädä sinun reposteltavaksesi! Ole hyvä! Minä poistun!"
Sitä saa mitä tilaa! Ei kannata kirjoittaa foorumeille, jos asia loppuu noin nopeasti ja on heti pakko alkaa n*ssimaan pilkkua.
ps. Sarkasmin ymmärrys kykysi (ja ehkä muunkin) on lähes olematon, huuhaa palsta on sinun.
Miten tämä sivuhaaran aihe liittyy topikkiin..???
Pysytään asiassa eikä asian vieressä.! ;)
Sivullisena, satunnaisena lukijana, kehottasin sinua,Fakta, lukemaan omat kirjoituksesi ja sitten soimaamaan toisia. Tätä palstaa kun sattuu seuraamaan joku hieman sivistyneempi(kin) henkilö! Itse olet asiasta luisunut - suosittelen huuhaa-palstaa! Siltikin, vaikka tunnet itsesi noin älykkääksi!
On meitä tosiaan moneksi!
Niin - ehkäpä sitten esitin asiaani hieman epäselvästi. Tarkoitukseni oli sanoa (ilmeisen huonolla menestyksellä), että tuo B-aate, ja sen mukanaantuoma tietoinen temppuilu, riskinotto ja siitä sitten ennemmin tai myöhemmin tilastollisella välttämättömyydellä seuraava onnettomuus, ei kuulu(isi) muiden maksettavaksi eikä tuota ongelmaa Bonus-järjestelmä poista. Olet tietysti oikeassa siinä, että kokemuksella on merkitystä ja tuon onnettomussriskin jaossa Bonus-järjestelmä on oikeudenmukainen.
Sen verran olen ollut onnekas, että 27 kolhuttoman moottoripyöräilyvuoden jälkeen (nok-nok) minulla todellakin on 70% bonukset niin autossa kuin moottoripyörässä. Se ei tarkoita että olisin parempi tai huonompi kuin muut. Yritänpähän kuitenkin ajella siten, että saisin nauttia tästä upeasta harrastuksesta ja EMPYn jäsenkirjasta vielä tulevinakin vuosina.
Eiköhän lähdetä ajamaan pyörällä kinaamisen sijasta...
Taitaa tämä faktaa olla hieman yksinkertainen, kun ei ymmärrä mitä tämä BMW mies puhuu. Mielestäni se oli täyttä asiaa eikä "pelkkää paskaa", kuten faktaa sanoi. Hän on vain joku teini joka on juuri saanut PV:n myytyä ja on ehkä jo piikinkin alle saanut ja nyt se täällä uhoaa omaa ajotaitoaan ja polkee nämä "kokeneemmat" suohon. Mietippäs teini ennen kuin alat täällä perusteetonta "paskaa" kirjoittamaan, NIMENOMAAN SINÄ!
Onneksi olkoon, harvemmin kukaan pystyy vittuilemaan yhtä hyvin omalla kirjoituksellaan itselleen, samalla tiedostamatta sitä, onneksi olkoon!
"On meitä tosiaan moneksi!"
Hyvä 'sivullinen' alias '20000km/v', et sitten malttanutkaan poistua täältä kuten lupasit! Älä huoli skitsofreniaan löytyy nykyään tehokasta hoitoa.
Kuulin tossa uuden nimen tälle "kolmiolle" eli gold wingille... HOMOSOHVA! On muuten todella osuva nimitys... YMCA!!!
Aika kärjistettyä.. homosohva...
Laiskanlinnasta toi vielä käy... Ihmettelen vaan kuka viittii sohvasta noin paljon maksaa...
kaskun jenkki- ja euroautoilijoille on riittänyt olemassa olevat parkkipaikat. en ole kenenkään kuullut vaativan täysimittaista kiihdytysrataa pk-seudulle. mitäpä jos herrat bomberit pyrkisivät ihan itse keksimään itselleen jonkin harrastuspaikan, eikä vaatia yhteiskunnalta miljoonien eurojen investointia teidän keulimisia varten. "jos ette tee meille rataa, me kaahataan liikenteessä" yeah right!
Kukas tässä on yhteiskunnan rahoista puhunut, vuokrauksesta sanomatalolta lähinnäkin...
ei siinä sitten mitään, senkun raavitte kuvetta
Nämä vitun viherpipertäjä humanisti peelot vituttavat aivan helvetisti, veronmaksajien rahaa kyllä työnnetään oopperoihin, nykytaiteen museoihin ja kaikkeen muuhunkin marginaaliryhmien viihteeseen. Mutta heti kun tapahtumaan liittyy moottori lyödään rahahanat kiinni ja sanotaan kustanna itse. Voi vittu kun saisi itse ohjata omista veroistaan sen ylijäämäosuuden, joka jää pakollisten kunnallistekniikoiden, opetuksen ja sairaanhoidon yli esim. moottoriratojen ylläpitoon.
Mutta kaikkein eniten kyrpii tuollaisten pellejen kommentit, jotka ilmeisesti itsekin harrastavat moottoreita. Heti kun joku ehdottaa, jotain niin lyödään kommenttia "kun ei meillekään niin ei teillekään, tee se itse!" Kyllä ajoharjoittelualueella olisi paljon käyttöä myös muille moottoriharrastajille, ja aivan mahtava olisi alastaron tapainen alue pk-seudun lähistöllä. Mutta eiköhän tiettyjen peelojen kateus vesitä tämmöiset hankkeet jo heti alkumetreille!!!
Aivan, tästähän tässä rykäisyssä onkin kyse. Saada KAIKKI liikkeelle, puolesta ja vastaan.
Keimola ja Bombers ovat vain sivujuonne tässä, tarkoitushan on nimen omaan saada pk seudulle oma rata, kaikkien käyttöön. Paikkahan on jo valmiina Vantaalla!
Meikä on samaa mieltä... entisenä romurallikuskina & jenkkiharrastajana ja aktiiviautoilijana ( 50000km/v) sekä autourheilun kannattajana et rätkille pitää olla pakopaikka...
Samoin kannatan ajatusta et ois mesta missä nuoret voisivat ottaa "laillisesti" omalla vastuullaan ( ja alue olisi vakuutusyhtiöstä vapaa vyöhyke ) mittaa toisistaan omalla kalustollaan. Eli joku suurehkolle pellolle rakennettu rallycross- tyylinen rata missä saisi tiettyä euromääräistä korvausta vastaan käydä painamassa paineet kaasupedaaliin.
Itselläni on siihen mahdollisuus kaukana suomen keskipisteen lähettyvillä ja kun laittaa metsäautotien "puomilla" kiinni ja antaa vanhan peltoauto-tojotan takapyörien laulaa niin siinä painuu kaljun pappapupun korvat tötterölle ja adidakset hikoilee jalassa... Mut ei tartte sit urheilla liikenteessä...vaikka raskas kopi onkin.
Sama juttu on kiihdytyskokeilussa...onneksi suomessa pystyy edes ainakin kerran kesässä käydäö kellottamassa varttimailin niin sit saa pitää turvan kii koko talven ja koittaa vääntää puuttuvat sekunnin murto-osat talven aikana tallissa tai sit saa olla naama messingillä koko talven...
Prätkillä ois yhtä pätevä syy olla joku mesta mis pääsee tuulettaa ranteita ja painaa muutamat puukengät asfalttiin... joku riittävän suuri parkkipaikka ja sinne vaikka lipunmyynti katsojille... Tulis kuitenkin paljon katsojia - ainakin nyt, sillä niin kuuma puheenaihe on BOMBERS ( vaikka se on saanut asiaan ja tyyliin vittuuntuneiden suusta uuden nimen: BAMPERS )
Korostan kuitenkin etten missään muodossa hyväksy kaahailua taajama-alueilla, sillä maailma ei tarvitse yhtään viatonta kaahareiden uhria enää!!!
On lieventävä asianhaara et tie on asianomaisten toimesta suljettu molemmista päistä vaikkakin laittomasti, mutta jos jotain tapahtuu niin syyllistä on rankaistava kovimman mukaan - syystä että asianosaiset tietävät riskit mihin tempuissaan ryhtyvät. Ts. vastuu on kannettava omista tekosistaan.
Ikävintä kaikissa vastaavissa asioissa on se että mitään on vaikea saada ellei saa asialle riittävästi julkisuutta - nyt sitä on tullut, vaikkakin negatiivisessa muodossa. Johtaako se mihinkään??? Sen aika näyttää !!!
Toivon vilpittömästi uhritonta tapahtumaa Keimolan seudulla ja menestystä ajamallenne hankkeelle...
Kävin illalla suuntaamassa lisävalot Keimolan alueella ja muistin kuinka nassikkana kävin kattomassa kisoja siellä...Nyt se on PORVARIEN KAATOPAIKKA. Siellä jos missä on helppo purkaa varastettu auto tai tehdä mitä tahansa rikollista... sinne pitkälle suoralle uusi asfaltti ja sitten vaan menoks...
Nyt koko Keimola on Erkon rahavirtojen toimesta raiskattu ja on häpeällistä seurata sivusta arvoalueen hinnan nousua ja tietyn tahon odottelua että alueen arvo vieläkin nousisi...
Eteläinen suomi tarvitsisi jonkun alueen missä voisi korvausta vastaan toteuttaa moottoriajoneuvolla tapahtuvaa actinia...sopivaa korvausta vastaan ja allekirjoittamalla ENNEN alueelle menoa sitoumuksen ajaa omalla vastuulla ja kärsivänsä vahingot itse. Paikalla voisi olla vakuutusyhtiön edustaja mymässä lippuja ja katsomassa et kaikki sujuu niinkuin pitääkin. Näin romurallissakin tehdään...nimi paperiin ja oma pää kärsii jos jotain sattuu... that`s the name of the game.
Kyseinen alue voisi olla muutoin suljettu, mutta avoinna tietyn ajan päivästä ja aina jollain teemalla...
Kaikkea voi kehittää !!! Mut pitää olla myöskin valmis antamaan sen asian eteen jotain muuta kuin vaatimisen... se on säälittävien pakolaisten ja muiden muuten saamattomien säälittävää vinkumista!!
Erkon miljoonat ovat ainoa punapääoma joka vielä on Suomessa olemassa, koko jätkä on demarien äänitorvi ja pärjännyt pitämällä kielensä punikkien perseessä poliittisesti.
Nii-in... Tietääkseni tämäntasoiset osaavat käyttää kieltään monella eri tavalla... Ja tietääkseni nahkainen naamari ja viuhuva ruoskakaan ei ole hiljaiselle valtiaalle vieras... Ne kun on nähty kyseisen herran omistuksessa.
Ja kukhan korvaa sitten vahingot kun se idiootti-bomber nuija on ajanut pöpelikköön ja rupeaa tetrapleegikoksi? Vaikka se olis kuinka vakuuttanut ajavansa ulos omalla vastuullaan niin se on loppuelämänsä yhteiskunnan holhokkina eli mäkin joudun maksamaan sen korvauksia
...kai sitä nyt voi muutaman nuijan hölmöilyt verorahoista sponssata jos kansa on saanut vähän leipää ja sirkushuveja pamperssin nykästessä lepikkoon niin että männyistä kävyt putoo...
Kustannetaan täällä Suomessa jo muuten typerimpiäkin juttuja kun muutaman älynsä asfalttiin jättäneen t-paita motoristin letkuhoitoa.
se mullakkin sopis jos vois olla 100% varma että ne on just näitä pommittaja-idiootteja jotka siellä letkuissa makaa. Ehkä siitä ilosta voi vähän pulittaakkin. Mutta kun tahtoo vaan pitkässä juoksussa käydä niin, että ne idiootit teloo samalla pari ihan viatonta sivullista ja joku niistä voi olla vaikka mä tai joku mun kaveri tai läheinen.
Missä päin tämä Keimolan Moottorirata tai kokoontumisalue tarkalleen sijaitsee?
Lahdesta päin olisi sinne tulossa muutama asennevamman omaava motoristi.
Ja onko olemassa jossain omaa sivustoa mistä näkisi näitä kokoontumisajojen ilmoituksia ettei tarvitsisi aina lehdestä(bombermagazine) kattoa et " &%&&/(#¤ tonne olis pitäny taas päästä "
Parhaiten asiasta saa tietoa B-foorumista http://mopo.prostreet.net/index.php
Keimola sijaitsee kehä III:n ja Hämeenlinnantien "kainalossa".
Eli tarkalleen ottaen helsingistä päin tultaessa, Kehä III:n jälkeen ensimmäinen risteys oikealle. Sitten käännytään vasemmalle ja ajetaan hämeenlinnantien alta suoraan ja saavut Keimolaan (jää oikealle puolelle pöheikköön).
Bomberssien sivuilta paljon linkkejä Keimolasta kertoviin sivustoihin, niissä paljon kuvia viime vuosien turmiosta...
Mitäs sillä Keimolan radalla tehdään? Kävisitte jo olemassa olevilla radoilla (Kemora, BotniaRing, jne).
Haluatko itse ajaa toiselle puolelle Suomea harrastamaan rataajoa..ja teidätkö millaiset jonot ovat kesäisin jo olemassa oleville moottoriradoille.!?
Varmaan sitä rataa haluaisivat käyttää muutkin moottoriurheilun harrastajat!
Ei sitä Keimolaa saadakaan takaisin, siihen ei usko kukaan.
Pk -seudulle vaan halutaan rata, ja tätä käytetään mediatempauksena.
Bomberssit ovat käyneet jo olemassa olevilla radoilla, mutta kyllähän pk -seudulla asustaa melkoisen iso prosentti Suomen mp:stä (valitettavasti tuolla muualla huudettua faktaa ei ole osoittaa), joten olisihan se perusteltua että esim. Vantaa moottoripuistossa (tjsp) olisi mahdollisuus ajoon.
sitä kahtasataa keula pystyssä tänne hämeenlinnaan (menee 32min), vuokratkaa ahvenisto ja ajakaa keula pystyssä 300km/h pääsuoran mutkaan! koko pommittajakultturi saa arvoisensa, lyhyen lopun!
Menee ilmeisesti jokin kovaa ohi kun en oikein ymmärrä pointtia...
Asiallisiin viesteihin toivoisi tietysti asiallisia kommetteja, mutta sehän tuntuu olevan jotenkin niin turhaa edes sitä odottaakaan...
Tuntuu mopo keulivan yhdellä sun toisella.
B-sivujen B-foorumissa käyneenä ja aihetta seuranneena paikalle on ilmeisesti myös tulossa julkkiksia..!?
Joo ja se rata on niin huonossa kunnossa etta sen kunnostaminen maksaisi suurin piirtein samanverran kuin uuden rakentaminen.
Toinen juttu on etta siella ei ole minkaanlaisia aani valleja, eli aanet kuuluu todella kauas niinkuin kuului kun rata oli kaytossa.
Ja kun olen asunut siina viereisessa kylassa se melu oli aivan karmea, kisapaivana lahdin muualle jos en mennyt kisoihin.
Enka usko etta 10000 kiertavan pyoran aani edelleenkaan hivelee mummon tai vaarin korvaa
No nykyäänhän siinä vieressä on 4 kaistanen moottoritie ja lentokentän nousu ja lasku melut.
Eli nykypäivänä Keimolan alueella on suuremmat meluhaitat kuin silloin aikanaan kun rata oli aktiivikäytössä. Eiköhän siellä menty ojasta allikkoon...
Keimolaahan ei lakkautettu meluhaittojen takia, vaikka näin yleisesti luullaan. Homma kaatui ratayhtiön taloudellisiin vaikeuksiin (Pääomistajana Wihuri Oy siihen aikaan).
Mutta kuten aikaisemmin tullut julki, paras paikka on Vantaan vauhtipuiston alue, siellä tuota moottoritoimintaa on jo muutenkin ja melusta niin väliä (uusi lentokenttä alue vieressä)
Jätkissä on muuten tyyliä...
Kateelliset vaan jauhaa paskaa, kun eivät kehtaa myöntää ajotaitonsa riittävän ainoastaan suoraan ajamiseen...
Pysykää poissa jaloista!