Paljon on ollut puhetta tälläkin palstalla sekä asiakkaan että poliisin "vihamielisyyksistä&vaikeuksista" toistensa kanssa. Vaan minua kiinnostaisi, millaisia tapauksia on, kun asiakkaan ja poliisin erimielisyydet muuttuvat yhteistyöksi. Siis onko olemassa tapauksia, joissa "tapauksessa epäoikeudenmukaisesti itseään kohtaan kokeva" asiakas ottaa yhteyttä kyseiseen poliisiin ja asia sovitaan ns. ihmisten kesken = "anteeksianto" = "kättä päälle".
Kertokaa poliisit kokemuksianne, kiitos.
Kertokaa poliisit kokemuksianne, kiitos.
Vastaukset 13
Vanhimmat
myös "asiakkaat": myös teiltä kokemuksia kiitos! :)
Ja lisäisin tuohon vielä että pidetään edes tämä juttu asiallisena. Olisi jonkinlainen ennätys tällekin vuodelle.
Itse olen asiakkaana kokenut positiivisia ja negatiivisia juttuja. Ne harvat kerrat kun poliisin kanssa olen asioinut ja myös yhteistyötä.
Eräs tapaus.
Kaveri kaatoi bensaa päälleen ja uhkasi sytyttää. En uskonut sen tekevän sitä mutta kun pelkkä kipinä riittää. Jätkä oli siis ihan sekasin.
Poliisit kävi hakemassa minut kotoa. Ne pyysi minua puhumaan sille tyypille. Oli pyytänyt minua ihan nimeltä paikalle se kaveri siis.
No rauhoittelin sitä tyyppiä ja pyysin poliisia lupaamaan ettei vie sitä putkaan vaan sairaalaan.
No tuo lupaus ei täyttynyt koska pitihän sen selvitä. Tässä tapauksessa pieni valehtelu ei haittaa. Poliisit kiitti avusta - kättä päälle ja tuli jopa kehuja. Yleensähän siviilejä ei sekoiteta kai.. Riippuu kai tapauksesta?
Minusta tuo homma hoidettiin asiallisesti.
Toinen tapaus.
Liikuin kaupungilla erään kaverin kanssa jolla huumetausta (en tiennyt sitä).
Poliisit kaarsi meidän eteen ja nappasi molemmat kovakouraisesti kiinni. Minä olin tietty vähän hämmästynyt tilanteesta. Oli tulla kuset housuun.
Jaksan ymmärtää tuon jos on huumetyyppi ja aserikos takana että tuollainen menettely on tarpeen. Olishan sillä voinut olla tykki taskussa.
Kun poliiseille selvisi etten liity tapaukseen mitenkään niin odotin tietysti jonkilaista anteeksipyyntöä. Ei ole rikosrekisteriä.
Pyydettiin vaan poistumaan asemalta ja haukuttiin vielä perään. Kehoitettiin valitsemaan seuransa paremmin. Mistä helvetistä minä tiedän kellä on rekisteri ja minkälainen??? Aina kun tapaan jonkun kysynkö ekaksi että onko sulla rekisteri?
Asiatonta käytöstä jälkeenpäin näiltä kahdelta. Kiinniotosta minulla ei ole valitettavaa. Ihan oikein toimittu.
Monelle varmaan käynyt samoin.
Tämän tapauksen jälkeen kävin puhumassa poliisipäällikön kanssa mutta... eipä siitä mitään kuulunut. Noita kahta poliisia en välitä enää tavata.
Eli ei tullu anteeksipyyntöä.
tämmönen tapaus.
En kerro tarkempia taustoja asiasta, mutta asia siis oli niin että poliisit otti kiinni eräässä tilanteessa, mentiin oikeuteen ja sain ihan oikean tuomion verrattuna mitä tein, ei valittamista siinä mielessä. Tyhmästä päästä kroppa kärsii. Mutta se mikä kyllä nyppi hieman siellä oikeudessa oli se että poliisi tietoisesti valehteli todistajana. Tein rikoksen ja siitä sain ihan oikean tuomion eikä minulla ole mitään vastaan sanomista siihen, oli vaan hämmästyttävää huomata että poliisi valehteli oikeudessa.
Jälkeenpäin on tullut enemmän järkeä päähän, ja on ollut varsin asiallista toimintaa poliisilta. Olen voinut keskustella avoimesti heidän kanssaan monesta asiasta ja ovat auttaneet kun avuntarvetta on ollut. Joten periaatteessa voi sanoa näin että jos ei halua joutua ongelmiin poliisin kanssa, edes niiden epärehellisten kanssa niin on parempi pysyä vain rehellisenä ja kunnollisena kansalaisena. Ei ne epärehellisetkään poliisit hyökkää viattomien kimppuun mutta jos olet syyllinen niin sitten voi tulla sormille heiltä.
ainoa kylä jossa ei ole kuin rosvoja. Poliisit mukaanlukien.
>
http://www.aretalogia.com/sod.html
että sinä ja kirjoittelusi parantavat sen sinun Sodankylä-taudin ja se on hyväksi sille teidän alueelle?
" Kokonaisuutena kaikki edellä esille tuodut näkökohdat ovat luoneet Sodankylän henkisestä ilmapiiristä erittäin ahdistavan ja täältä lähtevät kaikki kynnelle kykenevät."
" http://www.aretalogia.com/sod.html "
artikkelin kirjoitin v. 2002. Eli silloisessa Sodankylän henkisessä ilmapiirissä.
Tämän jälkeen Sodankylässä on tapahtunut montakin hyvää asiaa. Kuten se, että olemme päässeet silloisesta nimismiehestä, Heikki Vihannasta sekä silloisesta kunnanjohtajasta, Martti purasta, eroon. Molemmat kun olivat onnettomuuksia Sodankylälle ja tukahduttivat totaalisesti aiemmin vallinneen Sodakylä-hengen, jonka siivittäminä Sodankylässä syntyivät niin "Friikoolin messu" kuin monta muutakin hyvää asiaa.
Kuitenkin, siitäkin huolimatta, että monista silloisista nuoria paiskoneista poliiseista on myös päästy eroon, Sodankylän henkinen ilmapiiri on edelleen erittäin ahdistunut ja apaattinen - lähinnä "maailmanlopun henki", jonka karkoittanina Sodanylän väkiluku on huvennut jo pitkästi yli 1000 hengellä ja muuttoliike on jatkuvaa - etenkin nuorten keskuudessa.
Niin lähtisin minäkin, mutta kun kirkon taloudenhoitaja lupasi ilmaisen hautapaikan niin täytynee jäädä - kuolemaan tänne.
mielipidettä ja hänen totuutta.
Kukaan ei tähän vastaa. No ainakin pari vastasi.
Koska ketjussa ei haukuta,uhkailla,vittuilla ym.
Olisi pitänyt laittaa reipasta vittuilua niin johan ketjuun olisi tullut pituutta.
Tais olla liian pliisuketju.
No, on mulla kuitenkin jotain hau hau "haukuttavaa" eli hyvä loppukevennykseksi:
Koirani asui kanssani "treeni"hotellissa, jossa oli ah niin lihaksikkaita, parimetrisiä, tatuoituja prätkäjätkiä treenaamassa ... ja olivat todella hyvää pataa hurtan kanssa koko 2 viikon ajan. Ihan innosta niiden kanssa hurtta peuhas?
Poliisia ei hurttaseni sitten meinannut sietää millään, kun kohdattiin? Mistä moinen? Jäi mietityttämään...
Se hurttasi ei vaan tykännyt taas jäädä yksin koirahoitolaan, kun sinut vietiin takaisin sinne mielenterveysosastolle, ja ei taas tiedä, koska pääset uudestaan karkaamaan. Älä kuiten huoli! Saat taas olla "hotellissa" seuraavallakin kerralla niin saadaan hyvää tietoa, kun heittävät sinut pihalle uudestaan ja kerrot paljon kivaa sitten. Viedään hurttasi sitten taas hoitolaan.
vastanneille. Kävin pari kertaa hypnoosissa aiheena: poliisin pelko: suosittelen, vaikka on a 100 egee kerta. Toiseksi olen alkanut kävelemään ulkona öisin. On ollut todella rauhallista kävellä kuntoutuslenkkejä yöaikaan, jolloin muut ihmiset&koirat eivät liiku. Jos näen poliisin, niin moikkaan - todella hyvä juttu minulle, joka haluan liikuntaa rauhassa kuntoutuakseni sairauksistani, suosittelen.