Silmääni kutisi lievästi ja hieroin sitä kevyesti.Menin peilin eteen ja valkuaiseen on ilmestynyt punainen pieni täplä? lähteekö se pois ja mistä mahtaa johtua?
punainen
täplä silmässä
55130
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kyseessä on pienen sidekalvon verisuonen ratkeaminen ja siitä syntynyt verenvuoto. Se paranee itsestään eikä vaadi hoitoa. Vuodon suuruudesta riippuen paraneminen saattaa kestää parista päivästä useampaan viikkoon.
Mikähän mahtaa olla kyseessä, kun minulle tulee tuollainen punainen täplä aika usein (2-4 kertaa kuukaudessa) ja aina samaan kohtaan, mutta häviää nopeasti noin tunnissa? Siihen liittyy myös päänsärky. Käytän piilareita ja olen ajatellut, jos niillä on jotain tekemistä asian kanssa. Toisaalta täplä ei koskaan tule silloin, kun piilarit on päässä. Ja vaikka olisin ollut monta päivää käyttämättä piilareita, täplä saattaa silloinkin tulla. Ongelma on vain toisessa silmässä. Myös siskollani on sama ongelma, vaikkakin huomattavasti harvemmin.
mikä mulla mahtaa olla silmässä? olin oksennustaudissa 3-4 päivää sitten sen aikana oli tullut punainen läiskä silmään ja nyt se on laajentunut se on silmän ala luomen alla ja ylettyy tuohon värilliseen osaan asti. ei se paljoa ole laajentunut mutta kuitenki vähän... oli pakko kysyä sillä oon vähä huolissani siitä mikä siinä silmässä on..
Itselläni on ollut tuollainen punainen täplä silmässä jo monta vuotta, olisi kiva tietää onko kyseessä katkennut verisuoni vai jotain vakavampaa?
Mullakin on ollut jo tarhaiästä asti pyöreä punainen ympyrä silmässä, joka on välillä parempi ja välillä huonompi. Kävin joskus lääkärissä, eikä sen sanottu olevan vaaraksi. Kuulemma ei lähde pois ilman leikkaus, mutta siinä on aina omat riskinsä, että se näyttää sitten vain pahemmalta. Harmittaa välillä ulkonäöllisesti ja nuorena en katsonut ketään silmiin. Jos se ei rupea minua vaivaamaan terveyden kannalta, niin elän normaalisti kuten tähänkin mennessä.