Halonen

joo-o. mitä enemmän lueskelee noita kirjoituksia Halosesta ja Niinistöstä niin tulee vastaan noita kirjoituksia missä Halosen puheviat ja setayhteydet otetaan syyksi miksi ei pitäisi äänestää Halosta. Siel on jopa yks kuvamanipulaatio Tarjasta nahkaasussa.

Että järjen köyhyyttä tässä äidyin ihmettelemään.
141711
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Tarja ja Sauli osaavat poliittisen pelin, mutta he osaavat myös käyttäytyä (ovat eri mieltä, eivät silti hyökkää henkilöä vaan asiaa vastaan). Samaa ei voi sanoa siitä osasta oikeistolaisten ryhmää, joka vetoaa ulkonäkö- ja ikäkysymyksiin.

Ei heillä kovin hyvin mahda asiat olla pään sisällä. Jos ja kun Niinistö päätyy presidentiksi asti, toivottavasti ensi töikseen parantaa sitä suomalaisten "edustuskelpoisuutta" maailmalla.

Ikäkysymys on myös siitä outo, että Tarjahan on poliitikoksi suorastaan nuori. En epäile hetkeäkään, etteikö jaksaisi toisen kauden - sen jälkeen ansaitulle eläkkeelle.

Ihmisenä hän taas on siinä iässä, että elämänkokemusta ja viisautta voisi myös kunnioittaa, pään aukomisen sijasta.

Sivistyneen kulttuurin tunnistaa siitä, että se kunnioittaa vanhimpiaan sukupuolesta riippumatta. Suomessa heitä taas nimitetään "seniorikansalaisiksi" ja kammetaan ulos yhteiskunnasta. Suomi ei siis ole ainakaan sivistysvaltio.

Äänestä

Minua on ärsyttänyt se, kun Halonen on koettanut häivyttää tai ainakin vaieta setalaisesta menneisyydestään ja muutenkin koettanut olla aika ympäripyöreä puheissaan. Ehkäpä on nyt oppinut sen, että jos koettaa miellyttää kaikkia ja olla ketää ärsyttämästä niin ei miellytä oikein ketään... Sauli on kannatustaan lisännyt vaikka on ollut särmikäs.

Tinni-Tunni

Äänestä
  • Lähtisitkö Tarjan asemassa hakemaan pariasataatuhatta lisä-ääntä viittaamalla Setan puheenjohtajakauteen? Millaisena tämä viesti tässä junttilassa ymmärrettäisiin? Voin vastata: väärin =)

    Peli on peliä. Politiikkaan kai kuuluu, että selusta varmistetaan - tällä hetkellähän molemmat ehdokkaat puhuvat vain ympäripyöreitä, eikä "mustalla hevosella" Niinistölläkään ole ollut viikkoihin tarjota mitään uutta sanottavaa, jota kaikki eivät jo osaisi ulkoa. Kun vaalit ovat ohi, sama tyhjä linja jatkuu...

    Äänestä

  • elga kirjoitti:

    Lähtisitkö Tarjan asemassa hakemaan pariasataatuhatta lisä-ääntä viittaamalla Setan puheenjohtajakauteen? Millaisena tämä viesti tässä junttilassa ymmärrettäisiin? Voin vastata: väärin =)

    Peli on peliä. Politiikkaan kai kuuluu, että selusta varmistetaan - tällä hetkellähän molemmat ehdokkaat puhuvat vain ympäripyöreitä, eikä "mustalla hevosella" Niinistölläkään ole ollut viikkoihin tarjota mitään uutta sanottavaa, jota kaikki eivät jo osaisi ulkoa. Kun vaalit ovat ohi, sama tyhjä linja jatkuu...

    Ei sitä Setan puh.johtajuutta pitäisi piilotellakaan, ja jos rupeaa peittelylinjalle niin voi jo "varmoja" ääniäkin menettää... No, kohtahan se nähdään jatkaako Tarja vai nouseeko Sauli pressaksi? No, onneksi molemmat ehdokkaat ovat varsin asiallisia ja sopivat hakemaansa tehtävään.

    Tinni-Tunni

    Äänestä

se on sitä ku täytyy aina haukkua jtn ihmistä mitä kadehtii. Totta kai kaikki seksiin liittyvät jutut kaivetaan esille. Niinistöllä ei ole mitään MIELENKIITOISTA ,on tylsän tavallinen, ni hänestä ei löydetä haukuttavaa.

Äänestä

ainakaan Halonen ei oo tukkimassa Suomea natoon, mitä taas niinistö ihannoi eu:n lisäksi. eukaan ei oo muuta tehnyt ku vienyt varoja tältä maalta. nato vie vielä ihmisetki. niinistö on aivan pelle. Halonen, viisas nainen, toiselle kaudelle.

Äänestä
  • Natoon ole jo tosiasiallisesti päätetty jo aikoja sitten! Nyt vain vähän pähkäillään että saako EU synnytettyä jotain omia puolustussysteemejä. Halonenkin kun on viisas niin ei puhu Natosta paljoa kun tietää että sinne menosta on jo käytännössä päätetty.

    Tinni-Tunni

    Äänestä

Niinistö ei ole koskaan tehnyt mitään kansalaisaktivismin eteen ja tukemiseksi, vaan oikeastaan neljään eri otteeseen hän on toiminut kansalaisaktivismia vastaan.

Halonen sen sijaan on monta kymmentä vuotta toiminut kansalaisaktivismin eteen ja sitä tukien. Kansalaisaktivismin tukemisessa on oleellista demokratian toteutuminen: kansalaiset voivat parhaiten vaikuttaa erilaisissa kansalaisjärjestöissä, seuroissa, yhdistyksissä jne. Tämä on ollut kymmeniä vuosia Halosen elämäntyötä, ja sitä hän jatkoi pressanakin.

Luonnonsujelijana, ihmisoikeusjärjestöihmisenä ja lesbona, minä tuen aina ja ainoastaan sellaisia poliitikkoja, jotka todellisuudessa ovat elämässään toimineet kansalaisaktivismin mahdollisuuksien parantamiseksi - eikä sen aktivismin kaventamiseksi, kuten Niinistö tosiaan on määrätietoisesti tehnyt jo useaankin otteeseen uransa aikana.

Kyllä olisi niin luonnonsujelulle, ihmisoikeusasioille, eläinsuojelulle ja vähemmistöseksuaaleille, vammaisjärjestöille, vähemmistöjärjeastöille, maahanmuuttajille jne.

katastrofi, jos maan johtajaksi tulisi Niinistön kaltainen ihminen.

Äänestä

hk-sininen (eilinen uutisvuoto), ah

vei mun sydämein

mun on pakko äänestää tarjaa, apua

Äänestä

Kyllä aivan selvästi on näkyvillä "piilo"mainonta Niinistön puolesta. Ei epäilystäkään kenen puolella esimerkiksi valtakunnan ykköslehti on. Niinistö on saanut säälipisteet tsunami-kuvioista ja jopa yksinhuoltajuudestaan. Tämän kaiken vastapainona sitten toimii Halosen hienovarainen asettaminen kyseenalaiseen valoon.

Tuossa juuri muistelin Niinistön valtiovarainministerin pestiä. Hän esitti silloin mm. kavennuksia työttömyys-, sairaus ja kuntoutus-ja äitiyspäivärahoihin sekä asumis- ja kodinhoidontukiin, eläkeläisten verotuksen kovenemista, kirjastojen maksulliseksi muuttamista ja parjasi Natura - ohjelmaa. Samat esitykset kohensivat selvästi hyvätuloisten asemaa ja verotusta, kas kummaa.

Kun tänä päivänä kuuntelee miehen mielipiteitä ja haastatteluja, huomaa, ettei ole vanha koira tavoistaan päässyt. Vaikka presidentti ei suoraan päivänpolitiikkaan vaikuta, nuo asenteet ovat syy siihen, miksi minä en voi Niinistöä tukea.

Hänen asenteensa toimivat, kun ihminen on nuori, terve ja hyväpalkkaisessa työssä. Mutta vastoinkäymiset voivat kohdata ketä tahansa. Samoin kuka tahansa voi saada lapsen ja takuuvarmasti kaikki vanhenevat, tällä hetkellä siinä vaiheessa ovat meidän vanhempamme ja isovanhempamme. Maassa on myös iso joukko ihmisiä, jotka nyt jo kituuttavat mitättömillä palkoillaan nousseiden elinkustannusten puristuksessa ja sitä pitäisi vielä lisätä pakottamalla ihmiset työvoimatoimistosta surkeisiin hommiin, jotka eivät takaa toimeentuloa. Kaikille ei löytyisi näitä pakkotöitäkään mutta tukien porrastus koskisi myös heitä ja asettaisi heidät hyvin vaikeaan asemaan. Millä tavoin Suomi hyötyy tästä köyhyyden lisäämisestä? Olisi kiinnostavaa tietää.

Kun nostaa silmänsä paperilta, jolla numeroita pyörittää, näkee tuon kaiken ja ymmärtää, että kattava tukiverkosto ON tärkeä ja sen on oltava kaikkien saatavilla. Sivistynyt valtio takaa sen, ettei kukaan jää vaille apua ja tukea silloin, kun sitä tarvitsee. Kyse on ihmisyydestä. Viimeistään sen ymmärtää sillä hetkellä, kun itse sairastuu tai putoaa jollakin muulla tavoin oravanpyörästään.

Poliitikot ovat poliitikkoja. Myös Halonen, Vanhanen, Hautala ja muut. Silti kaikista vähiten voin kannattaa sitä, joka puhuu selvästi vähempiosaisten ja vähiten puolustuskykyisten kyykyttämisestä muka hyvinvointivaltion edistämisenä ja miltei sen olemassaolon edellytyksenä.

Äänestä

niin Saulilla ei kyllä ole mitään mahista Tarjaa vastaan. Kattokaa nyt vaikka vaalimainoksia ulkona, Halonen näyttää niissä niin kauniilta (vaikka kuvaa sitten oliskin manipuloitu) että hän jättää kilpailijan täysin varjoonsa. Uutisvuodossakin Tarja oli hauskempi ja karismaattisempi kuin ne neljä huumorimiestä yhteensä.

Äänestä
  • jaettavaa rahaa olisikkaan,eikä olosuhteita rahan tienaamiseen järjestettäisikkään. Tarja katselee maailmaa rahojen ja avustusten saajien näkökulmasta. On siis hyvä ihminen.
    Entäs sitten jos raha loppuu,eikä ole mistä jaetaan?

    Sauli järjestää ekaksi hommat niin,että hankitaan rahaa ja sitten sitä vasta jaetaan kaikille,jotka suu ammollaan vain odottaa!

    Äänestä

  • Agapeetus kirjoitti:

    jaettavaa rahaa olisikkaan,eikä olosuhteita rahan tienaamiseen järjestettäisikkään. Tarja katselee maailmaa rahojen ja avustusten saajien näkökulmasta. On siis hyvä ihminen.
    Entäs sitten jos raha loppuu,eikä ole mistä jaetaan?

    Sauli järjestää ekaksi hommat niin,että hankitaan rahaa ja sitten sitä vasta jaetaan kaikille,jotka suu ammollaan vain odottaa!

    Kärjistetysti: onhan niillä jenkeilläkin rahaa kuin roskaa, ainakin sodankäyntiin. Vaan siellä taitaakin vapaaehtoisjärjestöt hoitaa hyväosaisempien lahjoitusten ja armeliaisuuden varassa suurimman osan sosiaaliavusta. Ja sen sosiaaliavun taso on hieman eri luokkaa kuin esim. Suomessa. Kyllä maailmassa rahaa riittää, se on eri asia kuinka oikeudenmukaisesti taloudellinen hyvinvointi on jakautunut. Jenkkiläistä talouskasvuahan nämä tietyt tahot Suomessakin ihailevat. Miksi ei mieluummin kehitettäisi pohjoismaista hyvinvointivaltiota?

    Äänestä

tuollainen on. Ja harmi kyllä, mutta tuommoiset vaikuttavat äänestäjiin. Halosen vastaehdokkaan kannattajat eivät taida itse uskoa ehdokkaaseensa tarpeeksi, jos joutuvat tekemään pilaa Halosesta. En väitä, etteivätkö Halosen kannattajat tekisi samaa muille. Harmillista ja typerää. Pidettäisiin poliittiset asiat poliittisina asioina ilman mitään nahkapukuja.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


huphup kirjoitti:

joo-o. mitä enemmän lueskelee noita kirjoituksia Halosesta ja Niinistöstä niin tulee vastaan noita kirjoituksia missä Halosen puheviat ja setayhteydet otetaan syyksi miksi ei pitäisi äänestää Halosta. Siel on jopa yks kuvamanipulaatio Tarjasta nahkaasussa.

Että järjen köyhyyttä tässä äidyin ihmettelemään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu