Annoin eilen vauvalle 6kk ensimmäistä kertaa lohisosetta. Muutaman lusikallisen jälkeen alkoi yökkimään, en antanut enempää. Koko loppupäivän puklaili ja ripuloi. Voisiko olla yliherkkyyttä/allergiaa vai pelkästään tottumattomuutta?
allergiaako?
mama
2243
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
En antaisi enää moista ruokaa vauvalleni. Kalalla ei ole niin kiire, anna mileuummin muita lihoja kuten broileria aluksi ja koita kalaa vasta kun vauva on kasvanut isommaksi (muutaman kk:n kuluttua).
Lohi taitaa olla yksi eniten alergisoivista kaloista, eli itse ajattelin alkaa jollain vähärasvaisemmalla kalalla.