Nuo topicit tein ihan sitä mielessä pitäen, että palsta näyttäisi ensinnäkin huomattavan paljon siistimmältä. Omiin ongelmiin olisi myös paljon helpompi löytää vastauksia, jos ei tarvi tonkia niitä neljääkymmentä uutta topiccia, joita tunnutte saavan aikaan erittäin lyhyessä ajassa. Mutta ei, mitäänhän emme tottele, tykkäämme massapostittaa. Argh, luuletteko, että saatte jotenkin nopeammin vastauksen, jos teette joka ikiselle kysymykselle uuden topicin? Ja yrittäisitte edes laittaa jotain järkevää otsikkoon, että vähän tietäisi mistä on kyse.
Hassua huomata, miten paljon vihaattekaan minuu. Niinno, auktoriteettejä kuuluukin vihata, eikös juu? Ei kunnioiteta ketään, anarkia maan päälle, kaikki tekemään juuri niin kuin haluaa. No, tuokin on toinen utopiani, mutta vielä epätodennäköisempi kuin edellinen. Ja tuo ei tulisi ikinä toimimaan, sen tiedän.
Ihan huvittavia työ toisaalta olette. Olettaisin ikänne liikkuvan siinä 9-11 vuoden paikkeilla, eli kohta teilläkin alkaa se murrosikä. Teillä vaan on se pakottava tarve erottua ja yrittää löytää itsensä. Haluatte rähinöidä ja käyttäytyä sopimattomasti, koska olette ite niin eksyksissä oman päänne sisällä. Onneksi miulla tuo aikakausi on ohi. Tuollainen pelleily ja hölmöily hävettää parin vuoden päästä, uskokaa minuun.
Nooh, kohta teitä alkaa kiinnostamaan tytöt/pojat muussakin kuin kaverimielessä, ehkä sitten jätätte palstan rauhaan.
Ja muuten, sitäkö haluatte, että luovun sheriffinoikeuksistani ja jätän palstan teidän armoillenne. Jea, jätetään tänne massapostitus, floodaus, trollit, haukkujat ja feikit leikkimään ja mellastamaan ihan miten lystäävät. Koska luottakaa minuun, näitä turhia viestejä ilmestyy tänne palstalle kuin sieniä sateella johtuen teidän alhaisesta iästä (niin fyysisestä kuin henkisestä).
Ah ja te, jotka sanotte, että olen hävinnyt jotakin. Nauroin Mewwun kanssa teille ääneen. En ole mistään tapellut/sotinut/kilpaillut, yritin saada jotain järjestystä tänne. No olkoot, kun kerran ette sitä halua, sotkekaa sitten koko palsta, sydämeni itkee verta.
Mikseivät lapset osaa kunnioittaa Pokémonpalstan historiaa? Kunniaa vanhemmille! Hail us!
Ylläoleva viesti oli silkkaa tajunnanvirtaa, en vastaa sen sekavuudesta, epäjärjestelmällisyydestä ja kirjotusvirheistä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei saatana. :D
Tuossahan on kieltämättä perää. :S
HAHHAAAAA tuo oli kyllä hyvä..
Siis lukekaa kaikki massapostittajat tuo!! jospa teidän mielenne kirkastuisi ja lopettaisitte sen:)