siitä kun aloin itse kirjoittelemaan täällä noin
pari vuotta sitten.
Mitä tälle palstalle on oikein tapahtunut?
pari vuotta sitten.
Mitä tälle palstalle on oikein tapahtunut?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Millä lailla tämä palsta on muuttunut? Kyselen kun en ole kirjoitellut kun vähän aikaa näille sivuille. Minusta tämä porukka on aika rauhallista verrattuna esimerkiksi nuorten suosimiin tietotekniikka sivuihin. Tänäänkin sain siellä aikaan melkein mellakan kun menin keskustelemaan selaimista. Jokaisella sivustoillahan on omat häirikkönsö ne meidän on vain pakko sietää.
olen kanssa havainnut, olen ollut muutaman viikon poissa hlökohtkiire tilanteen takia, aloitin noin huvikseni käydä täällä joskus alkusyksystä.
Nyt ei saisi oikein kirjoittaa mistään muusta kuin kirjoittamisesta, sillä jos vähä sivuat jotain asiaa, jolla on jo oma palsta, niin viestin poistaa joku välittömästi.
Mä nyt toivotan kaikill hyvää viikonloppua ja latautumista/rentoutumista, ken voi.
Pari sanaa: tämä on 50 palsta ja noilla asiakohtasilla palstoilla on ikäjakauma koko 17-80v.
.Olis kyllä kiva oman ikäisten kanssa keskustella kaikista asioista, mutta kun ....
on tapahtunut se, että pahimmat kärheejät ovat lähteneet muille palstoi lle haastamaan riitaa. Tässä palstassa ei ollut niille enää riittävästi haastetta. Johtuneekohan se sitten taas siitä että tänne on ehkä tullut muutama älykkökin sekaan joten keskustelun tasosta on tullut vähän korkealentoisempaa:)))
ne pahimmat kärhääjät sitten olivat? Kuka täällä muka on älykkö?
pahimpia kärhääjänikkejä, kyllähän aika moni joka täällä on vähänkin kauemmin ollut, tietää. Tai sitten ovat eri nikillä ja parantaneet tapansa, en tiedä. Joka tapauksessa täällä ei ole ollut niin pahaa herjausta kuin jokin aika sitten.
Ja kuka on täällä älykkö? No, älykkö tunnnistaa toisen älykön...Ei kai täällä nyt mitään einsteineja ole mutta joidenkin tekstit vaan ovat fiksumpia kuin joidenkin toisten, kelpaako selitys vai täytyykö vielä tarkentaa?
vakkarinikit sai syyt päällensä pelkästä puolustautumisesta.
Ettet vaan olis ite yksi niistä vittuilevista puskahuutelijoista joka ajoi kaikki järkevät ja kivat nikit muualle.
Jos väität olevasi älykkö niin sille saanen jo tämän vastauksesi perusteella nauraa.
Puskasta huuteleva vakinikki
ei mun tarvi itteeni arvuutella:))
Siinä meni pieleen että en ole ollut vakkari enää moneen kuukauteen, enkä kirjautuneena sisään, enkä omista nimimerkkiä.
Myönnän olleeni täällä joskus kauan sitten ja nyt jalka poikkinaisena (perkeleen hiekottamattomat tiet) on aikaa poiketa palstalla.
Mua saa haukkua ihan sydämensä kyllyydestä, kun koipi paranee häviän palstalta:))
Vien mennessäni taas ihanat muistot palstan hauskoista tyypeistä, sinä mukaanlukien:))
En huutele puskasta, koska mulla ei ole rekattua nikkiä, mutta onhan mulla Noora**** :))
vahingossa kirjoitin tuon mihin vastasit, ilman nimimerkkiä.
No nyt asia on korjattu.
Ja kirjoittaa aina samalla nicillä..
Ehkä nykyään moni pelkää aika kovaakin kritiikkiä jota täällä saa välillä niskaansa.
Ihan kivaa sakkia täällä silti mun mielestä in ollut, hyvä se vaan on saada kaikenlaista palautetta jos ihan omia mielipiteitään tänne kerran laittaa..
Kaikkia ei voi koskaan miellyttää eikä kai se ole tarkoituskaan...