Välivuosi......

lukion jälkeen....

Tässäpä minun tarinani välivuoden kannattavuudesta...
Lukion jälkeen oli pakko pitää välivuosi, sillä pääsin puolivahingossa ylioppilaaksi suunniteltua aiemmin ja yhteishakuaika oli mennyt jo umpeen ennen kuin sain tietää saavani lakin jo sittenkin keväällä..No, tämähän ei kyllä lannistanut, sillä minulla ei ollut hajuakaan minne olisin edes halunnut lähteä opiskelemaan...Kesän pidin lomaa ja syksyllä menin työmarkkinatuella töihin...Työmarkkinatuella töissä olemisen etuna oli oikeastaan se, että pääsi melkeinpä mihin vain harjoittelemaan ilman koulutusta ja sai samalla tuntua siitä, lähteäkö opiskelemaan ammattiin suuntautuvaa alaa...Ja toisena plussana vielä sanottakoon, että työpaikkaa olisi pystynyt vaihtamaan vaikka kuukausittain, joten olisi voinut kokeilla montaakin eri alaa..
Itse valitsin harjoittelupaikaksi (yllätysyllätys) ala-asteen...Siellä olin reilut 7kk, jolloin olin aika varma siitä, että opettajan homma sopisi minulle hyvin..Suoritin myös samaan aikaan approa avoimessa yliopistossa, josta olisi saanut lisäpisteitä jos olisin hakenut OKL:ään..
Oikeastaan kuitenkin epävarmuus vaivasi siitä, että lukion huonon päästötodistuksen ansiosta minulla ei olisi kuitenkaan tarpeeksi pisteitä päästä OKL:ään... Työvoimaneuvoja suositteli minua käymään ammatinvalinnan ohjauksessa ihan vain huvikseen ja ajattelin, että eipä se maksa mitään kun sen ajan sai olla poissa työpaikalta (se kuului ns.hararahalaisen harjoitteluaikaan)..Käväisin siellä pari kolme kertaa tekemässä joitakin ihmetestejä, en kyllä ymmärtänyt mitä hyötyä niistä oli..Sitten sain käteeni AKAVAn oppaan jossa oli esitelty eri ammattivaihtoehtoja, koulutusmahdollisuuksia sekä esim. alkupalkkoja... Valitsin oppaasta kaikki "mielenkiintoisen kuuloiset" ammatit ja puimme joka ammatin läpi AVO:ssa..Esim. mahdollisuuksista päästä opiskelemaan alaa esim. lukionpäästötodistuksen perusteella sekä olisinko valmis muuttamaan ehkä jopa 800km päähän 6.vuodeksi, työn kuormittavuudesta ja työvoimatilanteesta yms...Jäljelle jäi oikeastaan vain 1 vaihtoehto, jota oli kokeiltava..
Pääsykoekirjat hankin melkein heti kun olin päätynyt kyseiseen valintaan katsoakseni niitä vähän läpi ja että olisiko ala todella minua varten...Yllätyin oikeastaan siitä, että kirjat olivat niin mielenkiintoisia, joten päätin kokeilla..Ja ensimmäisellä kerralla tärppäsi..
Nyt olen opiskellut syksystä lähtien tätä alaa ja tyytyväinen olen ollut valintaani..Vielä ei eteeni ole tullut päivää jolloin olisin alkanut miettimään että teinköhän sittenkään oikein...
Joten kaikille niille, jotka eivät todella tiedä minne lähteä opiskelemaan suosittelen välivuotta ja ammatinvalinnan ohjausta..Minulle tuosta ohjauksesta oli suuresti apua varsinkin kun sain sen Akavan oppaan käsiini..Tiedän monia jotka ovat vaihtaneet alaa vuosittain eivätkä vielä kolmannella tai neljännelläkään kerralla tiedä, mitä haluaisivat tehdä "isona"...joten ottakaa mallia ja kokeilkaa aloja, punnitkaa niitä jne..Uskon että tästä on suuresti apua ainakin sen suhteen mihin suuntaan lähteä...:)

4

2072

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • opiskelet

      niin mitä sinä nyt opiskelet

      • .....................

        yliopistossa sellasta alaa, johon pääsee pelkän pääsykokeen perusteella..mutta ei siitä sen enempää...


      • kerro?
        ..................... kirjoitti:

        yliopistossa sellasta alaa, johon pääsee pelkän pääsykokeen perusteella..mutta ei siitä sen enempää...

        Olen itsekin melko samanlaisen taustan omaava..ja olis kivaa tietää, mikä ala sulla on menossa?

        Ei siitä haittaakaan oo jos vinkkaset..itse ajattelin kans noita aloja,mihin vois päästä sisään ilmna pääsykokeita. niitä on yllättävän vähän tai sitten niistä ei puhuta;) vinkkivonkku=D
        että jos haluut sanoa,niin kerro ihmeessä. toiselle samanlaiselle=)


      • hmmmm
        kerro? kirjoitti:

        Olen itsekin melko samanlaisen taustan omaava..ja olis kivaa tietää, mikä ala sulla on menossa?

        Ei siitä haittaakaan oo jos vinkkaset..itse ajattelin kans noita aloja,mihin vois päästä sisään ilmna pääsykokeita. niitä on yllättävän vähän tai sitten niistä ei puhuta;) vinkkivonkku=D
        että jos haluut sanoa,niin kerro ihmeessä. toiselle samanlaiselle=)

        Viestissä luki että pelkän pääsykokeen perusteella eikä ilman pääsykoetta..tarkkaavaisuutta. Moneen yliopiston linjaan pääsee ensimmäiset yhteispisteiden avulla ja loput pelkällä pääsykokeella.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      148
      11357
    2. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      28
      8092
    3. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      56
      5864
    4. Hyvää syntymäpäivää Sanna 40 vee!!!!

      ᕼᗩᑭᑭY ᗷIᖇTᕼᗞᗩY Sister ❣️🥰 🎉🎂✨🍰🥳 🥳🎂🥂 🎉🎊🎁🎈🎂
      Maailman menoa
      9
      4604
    5. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      160
      4543
    6. Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata

      Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai
      Maailman menoa
      32
      4321
    7. Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi

      Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas
      Maailman menoa
      84
      4183
    8. Missä vaiheessa

      Päätit luovuttaa suhteeni?
      Ikävä
      84
      3467
    9. Juuri muiston ne

      Rakastuneet katseesi. Huh
      Ikävä
      80
      3230
    10. Miten paljon

      Olet halunnut mun kanssa?
      Ikävä
      48
      1731
    Aihe