korvatulehdus

Onko teillä tietoa, jos puhutaan tärykalvossa olevan reikä onko silloin kysymyksessä korvatulehdus? kokemuksia aikuisten korvatulehduksista!
1651
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mulla korvatulehduskierre alkoi tuossa muutamia vuosia sitten. Syytä alkuun ei ole kukaan löytänyt. On putkitettu ja puhkottu. Ollut liimakorvaa ja vaikeaakin tulehdusta. Ei ole mukavaa juosta lääkärillä koko ajan. Pahimmillaan juuri olet edellisestä selvinnyt ja menet jälkitarkastukseen ja uusi tulehdus jo melkeinpä seuraavalla viikolla. Pitää vielä kysellä, mitä tälle voisi tehdä. Eivät ainakaan vielä ole olleet suotuisia risojen poistoon. On kuulemma tarpeeksi suuret röörit siellä.

Mutta asiaan. Kyselit, onko silloin korvatulehdus, jos tärykalvossa on reikä. Ei välttämättä ole. Reikä on voinut tulla vaikka meluvauriona. Vaan usein kuitenkin on, että reikä tulee silloin jopa itsestään, kun märkä haluaa pois tärykalvon takaa, eli se olisi korvatulehdus. Reikä tärykalvossa aina altistaa herkemmin saamaan korvatulehduksen, siis silloin on esim. vedeltä suojautuminen ensiarvoisen tärkeää.

Toivottavasti sait vastauksen mieltäsi askarruttavaan kysymykseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hhjj kirjoitti:

Onko teillä tietoa, jos puhutaan tärykalvossa olevan reikä onko silloin kysymyksessä korvatulehdus? kokemuksia aikuisten korvatulehduksista!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu