Sukunimestä

Monille nimestä on muodostunut osa identiteettiä niin, että omasta sukunimestä luopuminen tuntuu siltä, kuin luopuisit osasta itseäsi. Eikä se kai ole avioliiton tarkoitus? Edes anopin miellyttämiseksi.

Moni anoppi ja muu uusi sukulainen voi ajatella, että miksei heidän nimensä "kelpaa". Mutta kun anopin kanssa ei naimisiin mennä, niin avioparin asia se sittenkin vain lienee. Perinteitä on monia, että "niin on aina tehty", mutta iso osa niistä on muutettavissa.

Ai niin, omat appivanhempani ja muut sukulaiset varmaan hiukan hämmentyivät aluksi, mutta kukaan ei ole asiasta mitään sanonut. Loppujen lopuksi, onko nimiasialla nykymaailmassa niin suurta merkitystä, isompiakin asioita on pohdittavaksi. Ja mieheni taas ei olisi omaa nimeänsä suostunut vaihtamaan, siispä hän oli sitä mieltä, että sama oikeus toki tulee olla minullakin.

tytär meni vimme vuonna naimisiin ja piti oman nimensä, samoin hänen miehensä. Molemmilla kaunis ja harvinainen luontonimi. Yhdistelmänimeäkään ei voinut ajatella, kun molemmat nimet ovat niin pitkiä.

Kaikki hyväksyivät asian sinänsä. Tytär vaan totesi, että ei naimisiinmeno nimenvaihtoa tarkoita, vaan paljon isompia asioita. Tämä on minun nimeni ja naimisiinmeno on eri juttu.

Tehkää niinkuin itsestä hyvältä tuntuu. Asia ei kuulu muille. Tytärkin on sanonut, että mahdolliset tulevat lapset tulevat miehen nimelle. (Omasta sukunimestään saa hyvin muokattua kauniin toisen nimen etenkin työtlle.)

oman nimeni eikä kukaan ihmettele (häät viikon päästä) lapsilla on miehen nimi. En edes ajatellut vaihtaa, haluan pysyä omana itsenäni =)