Sukunimestä

Mitenkäs teillä on suku taikka muu lähipiiri suhtautuneet siihen, ettei tuore vaimo otakaan miehensä sukunimeä, vaan pitää omansa? Entäs mies? Minulla mies oli vakaasti sitä mieltä, että perheellä tulisi olla yhteinen nimi, mutta eipä tuo suostunna minun nimeäni ottamaan... :) Molemmilla nimet on ihan tavalliset ja yleisetkin suomalaiset, minun hitusen harvinaisempi. Anoppini kovasti yritti käännytystä, mutta muilta ei ole kuulunut edes ihmettelyjä (niin, eihän se mikään ihmettelyn aihe kyllä olekaan). Jos lapsia tulevaisuudessa suodaan, saavat he kyllä isän sukunimen, minusta sen kuuluu olla niin.
41084
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Monille nimestä on muodostunut osa identiteettiä niin, että omasta sukunimestä luopuminen tuntuu siltä, kuin luopuisit osasta itseäsi. Eikä se kai ole avioliiton tarkoitus? Edes anopin miellyttämiseksi.

Moni anoppi ja muu uusi sukulainen voi ajatella, että miksei heidän nimensä "kelpaa". Mutta kun anopin kanssa ei naimisiin mennä, niin avioparin asia se sittenkin vain lienee. Perinteitä on monia, että "niin on aina tehty", mutta iso osa niistä on muutettavissa.

Ai niin, omat appivanhempani ja muut sukulaiset varmaan hiukan hämmentyivät aluksi, mutta kukaan ei ole asiasta mitään sanonut. Loppujen lopuksi, onko nimiasialla nykymaailmassa niin suurta merkitystä, isompiakin asioita on pohdittavaksi. Ja mieheni taas ei olisi omaa nimeänsä suostunut vaihtamaan, siispä hän oli sitä mieltä, että sama oikeus toki tulee olla minullakin.

Äänestä

tytär meni vimme vuonna naimisiin ja piti oman nimensä, samoin hänen miehensä. Molemmilla kaunis ja harvinainen luontonimi. Yhdistelmänimeäkään ei voinut ajatella, kun molemmat nimet ovat niin pitkiä.

Kaikki hyväksyivät asian sinänsä. Tytär vaan totesi, että ei naimisiinmeno nimenvaihtoa tarkoita, vaan paljon isompia asioita. Tämä on minun nimeni ja naimisiinmeno on eri juttu.

Tehkää niinkuin itsestä hyvältä tuntuu. Asia ei kuulu muille. Tytärkin on sanonut, että mahdolliset tulevat lapset tulevat miehen nimelle. (Omasta sukunimestään saa hyvin muokattua kauniin toisen nimen etenkin työtlle.)

Äänestä

oman nimeni eikä kukaan ihmettele (häät viikon päästä) lapsilla on miehen nimi. En edes ajatellut vaihtaa, haluan pysyä omana itsenäni =)

Äänestä
  • nimeni ja siinäkös riitti anopilla ihmettelyä! hah, sen kanssa samaa nimeä en olis ottanu kirveelläkään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rouva Tyttönimi kirjoitti:

Mitenkäs teillä on suku taikka muu lähipiiri suhtautuneet siihen, ettei tuore vaimo otakaan miehensä sukunimeä, vaan pitää omansa? Entäs mies? Minulla mies oli vakaasti sitä mieltä, että perheellä tulisi olla yhteinen nimi, mutta eipä tuo suostunna minun nimeäni ottamaan... :) Molemmilla nimet on ihan tavalliset ja yleisetkin suomalaiset, minun hitusen harvinaisempi. Anoppini kovasti yritti käännytystä, mutta muilta ei ole kuulunut edes ihmettelyjä (niin, eihän se mikään ihmettelyn aihe kyllä olekaan). Jos lapsia tulevaisuudessa suodaan, saavat he kyllä isän sukunimen, minusta sen kuuluu olla niin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu