Huomaan sinut nuokussa, kaipaan rakkauttasi.
Katselen sinua, kun naurat muiden kanssa.
Katsot minuun päin, hetken suoraan silmiin.
Sekunnissa hetki on ohi, kun käännyt pois.
Tunnen outoa surua, vaikka en enää ole sinuun rakastunut.
Katselen muita kamujani, jotka pitävät hauskaa.
Minne olen kadottanut, tuon tavan.
Kenties murheeni ovat olleet liian vaikeita kestettäväksi.
Illan myötä kuitenkin alan päästä fiilikseen ja rentoudun.
Sinä kuitenkin häiritset minua, seuraamalla minua.
Katsot minua ja kun katson sinuun päin katsoessasi käännyt pois.
Katson sinua samalla lailla ja sinä katsot takaisin kuin ihaillen.
Miksi olet välillä kuin rakastunut minuun ja välillä kylmää jäätä?
Miksi et kerro ajatuksiasi minusta, kun välillä juttelemme kahden?
Minä kertoisin todella mielelläni, haluaisin selvittää tunteeni.
Onko sinulla joku toinen, jonka takia et voi kertoa vaan odotat?
Kerro minulle, niin voimme jatkaa elämäämme.
Joko yhdessä tai yksinämme kunnes löydämme jonkun toisen.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Ikäänkuin olisin elänyt tuon tilanteen itse...melkein sanatarkasti
Todellakin, ajatuksia herättävä runo...
*puistatus*
Mun lempikirjoittajalleni kuuluu...
Sulla on aina hienoa tekstiä...*hiipii pois*
tosi ihana ja koskettava runo, olet tosi hyvä kirjoittamaan! olen lukenut muitakin runojasi.
ne ovat jotenkin niin surumielisiä :)kirjoittele lisää vaan :) :)
Lumikin lempikirjoittajalle kuuluu aivan hyvää...
Alan vihdoin oppia taas pitään hauskaa...=)
Kiitos muittenkin palautteesta on todella mukava lukea kun te kirjoittelette positiivisia tai vaikka negatiivisia viestejä...mutta ne kohottaa mun surullista mieltä ku jotkut ees lukee mun runojani...Kerron taas kerran että nämä runot ovat tosi elämästä...omastani ylleensä tai kavereitteni...=) Kiitoksia ja koittakaa pärjätä!!
*haleja lumikille* Sä oot aivan ihana ihminen..=)
No se on ihanaa kuulla, että sulle kuuluu hyvää!!
Hauskanpito on aina hauskaa..kun sen oppii..kyllä kyllä..*hymy*
*haleja takaisin* Niin säkin!!!