Himmille nimi?

Pikkuinen Himmi-tyttömme putkahti maailmaan maanantaina. (3400 g, 44 cm)
Himmi oli ihan eka tyttömme, ja prinsessa sopiikin hyvin kolmen poikamme perään :)

Olisiko kaunista, käytännöllistä prinsessanimeä kellään mielessä, semmoista, joka sopisi nimeksi sittenkin, kun tyttö on aikuinen?
Poikiemme nimet ovat eittäin hartaan mietinnän tuloksia, ja olemme itsekin erittäin tyytväisiä nimiin.

Haluamme että nimi on ennekaikkea käytännöllinen,
toinen nimi pitää olla sellainen, että sen voi tarvittaessa lapsi vanhemmalla iällä voi vaihtaa nimen, esimerkiksi siinä tapauksessa, että nimestä tulee mahdottoman yleinen, tai se yhdistetään suoraan esim; johonkin julkisuuden henkilöön.
(esim minun lukiossani oli Martti Nykänen,
ja hän muutti nimensä pilkkaamisen takia)

Isoveljien nimet ovat ainakin vielä ihan kohtuullisen harvinaisia
( Ilari, Alarik ja Taneli)

Siskon nimen ei välttämättä tarvitse olla samanlainen kuin veljien, mutta meitä ei miellytä 4 kirjaimiset nimet, tai sitä lyhemmät.

Toiseksi nimeksi tulee Annaliina.

kiitos jo etukäteen :)
231050
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Meeri
Sofi
Henna
Veera
Lotta
Tuulia/Tuuli
Ella
Aini
Reetta

Äänestä

Melina, Marika, Saaga, Marketta, Verna

Äänestä

Jarna
Veera
Viivi
Milka
Annu
Irina
Ilona
Mirja
Auri
Aini
Ella
Jaana

Äänestä

Onko hyvä?

Äänestä

jonka oikea nimi oli HIMMI

Kreetta Annaliina
Kaisla Annaliina
Aurelia Anna Liina !
Ellen Annaliina
Loviisa Annaliina
Elviira Annaliina

Äänestä

emilia annaliina
teresa annaliina
amanda annaliina

Äänestä

iines annaliina
aurelia/aurora annaliina
veera annaliina
lotta annaliina
helen annaliina
pia annaliina
mirva annaliina
maija/maisa annaliina


Onko mikää kiva?

Äänestä

Sara Sohvi Annaliina
Loretta Annaliina
Merette Analiina
Talvikki Annaliina
Armiida Annaliina
Sarolta Annaliina
Kiana Annaliina
Lyydia Annaliina
Marjeli Annaliina
Seela Annaliina
Klaudia Annaliina
Lilja Annaliina

Äänestä
  • ihana! :)

    Äänestä

Jenny...

Äänestä

tai
Amalia Annaliina

Äänestä

Sirkku Annaliina
Piritta Annaliina
Maaret Annaliina
Marjut Annaliina
Helena
Raisa
Reetta
Teresa
Tytti
Hilda

Äänestä

Vivian Annaliina
Viveka Annaliina
Elina Annaliina
Mari Annaliina
Mira Annaliina
Saija Annaliina
Janita Annaliina
Kerttu Annaliina
Kiira Annaliina
???

Äänestä

Helmi Annaliina

Äänestä
  • mutta onko helmi nyt muotinimi?

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    mutta onko helmi nyt muotinimi?

    että oliskin muotinimi, on meinaan kaunis nimi Helmi Annaliina, oma ehdotukseni on Hilda Annaliina!

    Äänestä

  • justiina kirjoitti:

    että oliskin muotinimi, on meinaan kaunis nimi Helmi Annaliina, oma ehdotukseni on Hilda Annaliina!

    kaunis nimi...

    Äänestä

Pienen ihmisen nimeksi sopisi hyvin
Unna Annaliina

Äänestä

näin voitte säilyttää kutsumanimen Himmi. Minusta se on suloinen.

Äänestä
  • virtaa nättejä ehdotuksia :)

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    virtaa nättejä ehdotuksia :)

    Hilda?

    Äänestä

Tuo Himmi vaikuttaa myös ihan kivalta nimeltä. Entäs sitten Hilla, Hinni, Esteri, Alisa, Raakel, Iiris, Agnes, Hertta??

Äänestä

Helka Annaliina, Liisa Annaliina, Tilda Annaliina
Sirpa Annaliina, Hertta Annaliina,
Milla Annaliina, Soili Annaliina, Viola Annaliina, Salla Annaliina...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


werweri kirjoitti:

Pikkuinen Himmi-tyttömme putkahti maailmaan maanantaina. (3400 g, 44 cm)
Himmi oli ihan eka tyttömme, ja prinsessa sopiikin hyvin kolmen poikamme perään :)

Olisiko kaunista, käytännöllistä prinsessanimeä kellään mielessä, semmoista, joka sopisi nimeksi sittenkin, kun tyttö on aikuinen?
Poikiemme nimet ovat eittäin hartaan mietinnän tuloksia, ja olemme itsekin erittäin tyytväisiä nimiin.

Haluamme että nimi on ennekaikkea käytännöllinen,
toinen nimi pitää olla sellainen, että sen voi tarvittaessa lapsi vanhemmalla iällä voi vaihtaa nimen, esimerkiksi siinä tapauksessa, että nimestä tulee mahdottoman yleinen, tai se yhdistetään suoraan esim; johonkin julkisuuden henkilöön.
(esim minun lukiossani oli Martti Nykänen,
ja hän muutti nimensä pilkkaamisen takia)

Isoveljien nimet ovat ainakin vielä ihan kohtuullisen harvinaisia
( Ilari, Alarik ja Taneli)

Siskon nimen ei välttämättä tarvitse olla samanlainen kuin veljien, mutta meitä ei miellytä 4 kirjaimiset nimet, tai sitä lyhemmät.

Toiseksi nimeksi tulee Annaliina.

kiitos jo etukäteen :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu