En jaksa enää elää tätä "ihanaa"uusperhe idylliä.Hermot on menossa.Aluksi kaikki oli ihan ok ja mukavaa.Mutta nyt on tiima täynnä.pitäisi olla hyvä isä toisen lapselle.Komentaa ei saa,eikä sanoa mitään negatiivista.pitäisi olla vain hymyilevä ja onnellinen isä(puoli).Pitäisi rakastaa lasta,kuin omaansa.Mutta ei pysty!!
Kumppanini kasaa vain odotuksia ja paineita harteilleni.Syyllistää ja tuomitsee.Olisi edes joku,jolle puhua.
Kumppanini kasaa vain odotuksia ja paineita harteilleni.Syyllistää ja tuomitsee.Olisi edes joku,jolle puhua.
Vastaukset 9
Vanhimmat
pistäppä postia niin jutelaan .....minulla samoja kokemuksia,olisi kiva vaihtaa.
kokemus. Mies oli yksinhuoltajaisä, joka suorastaan palvoi tyttäriään..etenkin nuorimmaistaan. Minun oisi pitänyt ryhtyä seuraneidiksi lapselle, ja saneli milloin ja miten isä ja minä voimme olla hänen näkyvissään. Ei saanut suukotella eikä kosketella. Piti 16-vuotiaille laittaa ruokaa ja olla niin hirveän onnellinen. Minä en ollut niin onnellinen, ja siksi juuri lähdin pois. Saavat nyt sitten isä ja tytär järjestelä asioitaan ihan miten mielivät. Sitä vaan jäin miettimään, kuinka itsekkäitä nämä yksinhuoltajat ovat. He olettavat ilman muuta, että heidän lapsiaan rakastetaan. Minun mielestäni se on mahdotonta.
Mielestäni jokaisen aikuisen on kasvatettava lapsia, olivat ne omia, toisen tai miten vain. Lapsi tarvitsee selvät rajat ja se ei todellakaan riitä, että vain toinen niitä sanelee! Ehkä puolisosi on unohtanut, että sinä olet samalla lailla kasvatusvastuussa kuin hänkin, jos te kerta yhdessä pidätte lapsista huolta? Herää vain kysymys minkä kuvan lapset saavat aikuisista, jos sinulla ei ole sananvaltaa heihin.. Että vain oma äiti/isä saa käskeä ja kasvattaa, muille aikuisille ihan se ja sama. Ja jos lapsi sen huomaa, se on paljon enemmän kuin ikävä asia! Nyt sinun olisi todellakin aika puhua puolison kanssa, selitä, että kasvatuksen syhteen TE olette samassa veneessä, hänen lapsensa ovat vain siinä kyydissä.
Ja tuo minua hiukan ihmetytti, että miksi et pystyisi rakastamaan niitä lapsia kuin omiasi, jos kuitenkin heidän äitiään rakastat? Anteeksi kamalasti, kun sanon, mutta ehkä sinunkin pitäisi vielä hiukan miettiä.. En tarkoita loukata.
olla ns. toisen lapsia taloudessasi??? Ehkä ei, kuvastaa vähän siltä toi kirjoitus...
Tuttu juttu... Olen myös ajatellut heittää pyyhkeen kehään.Mitään ei voi suunnitella etukäteen,jos vaikka amma"nakki" napsahtaa. Ei totella ja niskuroidaan vastaan joka asiassa. Ja tietenkin on pakko olla ammana vaik ei haluaisikaan... Sehän on selvä et mitään kiitosta ei heru siitä vaivasta... Ottaa kans ottalohkoon moinen asia! Sen tiedän... et jos käveleen lähden,niin en enää yksinhuoltajaa ota vaivoikseni. On raskasta sekä henkisesti,että taloudellisesti!!
Ehkä olisi pienen tauon paikka...
ottaa vähän välimatkaa ja miettiä ,mitä sinä sinä itse haluat! Sinä olet kuitenkin itsellesi se tärkein ihminen, ei vaimosi tai hänen lapsensa. Jotka varmasti myös kärsivät tästä tilanteesta!
Sinänsä nuo tunteet kuulostavat erittäin tutuilta myös näin naispuolisen uusperheellisen näkövinkkelistä. Ei ole helppo elää tavallaan vieraan ihmisen kanssa...
minäkin sain kokea uusio perheen (paskat)otin vastaan 4 lasta eri iseiltä ja pidin kuin omia joita syntyi 2kpl eli pää luku oli lopussa 6 ohjasin ja pidin sääntöjä yllä,paskat tuli niskaan,,,,äiti ei asioihin puuttunut,mutta helppoa oli sanoa että SE ON LOPPU NYT........helpompi kun ei komentele hänen mielestä lapsia,tyyliin saa tehdä mitä haluaa,,,huh
Minulla 2 lasta edellisestä liitosta ja uusi mies.
Mies on tasavertainen kasvattaja lapsilleni kuin minäkin.
Alussa lapset tulivat minulle vinkumaan että anna sinä kun tuo ei anna ja blaa..blaa.
Meillä asettaa aikuiset rajat lapsille.
Mieheni käy pelaamassa lätkää poikani kanssa ja me perheenä vietämme hyvin paljon aikaa keskenämme pelaten ja ulkoillen ja harrastaen.
Mieheni,vaikka ei olekaan lasten isä on tasavertainen kasvattaja, jos hän kieltää jotain tai sanoo jostakin, hän sanoo aina asiasta. En puutu siihen mitenkään. Tämä myös toisinpäin.
Nyt onneksi kaikki ok:-)
Lapset luottavat molempiin eikä enää ole vaikeuksia kysyä kummaltakaan.
Tiedän kyllä tuntemuksesi, en minäkään pysty rakastamaan uuden mieheni kahta lasta, ainakaan niinkuin omiani. Siitä tulee sentään usein keskusteltua avoimesti hänen kanssaan, se auttaa joka hetki, kun siltä tuntuu jotten ole kyennyt ohjaamaan tai opettamaan sydämeni pohjasta. Minulla on neljä omaa lasta, heitä olen rakastanut ensisilmäyksestä asti ja hartaasti. Jokaisen on ymmärrettävä tässäkin biologinen paikkansa. Heillä on omat isänsä ja äitinsä, ketään ei korvata sen enempää kuin päiväkodissakaan lapsiin niin kiinnytään niinä pitkinä päivinä vuosien mittaan. On vain toinen kasvattamassa minun tukena ja rakkaus tulee ajan myötä sellaiseksi, minkälaiseksi vuodet sen kasvattavat meidän oppiessamme tuntemaan ne asiat toistemme lapsissa, jotka tekevät ystävästäkin rakkaan, tai kenestä tahansa joihin kiinnymme. Puhu kumppanisi kanssa ja ole vain oma itsesi lapsille. Meillä hurahtaa pian toinen vuosi käyntiin uusioperheessä, arki on tullut monessa vastaan. Pitää vain yrittää, uusioperheet ovat vahvoja ihmisiä varten ja ne pärjäävät, jotka luottavat yhteiseen vetonaruun.