Minulla on ongelma, joka häiritsee minua kovasti. En tunne kuuluvani ikäisteni joukkoon. Olen 13 vuotias tyttö, ja minua ärsyttävät teiniangstit ja pissikset ja pikkupojat, joiden kanssa minulla ei ole mitään yhteistä. Tuntuu, ettei kukaan ajattele samalla lailla minun kanssani. Ihmiset ovat liian pinnallisia ja itsekkäitä. Minulla on omat elämänarvoni, terve elämä, raittius, rauha, eläimet, luonto ja metsästys.
Monien mielestäni rakkauteni luontoon ja eläimiin on jotenkin ristiriidassa metsästys"viettini" kanssa. Kaiken maailman aktivistit luennoivat minulle lihan syömisestä ja eläinten tappamisesta ja käyttävät sitten ties mitä kemikaaleja ja roskaavat luontoa ja osa (mikä pahinta) syövät sitten kanaa, joille ei ole suotu hyvää elämää.
Tunnen enemmän hengenheimlaisuutta aikuisiin ja teini-iän ohittaneisiin nuoriin.
Kaikkein tukalin olo tulee, kun "parhaat" kaverini ovat kaksi täysin erilaista riitapukaria. Toinen on omapäinen ja itsekäs poikatyttö, toinen valehteleva teinix-pissis. Heidän välillään vallitsee jatkuva sota, ja molemmat loukkaantuvat, jos juttelen toisen kanssa, tai puolustan toista riitatilanteessa. Heillä molemmilla on kuitenkin kivat puolensa, enkä halua loukata kumpaakaan.
Pidän koirista todella paljon, ja toinen kavereistani omistaa koiran, mutta meillä on aivan eri käsitys koirankoulutuksesta. Haluaisin kertoa hänelle neuvoja ja haluaisin kertoa hänelle, missä hän tekee väärin ja haluaisin, että hän jakaisi mielipiteitään minun kanssani ja kertoisi omista kokemuksistaan koiransa kanssa. Hän kuitenkin loukkaantuu, jos hänelle väittää vähänkin vastaan, mikä on sangen ikävää.
Kaipaisin todellista ystävää, jolle voi puhua ja joka kuuntelee ja joka sanoo omat mielipiteensä minun puheistani riippumatta. Tuntuu vain, ettei sellaista ihmistä ole olemassa.
Monien mielestäni rakkauteni luontoon ja eläimiin on jotenkin ristiriidassa metsästys"viettini" kanssa. Kaiken maailman aktivistit luennoivat minulle lihan syömisestä ja eläinten tappamisesta ja käyttävät sitten ties mitä kemikaaleja ja roskaavat luontoa ja osa (mikä pahinta) syövät sitten kanaa, joille ei ole suotu hyvää elämää.
Tunnen enemmän hengenheimlaisuutta aikuisiin ja teini-iän ohittaneisiin nuoriin.
Kaikkein tukalin olo tulee, kun "parhaat" kaverini ovat kaksi täysin erilaista riitapukaria. Toinen on omapäinen ja itsekäs poikatyttö, toinen valehteleva teinix-pissis. Heidän välillään vallitsee jatkuva sota, ja molemmat loukkaantuvat, jos juttelen toisen kanssa, tai puolustan toista riitatilanteessa. Heillä molemmilla on kuitenkin kivat puolensa, enkä halua loukata kumpaakaan.
Pidän koirista todella paljon, ja toinen kavereistani omistaa koiran, mutta meillä on aivan eri käsitys koirankoulutuksesta. Haluaisin kertoa hänelle neuvoja ja haluaisin kertoa hänelle, missä hän tekee väärin ja haluaisin, että hän jakaisi mielipiteitään minun kanssani ja kertoisi omista kokemuksistaan koiransa kanssa. Hän kuitenkin loukkaantuu, jos hänelle väittää vähänkin vastaan, mikä on sangen ikävää.
Kaipaisin todellista ystävää, jolle voi puhua ja joka kuuntelee ja joka sanoo omat mielipiteensä minun puheistani riippumatta. Tuntuu vain, ettei sellaista ihmistä ole olemassa.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Sun kaltasia on harvasssa! Oikeasta älä missään nimessä häpee ittees tai mitään sellasta, vaan ole ylpeä! Oot selvästi henkisesti paljon kehittyneempi ku muut ikäses, ne kyllä ymmärtää sua sitten ku ovat itse vanhempia. Mä kans arvostan luontoa, huomaan sen nyt ku asun kaupungissa enkä pääse luontoon.. Ja että mä kans viihdyn paremmin aikuisten kanssa kun mun ikästen. Olen siis muutaman kuukauden päästä 17, ja poika. Mä pidän kans koirista tosi paljon =) Tsemppiä, ja oo itestäs ylpeä!
Taidan omistaa samanlaisen ongelman...
Hei viestin aloittaja, olet epäsosiaalinen ja sinusta ei tule koskaan mitään.
Ja taidat kyllä olla sellainen teiniangsti.
Tiedätkö edes mikä teiniangsti on?
Ja onko epäsosiaalisuus aina haitta? Jos ei rakasta pinnallisten ihmisten seurassa hillumista, niin onko silloin epäsosiaalinen? Ja minä sanon sinulle, että koulussa opiskellaan ja aikuisena tehdään oikeita töitä, eikä lapsena rällästetä ja lintsata ja tulla aikuisena huoriksi. Jälkimmäinen on ei mitään. Kaikkien ihmisten ei tarvitse rakastaa kaikkia, kunhan antaa muiden elää elämänsä, niinkuin haluaa.
Itse olet selvästi ollut teininä pissis/olet edelleen, kun kirjoitat noin surkean viestin, tai sitten olet ääliö, joka haluaa vain provosoida muita. Mene kotiin kasvamaan, olet sitten 6, 16 tai 60 vuotias.
Olen aika samanlainen kuin sinä, tosin metsästyksestä en välitä, ja kyllä ihan lihaakin syön...=) Mutta muut arvot on aika samanlaiset.
METSÄSTYS???
Olin itse hyvin samanlainen, kuin sinä tuossa iässä.
Juttelin aikuisten kanssa aikuisten asioista. Harvoin viihdyin oman ikäisteni kanssa.
Miehen kaveripiirissä melkeimpä kaikki kaverit ovat täyttäneet 20. Useimmat lähentelevät 22. Ne, kun tapasivat ensimmäisen kerran, niin olivat ihmeissään, että olen niinkin nuori kuin 16. Ehkä se on siinä, että en ole koskaan ollut oman ikäisteni seurassa, enkä osaa edes ollakaan.
Paras kaverini on kylläkin minua vuoden nuorempi, mutta ei muistuta yhtään tavallista nuorta. Hänen kanssaan on mukava olla ja jutustella milloin mistäkin. Ei sitä jaksa kokoaika hillua jossain kauppakeskuksessa, kun kotiinkaan ei voi mennä.
Olen saanut miehen kautta uusia ihmisiä, ja sellaisia jotka ovat minua rutkasti (keskimäärin 5-6 vuotta) vanhempia. Tuntuu, että heillä ja minulla on enemmän yhteistä kuin oman ikäisilläni.
Älä huoli tuossa iässä on ihan normaalia tuntea, ettei kuulu joukkoon ja on halu olla erilainen kuin muut. Siinä suhteen olet siis ihan samanlainen kuin muutkin ikäisesi. Varo, ettei ongelmaksesi tule se, että itse kategorioit ihmisiä ulkoisten ominaisuuksien takia "pissiksiin" ja "teiniangsteihin". Suvaitsevaisuudesta kannattaa ottaa myös yksi elämänarvo. Ihmiset ovat monesti aivan muuta kuin miltä päällepäin näyttävät ja minkä roolin ovat päälleensä vetäisseen. Jotta haluat, ettö sinua ymmärretään, täytyy sinunkin suvaita ja ymmärtää muita.
Vaikka tunnet hengenheimolaisuutta aikusiin ja teini-iän ohittaneisiin minusta ainakin vaikutat ihan lapselta vielä. Eikä se, että on aikuinen iältään kerro henkisestä kypsyydestä.
Lapaen mielestä kertoo myös se, että et osaa kunnolla vielä käsitellä ristiriitoja. Yhtälailla, kun sinä et halua, että rakkautesi eläimiin kyseenalaistetaan metsästysviettisi takia ei takuulla ystäväsikään halua kuulla mitä hän tekee mielestäsi väärin koirankasvatuksessa. Ja jos kuvailet kavereitasi "itsekkääksi poikatytöksi" ja "valehtelevaksi pissikseksi" noita kevereita ei sinulla tule kauan olemaan. Suhtautumisesi heihin alkaa kyllä paistaa läpi, vaikka et mitään pahaa sanoisikaan heille.
Eli, katsohan peiliin. Voisiko ongelmasi ollakin sinä itse eikä muut? Teini kun on sillä tavalla narsisti, ettei näe vikaa itsessään vaan muissa...
Kuka muka sanoo, että minä kategorioin ihmiset ulkomuodon perusteella. Näistä ihmisistä on minulla kuule vankka kokemus ja jos he eivät suvaitse minua, miksi minun pitäisi rakastaa ihmisiä, jotka saastuttavat, roskaavat, tupakoivat, valittavat napapaidassa pakkasta ja riehuvat koulutunneilla, kun joku haluaisi opiskellakkin.
Olenko sanonut, että kaikki aikuiset ovat mukavia? En todellakaan. Sanoin vain, ettei ikäisissäni ole sellaisia rehellisiä ystäviä, jollaisia kaipaan, mutta vanhemmissa on lähestulkoon.
Ja kutsumalla kavereitani noilla nimityksillä, toin esille ne puolet, miksi he eivät ole oikeita ystäviä minulla. Tavallaan kyseinen poikatyttö on juuri siksi niin mukava persoona ja pissiskaverini kanssa voi jutella kaikesta turhasta, mutta en tunne ketään, jolle voisi oikeasti purkaa tuntojaan.
Taidat itse olla ollut pissis, kun noin otit pultit, ja sanot, että teinit eivät näe vikaa kuin muissa. Olenko muka sanonut, ettei minussa ole vikaa?
En kehottanut rakastamaan ketään, mutta ymmärtämään ja suvaitsemaan. Ja tuo rähinä- vaihe menee kyllä ohi. Ja jos koet, että riehujat häiritsevät tunnilla, kannattaisi puhua asiasta opettajan kanssa, ettei luokassa pysty opiskella. Tehokkaampaa se on kuin rähjätä siitä täällä.
Et sanonut, että kaikki aikuiset ovat mukavia, mutta en minäkään lytännyt kaikkia. Toin vain sellaisen näkökulman, ettei ikä kerro ihmisistä kaikkea. Monet aikuiset ovat lapsellisempia kuin teinit. Eivätkä todellakaan rehellisiä missään suhteessa. Ymmärrät se kyllä myöhemmin.
No hienoa, että kavereistasi löytyy hyviäkin puolia. Kannattaisi kiinnittä niihin enemmän huomiota niin huomaat, että yhteistä saattaa olla enemmän kuin luuletkaan. Tehkää sellaisia asioita, jotka kiinnostavat molempia. Tai tehkää välillä sitä, mikä toista kiinnostaa ja toisinpäin. Näin molemmat oppivat toisiltaan jotain. Ja ymmärrätte toisianne paremmin ja sitten voit myös kertoa sisimpiä tuntojasi.
Ja katso nyt: kategorioit minutkin jo vaikka et ole minua nähnytkään;). Saatan näyttääkin pissikseltä (en oikeastaan tiedä mitkä ne tunnusmerkit on), mutta ei ulkonäköni tai pukeutumiseni olekaan tarkoitus heijastaa muille arvojani tai maailmankuvaani. Vaatteet on kuitekin vain vaatteita.
Ja kyllä, on kehityspsykologinen fakta, että teinit ovat itsekeskeisiä ja hakeutuvat sellaiseen seuraan, joka kohottaa nuoren itsetuntoa. Ajattelithan sinäkin, että kommenttini oli suora hyökkäys sinua kohtaan...Eikös se ole aika itsekästä?;)
Etkös sinäkin siinä kategorioi tyttöparkaa? Sanot että teinit ovat itsekeskeisiä. Sitten sanot, että itse et kategorioi. Fiercen viestistä voisi päätellä, että hän on kokemut jonkinmoista kiusaamista, tai ainakin ilkkumista.
Hän puhuu siitä, ettei oman ikäisissä ole juttukaveria, mutta vanhemmissa on, ja sehän se ongelma taitaa ollakkin, ei se, että hän vihaisi tai haukkuisi muita.
Ja sinulle Fierce, voimia, kyllä sinä kunnon ystävän jostain löydät, mutta älä hylkää kavereitasikaan.
Kuulostat fiksulta nuorelta, jolla on elämänarvot kohdallaan.. kaikki paitsi METSÄSTYS!! AMMU ITTES VITUN TAPPAJA!!!
Metsästyksen päätarkoitus on pitää eläinkannat tasaisena, ei tappaa. Itse olet tappaja, kun roskaat, saastutat ja kenties syöt eläimiä ja ainakin kasveja. Aktivistit ja isot pösöt ovat tappajia (ja suuri osa poromiehistä), kun rikkovat luonnon herkän tasapainon.
Ammu ittes vitun tappaja...
(verbaalista väkivaltaa...AAARGH!)
Tässäpä lista, joista löydät muutamia väkivallantekoja luontoa vastaan, varmasti jotkut koskevat sinuakin...:
Meikit
Vaatteet
Koneet
Lihansyönti
Kasvissyönti
Metsänhakkuut
Saasteet ylipänsä
Vessassakäynti
Hengittäminen
Pesuaineet
Kaikki muut kemikaalit
Ja tässä oli vain murto-osa...
Kerroppas miten tuo hengittäminen loukkaa luontoa? Jos et hengitä se vasta loukkaa luontoa koska kasvithan tarvivat hiilidioksidia elääkseen mitä tulee kun hengittää ulospäin, eikö?
Hienoa että ajattelet noin. Mua alkaa väsyttää nuorten elämä. Mun mielestä niin tyhjää. No, mistäpä sen tietäisin. Alkaa vaan tulla korvista ulos kaikki viikonloppuryyppäämiset... kunmpa se oliskin joku muotijuttu, mikä menisi vaan vanhaksi. Varmaan tulisi onnellisempia aikuisia, kun asenteet muuttuisi. Mä ennustaisin ryyppäjäsukupolvelle avioeroja, itsemurhia, masennusta jne. Eikä niitä tarvitse mitentenkään ennustaa... näkeehän sen.
Olisi hienoa, jos muutkin alkaisi ajatella enemmän samalla tavalla kin sinä Fierce.
Jonkun tutkimuksen tulokset vähän sai ajattelemaan: nuoret pitää siistinä ryypätä viikonloppuna ja fiksuja nuoria jotenkin syrjääntyneen... joskus viisi vuotta myöhemmin niitä fiksuja nuoria arvostetaan hyväpalkkaisina ihmisinä, joilla on tulevaisuutta. Entä missä ne muut...
joka viikonloppu. Ja hei, opiskelen tällä hetkellä sosiaalialaa amk:ssa, olen kihloissa, töitä teen opiskelun ohella ja en ikinä ole ollut masentunut. Samoin vanhoilla ryyppy- kavereillanikin menee loistavasti pari opiskelee ja työskentelee ulkomailla, pari yliopistossa jne...Että kyllä se siitä rauhottuu se juominen.