Ratissa

Tie tuijotti minua tuulilasin läpi,
syöttäen innokkaasti kaistaviivoja,
sen mitä ajovaloilta näki antaa.

Me olimme jo pitkään tuijottaneet toisiamme,
eikä minua enää oikein kiinnostanut.
Ei, sillä muistikuvat olivat täyttäneet pääni.

Kuin huomaten poissaoloni
radio luopui etääntyvän kanavan metsästämisestä
ja ryhtyi kohisten kilpailemaan
renkaiden kuminan kanssa.

Ja puiden lomista yksinäisen talon himmeät valot
yrittivät turhaan viestiä olemassaolostaan
kadoten kohta kuusiseinän taa.

Minä näin sinun ilmeesi,
sen miten vähäinen valo tuli kasvoillesi
ja teki niistä surullisen näköiset.

Me pidimme toisiamme kädestä
pienen pöydän yli
ja ikkunan takana
pakkanen kiristi puita
niin että ne paukkuivat.

Oma pieni metsäneläimeni.

Kohina ja kumina täyttivät korvani,
kasvosi muuttuivat kaistaviivoiksi
ja minä suljin radion.

Kilometri vähemmän
matkaa luoksesi.

Taisin alkaa laulaa.
3234
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

kuin suoraan sielustani sinulle,minulle meille
teille heille kaikille sureville yksinäisille
rakkaille ihmisille..itken..

Äänestä

kun tuijotin maisemaa
muistelin miten hän mua tuijotti kuumasti

sitä en sulle sanonut
vaan keksin jotain, kuinka Iisalmen ohitustie
lyhentää matkaa,

sinä istuit jäykkänä, perse verettömänä
ja minä etsin kanavaa

olemme yhdessä metalikopissa
mutta niin erikseen

jäykkien jäisten puiden vilistessä ohitse.

Kuu kuumottaa pakkastaivaalta

karannut sääpallo lämpimämpi
ja minä muistin Sputnik lauloi
DaDaa

näin kuvasi sivulasin varjosta
se väpätti kuulaan yön valssissa.

ja minä radion kohinassa muistin
elämän ilman häkkiä.

Eläimen vaistolla pelkäsin seuraavaa
mutkaa ja mäkeä.

Äänestä
  • takapenkillä
    taas
    sain
    olla pulkassa mukana
    pelaaja
    huusin kanavaa
    ja kanava tuli
    kuolevien iltahartaus
    kimeää kimitystä
    ja minä huusin mielessäni ,perkele
    siunaa ja varjele meitä
    heitin teitä kivellä en
    oikeesti koska tie on pitkä ja mutkainen
    ja mieli niin kutkainen
    loppuu tie mietin
    ja jo yötä kiimaista unessa vietin
    sä ootat siellä
    siksi kärsin ja rystysiä järsin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hesek kirjoitti:

Tie tuijotti minua tuulilasin läpi,
syöttäen innokkaasti kaistaviivoja,
sen mitä ajovaloilta näki antaa.

Me olimme jo pitkään tuijottaneet toisiamme,
eikä minua enää oikein kiinnostanut.
Ei, sillä muistikuvat olivat täyttäneet pääni.

Kuin huomaten poissaoloni
radio luopui etääntyvän kanavan metsästämisestä
ja ryhtyi kohisten kilpailemaan
renkaiden kuminan kanssa.

Ja puiden lomista yksinäisen talon himmeät valot
yrittivät turhaan viestiä olemassaolostaan
kadoten kohta kuusiseinän taa.

Minä näin sinun ilmeesi,
sen miten vähäinen valo tuli kasvoillesi
ja teki niistä surullisen näköiset.

Me pidimme toisiamme kädestä
pienen pöydän yli
ja ikkunan takana
pakkanen kiristi puita
niin että ne paukkuivat.

Oma pieni metsäneläimeni.

Kohina ja kumina täyttivät korvani,
kasvosi muuttuivat kaistaviivoiksi
ja minä suljin radion.

Kilometri vähemmän
matkaa luoksesi.

Taisin alkaa laulaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu