Niin usein ikävöin jonnekin,
en itsekään tiedä - minne.
Se on hiljainen kaipuu sydämessäin;
se syntyy,
kun katson yön tähtiä päin,
tai tuulen laulua kuunnellessain,
tai äärellä meren suuren.
Se paikka minne mä ikävöin,
en tiedä - löydänkö sinne.
Tämä lieneekö kaipuuta jonnekin,
josta kerran matkani aloitin?
Vai olenko ikuinen etsijä vain,
joka eksyneen osan omaksein sain?
Ja onko tämä ikuista ikävää?
Sille löytyykö määränpää?
en itsekään tiedä - minne.
Se on hiljainen kaipuu sydämessäin;
se syntyy,
kun katson yön tähtiä päin,
tai tuulen laulua kuunnellessain,
tai äärellä meren suuren.
Se paikka minne mä ikävöin,
en tiedä - löydänkö sinne.
Tämä lieneekö kaipuuta jonnekin,
josta kerran matkani aloitin?
Vai olenko ikuinen etsijä vain,
joka eksyneen osan omaksein sain?
Ja onko tämä ikuista ikävää?
Sille löytyykö määränpää?
Vastaukset 3
Vanhimmat
taas sinulta Anna. Kirjoitit kauniisti tuosta monen herkän sielun tuntemasta kaipuusta "jonnekin".
Sinun, runouden uskollisen ystävän ja runoilijan rohkaisemana itsekin ehkä teen varovaista paluuta. Jos runosuoni sykkii..
Kiitos vastauksistanne, aveliina ja tem.
Tervetuloa takaisin runopalstalle , tem.
Toivottavasti runosuonesi ei vain syki, vaan pulppuaa...))))