millainen on

toivelomanne toimintaa vai löhöilyä?- nautitteko vaelluksista/retkistä tuntureilla vai makailetteko aurinkorannoilla vai mitä.. kohta on talvilomat käsillä ja suunnitelmat pitäis olla tehty...??
14616
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Ulkomaan matkoilla en tarvitse rantaa muuta kuin ehkä merinäkymän takia, nimittäin en jaksa makoilla siel rannallä. Yleensä käydään melkein kaikki matkanjärjestäjän retket. Eihän siellä näe paikallista kulttuuria ja nähtävyyksiä jos omatoimisesti kiertelee katselemassa.
Kotimaassa tehdään sellaisia päivävaelluksia pääasiassa itäsuomessa. Päiväretkiä sen vuoksi ettei kehtaa yöpyä teltassa, kun yleensä asuntovaunu matkassa.

Äänestä

Lappiin hiihtämään huhtikuussa..
Muita suunnitelmia ei ole.

Äänestä

Matkustelu jossakin maassa junalla ja bussilla. En jaksa löhötä uimarannalla tai uima-altaalla, eikä minulla ole sellaisia harrastuksia, jotka suuntaisivat matkoja.

Nykyisin on niin helppo varata hotellit ja halvat lennot internetin kautta. Minulle on yhdentekevää, onko kuuma vai kylmä vuodenaika. Usein sesonkiajan ulkopuolella monissa paikoissa on sekä hauskempi liikkua että halvempaa.

Uutisissa kerrottiin, että ryhmämatkat ensi kesäksi on jo lähes loppuunmyytyjä. Ryhmämatkoja teen vain hyvin eksoottisiin maihin, joissa valmiit järjestelyt helpottavat elämää. Sen sijaan Euroopan maissa, Turkissa, Israelissa ja vieläpä Egyptissäkin omat matkat sujuvat ilman sen kummempia hankaluuksia. (Israel on nykyisin vähän sen sorttinen paikka, ettei sinne oikein enää huvita lähteä, vaikka siellä onkin paljon nähtävää.)

Minulla on iso määrä Finnairin pisteitä, mutta en tiedä, miten niitä oikein voi käyttää. Mahtaisiko joku täällä osata neuvoa? Nyt osa pisteistä on jo vanhentuneet.

Kaikki Finnairin lehdessä kerrotut pisteisiin perustuvat matkat ovat surkeita.

PS: Kaikkein paras tapa lomalla lepäämiseen on mielestäni olla kotona ilman mitään suunnitelmia.

Äänestä
  • meikäläiselle, joka ei osaa sanoa sanaa EI. Kotona on pakonomainen tarve tehdä, siivoa tuo, kato tuo vie pois ja nyt kun on aikaa ja vapaata voisi vielä tehdä sen ennenkuin loma loppuu. Pirren kanssa lappiin oli vuodenaika mikä tahansa. Eikä mihinkään "riento" paikkoihin vaan lähelle tunturin syliä, siellä latautuen ja tuskansa huutaen, kiitos äiti-tunturi, että jaksat jakaa iloni ja tuskani!

    Äänestä

Atlantin risteily, siihen lisäviikko Madeiralla.
Huhtikuun alussa Espanjan asunnolle.
Kesä-heinäkuun vaihteessa Veronan oopperafestareille.
Syyskesällä Bydapestiin tai Ateenaan, ei ole varattu.
Syksykuukaudet Espanjassa. Ei löhöilyä vaan normaalia elämää. Ei oikeastaan mitään lomaa!
Ja jotain muuta.

Pitempiä suoria lentoja vältämme. Max. 8h.
Riittää esim. Halifaxiin ja Bangoriin josta eteenpäin.

Toivelomat ovat nykyään niitä missä käymme.

Äänestä

ja rahhoo.
Lähtis käveleen tai laiskuuttaan pyörällä. Menis vaan ja sitten kun ei arvais kumpaanko suuntan tienristeyksessä kääntyis, vois heittää tuota s-marketin kärrynavainta ilmaan. Jos tulisi sokea puoli niin lähtis huonommalle tielle, jos VIP-asiakas puoli, silloin suuntais parempaa tietä etiäpäin. Olis ja kulkis. Tulis takasin jos viitsis, jos ei niin yks ja hailee.
- Kulkis vaan, kyllä se tienpää kuitenkin vastaan tulee, ennemmin tai myöhemmin.
Vaikka oikeastaan sitä jo ollaan siinä vaiheessa että se kärrynavain on ilmassa jo...

Äänestä
  • Tuo se oisi elämmee..

    Äänestä

  • Pirre..juu kirjoitti:

    Tuo se oisi elämmee..

    peloteltiin niillä.
    Piti vetää kartiinit kiinni, etteivät näe onko ketään kotona.

    Äänestä

  • Pirre..juu kirjoitti:

    Tuo se oisi elämmee..

    ,että aikoinaan 300 vuotta sitten esi-isä tähän maahan marssi jalkaisin. Jokohan olis minun aika kävellä etiäpäin?

    Äänestä

  • salakaataja kirjoitti:

    ,että aikoinaan 300 vuotta sitten esi-isä tähän maahan marssi jalkaisin. Jokohan olis minun aika kävellä etiäpäin?

    vierähtäny, nythän se oisi lähettävä jos kerta.., kohta on myöhästä..:/

    Kuhan ei ollu sama...miunnii joutu aika kirjoihin vähän yli 300 vuotta sitten..:)

    Äänestä

  • nehän kävelevät pyhiinvaellusmatkoja
    tuhansia kilometrejä
    ajatella!!! Suomi ,,on n. 1000km "pitkä"

    kai joku antaisi reitillä riisikupin ja vettä että jaksaisi vaeltaa??

    Niin ja munkit vielä heittäytyvät maahan joka askeleella...

    Äänestä

..muuten en lomille lähde enkä varsinkaan mihinkään aurinkorannoille nahkaa polttamaan.

Me tykkäämme vaimon kanssa käydä Katinkullassa koska sieltä löytyy kaikkea mitä me tarvitsemme pariviikkoa vuodesta ollaan siellä Helmi ja Toukokuussa viikko.

Kesällä me ei lähdetä mihinkään muualle kuin maalle meillä on hyvä kun on kaksi mummolaa tässä lähellä siellä voi sitten tehdä mitä haluaa.

Ollaan kyllä käyty vaellusretkilläkin tuolla Levillä päin.

Äänestä

tai

löhöilyä

uskonpa, että löhöilyksi menee...

Äänestä
  • mielelle ja keholle olis tavoitteena. lueskelen teen ristikoita ehkä järjestelen kaappeja sauvakävelen ja hulluttelen ipanoiden kanssa paras kun ei paljoa suunnittele sen näkee sitten .. vain alkusyksystä viikko lapissa lyöty lukkoon

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


toivontytär kirjoitti:

toivelomanne toimintaa vai löhöilyä?- nautitteko vaelluksista/retkistä tuntureilla vai makailetteko aurinkorannoilla vai mitä.. kohta on talvilomat käsillä ja suunnitelmat pitäis olla tehty...??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu