Olimme matkalla Portugalissa ja kyllähän me sen tiesimme, mutta emme kai ymmärtäneet sen kuitenkaan olevan totta, että Portugalissa on
niin paljon kodittomia kissoja ja koiria. Kukaan ei niistä huolehdi. Muutaman koiran nähdessäni saatoin vielä ajatella, että ovatpa ne vapaita, voivat mennä minne vain, varmaan aina jostain ruokaakin löytävät.
Mutta meidän hotellimme lähinurkilla linkutti aina pieni, vaalea takkuturkkinen koira. Toista etutassuaan se ei pystynyt käyttämään ollenkaan ja toinenkin oli kipeä. Ilmeisesti sen päälle oli ajettu autolla. Eikä kukaan auttanut sitä. Minulla ei ollut rahaa viedä sitä eläinlääkäriin. Jos olisin ollut rikas, olisin ottanut sen omakseni. Se oli oppinut kerjäämään turisteilta ja kun laitoimme läheltä löytyneeseen rikkinäiseen vesikulhoon pullosta hänelle vettä. Hän vain katsoi minuun ruskeilla, kärsivillä silmillään ja sitä katsetta en unohda varmaan ikinä. Olin kolme päivää vuoteen omana ja korkeassa kuumeessa. Lähtöpäivänä, kun olimme menossa bussiin äitini huomasi saman koiran makaavan varjossa parvekkeitten alla ja juoksi takaisin hotellihuoneeseen hakemaan tähteeksi jäänyttä leipää. Koira söi ahneesti ja sitten meidän oli kiirehdittävä bussiin.
Äitini soitti minulle tänään ja itki sitä kulkukoiraa. Minä itkin sitä Portugalissa ja suren vieläkin. Yritin lohduttaa äitiäni
sanomalla, että emmehän me voi metsän kettujakaan lastoittaa ja hoitaa ja se koira elää samoin luonnossa. Ja että luonnossakin jotkut yksilöt kuolevat onnettomuuksissa tai vahingoittuvat, mutta tiesin puhuvani paskaa. Tunnen huonoa omaatuntoa ja valitettavasti halveksin
portugalilasta kulttuuria siinä mielessä, että he eivät tee mitään kodittomien eläinten ongelmalleen tai edes selvästi vahingoittuneille
eläimille. Kyseessä oli kuitenkin vauras hotellikaupunki, eikä köyhä slummikylä. Voi, olisipa minulla ollut rahaa ottaa siitä koira
itselleni! Siitä olisi tullut hyvä, ystävällinen ja kiltti koira. Se ei ollut menettänyt luottamustaan ihmisiin, vaikka olikin niin pahoin
vahingoittunut.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Hyvä huomata etten ole ainoa, joka kärsii noiden kulkureiden takia. En ole käynyt Portugalissa, muuta sama juttu toistuu useimmissa välimeren maissa ja muuallakin. Paha mieli jää pitkäksi aikaa ja syyllisyyden tunne samoin. Tiedän etten voi auttaa, mutta tieto ei helpota omaa oloa. Emme voi auttaa noita koiria tuolla, mutta Eestissä on sama ongelma. Koiria hylätään, varsinkin narttuja. Noille voimme apua tarjota. Jos kiinnostaa niin katso www.pelastetaankoirat.com. Ehkä siitä on sinullekin iloa, minulle ainakin.
Olen itse asunut Istanbulissa vuoden ja matkustellut töiden takia pitkin Eurooppaa sekä mm. Intiassa.
Varsinkin Turkissa ja intiassa koiria kohdellaan huonosti. Kulkukoiria on paljon ja niistä ei huolehdita lainkaan. Monet ovat loukkaantuneita ja nälkiintyneitä. Istanbulissa näin useamman kerran aivan järkyttäviä tapauksia mm. koiranpennuista.
Olen samaa mieltä että tuollaisten maiden koirakulttuuri on täysin väärä. Varsinkin köyhemmissä paikoissa ihmisillä ei riitä enään rahaa ja mielenkiintoa koiria kohtaan. Se on varsin surullista katseltavaa. Onneksi kuitenkin suurimmassa osassa Eurooppaa asiat ovat paremmin.
Noiden ´maiden asioille emme paljoa voi mutta voimme ainakin auttaa Viron koiria. Suosittelisin liittymään kannatusjäseneksi Pelastetaan koirat-järjestöön joka tekee upeaa työtä Viron koirien puolesta. Tuo jäsenmaksu 17 euroa ei ole mikään ylivoimainen este. Alla olevasta linkistä saa lisää infoa.
http://personal.inet.fi/yhdistys/pelastetaankoirat/index.htm