Suunnittelen...

Miltä kuullostaa että, n 1vuoden-1,5 vuoden kuluttua teettäisin pennut koirallani, jonka

Emä bichonfrise/kääpiövillakoira
Isä kääpiövillakoira

Molemmat vanhemmat olivat tutkittuja ja madotettuja, pennut myös luovutettiin tutkittuina ja madotettuina.

Noitten pentu on minulla ja sen astuttaisin kääpiövillakoiralla..

Hintaa en osaa sanoa, mutta pistän jonkun verran korkean olisiko joku 500e/pentu, ettei mene osaamattomiin tai huonoihin koteihin. Tarkastutan emon ja isän, sekä pennut ennen luovutusta eläinlääkärillä, ja madotan ne kuten täytyykin. annan mukaan mm. ruokaa, lelun, pienen pyyhkeen, jossa hajuja tutusta paikasta, moniste nipun,jonka ajattelin itse koota ja kirjoittaa, ja tietysti se pennun oma terveyskortti, jonka eläinlääkäri antaa jokaiselle koiralle aina omansa...Ja tietysti autan aina jos tulee jotain kysyttävää, tai jos tarvitsee turkin kanssa apua, niin auttaisin mieluusti ja tahtoisin myös olla pentujen ostajiin mahdollisesti yhteydessä ja kuulla kuulumisia =)

Omastani maksoin 550e.

Kuulostaisiko tuo hyvältä? vastuu on suuri ja aikaa menee valtavasti, tuskin muuhun jää =) Mutta 1vuoden / 1,5 vuotta ajattelin säästää rahaa pennuttamiseen ja suunnitella ja lukea tietoa niin paljon kun aivot rekisteröi, jotta tiedän mahdollisimman paljon, vaikka tiedän jo nyt joitakin seikkoja..

Kiitos mielipiteistänne etukäteen.
476343
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 47

Vanhimmat

Minusta kuulostaa ihan hyvältä. Luulenpa että tännekin tulee noita "seropit ilmaiseksi"-viestejä, mutta minusta on ihan ok hinta kun vanhemmat ovat tutkittuja, terveitä ja kaikki muutkin asiat on hoidettu mallikkaasti. Juuri näin seropit pitäisi teettää, vastuuntuntoisesti. Voi kun minäkin löytäisin tällaisen kasvattajan haaveilemalleni yhdistelmälle...:)

Äänestä

Olet asiaa enemmänkin ajatellut, ainakin kirjoituksestasi päätellen. Itse ideaa en tuomitse, ihan järkevästi kun olit ajatellut astuttaa rodulla, joka muutenkin on hallitsevana.
Mutta tuo hinta!! PAPERITON KOIRA ON AINA SEKAROTUINEN!!! Itsekin olen seropeja omistanut useamman, tällä hetkellä enää yhden, kun muista on jo aika jättänyt...
Mutta en olisi ikinä maksanut sekarotuisesta 500 euroa! Herranjumala, missä järki! Tuolla hinnalla kun saa jo puhtaan!
Yleensähän sekarotuiset ovat vahinkoja. Eikö vahingon tapahduttua ole tärkeintä löytää jokaiselle HYVÄ koti? Hyviä koteja kun löytää, mutta monikaan ei ole valmis maksamaan seropista puhtaan hintaa!
Lisätään vielä, että olen kalleimman seropini ostanut sadalla eurolla ja halvimman olen ilmaiseksi saanut!!!
Lainatakseni kirjoitustasi "Ja tietysti autan aina jos tulee jotain kysyttävää, tai jos tarvitsee turkin kanssa apua, niin auttaisin mieluusti "
Tunnetko tuon rodun hyvin? Vai perustuuko ainut kokemuksesi rodusta omaan seropiisi? Mitkä ovat todelliset valmiutesi auttaa ongelmatilanteissa?

Äänestä
  • Vahinkoseropien taustasta ei yleensä ole tietoa, eivätkä vanhemmatkaan ole tutkittuja, kuvattuja, silmäpeilattuja yms yms. Sentähden ei ns vahinkoseropista voikaan paljoa pyytää, kun taas esim tässä tapauksessa hommat hoidetaan (näin käsitin) kuten rotukasvattajalla ikään. Minusta on ihan oikein, ettei seropia oteta vaan koska se on halvempi. Tietenkään mikään seropi ei voi olla puhtaan hintainen, koska siltä puuttuu paperit ja ikävän paljon kaikkia etuisuuksia... Itse kuitenkin mieluummin maksan terveestä (ainakin tervesukuisesta) sekarotuisesta kuin otan riskillä ilmaisen koiran, jonka taustoja en tunne.

    Äänestä

  • saru kirjoitti:

    Vahinkoseropien taustasta ei yleensä ole tietoa, eivätkä vanhemmatkaan ole tutkittuja, kuvattuja, silmäpeilattuja yms yms. Sentähden ei ns vahinkoseropista voikaan paljoa pyytää, kun taas esim tässä tapauksessa hommat hoidetaan (näin käsitin) kuten rotukasvattajalla ikään. Minusta on ihan oikein, ettei seropia oteta vaan koska se on halvempi. Tietenkään mikään seropi ei voi olla puhtaan hintainen, koska siltä puuttuu paperit ja ikävän paljon kaikkia etuisuuksia... Itse kuitenkin mieluummin maksan terveestä (ainakin tervesukuisesta) sekarotuisesta kuin otan riskillä ilmaisen koiran, jonka taustoja en tunne.

    miltä kuuloistaisi jos olisi saman tapaiset vaatimukset mutta vanhemmat tutkitaan, ja sitten pennut rekisteröidään sekarotuisiksi kennel-liitton? molemmat vanhemmat ovat chihuja mutta emä ei rek.
    hintaa olen ajatellut 600e

    Äänestä

  • sitten joskus kirjoitti:

    ja säästän rahaa pentuihin sen verran että varmasti riittää.

    Äänestä

  • Siis minulla on koirista kokemusta 17vuoden ajalta aika paljon.. Sekarotuisista ja puhtaista. Ja Itse kyllä maksoin 550e koirastani.

    Ja puhdasrotuisista, ne ovat yhtäsekarotuisia, mutta ovat joskus vaan hyväksytty roduksi... Et se on kuule aivan sama onko kyseessä puhdas rotuinen vai seropi, kun molemmat ovat yhtä rakkaita omistajalleen. =) Mutta kiitos kommentistasi...

    Äänestä

  • sitten joskus kirjoitti:

    ja säästän rahaa pentuihin sen verran että varmasti riittää.

    Varmasti menee kaupaksi, mutta oletko ajatellu, että chihun synnytys voi olla tosi hankala? Vaikka kaikilla on se riski olemassa, ja sektio on kallis tehtävä, ja mitä jos sieltä ei tulekaan yhtään pentua elävänä... Riskinsä kaikella, mutta jos olet valmis ottamaan vastuun siitä, mitä edessä on, kannattaa valmistautua jo hyvissä ajoin ennen astutustakin. Ja Onko vanhemmat terveitä varmasti? Entäs miten toimit madotukset ym eläinlääkärikäynnit ennen luovutusta ym kanssa, kun viestistäsi ei oikein saanut selvää....

    Äänestä

  • ketjun aloittanut... kirjoitti:

    että kaikki madotukset ja sun muut hoidetaan ja vanhemmat tutkitaan ja varaudumme maksamaan kaiken mitä voikaan tapahtua, ja koirille lähtee hyvä pentupakkaus mukaan, ja titenkin olen lukenut jo kaiken mahdollisen tiedon kyseisen rodun pennutuksesta!!!

    tällaisia meitä tarvittaisi lisää! Jistakin koirista ei edes tiedä mitä rotuja niissä on, kun ovat niin sekarotuisia, mutta onneksi on meitäkin, jotka katsoo vähän kenellä teettää pennut.

    Unohdin laittaa ihan ensimäiseen viestiin, jotta hoito-ohjeisiin kuuluu aika paljon koira-asiaa. Osio: Mitä koira tarvitsee? Korvienhoito, turkinhoito ja pesu, loiset ja madot ja niiden häätö, rokotuksista tietoa, tietoa ruokinnasta eri kasvuvaiheissa, kynsienleikkuu, ja juuri näille roduille ominaisista perinnöllisistä sairauksista aion siihen kirjoittaa. ym...

    Eikös se kuulosta aika hyvältä? Ja unohdin laittaa ekaan viestiini myös sen, että minä kirjoitan ostosopimuksen, jossa näkyy tietoa vanhemmista, ehkä kuvatkin, ja siinä olisi: pennun nimi, syntymä aika, uros/narttu, Luovutus päivä, hinta, sekä ostajan ja myyjän tiedot ja allekirjoitus... Ja näistä toinen menee ostajalle ja toinen jää minulle.

    Äänestä

kuulostaa tosiaan vastuulliselta ja harkitulta, jos vain kodit löytyvät. ja mitä hintaan tulee, tyhmä ei ole se joka pyytää vaan se joka maksaa...

Äänestä
  • Olla tosi tyhmä... Mielestäni se on jokaisen oma asia kuinka paljon on valmis rakkaasta ystävästä maksamaan.. Tyhmiä ihmisiä on vaikka kuinka, vähän muillakin osa-alueilla, kun koiran ostossa, mutta tärkeintähän on että ostaja on tyytyväinen ja saa paljon sillä rahalla, koiran, avun tarvittaessa,ym... eikä se pentujen teettäminen ilmaista ole.. ei saata syntyä lainkaan elävää pentua tai voi syntyä vain yksi elävä.. ja jos komplikaatioita tulee, niin hinta on mielestäni aivan sopiva, jos joutuu keisarinleikkauksen tekemään (olisiko 600e ?)pentujen hoitaminen on rankkaa, vastuullista ja yöunet voi jäädä vähiin, jos vaikka emo hylkii pentuja on oltava 2h välein syöttämässä ja auttamassa tarpeet ulos...jne.. Ainakaan minä en ole katunut omaani yhtään. Se on sen arvoinen.. =)

    Äänestä

  • ketjun aloittanut.. kirjoitti:

    Olla tosi tyhmä... Mielestäni se on jokaisen oma asia kuinka paljon on valmis rakkaasta ystävästä maksamaan.. Tyhmiä ihmisiä on vaikka kuinka, vähän muillakin osa-alueilla, kun koiran ostossa, mutta tärkeintähän on että ostaja on tyytyväinen ja saa paljon sillä rahalla, koiran, avun tarvittaessa,ym... eikä se pentujen teettäminen ilmaista ole.. ei saata syntyä lainkaan elävää pentua tai voi syntyä vain yksi elävä.. ja jos komplikaatioita tulee, niin hinta on mielestäni aivan sopiva, jos joutuu keisarinleikkauksen tekemään (olisiko 600e ?)pentujen hoitaminen on rankkaa, vastuullista ja yöunet voi jäädä vähiin, jos vaikka emo hylkii pentuja on oltava 2h välein syöttämässä ja auttamassa tarpeet ulos...jne.. Ainakaan minä en ole katunut omaani yhtään. Se on sen arvoinen.. =)

    Ihan hyvältä suunnitelmasi tuntuvat. Arvostelua tietysti saat, siitä ei tosin kannata välittää.

    Onnea suunnitelmillesi!!

    Äänestä

  • lohikoski kirjoitti:

    Ihan hyvältä suunnitelmasi tuntuvat. Arvostelua tietysti saat, siitä ei tosin kannata välittää.

    Onnea suunnitelmillesi!!

    Kiitos paljon sinulle. On mulla haaveena joskus kasvattajaksi rupeeminen, mutta se on sitten joskus, kun näkee mitä se synnytys ym sitten oikeastaan on.

    Äänestä

  • ketjun aloittanut.. kirjoitti:

    Kiitos paljon sinulle. On mulla haaveena joskus kasvattajaksi rupeeminen, mutta se on sitten joskus, kun näkee mitä se synnytys ym sitten oikeastaan on.

    Sinä siis ajattelit harjoitella seropeilla ensin ja jos se on o.k. niin sitten alat kasvattamaan rotukoiria.
    Lueppa kennelliiton sivuilta kasvattajasitoumus.

    Äänestä

suunnittelette kukkaroonne täytettä. Te ette suunnittele pentuja vaan tehtailua. Vaikka vanhemmat olisi tutkittu ja tutkimuksilla tarkoitan virallisella eläinlääkärillä tehtävää silmäpeilausta, joka tulee uusia, sekä vähintäin polvien tutkimista, lonkat ei olisi hullumpi idea kuvauttaa, sydän kuunnella jne.
Toisella ihan pennutkin tutkittu, oikeinko virallisesti, polvineen silmä peilauksineen.
Entäs niiden onnellisten vanhempien korvienväli???
Mikä niistä koiristanne tekee sen että kannattaa pennuttaa.
Tehtailua sanon minä ja ilman metakkaa, minulla on aina ollut Seropeja ja tulee olemaan, mutta ei koskaan kaltaisiltanne. Eihän teillä edes korvantaustat ole vielä kuivat. Vastuuta kehiin.

Äänestä
  • Kateellisten vouhotusta... kyse ei ole harjoittelusta. eikä tehtailusta, eikä eurojen keruusta... Vanhemmat tulen tutkituttamaan lonkkia ja silmiä myöten, mistä sait päähäsi että en tutkituta niitä??
    Virallisesti eläinlääkärin tarkastama pentu, kyllä. silmäpeilattu ja polvineen... Eikö mielestäsi kaikki mitä olen aiemmin tähän keskusteluun kirjoittanut, niin viittaa vastuullisuuteen??? Mitenniin "ei kaltaisiltanne" seropeja?? Ymmärsinkö nyt oikein, että kannatat itse sitä pentutehtailua, kun et vastuulliselta ihmiseltä pentujasi aijo ostaa?? Kannattaa sinun vähän miettiä mitä päästelet suustasi, koska vastuuta minulla tulee olemaan aivan tarpeeksi ja aion saattaa maailmalle paljon terveempiä ja vastuullisesti hoidettuja pentuja, toisinkuin joku tehtailija, joka ei edes tutkituta pentuja. Ota huomioon kulut, jotka tulee kaikista noista kuvauksista ja peilauksista ja muusta vielä päälle. pebtutehtailijat myyvät ei tarkastetuista vanhemmista tulleita pentuja, eivätkä varmasti niitä pentujakaan tutkituta... saatikka sitten madota... Kiitos vaan sinullekin kun kommentin laitoit. =)

    Äänestä

  • ketjun aloittanut. kirjoitti:

    Kateellisten vouhotusta... kyse ei ole harjoittelusta. eikä tehtailusta, eikä eurojen keruusta... Vanhemmat tulen tutkituttamaan lonkkia ja silmiä myöten, mistä sait päähäsi että en tutkituta niitä??

    vastata kauniisti?
    Ajatuksissasi EI OLE MITÄÄN järjen häivääkään!
    Pentuja et voi silmäpeilata etkä lonkkakuvata.
    Et todellakaan tajua, mistä kirjoitat ! Hoh hoh!
    Jos pentujesi vanhemmat on seropeja, niin huh huh ja vielä tuo hintakin.
    Suosittelen virtuaalikenneliä sinulle tai käy kirppikseltä hakemassa karvaisia lelukoiria! Niissä sulle olis kenneliä tarpeeksi. Minä haen Barbit ja Kenit lelukaupasta, hae sinäkin. Älä sotke eläviä olentoja mielikuvitusmaailmaasi, tai hae apua ENSITILASSA !

    Äänestä

  • ketjun aloittanut. kirjoitti:

    Kateellisten vouhotusta... kyse ei ole harjoittelusta. eikä tehtailusta, eikä eurojen keruusta... Vanhemmat tulen tutkituttamaan lonkkia ja silmiä myöten, mistä sait päähäsi että en tutkituta niitä??
    Virallisesti eläinlääkärin tarkastama pentu, kyllä. silmäpeilattu ja polvineen... Eikö mielestäsi kaikki mitä olen aiemmin tähän keskusteluun kirjoittanut, niin viittaa vastuullisuuteen??? Mitenniin "ei kaltaisiltanne" seropeja?? Ymmärsinkö nyt oikein, että kannatat itse sitä pentutehtailua, kun et vastuulliselta ihmiseltä pentujasi aijo ostaa?? Kannattaa sinun vähän miettiä mitä päästelet suustasi, koska vastuuta minulla tulee olemaan aivan tarpeeksi ja aion saattaa maailmalle paljon terveempiä ja vastuullisesti hoidettuja pentuja, toisinkuin joku tehtailija, joka ei edes tutkituta pentuja. Ota huomioon kulut, jotka tulee kaikista noista kuvauksista ja peilauksista ja muusta vielä päälle. pebtutehtailijat myyvät ei tarkastetuista vanhemmista tulleita pentuja, eivätkä varmasti niitä pentujakaan tutkituta... saatikka sitten madota... Kiitos vaan sinullekin kun kommentin laitoit. =)

    vaan kirjoittaa... Olkoon sinulla barbi ostokset edessä, minulla on niitä lapsuudesta jäljellä muutamia, ja pehmolelujakin on aika paljon. Pidettäiskös huoli omista asioista, kun ei näytä mitään tulevan. Saahan toki kertoa, jos joku asia mättää. Mutta siinä vaiheessa kannattaa itse jo hakeutua hoitoon, jos noin paljon ahdistaa. Ja olkoon muut mitä tahansa mieltä.. joopajoo.. ei olis pitänyt ees kertoa mistään pentu suunnitelmista, täältähän tulee oikein kunnolla vastaan porukka, jos sekarotuisista pennuista on kysymys. Ja kyllä minä olisin onnellinen jos kaltaiseni "kasvattaja" kävelisi vastaan.. Omalle kohdalle onneksi sellainen sattuikin. Eikä mikään huuhaa tehtailija, jolla pennut mätänee käsiin siellä tehtailla ja pyöriivät pississä ja kakoissaan, matoja täynnä.... mielestäni sentään osaan hoitaa homman vatsuuntuontoisesti.. Jos joku haluaa vielä kommentoida... niin kommentoikaa vain.

    Äänestä

  • ketjun aloittanut. kirjoitti:

    Kateellisten vouhotusta... kyse ei ole harjoittelusta. eikä tehtailusta, eikä eurojen keruusta... Vanhemmat tulen tutkituttamaan lonkkia ja silmiä myöten, mistä sait päähäsi että en tutkituta niitä??
    Virallisesti eläinlääkärin tarkastama pentu, kyllä. silmäpeilattu ja polvineen... Eikö mielestäsi kaikki mitä olen aiemmin tähän keskusteluun kirjoittanut, niin viittaa vastuullisuuteen??? Mitenniin "ei kaltaisiltanne" seropeja?? Ymmärsinkö nyt oikein, että kannatat itse sitä pentutehtailua, kun et vastuulliselta ihmiseltä pentujasi aijo ostaa?? Kannattaa sinun vähän miettiä mitä päästelet suustasi, koska vastuuta minulla tulee olemaan aivan tarpeeksi ja aion saattaa maailmalle paljon terveempiä ja vastuullisesti hoidettuja pentuja, toisinkuin joku tehtailija, joka ei edes tutkituta pentuja. Ota huomioon kulut, jotka tulee kaikista noista kuvauksista ja peilauksista ja muusta vielä päälle. pebtutehtailijat myyvät ei tarkastetuista vanhemmista tulleita pentuja, eivätkä varmasti niitä pentujakaan tutkituta... saatikka sitten madota... Kiitos vaan sinullekin kun kommentin laitoit. =)

    kyllä tuli makeat naurut. saitko ihan oikean virallisen tutkimustuloksen pikkupennun silmätutkimuksista ja voi luoja sentään terve oli. kun huijaa pitää huijata niin ettei kiinni jää.
    Kertoisitko vielä, mitä pentujen silmistä, virallisen lausunnon oikeutettu antamaan oleva eläinlääkäri etsi?? Tuon kyllä tahtoisin ehdottomasti tietää ja varmasti moni muukin, muista eläinlääkäreistä puhumattakaan.

    Äänestä

  • euroja kukkarossa kirjoitti:

    Olen sitä mieltä, että oli sitten hyvä tai huono kasvattaja EI sekarotuisia pentuja pitäisi suunnitella. Tieten tahtoen tehdä.

    Äänestä

  • jepjep kirjoitti:

    Olen sitä mieltä, että oli sitten hyvä tai huono kasvattaja EI sekarotuisia pentuja pitäisi suunnitella. Tieten tahtoen tehdä.

    aivan. maailmassa on niin paljon kodittomia reppanoita, suurin osa juuri sekarotuisia. mistähän se mahtaa johtua? en nyt väitä etteikö ketjun omistaja koteja koirilleen saisi mutta ei saisi olla niin pirun itsekäs. "kun haluan meidän mustille vauvat" haloo! jos kaikki ajattelisivat noin niin voi voi mitä tästä tulisi...

    Äänestä

  • niiin! kirjoitti:

    pää kiinni painajainen. olenko puhunut että juuri nämä pennut olisivat silmä peilattuja ja polvikuvattuja. ihan perus tarkastus. Nyt menee yli hilseen tämä keskustelu ja ehkä niitä sekarotuisia on kodittomina ainoastaan idiootti ihmisten takia jotka eivät koirastaan huolehdi. Osa VASTUUTTOMAN pentutehtailun tulosta. VASTUULISESTI hoidettuja pentuja joilla on hintaa, niin tuskin jätetään ulos irto/kodittomien koirien kanssa lisääntymään...

    Muistin virkistykseksi...
    "Vanhemmat tulen tutkituttamaan lonkkia ja silmiä myöten, mistä sait päähäsi että en tutkituta niitä??
    Virallisesti eläinlääkärin tarkastama pentu, kyllä. silmäpeilattu ja polvineen..."

    pikkupentujen silmien olevan peilattu. Jos tuollaisia juttelet lämpimiksi, niin millainen mahtaa olla todellinen koira tietoutesi laita. Laitoin viestisi jakeluun tänään ja saimme hyvän annoksen huumoria viikkoa varten. Pian se näkyy myös muilla palstoilla. Aina kannattaa miettiä mitä puhelee.
    Tuosta mokastasi paistaa hyvin pelkkä tiedon puute. Tiedon puute vaikka sitä on tarjolla netissä vaikka kuinka paljon. Jospa aloittaisit tiedon keruun rotujärjestöjen jalostussivuilta, vaikka sekoituksia harrastatkin. Katsele sieltä suosituksia ja ennenkaikkea niiden rotujen joita sekoituksessasi on. Sama juttu sen isä kokelaan suhteen. Silloin sinulla on jo jonkin verran pohjaa edes johonkin.

    Äänestä

  • mitä aiemmin kirjoitit? kirjoitti:

    Muistin virkistykseksi...
    "Vanhemmat tulen tutkituttamaan lonkkia ja silmiä myöten, mistä sait päähäsi että en tutkituta niitä??
    Virallisesti eläinlääkärin tarkastama pentu, kyllä. silmäpeilattu ja polvineen..."

    Niin, elikkä perustarkastus, kyllä eläinlääkäri osaa katsoa koiran silmät, lonkat ja polvet! Ja muistin virkistykseksi, että jokainen eläinlääkäri on virallinen ja tarkastus myös...

    Äänestä

  • euroja kukkarossa kirjoitti:

    pikkupentujen silmien olevan peilattu. Jos tuollaisia juttelet lämpimiksi, niin millainen mahtaa olla todellinen koira tietoutesi laita. Laitoin viestisi jakeluun tänään ja saimme hyvän annoksen huumoria viikkoa varten. Pian se näkyy myös muilla palstoilla. Aina kannattaa miettiä mitä puhelee.
    Tuosta mokastasi paistaa hyvin pelkkä tiedon puute. Tiedon puute vaikka sitä on tarjolla netissä vaikka kuinka paljon. Jospa aloittaisit tiedon keruun rotujärjestöjen jalostussivuilta, vaikka sekoituksia harrastatkin. Katsele sieltä suosituksia ja ennenkaikkea niiden rotujen joita sekoituksessasi on. Sama juttu sen isä kokelaan suhteen. Silloin sinulla on jo jonkin verran pohjaa edes johonkin.

    Missään ei saa siis vapaasti keskustella, kun heti ollaan laittamassa kiertoon viestiketjuja... Tahallista kiusantekoa. Minä tiedän paljon, ja paljon on vielä tietämättä, kyllä koirista ei koskaan tiedä liikaa... Liian vähän kylläkin. Kiva jos jota kuta naurattaa =) Koirani on terve, eikä hänessä ole mitään vikaa. sekarotuisilla on mielestäni kaikki samat oikeudet kuin puhdasrotuisilla, jotka nekin ovat sekarotuisista lähtöisin, on vain hyväksytty roduksi. Hahaha naurakaa vaan, ei tässä kohta enää muukaan auta... =)

    Äänestä

  • ketjun aloittanut... kirjoitti:

    Niin, elikkä perustarkastus, kyllä eläinlääkäri osaa katsoa koiran silmät, lonkat ja polvet! Ja muistin virkistykseksi, että jokainen eläinlääkäri on virallinen ja tarkastus myös...

    Tämän hauskan ketjun alottanut henkilö kertoo seuraavaa: "kyllä eläinlääkäri osaa katsoa koiran silmät, lonkat ja polvet! Ja muistin virkistykseksi, että jokainen eläinlääkäri on virallinen ja tarkastus myös...

    No taatusti ELL osaa katsoa, niin osaan minäkin ja varmaan sinäkin!

    VIRALLISIA silmätarkastuksia ei tee kuin siihen valtuutetut ja erikoistuneet eläinlääkärit, sama pätee myös virallisiin lonkkatutkimuksiin.

    Että siitä vaan, kipi kipi, virkistämään omaa koiratietouttasi!

    Äänestä

pienillä koirilla on kyllä kysyntää.hinta tuntuu korkealta,mutta luultavasti karsii nämä hetken mielijohteesta ottavat. ainakin lukemani perusteella vaikuttaa siltä että tosiaan olet miettinyt ja miettimässä asiaa ettet ole niihin ihmisiin kuuluva jotka eräänä kauniina päivänä saavat mieleensä "teetänpäs nartullani pennut". on muuten hassu juttu, että kun joku rupeaa kyselemään mielipiteitä sekarotusten kasvatuksesta niin jo ollaan kurkussa kiinni. vaikka on niitä rotukoirien kasvattajia jotka eivät vaivaudu läheskään yhtä paljon kuin sinä näytät vaivautuvan! onnea ja menestystä :)

Äänestä
  • Kiitos myös sinulle, joka ymmärrät. =) Mieltä lämmittää, kun edes joku sanoo jotain kaunista, eikä ala heti nokkimaan.

    Äänestä

  • Teetimme koirallani pentueen.Isä villis ja mun oma bichon/villis.Kodit oli meillä jo etukäteen hankittuina...ottajia olisi ollut enemmänkin,mutta teimme päätöksen jo alkutaipaleella,että tämä tehdään vain yhden kerran ainoastaan.
    Muistathan,ettet tiedä emän ja emän suvun synnytyksistä mitään.matkalla voi tulla yllätyksiä.Kuten meillä.Hätäsektio totaalisen polttoheikkouden vuoksi.Kohtutulehdus jne.Onneksi emä ja pennut voivat nyt hyvin ja imetys sujuu alku kankeuden jälkeen hienosti.Ethän kuvittelekaan että sinulle jää esim 3 pennusta rahaa itsellesi? Voin kertoa,että kaikkineen meillä on tähän asti, astutus,tiineys,(ultrat,lääkärit,lääkkeet) mennyt reilu tuhat euroa...eikä se vielä läheskään tähän lopu.Jatkossa on vielä koiraemon tikien poisto öbaut 100e pentujen tarkistukset madotukset jne...voin sanoa että menee yli sen mitä luulee saavansa.Ethän siis ala tähän rahasta?Ja mitä jos pentuja tulee vain 1-2...on edessä varmasti keisarin leikkaus,ja joka synnytyksessähän on riskinsä.Itse ainakin säikähdin kun pennut eminasivat kuolla emonsa sisään,siinä oli mun rakkaan koiranikin henki vaarassa.Itse jouduin eläinlääkäriä tässä sektiossa auttamaan ja sanonpa vaan ettei se ole mitenkään herkullista katsottavaa ja huoli oli ihan mieletön.Onni onnettomuudessa meillä kaikki selvisivät.Aina ei kaikki mene niin hyvin..pidäthän sen mielessä.Hyvin olit kyllä asian pohtinut,tarkasti ja huolellisesti.
    Jos vielä ajattelet pennuttamista,ala säästämään rahaa,sillä sitä tulet tarvitsemaan.
    Itse olen maksanut kahdesta seropistani toisesta 550e ja toisesta 450e,ja olen tässä hommassa huomannut että ne jotka ovat valmiit maksamaan seropistaan tuon hinnan,ovat harkinneet asiaa vakavasti,siis en sano tätä loukatakseni niitä jotka ovat seropistan vähemmän maksaneet vaan omalla kohdallani,ja tämän pentueen ostajista kaksi on jo karsiutunut.hyvä niin,en halua koiristani heittopusseja.

    Äänestä

  • myös bichon/villis narttu kirjoitti:

    Teetimme koirallani pentueen.Isä villis ja mun oma bichon/villis.Kodit oli meillä jo etukäteen hankittuina...ottajia olisi ollut enemmänkin,mutta teimme päätöksen jo alkutaipaleella,että tämä tehdään vain yhden kerran ainoastaan.
    Muistathan,ettet tiedä emän ja emän suvun synnytyksistä mitään.matkalla voi tulla yllätyksiä.Kuten meillä.Hätäsektio totaalisen polttoheikkouden vuoksi.Kohtutulehdus jne.Onneksi emä ja pennut voivat nyt hyvin ja imetys sujuu alku kankeuden jälkeen hienosti.Ethän kuvittelekaan että sinulle jää esim 3 pennusta rahaa itsellesi? Voin kertoa,että kaikkineen meillä on tähän asti, astutus,tiineys,(ultrat,lääkärit,lääkkeet) mennyt reilu tuhat euroa...eikä se vielä läheskään tähän lopu.Jatkossa on vielä koiraemon tikien poisto öbaut 100e pentujen tarkistukset madotukset jne...voin sanoa että menee yli sen mitä luulee saavansa.Ethän siis ala tähän rahasta?Ja mitä jos pentuja tulee vain 1-2...on edessä varmasti keisarin leikkaus,ja joka synnytyksessähän on riskinsä.Itse ainakin säikähdin kun pennut eminasivat kuolla emonsa sisään,siinä oli mun rakkaan koiranikin henki vaarassa.Itse jouduin eläinlääkäriä tässä sektiossa auttamaan ja sanonpa vaan ettei se ole mitenkään herkullista katsottavaa ja huoli oli ihan mieletön.Onni onnettomuudessa meillä kaikki selvisivät.Aina ei kaikki mene niin hyvin..pidäthän sen mielessä.Hyvin olit kyllä asian pohtinut,tarkasti ja huolellisesti.
    Jos vielä ajattelet pennuttamista,ala säästämään rahaa,sillä sitä tulet tarvitsemaan.
    Itse olen maksanut kahdesta seropistani toisesta 550e ja toisesta 450e,ja olen tässä hommassa huomannut että ne jotka ovat valmiit maksamaan seropistaan tuon hinnan,ovat harkinneet asiaa vakavasti,siis en sano tätä loukatakseni niitä jotka ovat seropistan vähemmän maksaneet vaan omalla kohdallani,ja tämän pentueen ostajista kaksi on jo karsiutunut.hyvä niin,en halua koiristani heittopusseja.

    Tämän emon synnytys oli mennyt hyvin, ilman ongelmia ja lääkäreitä...Mutta Kuten jo aiemmin sanoin, ei se ole ilmaista. Ja tässä olen jo aloittamassa tiedon keruuta ja rahan säästämistä kaikkea mahdollista tulevaa varten. Se mitä kerroit tuosta synnytyksen hankaluudesta, niin totta, että kaikilla se ei mene hyvin. =( Onneksi teillä kuitenkin kävi loppujen lopuksi hyvin. Olen myös samaa mieltä tuosta hinnasta. Sekarotuisiin menee ihan yhtä paljon rahaa kuin rotukoiriinkin, siitä on turha ruveta kenenkään jauhamaan, eikä tässä ole kyse nyt rahan takia teettämisestä, ne rahat voi ihan hyvin humpsahtaa siihen kaikkeen mitä edessä onkin, koskaan ei voi sata varmasti tietää, että kaikki menisi hyvin.. ja ne jotka kirjoitatte eurojen keruusta, niin kuten kuulitte, ei siitä itselle jää välttämättä mitään käteen. Voi olla että se on yhtä tyhjän kanssa. =( Niin surullista kuin se onkin.

    Tarkoitin, että surullista on se että aina ei kaikki mene hyvin tai suunnitellusti....

    Äänestä

Minusta oli hauska huomata, että kaikki eivät tuominneet sinua moisesta uhkarohkeasta suunnitelmasta. Kyllä sekarotuisillakin koirilla voi teettää pentuja, mutta siinä on opiskeltava paljon, paljon enemmän kuin rotukoirapuolella. Minäkin teetin serobillani harkitut pennut ja kaikki meni suhteellisen hyvin, mutta se pennuista luopuminen oli niin kauheaa, että en niitä tunteita kenellekään soisi. Kirjoitin tuskani päiväkirjaan (www.nukke.fi), että joku ehkä voisi oppia asiasta jotain. Päiväkirjasta voit lukea kaikki pennun teettämiseen liittyvät asiat suunnitelmista surutyöhön.

Äänestä
  • Haluan vielä toivottaa onnea pentujen saattamiseen maailmaan.Minusta olet vastuuntuntoinen ihminen joka on miettinyt asiaa kaikilta kannoilta.Mua suorastaan ärsyttää nää seropi palstoilla pöyhkeilevät ja leukojaan louskuttavat rotukasvattajat...siis ne ainoat/kaikenosaavat/kukaanmuueitähänpystykuin minä-ihmiset.Pysykööt mielipiteineen tuolla oman rotunsa palstoilla,eikö.mitä tähän sanoo seropien omistajat.miksi meidän pitäisi hävetä koiriamme,tai halua kasvattaa omia koiriamme.mitä ihmeen jumalia nämä ihmiset kuvittelevat olevansa? Juuri tuollaisen käytöksen/puheiden ja näköalojen suppeuden takia,en tule ikinä,en koskaan hankkimaan "oikealta"kasvattajalta koiraa,joka tuomitsee kaikki muut huonommiksi.

    Äänestä

  • myös bichon kirjoitti:

    Haluan vielä toivottaa onnea pentujen saattamiseen maailmaan.Minusta olet vastuuntuntoinen ihminen joka on miettinyt asiaa kaikilta kannoilta.Mua suorastaan ärsyttää nää seropi palstoilla pöyhkeilevät ja leukojaan louskuttavat rotukasvattajat...siis ne ainoat/kaikenosaavat/kukaanmuueitähänpystykuin minä-ihmiset.Pysykööt mielipiteineen tuolla oman rotunsa palstoilla,eikö.mitä tähän sanoo seropien omistajat.miksi meidän pitäisi hävetä koiriamme,tai halua kasvattaa omia koiriamme.mitä ihmeen jumalia nämä ihmiset kuvittelevat olevansa? Juuri tuollaisen käytöksen/puheiden ja näköalojen suppeuden takia,en tule ikinä,en koskaan hankkimaan "oikealta"kasvattajalta koiraa,joka tuomitsee kaikki muut huonommiksi.

    Mutta kyllä tuo ketjun aloittajan asioihin perehtyminen saa hieman tuon touhun järkeä miettimään! Onko aloittaja perehtynyt silmä. ym. tarkastuksiin, kun ei oikein näytä tietävän missä iässä tarkastellaan mitäkin.
    Lisäksi esim. tämä ketjun aloittajan kommenti "sekarotuisilla on mielestäni kaikki samat oikeudet kuin puhdasrotuisilla" , tietäneeköhän ketjun aloittaja edes itse, mitä noilla oikeuksia tarkoittaa? Ja vaikka hänen mielestään sekarotuisilla olisi samat oikeudet, totuus kun on aivan toinen.

    Ja "oikeat" kasvattajat kantavat vastuun kasvateistaan! Esimerkkejä kennelliiton sopimuksesta:
    Napatyrä. Napatyrän ilmetessä myyjä maksaa leikkauksesta ja hoidosta aiheutuneet tarpeelliset kulut.
    Korvausvastuu. Jos koirassa ilmenee luovutuksen jälkeen sairaus tai muu olennainen vika, joka on ollut koirassa piilevänä jo luovutushetkellä, ostajalla on oikeus vaatia korvausta virheen perusteella, jos
    -koira ei ole myyjän antamien tietojen mukainen tai
    -myyjä on jättänyt kertomatta sellaisista seikoista tiedossaan olevista asioista, jolla oli kaupan päättämisen kannalta olennainen merkitys ym...

    Kantaako tämä "kasvattaja" vastuun? Sekarotuiselle kun ei yhtä "hyvää" vakuutusta taida saada kuin puhtaalle.
    Monesti kun taitavat kasvattajat antaa uuden pennun tilalle, lupaako tämä "kasvattaja" uuden pennun tilalle? Entä jos tämä "kasvattaja" jättää olennaista kertomatta, mitkä ovat ostajan lailliset oikeudet!?

    Kyllä, itse ostan mielummin rotukoiran oikealta vastuuntuntoiselta kasvattajalta, kuin maksan saman hinnan seropista!
    Itse omistan myös yhden seropin, koirasta maksoin vähän, tuolle "kasvattajalle" kun oli tärkeintä, että kaikki pennut saavat hyvän kodin. Ja pentue oli tarkoituksellinen "vahinko". Molemmat seropini vanhemmista ovat tutkitusti terveitä.

    Ei seropeja tarvitse hävetä, mutta pienoinen järjenkäyttökään ei ole pahitteeksi! Vai kuinka moni meistä maksaisi Ladasta Mersun hinnan?

    Äänestä

mutu tietojen tai susta tuntuu tietojen sijaan. Suomessa on varsin pieni joukko eläinlääkäreitä jotka ovat erikoistuneet ja joilla on ainoastaan oikeus antaa koiran silmistä lausunto ja pystyvät siihen. Tässä lista. Ja lopeta tyhjän puhuminen ja ota selvää asioista.
Silmäeläinlääkärit    

Aho Jari

Ylä-Savon Eläinklinikka, Iisalmi

(017) 272 2600

Aminoff Berndt

Sallilan Tilan Eläinlääkintäpiste, Pori

(02) 646 2450

[email protected]

Axelson Per Elt

Eläinlääkäriasema Mevet Oy, Helsinki

(09) 5655 600

Einola-Koponen Eva

Koira-Kissaklinikka/Hund-Kattklinik, Turku

(02) 276 1999

[email protected]

www.koirakissaklinikka.fi

Elfving Sanna

Hakametsän Eläinlääkäripalvelu, Tampere

(03) 3143 6600

[email protected]

Illukka Tuomas

Eläinlääkäriasema Pet-Vet, Turku

(02) 232 0111

[email protected]

www.pet-vet.fi

Jalomäki Sari

Malmin Eläinklinkka Apex, Helsinki

(09) 351 4840

[email protected]

www.apexelainkli.fi

Jussila Jorma, Helsinki

(09) 385 3157

Kallioniemi Päivi

Viitaniemen Eläinlääkäriasema, Jyväskylä

(014) 626 640

Kolisoja Tarja

Porvoon Eläinlääkäriasema, Porvoo

(019) 524 5966

[email protected]

Kommonen Bertil

Espoon Eläinlääkäriasema, Espoo

(09) 541 3520

Kärkkäinen Tuomas

Helsinki

041 462 9544

tuomas.kärkkä[email protected]

Lehtonen Taina

Pieneläinklinikka Kokko-Vet Oy, Kokkola

(06) 822 0455

Leinonen Aija

Kuopion Yksit. Eläinlääkäriasema, Kuopio

(017) 282 1268

Leinonen Martti

Kuopion Yksit. Eläinlääkäriasema, Kuopio

(017) 282 1268

Mårtenson Jerker

Pakilan Eläinlääkäriasema Tikki, Helsinki

(09) 754 3533

Nurmi Heikki J

Eläinlääkäriasema Veter, Tampere

(03) 254 4600

[email protected]

www.veter.fi

Pärnänen Juha

Lahden Eläinlääkäriasema, Lahti

(03) 884 030

www.laelas.com

Pätilä Jaana

Eläinlääkäriasema Hillenmäki Oy, Ruokolahti

(05) 474 7242

[email protected]

www.vet.ruokolahti.net

Sarkanen Marjukka

Imatran Eläinklinikka Oy, Imatra

(05) 473 4200

[email protected]

http://personal.inet.fi/koti/sarkanen/elainklinikka

Sarkanen Pekka

Imatran Eläinklinikka Oy, Imatra

(05) 473 4200

Saimaan Eläinklinikka, Lappeenranta

(05) 452 3150

[email protected]

http://personal.net.fi/koti/sarkanen/elainklinikka

Vanhapelto Päivi

Eläinlääkäriasema Vetset, Kirkkonummi

(09) 295 9000

www.vetset.fi

Wickström Kaisa

Eläinlääkäriasema Akuutti, Oulu

(08) 881 0800

[email protected]

Äänestä
  • Taisi ketjun aloittaja kadota kuin tuhka tuuleen! Ja muutkin häntä puolustaneet.
    Teille ketjun aloittajaa tukeneille, olisi monia kysymyksiä, miten on vastausten laita?
    Ja etenkin, ketjun aloittaneen kommenteja kaipailen!
    Huomasinko ihan väärin, että heti kun kasvattajan vastuusta ruvettiin puhumaan, katosi kannattajat ilmaan?

    Äänestä

  • kadota kuin kirjoitti:

    Taisi ketjun aloittaja kadota kuin tuhka tuuleen! Ja muutkin häntä puolustaneet.
    Teille ketjun aloittajaa tukeneille, olisi monia kysymyksiä, miten on vastausten laita?
    Ja etenkin, ketjun aloittaneen kommenteja kaipailen!
    Huomasinko ihan väärin, että heti kun kasvattajan vastuusta ruvettiin puhumaan, katosi kannattajat ilmaan?

    Kamalaa vain kun nykyisin tietoa saa niin paljon kuin viitsii tai pystyy vastaanottamaan, saadaan lukea tuollaista. Aloittajalla oli kova halu osoittaa olevansa oikeassa vaikka ei koskaan ollut edes kuullut silmäpeilailusta, ei ollut kuullut perinnöllisistä silmävioista sen paremmin kuin lonkka tai polvi vioistakaan. Nämä ovat kuitenkin nykyisin asioita joita tulee tuutin täydeltä. Edes siinä vaiheessaa kun häntä kehoitettiin katselemaan rotujärjestöjen sivuilta mistä puhe on väittää tämä kirkkain silmin, eläinlääkärin tutkinneen eli peilanneen pikkupentujen silmät ja terveet olivat. Itse olisin kyllä jo siinä vaiheessa häipynyt taustoille vähin äänin.

    Entä sitten jos oikeasti näin onnettoman perustiedon omaava lähtee leikkimään kotileikkiä elävän materiaalin kanssa, mikä mahtanee olla lopputulos. Nykyään Seropi ihmiset tietävät kiitettävän paljon asioista varsinkin nuoret. Ovat todella innokkaita kaivamaan tietoa esiin, mutta sitten on näitä, kuten aloittaja. Se on valitettavaa. Mahtaisikohan aloittaja luulla vastasyntyneen pennun pian jo narskuttavan kuivia nappuloita????? No se oli lähinnä vitsi.

    Ai että minua on ihan ikävöity??? Voi kun kiva... Tuota niin, kuten aiemmin olen sanonut minulla on tässä aikaa miettiä ja lukea ja kysellä jne... Että ei tässä ole vielä mitään hätää. Saatikka sitten pentuja joita olisi edes silmäpeilattu.... =) Joopa joo. voinhan minä tähän huvikseni kertoilla satuja vaikka että kanarialinnun ja koiran voi risteyttää... kyllä täältä sellaista viestiä tulee silmille ja kakkaa niskaan, että huhuh... Ja joo. tänne voi tyhmemmätkin ihmiset kirjoitella mitä sattuu, ja jotkut uskovat että korvakarvat lähtee itsestään, kun koira raapii.. ja huom se oli esimerkki ja jotkut tyhmät täällä rupeaa kertomaan omia ideoitaan jotka eivät välttämättä pidä paikkaansa ja ole totta, niinpä niin. Olen kyllä sen verran viisas, että kysyn eläinlääkäriltä kyllä jos on kysyttävää tai soitan sinne kennelliittoon tai soitan vaikka presidentille jos vain hän sattuu tietämään asioista paremmin kuin minä. kysyvähän ei tieltä eksy. ja olen kyllä täällä seurannut viestejänne, mutta ei ole nyt mahdollisuutta lukea ja vastailla niin usein kun silloin.....

    Äänestä

  • Ketjun aloittanut... kirjoitti:

    ei todella. Ihmetelty vain. Jos ihminen on noin tyhmä ettei ymmärrä mistään mitään. Sitten tulet vielä väittämään satuileesi. Tämä on Seropi palsta jossa omistajat saavat niskaansa vaikka mitä ja haluavat elää Seropiensa kanssa rauhasa. Jatkuva kiista puhdasrotuisten kanssa rassaa ja sitten tulee tuollainen torvi kuin sinä.
    Provoilitko tahallasi ja halusit saada Seropi ihmiset vaikuttamaan tyhmiltä ja odotit kuola valuen milloin rotukoira omistajat ratsastavat paikalle ja riita ketju olisi valmis.

    Ei täällä tuollaisia tarvita. Pysy poissa ja leiki leikkisi muualla.

    OK. Siispä lähden muualle leikkimään... Kyllä sitä vaan takerrutaan toisten tietämättömyyteen ja haukutaan sen perusteella tyhmäksi.. Vaikka kyse olisi jostakin pikku asiasta. Niin miksi ei sitten tyhmää auteta ja kerrota miten asia oikeasti on... Vaan sorretaan sitä tyhmää ja tehdään kärpäsestä härkänen. Sillä joka haukkuu, napa paukkuu!!! olkoon nyt kyseessä sinun "Euroja kukkarossa" mielestäsi ketjuni provo...

    Hyvät jatkot vaan kaikille keskusteluun osallistuneille, minua haukkuneille, ja minua kannustaneille...

    Äänestä

  • Ketjun aloittanut.. kirjoitti:

    Onko sinun mielestäsi silmäpeilaus pikkuasia?
    Kuka sinua on sortanut? Ihan tosiasioistahan on keskusteltu!
    Vieläkään et ole vastannut, oma kommentisi "Virallisesti eläinlääkärin tarkastama pentu, kyllä. silmäpeilattu ja polvineen... " jos jo kertoisit kuka eläinlääkäri on peilannut?
    Ei pitäisi olla kovin vaikeaa, vai onko?

    Kertonet myös kuka eläinlääkäri tutkii pennut?
    Ostajana olisin kiinnostunut tuommoisista pikkuasioista! Ja haluaisin myös myyjältä mustaa valkoisella!
    Jo aiemminkin kyselin vastuustasi, jonka pennuista ajattelit kantaa, mitään vastausta et ole antanut!!! Vai loppuuko vastuusi siihen kun olet rahat saanut!
    Lisää sinunlaisia! Niin sekarotuisisia kannattaa jo ruveta tehtailemaan!!! 600 euroa pennusta, jonka taustaa et varmuudella tunne ja kasvattajalla ei ole vastuuta! Jos sinun vastuusi on mielestäsi se, että annat pentupaketin mukaan, niin huh huh, kyllä tuolla hinnalla ostaa jo ihan mukavasti pennulle tarvikkeita!
    Mutta vastaa aiemmin esittämään kysymykseeni, esim. jos koiralla on napatyrä?
    Onko emo rokotettu? Madotettu etenkin odotusaikana säännöllisesti?
    Entä jos koiran luonteen kanssa tulee ongelmia, oletko valmis auttamaan ja riittävätkö tietosi?

    Äänestä

  • silmäpeilaus kirjoitti:

    eikö tuo nyt ole ihan sama että onko koira seropi vai rotukoira? kuhan siitä vain itse tykkää :)

    Täällä kyllä tuntuu olevan vähän tyhmämmän puoleisia ihmisiä nämä jotka haukkuu ketjun aloittajaa.

    Jos kirjoittaa että ei tiedä vielä kaikkea mutta AIKOO OTTAA SELVÄÄ asiosta niin pitääkö olla heti haukkumassa? :( muistaakseni ketjun aloittaja kirjoitti että n. 1- tai 1,5 vuoden päästä pennut teettäisi niin kai siinäkin ajassa kerkeää ottaa selville vaikka ja mitä!

    ja jos ketjun aloittaja olisi huono kasvattaja (mitä en usko hänen olevan) niin eihän tuo teidän ongelma ole kun ette ole ottamassa häneltä pentua?

    paljon tsemppiä ja jaksamista ketjun aloittajalle! pennuistasi tulee varmasti ihania sydämenvaltaajia. :)

    Okei..Ei täällä kerkeä juoksemaan kun on muutakin ja järkevämpää tekemistä, niin vastailemaan nyt tuollaisiin kysymyksiin... Ja tiedän että nyt sieltä aletaan taas jotain urputtamaan... Antaa tulla. Ei minulla ole joka päivä aikaa käydä täällä huutelemassa, kun ei mitään apua siitä ole. Kuten sanoin vastuuni jatkuu sen oston jälkeenkin, VAI MIKSI MUUTEN LUULET MINUN HALUAVAN tietää pentujen hyvinvoinnista ja terveestä kehityksestä...??? JA KAIKKI ELÄINLÄÄKÄRIT OVAT VIRALLISIA... KOIRAN OSTAJA SAA KAIKISTA PENTUAJAN ELÄINLÄÄKÄRIKÄYNNEISTÄ TOIDISTEEN OMAN KOIRANSA MUKANA TULEVAAN ROKOTUS- JA TERVEYSKORTTIIN !!!

    EMO ROKOTETTU JA TARKASTETTU ENNEN ASTUTUSTA JA MADOTETTU ODOTUSAIKANA...!

    VASTUUN OTAN. JOS PENNULLE TULEE JOTAIN!!! Ostajan on otettava minuun yhteyttä mikäli jotain tulee!! TÄMÄ TULEE LUKEMAAN OSTOSOPIMUKSESSA!

    KYLLÄ olen valmis auttamaan JOS LUONTEEN KANSSA TULEE ONGELMIA..

    kaikkien koirien kohdalla niitä voi tulla. myös ystäväni 8vuotias vinttikoira, joka niin lempeä oli, siitä tuli äkäinen. Sillä oli märkäkohtu, olisiko siitäkin pitänyt kasvattajalle ilmoittaa, että möit mulle viallisen koiran! kun kasvattaja ei edes halunnu pitää koiran uuteen omistajaan yhteyttä!!

    ALKAA OLLA JO MIELENKIINTOISTA TÄMÄ TEIDÄN INTTÄMINEN... EHKÄ myös MINUN inttämiseni...

    Äänestä

  • tarja83 kirjoitti:

    eikö tuo nyt ole ihan sama että onko koira seropi vai rotukoira? kuhan siitä vain itse tykkää :)

    Täällä kyllä tuntuu olevan vähän tyhmämmän puoleisia ihmisiä nämä jotka haukkuu ketjun aloittajaa.

    Jos kirjoittaa että ei tiedä vielä kaikkea mutta AIKOO OTTAA SELVÄÄ asiosta niin pitääkö olla heti haukkumassa? :( muistaakseni ketjun aloittaja kirjoitti että n. 1- tai 1,5 vuoden päästä pennut teettäisi niin kai siinäkin ajassa kerkeää ottaa selville vaikka ja mitä!

    ja jos ketjun aloittaja olisi huono kasvattaja (mitä en usko hänen olevan) niin eihän tuo teidän ongelma ole kun ette ole ottamassa häneltä pentua?

    paljon tsemppiä ja jaksamista ketjun aloittajalle! pennuistasi tulee varmasti ihania sydämenvaltaajia. :)

    Niinhän se on, kun eivät vaan oikein asiaa ymmärrä, että tässä on aikaa, enkä ole niitä "hei nyt minä teetän pennut"-ihmisiä. Se on harkittava tarkkaan... Ja en ole edes vielä mitään lyönyt lukkoon, enkä päättänyt mitään varmaksi, kun ei tiedä mitä elämä tuo tullessaan, kaikki suunnitelmat on vielä JOS-pohjalla eikä KUN-pohjalla... =) Hyvää alkavaa vuotta sinulle Tarja83..

    Äänestä

  • silmäpeilaus kirjoitti:

    Onko sinun mielestäsi silmäpeilaus pikkuasia?
    Kuka sinua on sortanut? Ihan tosiasioistahan on keskusteltu!
    Vieläkään et ole vastannut, oma kommentisi "Virallisesti eläinlääkärin tarkastama pentu, kyllä. silmäpeilattu ja polvineen... " jos jo kertoisit kuka eläinlääkäri on peilannut?
    Ei pitäisi olla kovin vaikeaa, vai onko?

    Kertonet myös kuka eläinlääkäri tutkii pennut?
    Ostajana olisin kiinnostunut tuommoisista pikkuasioista! Ja haluaisin myös myyjältä mustaa valkoisella!
    Jo aiemminkin kyselin vastuustasi, jonka pennuista ajattelit kantaa, mitään vastausta et ole antanut!!! Vai loppuuko vastuusi siihen kun olet rahat saanut!
    Lisää sinunlaisia! Niin sekarotuisisia kannattaa jo ruveta tehtailemaan!!! 600 euroa pennusta, jonka taustaa et varmuudella tunne ja kasvattajalla ei ole vastuuta! Jos sinun vastuusi on mielestäsi se, että annat pentupaketin mukaan, niin huh huh, kyllä tuolla hinnalla ostaa jo ihan mukavasti pennulle tarvikkeita!
    Mutta vastaa aiemmin esittämään kysymykseeni, esim. jos koiralla on napatyrä?
    Onko emo rokotettu? Madotettu etenkin odotusaikana säännöllisesti?
    Entä jos koiran luonteen kanssa tulee ongelmia, oletko valmis auttamaan ja riittävätkö tietosi?

    "Kertonet myös kuka eläinlääkäri tutkii pennut?
    Ostajana olisin kiinnostunut tuommoisista pikkuasioista! Ja haluaisin myös myyjältä mustaa valkoisella!" Onko pennun ostajan mielestä "kuka eläinlääkäri pennut tutkii" onko se pikkuasia? Kaikenlaisia pikkuasioita te haluattekin tietäää, tuosta huomaa kuinka pikkuasioihin te takerrutte........ SE ei mielestäni ole pikkuasia... Ja ostaja saa varmasti tietää kuka eläinlääkäri pennun tutki!!! Rupean pian itsekin takertumaan noihin PIKKUASIOIHIN... Jos sinä olisit kasvattaja, en ostaisi sinulta edes seropia, ystävällisempikin voisit olla. Ja itse en kyllä mitään 600 eurosta puhunut. Kyllä ne tutkimukset maksaa...madotukset,Ruoka ja keisarinleikkaus, jos sen joutuu tekemään, niin eipä paljon siitä käteenjää, jos yksi pentu vaikka syntyy elävänä..Ja mitään kun ei nykyään ilmaiseksi saa!!! OSTAJA saa tietää kaiken, en ole valehtelija, mutta jos pennulle jotakin ongelmia tulee, minä en voi sydäntaudista sanoa, koska sitä ei voi tietää...

    Hei. tietääkö/tunteeko kukaan aprikoosin väristä kääpiövillakoira urosta astuttamaan naaras villakoiraa? Olisi jo aika kiire pitäisi astuttaa 17.4-20.4.2008. Mieluusti Lahden lähettyviltä. Meillä ei ole maksaa kauheasti tai ollenkaan, riippu pentujen määrästä, mutta haluaisimme niin koirallemme pentuja! KIIREEE!!!!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Koirulinpentuja... kirjoitti:

Miltä kuullostaa että, n 1vuoden-1,5 vuoden kuluttua teettäisin pennut koirallani, jonka

Emä bichonfrise/kääpiövillakoira
Isä kääpiövillakoira

Molemmat vanhemmat olivat tutkittuja ja madotettuja, pennut myös luovutettiin tutkittuina ja madotettuina.

Noitten pentu on minulla ja sen astuttaisin kääpiövillakoiralla..

Hintaa en osaa sanoa, mutta pistän jonkun verran korkean olisiko joku 500e/pentu, ettei mene osaamattomiin tai huonoihin koteihin. Tarkastutan emon ja isän, sekä pennut ennen luovutusta eläinlääkärillä, ja madotan ne kuten täytyykin. annan mukaan mm. ruokaa, lelun, pienen pyyhkeen, jossa hajuja tutusta paikasta, moniste nipun,jonka ajattelin itse koota ja kirjoittaa, ja tietysti se pennun oma terveyskortti, jonka eläinlääkäri antaa jokaiselle koiralle aina omansa...Ja tietysti autan aina jos tulee jotain kysyttävää, tai jos tarvitsee turkin kanssa apua, niin auttaisin mieluusti ja tahtoisin myös olla pentujen ostajiin mahdollisesti yhteydessä ja kuulla kuulumisia =)

Omastani maksoin 550e.

Kuulostaisiko tuo hyvältä? vastuu on suuri ja aikaa menee valtavasti, tuskin muuhun jää =) Mutta 1vuoden / 1,5 vuotta ajattelin säästää rahaa pennuttamiseen ja suunnitella ja lukea tietoa niin paljon kun aivot rekisteröi, jotta tiedän mahdollisimman paljon, vaikka tiedän jo nyt joitakin seikkoja..

Kiitos mielipiteistänne etukäteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu