Tulevan mieheni vasta avioitunut sukulainen ehdotti kimppahäämatkaa. Sulhanen on ihan innoissaan.
Itse olen aivan kauhistunut. Olin haaveillut häämatkasta, jolla saisimme olla ihanasti kahden vain. Edes lyhyen aikaa sellaisessa romanttisessa kuplassa, johon ei muita mahdu.
Olenko vain itsekäs?
*huokaus* mitähän koko häämatkasta tulee. :(
Häämatkalle muita mukaan?
50
24736
Vastaukset
- tarina
Kun me menimme naimisiin pyydettiin mukaan veljeni vaimonsa kanssa. Heillä oli jäänyt kunnon häämatka tekemättä aikoinaan. Oli tosi kiva reissu kun oli mukavaa seuraa muitakin kuin oma mies. Ei haitannut ollenkaan. Tärkeintä on tehdä yhteinen päätös joka tuntuu molemmista hyvältä. Mutta ei sinne häämatkalle tosiaan mikään pakko kahdestaankaan ole lähteä. Riippuu paljon niistä sukulaisista miten tulette toimeen ym.
- maapette
Kyllä se voi toimia jos olette läheisiä ja sitten kun tuntuu siltä että haluatte mennä erimatkaa, niin he eivät ainakaan loukkaannu. Koska aivan varmasti on myös hetkiä jolloin haluatte olla kahdestaan, niin kuin varmaan toisella pariskunnallakin. voihan se olla ihan kivaa mutta asiasta kannattaa keskustella, teidän kaikkien nelistään ennen kuin lähdette ettei sitten ainakaan matka mene pilalle jonkun typerän väärinkäsityksen takia
- Tulinen pippuri
Itse en ehkä välttämättä lähtisi... en omien enkä mieheni sisaruksien kanssa.
Me emme nimittäin pysty täällä kotisuomessakaan järkeviin aikuismaisiin kompromisseihin (siis mies-hänen sisko, miehen veli-hänen oma vaimo, miehen sisko-miehen veljen vaimo, minä-vanhin veljeni, veljeni vaimo-kukaan), joten miksipä lähtisimme ulkomaille tappamaan toisiamme ja pilaamaan loman kaikilta. Lyhyet päivän kestävät näkemiset saamme hoidettua ilman sotakirveitä, mutta sitten alkaa olla pinna jokaisella kireällä. Heikkohermoisia kaikki ja itsekkäitä. Sen siitä saa.
Toki uskon, että mikäli te kaikki olette kielitaitoisia ihmisiä (eli kaikki meneminen ei ole toisen parin kielitaidon varassa) niin löydätte helposti ratkaisun viettää aikaa omilla tahoillanne kuin yhdessäkin. Ja olette huomattavasti kypsempiä ja järkeviä _aikuisia_ meidän sakkiin verrattuna. Huoks. Onneksi me emme ole pitkä vihaisia. Huh. Mutta sitäkin tulisempia.
Mutta mikäli itse olet kauhistunut ajatuksesta niin miksi sinun pitäisi yhtäkkiä muuttaa kuplasi ja haaveesi toisenlaiseksi. Kait olet puhunut sulhosi kanssa ajatuksistasi? Jos et niin ei muuta kuin äkkiä juttelemaan ja koittakaa nähdä kumpikin toistenne kannalta asia. En usko, että tuo tekee sinusta itsekästä mikäli haluat viettää miehesi kanssa häämatkan kaksistaan.- pinkbubble
Juu - on puhuttu kahdestaan ja porukalla. Kiitos näkökannastasi.
- vastanaineet
Moi!
Me mentiin vajaa vuotta aiemmin naimisiin kuin ystäväpariskunta. Me päätettiin lähtee tuplamatkalle yhdessä. Tosi mahtavaa. Välillä liikumme kaksistaan ja välillä nelistään. Meillä on aina kivaa yhdessä, mitä ollaan puuhattu ja matkalla on kivaa, kun välillä voi puhua naisten juttuja ja välillä ollaan pariskunnittain ja välillä neljästään. Tää toimii siis ystävien kesken.
En tosin voisi kuvitella lähteväni omien sisarusteni kanssa matkalle näin. Mutta mieheni veli ja hänen vaimonsa ovat hyviä ystäviämme ja me tosiaan tullaan niin hyvin toimeen että matkustaminen on mahtavaa ja rattoisaa yhdessä. Kummallakin oli se periaate, että välillä ollaan kahdestaan ja omat hotellihuoneet totta kai molemmilla pareilla.
Tee siis niin kuin parhaaksi näet. Jos rahaa on, tehkää toinen matka myöhemmin porukalla jos välttämättä hinkuat häämatkalle ihan kaksistaan. - sinun edes
avioitua tuollaisen miehen kanssa?
- ex kihlaus
Tuleepa mieleeni kun aikoinaan menin kihloihin,niin anoppi tuli mukaan.
Koska kihlattuni oli aikoinaan luvannut vierä äitinsä kohteeseen minne menimmekin.
Toisaalta oli mukavaa kun anoppi oli mukana ja toisaalta ei.
Mutta en voi sanoa että se nyt niin kihlajais matkalta tuntui.
Minusta kumminkin häämatka kuuluisi olla vain sen hää parin.
Mutta sehän jo jokaisen oma asia miten toimii.
Itse ottaisin herneen nenään jos joku tulis matkaan mukaan.- muka voi
tulla kihloihin mukaan?
Kai sinua edes kosittiin eikä vain pyydetty kihloihin? Kuulostaa kuin kihlat olis joku paikka...
Ja se anoppi kyllä kuuluu pakettiin, ehkä lähti tahallaan mukaan testaamaan tulevan miniän kanttia. - ex kihlaus
muka voi kirjoitti:
tulla kihloihin mukaan?
Kai sinua edes kosittiin eikä vain pyydetty kihloihin? Kuulostaa kuin kihlat olis joku paikka...
Ja se anoppi kyllä kuuluu pakettiin, ehkä lähti tahallaan mukaan testaamaan tulevan miniän kanttia.Voi hyvinkin olla perää asiassa.
Eipä enään kiinnosta kun on menneen lumen juttuja.
Kunhan vain kerroin asiasta.
Juu kyllä tää tyyppi kosi mua mutta huomasin ettei meistä ollutkan siihen hommaan,niinkuin Mattila laulaakin että perutaan häät.
Parenpi olla yksin kun no jääkööt nyt sanomatta. - ope
ex kihlaus kirjoitti:
Voi hyvinkin olla perää asiassa.
Eipä enään kiinnosta kun on menneen lumen juttuja.
Kunhan vain kerroin asiasta.
Juu kyllä tää tyyppi kosi mua mutta huomasin ettei meistä ollutkan siihen hommaan,niinkuin Mattila laulaakin että perutaan häät.
Parenpi olla yksin kun no jääkööt nyt sanomatta.Lällällää!
- blackmagictiger
EN INNOSTUIS KOKO IDEASTA
- eipäei
Minä en kyllä IKINÄ suostuisi moiseen. Häämatkan kuuluu olla vastanaineen parin kahdenkeskinen romanttinen matka, jolla keskitytään pelkästään toisiinsa. Kavereita ja sisaruksia ja mitä lie voi ottaa mukaan sitten myöhemmin, jos silloinkaan.
Mutta miestä ei näköjään sen vertaa kiinnosta oman tuoreen vaimon seura, kun omalle häämatkallekin pitää saada muuta viihdykettä mukaan.
Täytyy sanoa, että jos oma ukkoni ehdottelisi noin tyhmiä, miettisin kaksi kertaa ennenkuin menisin naimisiin. Eipä olisi minun tyyppiäni, selvästikään.- lomalainen
En voisi kuvitellakaan, että häämatkalle tulisi muita ulkopuolisia. Silloin on tärkeätä saada viettää aikaa vain kahdestaan ja nauttia nähtävyyksistä ja mahd. kahviloista ym. Tietenkään se ei häiritse, että kahviloissa on toisia, ventovieraita asiakkaita, mutta eivät muut saisi ainakaan omalle häämatkalleni tuppautua mukaan. Näin me aikoinaan ratkaisimme saman asian ja lähdimme kaksistaan matkalle.
- meikämie
Jo 30-luvun morsiamen käsikirjassa neuvotaan tekemään häämatka "samanhenkisessä iloisessa seurassa".
Hyvä neuvo vieläkin.
Jos pari lähtee häämatkalle eikä nää kuin toisensa viikkokaupalle, niin hulluksihan siinä tulee. Riittaa, eikä taatusti mukava matka.
Varsinkin jos pari on todellakin nnuoripari, eikä riitaa ole aiemmin enempi ollut, niin hääamtkasta voi tulal yhtä riitely helvettiä, jos joutuu olemaan yhden ihmisen seurassa jatkuvasti ja tekemään sulhasen/morsion kanssa kompromisseja jos matkahalut ei yhdy. - lomalainen
meikämie kirjoitti:
Jo 30-luvun morsiamen käsikirjassa neuvotaan tekemään häämatka "samanhenkisessä iloisessa seurassa".
Hyvä neuvo vieläkin.
Jos pari lähtee häämatkalle eikä nää kuin toisensa viikkokaupalle, niin hulluksihan siinä tulee. Riittaa, eikä taatusti mukava matka.
Varsinkin jos pari on todellakin nnuoripari, eikä riitaa ole aiemmin enempi ollut, niin hääamtkasta voi tulal yhtä riitely helvettiä, jos joutuu olemaan yhden ihmisen seurassa jatkuvasti ja tekemään sulhasen/morsion kanssa kompromisseja jos matkahalut ei yhdy.on mukavinta olla oman puolison kanssa häämatkalla. Eihän siihen asiaan ole muilla osaa eikä arpaa. Edellyttää tietysti, että tuntee hyvin puolisonsa tavat eikä ole syöksynyt avioliittoon suin päin. Omasta puolestani voin sanoa, että meidän parisuhteemme on kestänyt hienosti myös kaikki yhteiset lomat ja omakotitalon rakentamisen yhdessä. Tietysti avioliitossamme on riitojakin tullut ja on tuuletettu, muttei häämatkalla riidelty kertaakaan. Kesällä on tulossa 29. hääpäivä. Harrastuksetkin olemme valinneet sellaisista asioista, joita voimme yhdessä harrastaa. Lähipäivinä lähdemme puolisoni kanssa pitkälle lomamatkalle onnellisina kahdestaan.
- poika
se on aivan satavarman puhtaasti henkilöistä kiinni
mutta, mitä tulee niihin henkilöihin
otetaan esimerkki, no annetaan niiden muistojen nyt olla
koska kyllä kaikki tietävät missä mokattiin
mutta, siihen mitä tulee siihen vastaukseen, niin ehdottomasti kaksistaan - meikämie
Jo 30-luvun morsiamen käsikirjassa neuvotaan tekemään häämatka "samanhenkisessä iloisessa seurassa".
Hyvä neuvo vieläkin.
Jos pari lähtee häämatkalle eikä nää kuin toisensa viikkokaupalle, niin hulluksihan siinä tulee.
Varsinkin jos pari on todellakin nnuoripari, eikä riitaa ole aiemmin enempi ollut niin että olisis opittu eleleen yhdessä, niin häämatkasta voi tulla yhtä riitelyhelvettiä, jos joutuu olemaan yhden ihmisen seurassa jatkuvasti ja tekemään sulhasen/morsion kanssa kompromisseja jos matkahalut ei yhdy.
Vaikka kuinka rakastaisi toista, niin siinä voi mennä sukset ristiin, jos ei pysty kenenkään muun kanssa ppuhumaan edes puolikasta sanaa viikkoihin. Ja klassinen "morsian tahtoo shoppailla, sulhanen kiertää museoissa"(siis 1930-luvulla klassinen!) -pulmatilanne nousee pintaan. Tms vastaava konflikti.
Oma häämatkamme oli lyhyt, vain muutama päivää ja pärjättiin hyvin ihan kahdestaan, mutta pitemmälle matkalle olisi mahtanut seurakin ehkä kelvata. Veelleltiin tuntureilla, käytiin saamelaismuseossa, saunottiin ja oli mukavaa, kun oli muutakin tekemistä kuin kellua "romanttisessa" kuplassa - joka lähinnä on kauniit ja rohkeat - kamaa ja jonka tavoittelu todennäköisesti johtaa vain onnettomuuteen.
Ei häämatkalla kuitenkaan kahdestaan tarvitse mihinkään kuplaan sulkeutua, siitähän sitä pää viimeistään sekoaakin!Tietenkin seuran olisi pitänyt olla todella hyviä ystäviä kanssamme. Ei sitä mitään uppo-outoja mukaan voi ottaa. - joo heippa
eieieieiei.. kyllä minun mielestäni häämätkan pitää olla romanttinen. ja mukana vain sinä ja HÄN! muutenhan se tuntuu "ihan muuten vaan lomamatkalta". Mutta tämäkin on vain minun mielipiteeni.
- Römppäis Veikko
kaikkee sitä kuulee..häämatkalle sukulaisia mukaan. En suostuis. Ottakee samalla anopit mukkaan, niin voe sitä riemun rytkettä!!!
- kertajuttu
No jos tollaisesta asia on kiinni, vaihda anoppia
- onnellinen rouva
Mentiin vihille parisen vuotta sitten huhtikuussa.
Tilaisuutta varten kauan suunniteltiin ja toteutettiin kirkkovihkiminen.
Vihkimisen jälkeen tulimme kirkosta yllättäen hääväen kanssa kotiimme ja meillä oli juhlallinen kahvitarjoilu täytekakkuineen ja voileipäkakkuineen, mutta ei sen jälkeen tarjoiltu mitään. Hääväki katseli jo kummissaan kun hoputtelimme hääväkeä jo joutumaan pöydästä että aikataulumme pitäisi kutinsa!
Seuraavaksi siirryimmekin hääväen yllätykseksi läheiselle rautatieasemalle ja siellä ilmoitin hääväelle jokaiselle olevan paikan varattuna junassa lähteäksemme häämatkalle! Kenelle ei sovi, niin kääntyköön nyt kotimatkalle! Jokainen katseli ällistyneenä ympärilleen, mutta nousivat viimein junaan! Junassa meille ja uusille sukulaisillemme oli varattu kokonainen vaunu osalle matkaa ja saimme rauhassa viettää iloisen railakkaan menomatkan Turun satamaan. Olimme etukäteen varanneet ja maksaneet laivalta häälounaan yms. asiaan kuuluvaa. Kiitän vieläkin laivan henkilökuntaa hyvästä palvelusta. Tarjoilut toteutettiin meille nimettyyn pöytään. Hytitkin olimme onnistuneet tilaamaan vieraita vastaavan määrän.
Turun satamassa noustessamme laivaan sanoin haluavani oppia nyt tuntemaan sukulaiseni, samoin mieheni omansa, ja siksi tämä risteily on järjestetty! Iloista naurua ja iloista mieltä näytti jokaiselle riittävän.
Matkan aikana todellakin seurustelimme hääseurueemme kanssa ja hääristeily oli ikimuistettava. Kahden keskistäkin aikaa jäi silti ja minä ujona rouvana sain sukulaisten jäykkyyden sulamaan seurassamme sillä matkalla!
Paluumatkakin sujui samoissa iloisissa merkeissä ja häävieraamme saivat taatusti omanlaatuiset muistot häistämmekin.
Nykyään tulemme hyvin toimeen sukulaistemme kanssa ja rakkautta ei ole liitostamme puuttunut, päinvastoin!
Häämatkajärjestelymme onnistuivat asiansa osaavan matkatoimiston myötävaikutukseslla ja saimme todella vastinetta rahoillemme.
Olen pari kertaa saanut nauraa sydämellisesti matkan jälkeen kun mukana olleet pari henkilöä ovat tulleet minulle ihmettelemään matkaa. Hekö ovat aina pitäneet minua tiukasti perinteitä kunnioittavana näissä asioissa, mutta mitä vielä! Aivan asiallinen ja ammattitaidolla se reissu oli järjestetty!
Siksipä ihmettelenkin suuresti näitä nuorempia morsiamia kun kaksistaan pitää ehdottomasti päästä häämatkalle! Jokainen tekee omat valintansa ja tämä oli meidän onnistunut valintamme matkan kohteesta.- hgh
Jassoo, ei ihan vastaa mun käsitystä häämatkasta tuollainen silja-matka.
- esa
hgh kirjoitti:
Jassoo, ei ihan vastaa mun käsitystä häämatkasta tuollainen silja-matka.
Oih!
- metsankeiju
tosi ihana idea. Ja uskon että kaikilla oli hauskaa!! Harmi kun me emme sulhasen kanssa voi tuollaista toteuttaa, menemme naimisiin talvella.
- Vanha rouva
Kun on kauan asuttu yhdessä, ei ole tarvetta viettää häämatkaa tiukasti kahdestaan.
Meillä oli mukana sisareni ja hänen avomiehensä. Vastavuoroisesti menimme sitten heidän kanssaan häämatkalle.
Hauskaa oli! - vellinkeittäjä
Mielestäni on kerrassaan ajattelematonta tuppautua toisten häämatkalle, olkootkin vaikka kuinka sukulaisia tai hyviä ystäviä. Häämatkahan on morsiusparin ikiomaa yhteistä aikaa.
Mitä sen sulhorassun päässä liikkuu kun noin edes ajattelee? Vai pelottaakohan häntä olla morsionsa kanssa kahden?
Harkitse nyt vielä, olisikohan syytä jättää tuollainen seuramatka kokonaan tekemättä.
Joku totesi, että jos morsiuspari tuijottaa koko matkan ajan toisiaan, niin hulluksihan siitä tulee, mutta olen eri mieltä. Olen tuijottanut samaa ukkkokultaa yli 40 vuotta ja olemme vielä molemmat selväpäisiä. - Eila
...olisi huolinut muita mukaan häämatkalle. Olisipa mieskään uskaltanut ehdottaa, olisi kyllä ollut vähän aikaa korvat punaisina sen jälkeen. Meillä oli jopa niin tarkkaa, ettemme etukäteen kertoneet kenellekään häämatkan kohdetta.
Enkä muutenkaan tykkää ottaa matkalle mukaan muita kuin oman perheen. - nirsk
olin yhdella kimppahaamatkalla mukana vieraana. Tilanne oli tuolloin semmoinen, etta ko pariskunnalle oli tullut hirveasti vieraita ulkomailta (kv. pari ja siten ystavapiirikin), ja he halusivat viettaa sitten naiden kaukaisten vieraiden kanssa vahan enemmankin kuin sen paivan. Koko poppooo oli haamatkalla nelja paivaa ja sen jalkeen viela pari lahti kahdestaan viikoksi toiselle matkalle. Tietysti heilla oli oma sviitti hotellissa jne, mutta ateriat ym syotiin porukalla.
- Niin se on
Kyllä minä sanoisin, että joko lähdetään kahdestaan tai sitten minä en lähde mihinkään.
- timanttimies
olla naimalomalla
- don
...anopit ja appiukot kans mukaan. Jos muutaman kälyn ja kaalepin kans, vois häämatkasta tulla ikimuistoinen.
- mukaan matkalle
itse en ole ajatellut edes moista "häämatkaa". No, eihän miellä ole vielä hääpäivääkään päätetty. Mutta eräs ystäväni ehdotti, että hän voisi lähteä omakustanteisesti meidän kanssa risteiylle tai jotain.. En kokenut sitä tuppaantumisena, vaan haluna jakaa meidän kanssamme meidän juhlamme. sitäpaitsi mieheni ei pidä tanssimisesta niin olisi se mukava, jos olisi muita jotka tanssivat kanssani "diskossa" ja sitten olisi mukavaa että miehellä olisi seuraa ettei hän tylsistyisi kun minä siellä saatan montatuntia vetää lattialla!
Uskoisin, että olisin onnellinen, jos saisin jakaa hääni ja juhlistaa niitä matkalla sellaisten ihmisten kanssa jotka pitävät meistä ja liittyvät elämäämme.
Tosin olen aika kotikissa kuten miehenikin joten sen häämatkan ja tilaisuuden tulisi olla kohtuullisen lyhyt tai ainakin sellainen että pääsisi välillä omaan rauhaan ettei tarvitsisi "edustaa" kokoajan. Ne ihmiset joita ajattelisin kutsuvani ymmärtävät meidän tämän kotikissa-piirteemme eivätkä varmastikaan loukkaantuisi. Toiset vaan nauttivat ja jaksavat pidemmän aikaa juhlissa ja toiset taas vähemmän. - häämatkallekin
Olisihan se kiva jos häämatkalla jo saisi vaihtelua ;)
- loukkaantuisin
jos muut ovat änkemässä häämatkalle mukaan! Senhän piti olla kahden ihmisen juttu...,miehen ja naisen.
- Hansu
Ai että oikein kimppakivaa jo häämatkalla ?
No, itse haluaisin viettää tämän nimenomaisen matkan aviopuolisoni kanssa kahden. Muille kuin häämatkalle ovat sitten kaveritkin tervetulleita mukaan. Näin on näreet.
- Tuleva morsian!
No eikös häämatka olekkin tarkoitettu vain morsiamelle ja sulhaselle?! Itse en ainakaan ottaisi muita mukaan. Pääasiahan siinä on että saa olla kahden sen oman rakkaansa kanssa ja rentoutua..;)
- Viuluniekka
Olen surullinen puolestasi,pinkbubble. Tommoset jutut pitäis kieltää laissa... No ei sentään. Mutta ikävää se ainaki mun mielestä ois. Häämatka on jos multa kysytään niin kahdenkeskeinen juttu, eikä sinne kaivata muita kolmanneksi pyöräksi. Mä en suostuis tollaseen. Tai enpä tiiä... Pinkbubble, et ole itsekäs.
- Hahhahhaa
Ota rakastajas mukaan.
- naimissaoleva ei-erakko
Jos haluat paikkaa jonne muita ei mahdu, niin vuokraapa joku korpikämppä niin kaukaa ettei liikenne eikä mikään häiritse.
Hotelleissa kun pyrkii olemaan muitakin asukkaita aina.
Ja tuskinpa se toine pari kuitenkaan hotellissa samaan huoneeseen olisi tunkemassa kuitenkaan... - Sekaisin?
Avioliitto on kahden kauppa ja kolmannen korvapuusti.
- arti
Löytäispä nyt edes jonku seurustelukumppanin.. =(
- bestmanni
hyvät häät missä hääväki pani morsianta sillä aikaa, kun sulhanen joi soittajien viinat.
- Kanttori x
papeilla oli ensiyönoikeus. Toisinsanoen, vihkimisen suorittanut pappi sai hässiä morsianta ennen sulhasta.
Olisiko hyvä systeemi nykyisinkin?
Tietenkin naispappi panisi sulhasta.- timo
Eikös arabimaissa vielä tänäkin päivänä suvun miehillä (isällä?) ole optio tohon ekan yön hässimiseen??
- pinkbubble
Nyt harmittaa, että kirjotin koko jutun, kun jotenkin juttu yhteisestä häämatkasta kääntyikin joksikin kimppasysteemiksi... :(
Mutta Kiitos kaikille asiallisesti kommentoineille!- Mie vaan
Jos sinua arveluttaa lähteä porukalla, pitäisi muiden ymmärtää se (varsinkin miehesi). Jos tuntuu noin pahalta, lähtekää ihmeessä kaksin. Pilalle mennyt häämatka jää muuten kaivelemaan suhdettanne.
- Kokemusta on
Voin kertoa, että kokemusta on "kimppahäämatkasta".
Mukana oli kaaso ja bestman. Idea oli lähinnä sulhasen ja bestmanin. Ja minä olin niin tampio, että myönnyin kyseiseen asiaan.. Ja jälkikäteen ketuttaa kyllä.
Matka oli sinänsä ihan kiva. Paitsi ehkä mennen tullen hytin jakaminen toisen pariskunnan kanssa laivassa...
Mutta vastaisuudessa, jos joskus joku ehdottaisi samanlaista juttua niin kieltäytyisin ehdottomasti.
Kyllä häämatkan pitää olla nuorenparin oma matka!!!!!
Mutta... kukin pariskunta tyylillään - itse sanoisin että älkää suostuko!!!- Aidsi
häät ja sen jälkeen ryhtyä vasta harrastamaan tuota kimppakivaa.
- jos mies alkaa
..kyllästyttää...kimpassa hyvä tulee?
Vai menitkö homon kanssa naimisiin rahasta? - mie vaan
Et missään tapauksessa ole itsekäs kun haluat lähteä häämatkalle kahdestaan miehesi kanssa. Mielestäni häämatkalle ei kuulu ottaa ketään muita mukaan.
Voisit ehdottaa miehellesi, että tekisitte häämatkan aivan kahdestaan ja menisitte sukulaisten kanssa matkalle sitten myöhemmin.
Häämatkasta tuskin tulee kovin romanttista ja intiimiä jos joutuu koko pelkäämään, että matkakumppanit tulevat kolkuttamaan hotellihuoneen ovea ja vaatimaan teidän seuraanne.
Toivottavasti saat unelmiesi häämatkan.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1166070Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta334167- 823372
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä183006Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2582100Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882014Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui441866- 1431805
Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81706Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881579