Tuijotus

Kyselenpä nyt uteliaisuudesta mielipiteitä tästä koiran silmiin tuijottamisesta... Eli vanhemman koirani kasvattaja selitti minulle aikoinaan tällaista kasvatushommaa, että omistajan olisi hyvä sillointällöin tuijottaa koiraa silmiin niin pitkään että koira kääntää päänsä pois. Ja tämä siis sellaisessa tilanteessa jos koira on tehnyt jotain pahojaan.

Muistelen että mulle sanottiin joskun aikoinaan että koiraa ei ikinä saisi tuijottaa silmiin, koska kokee silloin olonsa uhatuksi ja saattaapi hyökätä mutta tekeekö tämä poikkeuksen kun kyseessä on omistaja? Itse olen tätä tuijotusta käyttänyt, kylläkin ainoastaan yllämainituissa tilanteissa, eikä siitä ainakaan tunnu mitään harmia olleen. Varsinkin silloin kun haukkuni oli murrosiässä, tuntui olevan ainut konsti millä lopetti pullistelun.

Ymmärtääkseni tämä liittyy tähän laumassa elämiseen, jolloin "päälikkö" osoittaa sen määräysvaltansa juuri tällä tuijotustekniikalla.
101082
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

oikeastaan asian syvempää merkitystä.Olen vain huomannut että se tehoaa koiraan esimerkiksi kun olen syömässä ja se kyttää vieressä.Tuijotan koiraa silmiin ärtyneen näköisesti ja se poistuu paikalta vähin äänin:)

Äänestä

Kyllä omistajan pitää voida koiraa tuijottaa silmiin, ilman mitään hyökkäysriskejä. Vieras koira onkin sitten toinen juttu. Oma koira, joka kokee omistajan "lauman johtajaksi", tosiaan lopettaa "pullistelun", kun sitä tuijottaa silmiin. Pitää vaan tuijottaa niin kauan, että koira kääntää katseensa ja siis alistuu. Jos itse käännät katseesi ennen koiraa, se kokee voittaneensa, ja saattaa ruveta luulemaan itsestään liikaa.

Äänestä
  • vierasta koiraa ei saa mennä silmiin tuijottamaan, mutta laumanjohtajana silmiin tuijottaminen oman lauman jäsenelle kertoo alempiarvoisuuden, eli sinä olet pomo ja koiran on siihen alistuttava.

    Äänestä

on tärkeä oppimismielessäkin. Meilläkin sitä harjoitetaan päivittäin. Ensi alkuun lyhyitä aikoja kerrallaan ja koiran oppiessa katsomaan takaisin, aikaa pidennetään. Ja myöskin palkitaan.
Vierasta koiraa ei saisi katsoa silmiin.

Äänestä

elikä, se kumpi sen katseen ensiksi kääntää, alistuu. itse ole aina silloin tällöin tuijottanut koiraani silmiin, kuten myös kavereitteni koiria, ja niin pitkään katson kunnes koira kääntää katseensa.

koulutustilanteessa asiahan on eri. seuraa käskyssä koiran on nimenomaan tuijotettava naamaani ja silmiäni, mutta tällöin minä en katso koiraan vaan kiinnitän huomiota siihen reittiin mitä kävellään.

joskus on sanottu että koiraa ei saa tuijottaa silmiin. joskus on myös sanottu että vanha koira ei opi uusia temppuja, joskus on myös sanottu että jos koiran hirttää, saadaan pöyhkeämpi turkis koirasta.

omaa koiraa saa, ja täytyykin tuijottaa, mutta ei kannata/hyödytä täysin tuntematonta koiraa lähteä tuijottelemaan.

juuri murrosikäiset koirat tuijottelevat paljon pullistellessaan, ja jos koira voittaa tämän, se saa semmoisen kuvan että on TAAS askelta lähempänä pomon paikkaa.

mutta ymmärryksesi osui ihan oikeaan. pomohan ei ikinä katsettaan pois käännä! :)

Äänestä

Tämä on varmaan urbaanilegenda,mutta luin lehdestä,että psykologi oli luopunut koirastaan,kun ei kestänyt sen tuijotusta.

Äänestä

eli nyt vaikka koiran omistaja voi todella ottaa henkistä mittelöä koiransa kanssa tuijottamalla tiukasti silmiin kunnes koira kääntää katseensa.Vieraalle koiralle tätä ei tule ikinä tehdä,sillä se on alistava ele ja sitä ei koira ehkä vieraalta sulata :)

Äänestä

koira kääntää aina katseen pois jos yritän ottaa sen kanssa tuijotuskilpailua... Kerran se oli niin suloinen kun tuijotin ja tuijotin ja se tuijotti takasin vaan niin se näytti ihan vähän hampaita ja kääntyi selälleen. En tiedä mitä sillä oli ekaksi mielessä mutta alistui kyllä sitten oikein suurieleisesti =)

Äänestä
  • Meillä koira katsoo niin meitä kuin myös vieraita silmiin.En usko sen olevan terve hermoiselle mitään sen kummempaa kuin kiinnostuksen osoitus vain.

    Kun annan koiralle ruoan on koiran ensin oltava katse kontaktissa minuun ja katsottava silmiin.

    Koiramme ei pelkää vieraitakaan ihmisiä sitä saa silitellä ja se nauttii siitä,ihmiset ovat sanoneet että ompas ihana kun koira katsoo suoraan silmiin.

    Äänestä

  • "Iso palveluskoira" kirjoitti:

    Meillä koira katsoo niin meitä kuin myös vieraita silmiin.En usko sen olevan terve hermoiselle mitään sen kummempaa kuin kiinnostuksen osoitus vain.

    Kun annan koiralle ruoan on koiran ensin oltava katse kontaktissa minuun ja katsottava silmiin.

    Koiramme ei pelkää vieraitakaan ihmisiä sitä saa silitellä ja se nauttii siitä,ihmiset ovat sanoneet että ompas ihana kun koira katsoo suoraan silmiin.

    Silmiin katsomisella ja tuijottamisella on pieni vivahde-ero. Tuossa oli kyse katseella alistamisesta, eikä tavallisesta katsekontaktista, jota koirahan itse hakee, kun haluaa huomiota.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


koiran silmiin kirjoitti:

Kyselenpä nyt uteliaisuudesta mielipiteitä tästä koiran silmiin tuijottamisesta... Eli vanhemman koirani kasvattaja selitti minulle aikoinaan tällaista kasvatushommaa, että omistajan olisi hyvä sillointällöin tuijottaa koiraa silmiin niin pitkään että koira kääntää päänsä pois. Ja tämä siis sellaisessa tilanteessa jos koira on tehnyt jotain pahojaan.

Muistelen että mulle sanottiin joskun aikoinaan että koiraa ei ikinä saisi tuijottaa silmiin, koska kokee silloin olonsa uhatuksi ja saattaapi hyökätä mutta tekeekö tämä poikkeuksen kun kyseessä on omistaja? Itse olen tätä tuijotusta käyttänyt, kylläkin ainoastaan yllämainituissa tilanteissa, eikä siitä ainakaan tunnu mitään harmia olleen. Varsinkin silloin kun haukkuni oli murrosiässä, tuntui olevan ainut konsti millä lopetti pullistelun.

Ymmärtääkseni tämä liittyy tähän laumassa elämiseen, jolloin "päälikkö" osoittaa sen määräysvaltansa juuri tällä tuijotustekniikalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu