Onkos täältä kukaan menossa Auran nuortetalolle ens lauantaina?!?
Ois kiva saada tanssiseuraa, kun sisäpiiri on aika iso siellä ja siihen paha päästä mukaan...
Ois kiva saada tanssiseuraa, kun sisäpiiri on aika iso siellä ja siihen paha päästä mukaan...
Vastaukset 5
Vanhimmat
Minä olen menossa, mutta minut laskettaneen siihen sisäpiiriin.. En kyllä tiedä onko se sisäpiiri loppuviimeksi mitenkään erityisen iso? Minäkin pyrin naisten haulla hakemaan joka kerta myös jotakuta/joitakuita tuntemattomia suuruuksia.
Aurassa on tanssileiri koko viikonlopun ajan ja aion ilman muuta olla leirillä mukana, niin iltatanssit ovat must juttu. Luultavasti kumminkin olen enimmäkseen kahvion suunnilla, sillä tuttuja on paikalla paljon, myös niitä kauempaa tulleita leiriläisiä ja he tietävät tulla hakemaan kahviostakin. Viime leirillä tuttujen kesken sekahaku pelasi hienosti. Leiri on aika raskas muutenkin (la tulee tanssittua jo ennen iltatansseja n. 5 h), niin leirin iltatansseissa ei välttämättä jaksa mennä riviin haettavaksi.. ei riitä energia enää siinä vaiheessa mihinkään ylimääräiseen ja haluaa viettää aikaa tuttujen kanssa myös jutustellessa.
Kun hakee tanssiseuraa itselleen, olisi ihan järkevää muuten ilmoittaa, kumpaa sukupuolta olevaa seuraa hakee ja kumpaa itse edustaa...
Harmillista, että olen varattuna niin etten itse pääse osallistumaan tanssileirille. Siellä varmasti tulisi uusia tuttuja.
Ajattelin, että nimimerkistäni selviää, että olen nainen ja haen siis miesseuraa...
Mitenköhän luulet, että nimimerkistä selviää sukupuolesi.
Itse olen nainen ja mulla on tanssikavereina sekä naisia, että miehiä. Eli kavereita, joihin on joko tutustunut tanssin merkeissä, tai joiden kanssa voi käydä tanssimassa.
Nimimerkin "taNssikaveria" rivien välistä saattoi lukea, että etsit nimenomaan tanssiseuraa, eli niasena miestä tai miehenä niasta, mutta sukupuolta en kyllä osannut tulkita. Pitäiskö toi korostettu N tulkita naiseks. Mut mistäs tietää ootko itse se nainen vai etsitkö naista?
Mä ainakin ymmärsin ton ison N:n et haet naista..
Huonosti ilmaisin itseäni... Mutta joka tapauksessa etsin ihmistä jonka kanssa lähtee tansseihin tai kenen kanssa tanssia. Samapa tuo minulle, kunhan ei yksin tarvitsisi mennä..