Henkien kätkemä

Voisiko joku kertoa minulle kuka on kirjoittanut kyseisen kirjan? Henkien kätkemä on nimittäin aivan ihana elokuva, joten tahtoisin lukea myös sen kirjan! :DDDD! :)
3599
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mahtaakohan sitä olla kirjana? Videon kannessa sanotaan alkuperäistarina ja käsikirjoitus Hayao Miyazaki, eli siis tämän elokuvan ohjaaja.

Äänestä

Minä olin Kiasman näyttelyssä katsomassa japan pop näyttelyä viimevuonna ja yhdessä näyttely salissa roikkui japanilaisia sarjakuvia. Seassa roikkui tietenkin myös Henkien kätkemän sarjakuva. En ole varma onko siitä tehty elokuva vai onko se tehty elokuvasta. Mutta mm. Sailor Moon oli ensin sarjakuva (ja on vieläkin) ja nyt siitä on tehty piirros sarja.

Äänestä
  • Kyllä mun mielestä se sarjakuva oli elokuvasta tehty, kuvituksesta päätellen. Miyazaki on taitanut koko sen juonen itse keksiä, muttta herran uusin, Liikkuva Linna, perustuu amerikkalaiseen fantasiakirjaan, joka löytyy kirjastosta samalla nimellä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lilyan kirjoitti:

Voisiko joku kertoa minulle kuka on kirjoittanut kyseisen kirjan? Henkien kätkemä on nimittäin aivan ihana elokuva, joten tahtoisin lukea myös sen kirjan! :DDDD! :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu