Kaikenlaiset sitä koiria saakin ostaa. Itse olen sitä mieltä, että koiria ei saisi olla kenelläkään, jolla ei ole vähintään alempaa korkeakoulututkintoa. Lisäksi pitäisi määrätä, että alle 2300 €/kk tienaavat eivät saa hankkia lemmikkiä. Koiran hankkijan tulisi lisäksi osoittaa kelpoisuutensa koirankasvatukseen, Koirankasvattajan Tutkinnon (se, että tällaista tutkintoa ei vielä ole, on jälleen osoitus suomen hallinnon kertakaikkisesta mädännäisyydestä, grr!) voisi myöntää Virallistettu Koirankasvattaja (VKK) hakemuksesta. Hakemuksessa tulisi olla seuraavat merkinnät:
1.Kansalaisopiston koirankasvatuksen perus- ja jatkokurssin suorittaminen vähintäin kiitettävin arvosanoin
2. Vähintään viidentoista vuoden harjoittelu laillistetussa kennelissä
3.Kennelliiton neljänkymmenenyhdeksän jäsenen erittäin positiivinen ja painokas suosittelu.
4. Jäniksen kokoinen vaahtokupla suupielessä; so. aktiivinen osallistuminen täälle foorumille
Koiran omistajalla ei saa asunnossa olla lapsia, vanhuksia, aviopuolisoita, eikä yleensä mitään, mikä voi häiritä koiraa ja koiran kasvatusta. Lisäksi koiran omistajan tulee kyetä juoksemaan tarvittaessa maraton (tämä näyttö voidaan vaatia Virallistetun Koirankasvattajan (VKK) toimesta milloin vain, esim klo 4 aamuyöllä) alle kolmessa tunnissa. Koiranomistaja asunnon tulee sijaita maalla, asunto ei saa olla vuokra-asunto, eikä etenkään kerrostalossa (paitsi jos koirankasvattaja käy koirineen vain yöpymässä asunnossa ja viettää kaikkki loma-aikansa maalla koiran kera niityllä kirmaillen).

Vastaukset 5
Vanhimmat
Noilla kriteereillä kenelläkään ei olisi koiraa:)
olla ylätuloraja myös. Tiedän ihmisen, jolle raha ei ole este oikein mihinkään. Hänen mielestään koira on vaan tavara. Jos ei miellytä tai sairastelee, niin kuula kalloon, ainahan saa uusia.
Taisit nukkua huonosti päivä unillasi.Olipa sulla painajainen.
Ei se vielä mitään huono nukkuminen. Sittenkun heräsin oli kova hätä vessaan enkä löytänyt sepalusta kun olin pannut housut väärinpäin jalkaan niin rupes tulemaan tekstiä.
Sittenkun huomasin mistä kiikasti niin ei enää ollut tarvis. Housuja kuivatellessa kirjoitin tuon.
tyhmä juttu me häpeen hörhö