Hiiret

Asun puutalossa ja nyt hiiret rapistelevat katon rajassa. Sisällä niitä ei näy, mutta inhottava rapina kuuluu. Ulos on pari jäänyt nalkkiin, mutta lisää niitä tuntuu olevan. Miten hiiret saa pois ja mitä vahinkoa ne voivat aiheuttaa?
810670
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Sanoisin näin:
Hiiret jyrsivät,ja tekevät kulkuteitä puutalojen lämpöeristeisiin. Eristeet siis huononevat.
Kotihiiri on pahempi kuin metsähiiri siksi, että se on epäsiisti. Hiiren pissa elintarvikkeissa haisee. Hiiri likaa ja haaskaa, tekstiilit ja paperikin saavat kyytiä.
Sanotaan, että metsähiiri pitäisi kotihiiret poissa talosta. MH on kaunis, siisti, mutta meluisa esim vintillä. Meillä on pihavaahteroita, ja metsähiiret jemmaavat niiden siemeniä rakennuksiin.
Myyriäkin voi tulla sisälle. Ne eivät jyrsi rakenteita, mutta löytävät kyllä kulkuteitä. Minä olen pannut loukkuihin syötiksi maapähkinän (myyrät ovat kasvissyöjiä).Hyvin toimii.
Metsämyyrä on myyräkuumeen levittäjä. Sain viime syksyn saaliissa yhden metsämyyrän ja viitisentoista peltomyyrää.
Jos päästäinen tulee sisälle, se on myyräjahdissa. Se on siis "ystävämme", mutta milläs estät sitä menemästä loukkuun?
Minä pyydystin kahdella loukulla koko syksyn. Aikanaan tuli hiljaista. Sama rulianssi on edessä joka syksy.

Äänestä
  • Päästäinen on hyönteissyöjä,eikä suinkaan myyräjahdissa. Kärppä tai Lumikko ovat petoja ja voisivatkin pyydystää sisältä talosta myyriä,mutta arkoina eläiminä ne eivät taloon tuppaudu. Jos haluat päästä myyristä ja hiiristä erilleen niin hommaa kissa tai Freddi (kesy-Hilleri) .

    Äänestä

  • Takkkari kirjoitti:

    Päästäinen on hyönteissyöjä,eikä suinkaan myyräjahdissa. Kärppä tai Lumikko ovat petoja ja voisivatkin pyydystää sisältä talosta myyriä,mutta arkoina eläiminä ne eivät taloon tuppaudu. Jos haluat päästä myyristä ja hiiristä erilleen niin hommaa kissa tai Freddi (kesy-Hilleri) .

    No en minä päästäistä ole itse teossa nähnyt (myyräjahdissa). Muistan vanhoista eläinkirjoista lukeneeni, että se tunkeutuu jyrsijöiden kauhuksi niiden koloihin. Jostain syystä niitäkin meni pähkinäloukkuihini kellarissamme.Päästäisen ravinnontarvehan on omaa luokkaansa.Voisi ajatella, että myyrä kelpaisi.

    Äänestä

  • toivoton... kirjoitti:

    No en minä päästäistä ole itse teossa nähnyt (myyräjahdissa). Muistan vanhoista eläinkirjoista lukeneeni, että se tunkeutuu jyrsijöiden kauhuksi niiden koloihin. Jostain syystä niitäkin meni pähkinäloukkuihini kellarissamme.Päästäisen ravinnontarvehan on omaa luokkaansa.Voisi ajatella, että myyrä kelpaisi.

    Päästäiset haisee niin pahalle että myyräkin jättää kolonsa.

    Äänestä

rautakaupasta.

Äänestä
  • iso rotanloukku , rautakupasta , n 2e kpl

    Äänestä

myrkkyä. Hiiret ja rotat kuolevat rakenteisiin ja haisevat kuukausi kaupalla. Itse ouduimme purkamaan kattoa alhaalta pain kun kaikki 45 hiirtä oli päättänyt kuolla saman väliseinän päälle. Haju oli kuvottava. Hiiren loullu on ainoa oikea vaihto-ehto. Hyvä on myös muovisanko johon laitetaan kokonaisia sipuleita. Sanko vain vinoon ja joku lauta kulkusillaksi. Sinne kun menee, siellä myös pysyy....

Äänestä

Jostakin kuulin, että puutalon pohjalle pitäisi levittää poltettua kalkkia, mikä auttaisi pitämään jyrsijät poissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pois talosta kirjoitti:

Asun puutalossa ja nyt hiiret rapistelevat katon rajassa. Sisällä niitä ei näy, mutta inhottava rapina kuuluu. Ulos on pari jäänyt nalkkiin, mutta lisää niitä tuntuu olevan. Miten hiiret saa pois ja mitä vahinkoa ne voivat aiheuttaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu