Sillä lasta ei tule minulle vielä vuosiin...ja toivonkin tämän tunteen menevän nopeasti pois,koska tiedän etten voi lasta vielä saada ja se masentaa niin hirveästi.
Olen kovin nuori vielä (19 vee),mutta elän avoliitossa ja olen myös kihloissa,minulla on myös työpaikka mutta ei koulutusta,ajattelin kyllä opiskella....opiskeluni jäi kesken elokuussa,kun kyseinen ala ei vain ollut mun juttu.
Sain keskenmenon viime toukokuussa,tuolloin puolisoni sanoi että voidaan kokeilla uutta raskautta kun o9len asiasta kaikinpuolin toipunut,mutta perusi sanansa ja sanoi että huhtikuussa-06 voidaan jälleen yrittää...mutta ei sittenkään,taloudellinen tilanteemme ei vielä jokin aika sitten ollut hyvä,mutta nyt se on parempi...ja voisin hyvin kuvitella lapsen tähän,mutta enhän minä yksin sitä voi tehdä ja pillereiden jättäminen salaa pois puolisolta olisi jotain niin törkeätä kuin kuvitella saattaa...en voisi milloinkaan tehdä sellaista.
Luottamus ja rehellisyys ennenkaikkea...
Raskaimpia asioita ovat ne hetket kun kuulee,että jokin tuttu/läheinen on saanut lapsen,ja aina se satuttaa...
Juuri eilen sain kuulla että mieheni työkaverin vaimo on raskaana ja se pisti mielen matalaksi...ja eikä tilannetta helpottanut ollenkaan se että mieheni piikkitteli minua vauvakuumeestani kun näki että mun on paha olla...sanoi vain ettei hän mulle kerro enää jos kuulee että jotkut pn saamassa lasta,sanoi senkin aika negatiiviseen ja vihaiseen sävyyn...
Rakastan kuitenkin miestäni ja haluan hänen kanssa perheen sitten joskus...miehelläni on jo yksi lapsi,ja välillä tulee tunne ettei hän erityiseseti enempää välttämättä halua....ei edes surrut kun sain keskenmenon,tai en ainakaan huomannut mitään...
Toivon vain että "vauvantuoksu" lähtisi poi nenästäni ja lakkaisin unelmoimasta omasta nyytistä....mutta kuinka se käy? En ole muuta pystynyt sitten keskenmenoni jälkeen ajattelemaan kuin omaa lasta...
t:enkelin äiti (onneksi saan edes tuota termiä käyttää...)
Olen kovin nuori vielä (19 vee),mutta elän avoliitossa ja olen myös kihloissa,minulla on myös työpaikka mutta ei koulutusta,ajattelin kyllä opiskella....opiskeluni jäi kesken elokuussa,kun kyseinen ala ei vain ollut mun juttu.
Sain keskenmenon viime toukokuussa,tuolloin puolisoni sanoi että voidaan kokeilla uutta raskautta kun o9len asiasta kaikinpuolin toipunut,mutta perusi sanansa ja sanoi että huhtikuussa-06 voidaan jälleen yrittää...mutta ei sittenkään,taloudellinen tilanteemme ei vielä jokin aika sitten ollut hyvä,mutta nyt se on parempi...ja voisin hyvin kuvitella lapsen tähän,mutta enhän minä yksin sitä voi tehdä ja pillereiden jättäminen salaa pois puolisolta olisi jotain niin törkeätä kuin kuvitella saattaa...en voisi milloinkaan tehdä sellaista.
Luottamus ja rehellisyys ennenkaikkea...
Raskaimpia asioita ovat ne hetket kun kuulee,että jokin tuttu/läheinen on saanut lapsen,ja aina se satuttaa...
Juuri eilen sain kuulla että mieheni työkaverin vaimo on raskaana ja se pisti mielen matalaksi...ja eikä tilannetta helpottanut ollenkaan se että mieheni piikkitteli minua vauvakuumeestani kun näki että mun on paha olla...sanoi vain ettei hän mulle kerro enää jos kuulee että jotkut pn saamassa lasta,sanoi senkin aika negatiiviseen ja vihaiseen sävyyn...
Rakastan kuitenkin miestäni ja haluan hänen kanssa perheen sitten joskus...miehelläni on jo yksi lapsi,ja välillä tulee tunne ettei hän erityiseseti enempää välttämättä halua....ei edes surrut kun sain keskenmenon,tai en ainakaan huomannut mitään...
Toivon vain että "vauvantuoksu" lähtisi poi nenästäni ja lakkaisin unelmoimasta omasta nyytistä....mutta kuinka se käy? En ole muuta pystynyt sitten keskenmenoni jälkeen ajattelemaan kuin omaa lasta...
t:enkelin äiti (onneksi saan edes tuota termiä käyttää...)
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.