Adoption puolustajat aina puolustavat ulkomaista adoptiota sillä, että lapsen etu on kasvaa perheessä lastenkodin sijasta. Niin monesti kuultu teesi on tämä "meidän perheessämme on/oli tilaa". Lapsia tuodaan Suomeen ulkomailta, vaikka etukäteen tiedetään heidän joutuvan luopumaan alkuperäiskulttuuristaan ja -kielestään sekä kohtaavan rasismin.
Tämä viesti ei ole tarkoitettu adoption vastustamiseksi, vaan ajatusten herättämiseksi.
Kun kerran perustelette ulkomaista adoptiota sillä, että lapsen etu on kasvaa perheessä lastenkodin sijasta, niin miksi te ette huoli kotiinne suomalaista huostaanotettua lasta sijaishoitoon?
Minä epäilen, että syyt ovat nämä:
1) Sijoitettu lapsi ei ole "yhtä oma" kuin adoptiolapsi, sillä biologisilla vanhemmilla on oikeus pitää yhteyttä lapsiinsa. Sijoitettujen lasten on myös ulkomaisia adoptiolapsia helpompi etsiä biologiset vanhemmat ja sisarukset aikuisina. Sijaisvanhemmuudessa vanhemmuus täytyy pystyä jakamaan.
2) Vaikka joka vuosi otetaan huostaan vauvoja, niin eniten sijaisperhettä kaipaavissa lapsissa on 3-14 vuotiaita. Adoptiovanhemmiksi haluavat pitävät näitä lapsia liian vanhoina.
3) Perhesijoitus saattaa päättyä, jos lapsi siirretään laitokseen tai takaisin biologisille vanhemmilleen. Sijoitetusta lapsesta voi siis joutua luopumaan, jos lapsen etu sitä vaatii. (Adoptiolapsiakin huostaanotetaan silloin tällöin.)
Arvaukseni on siis se, että ulkomaisen adoption takana on etupäässä suomalaisten aikuisten a) halu saada lapsi, jota ei tarvitse jakaa biovanhempien kanssa, b) halu saada mahdollisimman nuori lapsi ja c) varmuus siitä, ettei lasta palauteta biologisille vanhemmilleen. Osalla adoptiohakijoista on varmasti myös halu auttaa kehitysmaiden lapsia sekä saada kansainvälisyyttä perheeseen. Nämä syyt sitten verhotaan mm. siihen, että lapsen etu on kasvaa perheessä lastenkodin sijasta.
Hullua tässä toiminnassa on se, että Suomessa tuhannet suomalaislapset kasvavat lastenkodeissa ja perhekodeissa samaan aikaan, kun suomalaiset perheet hakevat tänne ulkomailta adoptiolapsia, jotka valitettavasti tulevat kokemaan rasismia ja kaipuuta syntymämaataan kohtaan. Kansainvälinen adoptio toimii semmoisella tohinalla, ettei siinä ehditä eikä haluta kehittää kehitysmaiden omia lastensuojelukeinoja tai taistella lapsikauppaa vastaan.
Tämä viesti ei ole tarkoitettu adoption vastustamiseksi, vaan ajatusten herättämiseksi.
Kun kerran perustelette ulkomaista adoptiota sillä, että lapsen etu on kasvaa perheessä lastenkodin sijasta, niin miksi te ette huoli kotiinne suomalaista huostaanotettua lasta sijaishoitoon?
Minä epäilen, että syyt ovat nämä:
1) Sijoitettu lapsi ei ole "yhtä oma" kuin adoptiolapsi, sillä biologisilla vanhemmilla on oikeus pitää yhteyttä lapsiinsa. Sijoitettujen lasten on myös ulkomaisia adoptiolapsia helpompi etsiä biologiset vanhemmat ja sisarukset aikuisina. Sijaisvanhemmuudessa vanhemmuus täytyy pystyä jakamaan.
2) Vaikka joka vuosi otetaan huostaan vauvoja, niin eniten sijaisperhettä kaipaavissa lapsissa on 3-14 vuotiaita. Adoptiovanhemmiksi haluavat pitävät näitä lapsia liian vanhoina.
3) Perhesijoitus saattaa päättyä, jos lapsi siirretään laitokseen tai takaisin biologisille vanhemmilleen. Sijoitetusta lapsesta voi siis joutua luopumaan, jos lapsen etu sitä vaatii. (Adoptiolapsiakin huostaanotetaan silloin tällöin.)
Arvaukseni on siis se, että ulkomaisen adoption takana on etupäässä suomalaisten aikuisten a) halu saada lapsi, jota ei tarvitse jakaa biovanhempien kanssa, b) halu saada mahdollisimman nuori lapsi ja c) varmuus siitä, ettei lasta palauteta biologisille vanhemmilleen. Osalla adoptiohakijoista on varmasti myös halu auttaa kehitysmaiden lapsia sekä saada kansainvälisyyttä perheeseen. Nämä syyt sitten verhotaan mm. siihen, että lapsen etu on kasvaa perheessä lastenkodin sijasta.
Hullua tässä toiminnassa on se, että Suomessa tuhannet suomalaislapset kasvavat lastenkodeissa ja perhekodeissa samaan aikaan, kun suomalaiset perheet hakevat tänne ulkomailta adoptiolapsia, jotka valitettavasti tulevat kokemaan rasismia ja kaipuuta syntymämaataan kohtaan. Kansainvälinen adoptio toimii semmoisella tohinalla, ettei siinä ehditä eikä haluta kehittää kehitysmaiden omia lastensuojelukeinoja tai taistella lapsikauppaa vastaan.
Vastaukset 17
Vanhimmat
ettei lasta adoptoida hyväntekeväisyys tarkoituksessa, vaan halusta saada oma lapsi.
Halutaan adoptoida OMA LAPSI, mutta kansainvälistä adoptiota aina perustellaan siten, että kodittomat pikkuraukat pääsevät kurjista lastenkodeista rakastavien vanhempien luokse asumaan.
Miksi adoptiovanhemmat eivät suoraan sano, että haluavat OMAN lapsen, eivätkä jaksa tehdä yhteistyötä sijoitettujen lasten biovanhempien kanssa ja elättävät toivoa siitä, ettei adoptiolapset etsi tai löydä biovanhempiaan. Silloin kun ei tarvitse jakaa isovanhemmuuttakaan ;)
Jos haluaa todella saada oman lapsen ja lapsettomuushoidot eivät tuota tulosta, on adoptio yksi vaihtoehto. Huostaanotetut lapset tarvitset nykyisin yhä enemmän erikoistaitoja, jotta heistä pystyy huolehtimaan. Yksinkertaisesti minusta ei ainakaan ole siihen. Tosiasia on myös se, että huostaanotettu lapsi voidaan ottaa pois ja sijoittaa takaisin omaan bioperheeseen. Minusta ei ole siihen, että kiinnyn johonkin lapseen kuin omaan ja sitten hän otetaan pois.
Toisaalta kyllä adoptio- ja biolapsienkin hoitaminen voi vaatia erikoistaitoja. Se on kuitenkin mielestäni eri asia, koska lapsen kanssa on sitoutunut elämään koko elämän. Adoptio ei ole hyväntekeväisyyttä.
mutta voitko jakaa adoptiolapsesi hänen biologisten vanhempien, sisarusten ja muun suvun kanssa? kestätkö tulevaisuudessa sen, ettet ole lastenlapsillesi biomummo vaan adoptiomummo? kestätkö sen, että lapsesi ottaa yhteyttä bioäitiinsä ja luo tähän pysyvän ihmissuhteen?
Minä olen adoptoinut lapseni ulkomailta ja lapseni ovat vielä pieniä. Toisen lapseni bioäidistä ei ole tietoa ja toisen bioäiti tuskin elää siinä vaiheessa, kun lapseni on isompi. Meillä puhutaan ensimmäisistä äideistä kunnioittavasti ja rakkaudella, ja he ovat osa meidän perhettämme, niin paljon kuin se on mahdollista, samoin muut sukulaiset syntymämaassa.
Biomummu - adoptiomummu? Minä olen mummu tuleville lapsenlapsilleni, uskon.
Vaikka en Hele olekaan, vastaan tähän että KYLLÄ!!
Eihän me voida omia lapsiamme kuin alku osan (lapsuuden ja nuoruuden ajan) heidän elämästään.
Eikö kaikki (bio-sijais-ado)lapset ole meillä vain lainassa. Aikanaan lentävät pesästä, jotkut jopa toiselle puolelle maapalloa, perustavat oman perheen, saavat uudet anopit/apet ja muut tärkeät ihmiset elämäänsä meidän vanhempien lisäksi. Ihan yhtä hyvin siihen voi kuulua biovanhemmat ja sisarukset ym. suku. Lapsen arjessa eläneet henkilöt ovat varmasti lapsen mielessä lopun ikänsä, miten sitten ovatkaan tehtävästään suoriutuneet. Biovanhemmat, siskot ja muu suku kuuluu myös lapsen elämään aina, vaikka tietoa heistä ei aina olisikaan. Kyllä kestämme sen että biovanhemmistakin tulee tärkeä osa lapsen elämää!!
Ilmeisesti teillä on tietoa toisen lapsenne bioäidistä. Viestisi mukaan bioäiti tuskin elää siinä vaiheessa, kun lapsi on isompi. Ehkä bioäiti on siis vakavasti sairas?
Oletteko ajatelleet ottaa tähän bioäitiin yhteyttä nyt, kun hän on vielä elossa? Voisitteko saada adoptiojärjestön kautta yhteyden häneen ja lähettää hänelle esim. kuvan lapsestaan? Mitä sanotte lapsellenne hänen kasvettuaan ja bioäidin mahdollisesti kuoltua, jos hän kysyy tästä asiasta? Minusta olisi ihan hirveää vaikka 16-vuotiaana kuulla, että bioäitini on kuollut kaksi vuotta aiemmin. Silloin minulla olisi ollut mahdollisuus edes hyvästellä hänet...
Olen miettinyt paljon tätä lasten "jakamista". Olen ajatellut, että kestän adoptiolasten yhteydenotot biovanhempiin, sisaruksiin yms. mikäli he ovat elossa ja haluavat pitää yhteyttä. Kestän myös sen, että he eivät halua pitää yhteyttä. Itselläni on "vanhemmat", jotka eivät ole oikeat vanhemmat, vaikka en ole adoptoitu, vaan elänyt "kunnollisessa" suomalaisessa bioperheessä. Eikai siinä mitään ihmeellistä ole, että lapsilla oli ne bio- tai adoptiolapsia, on turvallisia aikuisia ympärillä. Moni suomalainen biolapsikin tarvitsisi. Vaikka adoptoisin lapset, haluan olla heille äiti ja heidän lapsille mummo.
1; sijoituslapsen suhdetta vanhempiin tulee tukea ja sitä on hoitavan perheen edistettävä. Lapsen ei siis tarvitse etsiä vanhempiaan tms sillä he ovat lapsen elämässä jollain muodoin koko ajan.
2; huostaanotto ei tarkoita että lapsi olisi automaattisesti sijoituksen tarpeessa tai siihen kelvollinen. Adoptioon huostaanotto ei pääty.
3; perhesijoitus pyritään purkamaan heti kuin mahdollista. Lapsia ei sijoiteta kaitoksiin mikäli se on jollain keinoin vältettävissä. Usein perheeseen sijoitetut lapset palaavat alkuperäisen vanhemman hoivaan kerran, kaksi ehkä kolmekin..
Perhehoitolapsi ei ole siis millään tavoin oma vaan aina toisen lapsi. Ammattitaitoinen hoitaja ei edes kutsu itseään äidiksi tms vaan on lapsen aikuinen, hoitaja tms. Kyse on ammatista joka vaatii monasti erityistaitoja hoitaa lapsia joita maailma ei todellakaan ole kohdellut hyvin. Kyse ei ole siitä että kiva pikkuinen sijoitetaan hoitoon ja se siitä vaan yleensä asiaan liittyy paljon kaikkea työtä.
Adoptio ja perhehoitajan työ ei siis ole millään muotoa rinnastettavissa ja jos joku edes harkitsee niitä vaihtoehtoina ja tuo sen esiin haastatteluissa jää ura hoitajana kokematta. Yleensä pieniä lapsia ei edes anneta perheisiin joissa ei ole ollenkaan omia lapsia bio tai adoptio..
Kummallista, että sinä aloit kertomaan täällä tietoa sijaisperhetoiminnasta. Kirjoituksissasi oli kuitenkin niin monta virhettä, että yritän niitä vähän korjata.
1; Suomessa on paljon semmoisia lapsia sijoitettuna, jotka eivät voi syystä tai toisesta pitää yhteyttä biovanhempiinsa eivätkä ehkä koko biosukuun. Vanhempi/vanhemmat ovat joskus kuolleita, muuttaneet ulkomaille, tavoittamattomissa ja vaikka mitä. Sijaisvanhemmat tehtäviin kuuluu yhteydenpidon tukeminen, mutta ei se vaan aina toteudu. Joskus vanhemmat eivät kestä lapsen tapaamista, joskus sijaisvanhemmat vaikeuttavat yhteydenpitoa ja joskus lapsi on tarkoituksella sijoitettu esim. kauas tai biovanhemmille on asetettu jopa lähestymiskielto lapseen. Yhteydenpito lapsen ja bioperheen välillä on tietysti toivottava lähtökohta.
2; Huostaanotto voi joskus päättyä adoptioon. Suomessa on mahdollista toteuttaa jopa vanhempien tahdon vastaisesti pakkoadoptio. Kuitenkin useimmat sijaisperheiden adoptiot tapahtuvat biovanhemman tai -vanhempien suostumuksella.
Huostaanottoja ja sijoituksia tehdään toki esim. avohuollon tukitoimena, kun huoltaja(t) ovat esim. määräaikaisesti sairaana. Osa huostaanotetuista lapsista taas ei sovi sijaisperheisiin sijoitettavaksi.
3; Perhehoitoa ei läheskään aina pyritä purkamaan heti kuin mahdollista. Esimerkiksi hyvin pieninä perhesijoituksiin sijoitetut lapset pyritään usein pitämään sijaisperheissä aikuisuuteen asti. Tällä tuetaan jo syntyneitä kiintymyssuhteita. Toisaalta jatkuvasti sijaisperheistä sijoitetaan sijoitettuja lapsia "laitoksiin" esimerkiksi nuoriso- ja perhekoteihin. Joskus sijaisperhe haluaa luopua lapsestaan; näin on käynyt mm. pitkään lapsettomuudesta kärsineen perheen saadessa biolapsen tai siirtyessä adoptioon. Sijaisperhe saattaa väsyä yhteistyöhön bioperheen kanssa tai toteaa lapsen liian vaikeahoitoiseksi. Sijoitetut lapset ja nuoret voivat oireilla hyvinkin rajusti sijoituksen jälkeen heti tai viiveellä. Esimerkiksi päihteiden pariin ajautuneita sijoitettuja nuoria siirretään sijaisperheistä erilaisiin ammatillisiin kasvatuspaikkoihin. Osa sijoitetuista lapsista/nuorista palaa bioperheeseensä, mutta se on yllättävän pieni osa. Osa palautuksista on harkittuja ja toimivia. Valitettavasti kaikki palautukset eivät toimi. Sosiaalitoimen rahatilanne saattaa esimerkiksi olla vaikuttimena, eikä huostaanoton purku ole silloin järkevällä pohjalla. Bioperheitä ja lapsia ei myöskään läheskään aina tueta kotiuttamisen yhteydessä niinkuin pitäisi tukea.
Väitit, että perhehoitolapsi ei ole millään tavalla oma lapsi. Entä jos tilanne on se, että lapsi on sijoitettu perheeseen 0-2 vuotiaana, eikä hänellä ole mitään yhteyksiä biovanhempiin. Hän on kenties jo teini-ikäinen ja tulee asumaan sijaisperheessä aikuisuuteen asti. Kuka silloin on hänen vanhempansa? Eikö hän saa kutsua sijaisvanhempia äidiksi ja isäksi? Eivätkö sijaisvanhemmat saa kutsua itseään isäksi ja äidiksi?
Joka ikinen vuosi Suomessa sijoitetaan perhehoitoon alle kolmevuotiaita lapsia, jopa muutaman päivän ikäisiä lapsia. Erittäin usein näiden lasten vanhempien tilanne nähdään semmoisena, että he tuskin kykenevät vanhemmuuteen seuraavan 18 vuoden aikana. Joskus Suomessa tehdään ns. pysyviä sijoituksia, joissa heti alussa tai melko pian sijoituksen jälkeen tehdään päätös sijoituksen jatkumisesta lapsen täysi-ikäistymiseen asti. Tällöin pyritään nimenomaan rauhoittamaan lapsen perhetilanne ja turvaamaan hänelle kiintymyssuhteet. Pienimmät sijoitettavat lapset sijoitetaan todella usein perheisiin, jotka ovat biolapsettomia. Näitä perheitä tulee muutamia vuodessa esimerkiksi kotimaisen adoption jonosta, kun heille ei ole adoptiolasta riittänyt. Osa biolapsettomista perheistä valitsee suoraan sijaisvanhemmaksi ryhtymisen ja heille usein sijoitetaan pienimpiä lapsia, joita he puolestaan yleensä toivovat.
Adoptioneuvonnassa pitäisi aina käydä läpi myös sijaisvanhemmuus vaihtoehtona. Tämä ihan sen takia, että ihmiset saavat tietoa asiasta ja ymmärtävät asioiden eron, mikä on tärkeää esimerkiksi tulevaisuudessa ulkopuolisten kysellessä asioista. Usea pariskunta miettii molempia vaihtoehtoja adoptioneuvonnan aikana ja se on hyvä asia. Toiset päätyvät sijaisvanhemmiksi mm. sen takia, että se on ilmainen (vrt. ulkomainen adoptio) ja siinä saa paremmin sekä taloudellista tukea että sosiaalista tukea lapsen kasvattamiseen. Osa haluaa nimenomaan suomalaisen lapsen, joita ei adoptoitavaksi tule vuodessa riittävästi hakijoiden määrään nähden. Suurin osa adoptioon lähteneistä päätyy tietenkin adoptioon, mutta on olemassa erilaisiakin perheitä. Esimerkiksi Pesäpuun järjestämä PRIDE-koulutus on adoptio- ja/tai sijaisvanhemmiksi ryhtyville yhteinen koulutus. Koulutuksessa annetaan tietoa molemmista ja kurssin aikana osallistujat saavat mahdollisuuden pohtia molempia vaihtoehtoja. Adoptiolla ja perhehoidolla on hyvin paljon muutakin yhteistä.
Otin kantaa vain omasta puolestani. Kirjoitus ei ollut mikään tietopaketti, jossa kaikki asiat pitää kaikilta osin paikkaansa. Kunnioitan sijaisperheitä, mutta laitoin lyhyesti muutaman faktan, miksi minulle sopii adoptio paremmin.
Ystäväni on sijaisäiti ja hän on hoitoalan ammattilainen. Kunnioitan häntä suuresti, sillä hän tekee todella arvokasta työtä. Voin kuitenkin rehellisesti sanoa, että sijaisperheenä olemisessa tarvitsee mm. paljon kasvatustaitoja. Kaikista ei ole siihen vaativaan tehtävään. Eikö se ole hyvä sijaislapsienkin kannalta että he pääsevät hyviin kasvatusperheisiin?
Oletko tullut ajatelleeksi, että myös Suomessa adoptoitavaksi annettu tai huostaanotettu (näitä asioita rinnastamatta) lapsi voi olla taustaltaan "etninen", ja näin ollen joutua kohtaamaan rasismia? Kansainvälisyys on olemassaoleva asia. Monet asuinpaikassaan valtavirrasta poikkeavan näköiset ihmiset joutuvat valitettavasti kärsimään jonkinasteista syrjintää. Mutta kun maailma ei ole sellainen, että eläisimme toisistaan eristetyissä valtioissa, joissa kulttuurivaihtoa ei tapahdu.
Ulkomailta adoptoitu lapsi joutuu ehkä kokemaan Suomessa ikäviä asioita, mutta varmasti myös hyviä, ja se, että lastenkotilapsi saa perheessä paremmat olot vaikka se perhe sitten sijaitsisikin toisessa maassa, on mielestäni yhtä hyvä perustelu adoptiolle kuin joku muukin.
Se, että lapselle on hyväksi rakastavien vanhempien olemassaolo, ei välttämättä ole mikään "tekosyy" lapsen adoptoimiselle ulkomailta, vaan yksi asian monista perusteista. Ei kai kukaan adoptio-odottaja oikeasti yritä kieltää sitä, että haluaa lapsen. Olisiko sitten parempi että pakkosijoitettaisiin ne ulkomaalaiset lapset kotimaassaan perheisiin, jotka eivät heitä halua? Tai tosiaan jätettäisiin heidät sinne lastenkoteihin (monet jäävätkin).
Lukekaapa tästäkin yhden adoptioperheen tarina. http://www.turunsanomat.fi/extra/?ts=1,4:10:0:0,4:10:1:1:2002-04-13,4:102759,1:0:0:0:0: Mitä mieltä olette?
Etiopiasta adoptoineen perheen kommentti lehdessä:
"- Mutta olemme uteliaita ja kiinnostuneita eri kulttuureista. On rikkaus saada perheeseen ihminen muualta, hän opettaa meitä."
Ei tsiisus... Adoptiolapsi opettaa adoptiovanhempia. On rikkaus saada ihminen muualta...
Mä en kestä enää... Nämä perheet vaan lisääntyy. Auts.
Kyllähän noita juttuja löytää, kun oikein etsii.
Totta kyllä että perusteet on väärät.
Silti uskon että lapsi tulee olemaan ihan yhtä rakastettu, kuin missä tahansa muussakin perheessä.
Yleistäminen on kuitenkin todella säälittävää.
Ei tuon jutun perusteella voi tietää millaisia nämä ihmiset oikeasti ovat - kirjoitustyylikin on aika töksähtelevää mielestäni. Tuosta on muuten jo neljä vuotta. Vanhemmat oppivat aina lapseltaan uusia asioita, lehtijutun perheen kohdalla esimerkiksi sen, miten eri kulttuurissa on kasvatettu pientä lasta (sosiaalista puolta on ainakin ollut kun lapsi on jo pienenä ollut iloinen ja luottavainen). Mitä te oikein päivittelette?
Toimittaja tekee jutun lehteen ja kirjoittelee niin kuin parhaaksi näkee.