Onko vastuutonta

Kuinka vastuutonta on jättää 16, 15 ja 12 vuotiaat keskenään vuorokaudeksi kotiin? Mitä mieltä on aikuiset, mitä tuon ikäiset itse? Puhelinyhteys ei kuitenkaan ole sama asia, kuin läsnäolo kotona.
171643
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Kyllä noin isot muksut pärjää jo hetken keskenään

Äänestä

lapsista. Olen itse viettänyt 16-vuotiaana viikonloppuja yksin kotona vanhempien ollessa mökillä. Sen ikäinen osaa yleensä vuorokauden huolehtia itsestään, mutta eri asia on, onko kypsä huolehtimaan pikkusisaruksistaan. Vaikea ottaa kantaa, kun ei tiedä asiasta tarkemmin.

Äänestä
  • nuorista kiinni minkälaisia ovat. Mielestäni voi jättää jos osaavat olla asiallisesti eikä ole huolta siitä mitä tekevät poissaollessanne.
    Kyllähän sitä tuon ikäisiltä voi odottaa vastuuta jos sitä on heille annettu ja opetettu.

    Äänestä

  • ihan on kirjoitti:

    nuorista kiinni minkälaisia ovat. Mielestäni voi jättää jos osaavat olla asiallisesti eikä ole huolta siitä mitä tekevät poissaollessanne.
    Kyllähän sitä tuon ikäisiltä voi odottaa vastuuta jos sitä on heille annettu ja opetettu.

    Siinäpä se, että miten olen vastuuta opettanut heille. Mielestäni ihan hyvin, mutta kun tuossa iässä 16v. tulee mieleen aina kokeilla kaikenlaista. Tähän asti ei sellaisia kokeiluja ole ollut, mutta nyt itse antaisin siihen oikein hyvän mahdollisuuden olemalla kotoa pois. Toisaalta, tuleehan sitä kokeiltua, jos niin haluaa vaikka koska.
    Eniten mua huolestuttaa tuo 12v. Onko kertakaikkiaan vaan ihan liian nuori olemaan sisarustensa vastuulla?

    Äänestä

  • hepu kirjoitti:

    että tulevat keskenään toimeen ja teinisi eivät vastusta jäämistä kotiin niin minä kyllä antaisin olla keskenään. Jatkuva yhteydenpito helpottaa puolin ja toisin poissaolonne aikana.
    Selkeät säännöt ja vanhimmalle vastuu nuorimmasta sekä riittävästi ruokaa. Rahaa jonnekkin jemmaan josta ei mainita teineille. Ihan sitä varten jos jotain sattuu niin voi kertoa kätkön.
    Täsmennän sitä tosiaan että jos tietää varmuudella että teinit ovat luottokelpoisia.
    Minä olen jättänyt 14v viikonlopuksi itsekseen kun on pistänyt niin vastaan ettei lähde mukaamme kun olemme lähteneet sukuloimaan. Hyvin on sujunut ja ei ole tarvinnut olla yhtään huolissaan. Sen jälkeen ei toinenkaan teineistämme lähtenyt mukaamme ja ollemme joutuneet jättämään hänetkin kotiin. Mistään ei ole tarvinnut huomauttaa, ovat olleet siivosti ja luotan heihin täysin.

    Voin kuvitella että nousee valtava älymöly kuinka vastuuttomia vanhempia olemme kun jätämme joskus teinimme kotiin viikonlopuksi mutta sanonpa vain että ovat olleet tyytyväisiä kun ovat saaneet olla itsekseen. Meillä ollut selkeät säänöt joita ovat noudattaneet. Tietävät että jos mokaavat joutuvat mukaamme seuraavan kerran ja sitähän he eivät todellakaan halua.

    Äänestä

tai naapuria, joka vois toisella silmällä katsoa,esim,käydä sokeria lainaamassa kun kersat on keskenään..

Itse olin 16,sisareni 15 ja nuorimmainen 12,kun olimme aikanaan kolmisin ikonlopun kotona...jaoimme huoneet kukin omiksi reviireiksemme ja välillä olimme yhdessä ja välillä tapasimme kukin kavereitamme...vanhempamme luottivat meihin,koska päähämme ei edes pälkähtänyt tehdä jotain ,esim.pitää bileitä sopimatta tai muuten alkaa tuhota kämppää---eli lapsesi tunnet vain sinä itse...

Äänestä
  • ehdotus. Olen tuota miettynyt, mutta kun olemme muuttaneet, niin en ole vielä tutustunut niin paljoa ihmisiin.
    Vaikutat aivan samanlaiselta kuin muksuni. Muutaman kerran ovat muksut olleet keskenään ja hyvin on mennyt. Samoin hekin ovat toimineet. ainoa suru on ollut siinä, että nuorimmainen on soittanut yöllä ikävissään. Just silloin kun pitäis nukkua ja kun olen ajatellut, että suurin poissaoloaikani menee justiin siihen nukkumiseen.
    Oli kiva kuulla justiin samanikäisen kokemuksista.

    Äänestä

Itse olin vajaa 16 vuotias, kun lähdin kotoani lukioon kaupunkiin. Kaupungissa oli oma (vanhempien omistama) pieni yksiö. Arki-illat asuin kaupungissa ja opiskelin ja viikonlopuiksi menin bussikyydillä vanhempien kotiin. Parina viikonloppuna / lukukausi pikkusisko kävi pe/la yökylässä luonani ja silloin kotiin menimme vasta la-iltana. Näin meillä täällä Suomen suurissa maakunnissa toimitaan. Aika tavallista on se, että lukioon ja amikseen mentäessä muutetaan pois kotoa. Eli kyllä tuollaisen 16-vuotiaan pitää pärjätä joku yö sisarusten kanssa keskenään kotona. Hyvänen aika ihmiset!

Äänestä
  • Tietysti se 16 vuotias pärjää, siitä ei ollut kyse, vaan se 12 vuotias. Jääkö siis 12 vuotias ikäänkuin heitteille, jos on 16 vuotiaan vastuulla?
    Ajattelen tässä vaan sitä, että onko olemassa joku virallinen sääntö iästä, milloin voi yksistään lapsi kotiin jäädä, vaikkapa viikonlopuksi.
    Toinen asia onkin sitten lapsen yksilöllinen kehitys ja muut erityistarpeet.
    Suomessa noita lakeja ja määräyksiä on vaikka kuinka, niin onko tähänkin asiaan?

    Äänestä

  • hepu kirjoitti:

    Tietysti se 16 vuotias pärjää, siitä ei ollut kyse, vaan se 12 vuotias. Jääkö siis 12 vuotias ikäänkuin heitteille, jos on 16 vuotiaan vastuulla?

    No tuskinpa jää. Minä ainakin hoidin jo yksitoistavuotiaana yön yli viisivuotiasta.

    Äänestä

  • hepu kirjoitti:

    Tietysti se 16 vuotias pärjää, siitä ei ollut kyse, vaan se 12 vuotias. Jääkö siis 12 vuotias ikäänkuin heitteille, jos on 16 vuotiaan vastuulla?
    Ajattelen tässä vaan sitä, että onko olemassa joku virallinen sääntö iästä, milloin voi yksistään lapsi kotiin jäädä, vaikkapa viikonlopuksi.
    Toinen asia onkin sitten lapsen yksilöllinen kehitys ja muut erityistarpeet.
    Suomessa noita lakeja ja määräyksiä on vaikka kuinka, niin onko tähänkin asiaan?

    Siis kyllä kuusitoistavuotias pärjää ja voi ottaa vastuuta oikein hyvin, tyttö ainakin. Tytöt kehittyvät todistetusti poikia nopeammin sekä henkisesti että fyysisesti. Sen ikäinen saattaa jo asua kodin ulkopuolella esimerkiksi yksiössä opiskelujen takia.

    Äänestä

Et voi jättää 16 vuotiaan vastuulle nuorempia lapsia, sinä olet heistä vastuussa. Jos jotain sattuu vastaat seurauksista ja lapset voidaan ottaa huostaan.
Muista että lapset ja teinit saa joskus oikeita älynväläyksiä...

Äänestä
  • on samaa mieltä kanssani. Mua on pidetty lähinnä hölmönä, kun moista asiaa olen edes kysynyt. Yleinen käsitys näköjään on kuitenkin toinen, meinaan siitä, että tunnen monta, jotka ovat jättäneet kymmenvuotiaankin vastuulle nuorempia. Mua on pidetty ylihuolehtivana äitinä.
    Tosin itse olen ollut jo alle kymmenvuotiaana yksin pitkiäkin aikoja, eikä mua ole huostaanotettu. Niinkuin ei niitäkään, joita tunnen ja sosiaalipuoli tietää hyvin lasten olevan paljon keskenään.

    Äänestä

  • hepu kirjoitti:

    on samaa mieltä kanssani. Mua on pidetty lähinnä hölmönä, kun moista asiaa olen edes kysynyt. Yleinen käsitys näköjään on kuitenkin toinen, meinaan siitä, että tunnen monta, jotka ovat jättäneet kymmenvuotiaankin vastuulle nuorempia. Mua on pidetty ylihuolehtivana äitinä.
    Tosin itse olen ollut jo alle kymmenvuotiaana yksin pitkiäkin aikoja, eikä mua ole huostaanotettu. Niinkuin ei niitäkään, joita tunnen ja sosiaalipuoli tietää hyvin lasten olevan paljon keskenään.

    Kirjoitin tilanteesta tilanteesta, JOS sattuu jotain. Vastuu on aina aikuisen ja jos hän on jättänyt lapset keskenään saattaa seuraamuksena olla jopa huostaanotto.

    Äänestä

  • hepu kirjoitti:

    on samaa mieltä kanssani. Mua on pidetty lähinnä hölmönä, kun moista asiaa olen edes kysynyt. Yleinen käsitys näköjään on kuitenkin toinen, meinaan siitä, että tunnen monta, jotka ovat jättäneet kymmenvuotiaankin vastuulle nuorempia. Mua on pidetty ylihuolehtivana äitinä.
    Tosin itse olen ollut jo alle kymmenvuotiaana yksin pitkiäkin aikoja, eikä mua ole huostaanotettu. Niinkuin ei niitäkään, joita tunnen ja sosiaalipuoli tietää hyvin lasten olevan paljon keskenään.

    Minä olin usein lapsenvahtina jo alle kymmenvuotiaana. Siskoni on minua kuusi vuotta nuorempi. Esimerkiksi yksitoistavuotiaana saatoin olla hoitajana kuusikin tuntia. Ehkä tämä ei ole ollut oikein varsinkin kuin siskoni on oli ikäisekseen hyvin lapsenomainen, pelkäsi monia asioita ja minun piti rauhoittaa häntä.

    Kuitenkin ainakin suurperheissä on vanhempien sisarusten lähes pakko huolehtia nuoremmista välillä. Äidin pitää välillä hoitaa asioita ja sellaista eikä todellakaan lapsilaumaa voi jatkuvasti ottaa mukaan

    Äänestä

  • Jo aikuinen kirjoitti:

    Sisarukest ovat kautta aikain huolehtineet toisistaan jo siskikin, että vanhemmat ovat kuolleet usein ennen, kuin nuorimmat ovat aikuistuneet. Se on normaalia ja tervettä ihmiselämää. Niin eletään yhä edelleen muualla maailmassa ja niin on eletty ennen meillä länsimaissakin. Sellaisessa ympäristössä myös ihmisen geeniperimä on muokkautunut nykyisekseen. Voi tätä länsimaisen sairasta elintasokuplaa! Ettei muka kuustoistavuotias voisi hoidella nuorempiaan ilman sosiaalitätien väliintuloa. Huh huh.

    Äänestä

No ei ole vastuutonta, ellei kyseessä ole täysin jälkeen jäänyt lapsikatras. Itse olen hoitanut pikkusisaruksiani 10 vuotiaasta lyhyita aikoja, 12 vuotiaasta kokonaisia päivä ja olin yksin kotona kesällä kolme viikkoa, 15 vuotiaana olen ollut palkattuna lapsenvahtina ympäri vuorokauden ja saman ikäisenä pidin yksin liikunnan tunteja ekaluokkalaisille. 16 vuotias on jo lähes aikuinen, kyllä hän osaa huolehtia sisaruksista!

Niin, tiedän kyllä, että itse olen aika nuorena ollut pitkäänkin yksin, mutta ihan oikeasti ei vuorokausi tuon ikäisille ole mikään ongelma. Kahden vuoden kuluttua sen vanhimman pitäisi periaatteessa kyetä jo itsenäiseen elämään!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

hepu kirjoitti:

Kuinka vastuutonta on jättää 16, 15 ja 12 vuotiaat keskenään vuorokaudeksi kotiin? Mitä mieltä on aikuiset, mitä tuon ikäiset itse? Puhelinyhteys ei kuitenkaan ole sama asia, kuin läsnäolo kotona.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu