Yksityisillä koululla paikka yhteiskunnassa

Opetusministeriö on esittänyt yksityiskoulujen ja siten myös kristillisten koulujen toimilupien eväämistä.

Kristillisillä kouluilla on oma tärkä paikka suomalaisessa yhteiskunnassa. Suomen kulttuuri ja yhteiskunnan arvot perustuvat paljon Suomessa jo pitkään kristillisyyteen. Kristillisillä kouluilla on tärkä tehtävä tätä yhteiskuntaa tukevian hyväksi havaittujen arvojen tukemisessa. Kristillisyyden opettamalla työteliäisyydellä, rakkaudella ja uhrautuvaisuudella on yhteiskuntaa rakentava voima.

Nuorten ja lasten pahoinvointi on lisääntynyt voimakkaasti viime vuosikymmenenä. Yhtenä voimakkaana syynä pahoinvointiin on uuden sukupolven arvotyhjiö. Arvotyhjiö on yhteiskunnan tasapainon ja yhteiskuntarauhan kannalta epätoivottava tila. Nykyinen Venäjä on huolestuttava esimerkki tästä. Poliittisen arvomaailman romahdettu Venäjän kansa elää arvotyhjiössä ja tämä arvotyhjiö lisää yhteiskunnan pahoinvointia ja lisää myös rikollisuutta.

Kristillisillä kouluilla on 2000-luvulla paikkansa suomalaisen hyvinvoinnin aikaansaaman työteliäisyyden ja arvomaailman tukemisessa. Joten pyydän opetusministeriötä ja muita päättäviä viranomaisia jatkamaan yksityskoulujen opetuslupia.
6360
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kristillisiin kouluihin en ota kantaa mutta mielestäni vanhemmilla joilla riittää rahaa maksaa lukukausimaksuja tulee olla oikeus saada lapselleen parempaa koulutusta kuin mitä julkinen sektori tarjoaa.

Äänestä
  • Hassu juttu, kun varakkaat vanhemmat, jotka ensin käytännössä kustantavat päivähoitopalvelut verorahoillaan (Suomessa maailman progressiivisin verotus), joutuvat sitten vielä maksamaan näistä itse kustantamistaan palveluista enemmän hoitomaksua kuin pienituloiset.

    Sama juttu koulujen suhteen, varakkaat vanhemmat ylläpitävät Suomen koulujärjestelmää siten että koulutus on kaikille mahdollinen ja sitten ei saisi edes itse valita lapselleen sopivaa kouluympäristöä. Eivät kaikki varakkaat vanhemmat halua lastaan yksityiskouluun. Jotkut haluavat lapsensa näkevän koko ikäryhmänsä kirjon, vähän niin kuin armeijassa. Mutta ne jotka haluavat, miksi ei?

    Äänestä

  • nainen26 kirjoitti:

    Hassu juttu, kun varakkaat vanhemmat, jotka ensin käytännössä kustantavat päivähoitopalvelut verorahoillaan (Suomessa maailman progressiivisin verotus), joutuvat sitten vielä maksamaan näistä itse kustantamistaan palveluista enemmän hoitomaksua kuin pienituloiset.

    Sama juttu koulujen suhteen, varakkaat vanhemmat ylläpitävät Suomen koulujärjestelmää siten että koulutus on kaikille mahdollinen ja sitten ei saisi edes itse valita lapselleen sopivaa kouluympäristöä. Eivät kaikki varakkaat vanhemmat halua lastaan yksityiskouluun. Jotkut haluavat lapsensa näkevän koko ikäryhmänsä kirjon, vähän niin kuin armeijassa. Mutta ne jotka haluavat, miksi ei?

    Oman lapseni yrittäisin kyllä järjestää yksityiskouluun. Miksi en niin saisi tehdä, vaikka se vetäisikin talouteni ehkä tiukoille? Julkisen koulun kasvattina muistan hyvin resurssipulan, lempikoulun lopettamisen kesken lukukautta ja maahanmuuttajien tuomat "lisät" koulun levottomaan ilmapiiriin. Opiskele siinä sitten, kun puolet luokasta riehuu, neljännes on jälkeenjääneitä ja loput koittavat saada opetuksesta jotain irti...

    En tahdo loukata kirjoituksellani ketään, mutta tuollainen luokka minulla(ja monella muulla ikäiselläni) oli. Tulevalle lapselleni toivoisin hyviä muistoja kunnon koulusta, miksi Opetusministeriö ei sitä minulle salli..? Ehkäpä uhka piileekin siinä; tähän asti Suomen PISA-tulokset ovat olleet loistavia. Julkisen koulun edellämainitut ongelmat saavat osan vanhemmista siirtämään lapsensa yksityiskouluun, joka vaikuttaa tietyn ajan sisällä niihin testituloksiinkin(jos julkisissa kouluissa on tulevaisuudessa vain maahanmuuttajia ja huonoista oloista tulevia lapsia, tulokset eivät välttämättä ole niin imartelevia). Toinen syy on melko varmasti pelko luokkayhteiskunnasta- sääli vaan, että siinä me elämme jo...

    Äänestä

  • Chi kirjoitti:

    En taaskaan ajatellut ennenkuin kirjoitin :D. Eli turha kenenkään soittaa suutansa tuosta kirjoituksestani, älysin kyllä itsekin että paskaahan minä jauhan.

    Äänestä

  • Kaikilla lapsilla pitäisi olla oikeus saada parempaa koulutusta kuin mitä julkinen sektori tällä hetkellä tarjoaa. Erityisopetus on ainoa joka seuraa laadullisia vaatimuksia esimerkiksi yksilöllisyyden suhteen. Jos valtio velvoittee lapset levittämään takapuoltaan siellä 9-11 vuotta, niin voisivat sitten antaa ajalle vastinetta...

    Äänestä

yhtään selvää, mistä puhutte vai jauhatteko muuten vain paskaa?

Suomessa on muutamia yksityisiä kouluja, juuri uskonnollisia tai sitten Monterrsori tai Steiner-kouluja, mutta maltaita ne eivät maksa.

Suomen lainsäädännön mukaan saa olla yksityisiä kouluja, mutta niistä ei saa opetuksen järjestäjä saada voittoa. Koulu ei siis voi muuttua bisnekseksi vaikka kuinka joku haluaisi.

Miettikääpä, että Suomessa on maailman parhaat opettajat, täällä olisi erinomaiset mahdollisuudet saada kermasta vielä sokerikuorrutus-opettajat tekemään bisnestä kouluista.

Miettikääpä vaan kolikon toista puolta;
se että kaikilla on Suomessa yhtä hyvä koulutus ja samat lähtökohdat ponnistaa eteenpäin, takaa sen että eriarvoisuutta ei tule niin vahvasti.

Ja yksityiskouluihin voisi ihan hyvin maksaa häiriköidenkin vanhemmat lapsensa sisään.

Nautitaan vain kaikki maailman parhaasta koulujärjestelmästä ja opettajista, ja ollaan kiitollisia siitä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kahden lapsen isä kirjoitti:

Opetusministeriö on esittänyt yksityiskoulujen ja siten myös kristillisten koulujen toimilupien eväämistä.

Kristillisillä kouluilla on oma tärkä paikka suomalaisessa yhteiskunnassa. Suomen kulttuuri ja yhteiskunnan arvot perustuvat paljon Suomessa jo pitkään kristillisyyteen. Kristillisillä kouluilla on tärkä tehtävä tätä yhteiskuntaa tukevian hyväksi havaittujen arvojen tukemisessa. Kristillisyyden opettamalla työteliäisyydellä, rakkaudella ja uhrautuvaisuudella on yhteiskuntaa rakentava voima.

Nuorten ja lasten pahoinvointi on lisääntynyt voimakkaasti viime vuosikymmenenä. Yhtenä voimakkaana syynä pahoinvointiin on uuden sukupolven arvotyhjiö. Arvotyhjiö on yhteiskunnan tasapainon ja yhteiskuntarauhan kannalta epätoivottava tila. Nykyinen Venäjä on huolestuttava esimerkki tästä. Poliittisen arvomaailman romahdettu Venäjän kansa elää arvotyhjiössä ja tämä arvotyhjiö lisää yhteiskunnan pahoinvointia ja lisää myös rikollisuutta.

Kristillisillä kouluilla on 2000-luvulla paikkansa suomalaisen hyvinvoinnin aikaansaaman työteliäisyyden ja arvomaailman tukemisessa. Joten pyydän opetusministeriötä ja muita päättäviä viranomaisia jatkamaan yksityskoulujen opetuslupia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu