Niin mitä tähän laitettaisiin?
Nythän tämä on kerran jo avattu, niin laittakaa nyt edes jotain.
Nythän tämä on kerran jo avattu, niin laittakaa nyt edes jotain.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Sinulla ei olut varteenotettavaa ajatusta aamun avauk-seksi.
Minua on jo pitkään askarruttanut rangaistusvankien pukeutuminen, kulkevat nuo rangaistuslaitokseen määrätyt omissa vaatteisssaan ja vanginvartijat ovat heidän lakeijoitaan.
Miten olisi jos varusmiesten annettaisiin käyttää omi asusteitaan -- olis meillä varuskunta mallia Cajander --ei tiedettäisi kuka on varusmies kuka on muutenvaan siellä huumeita myyvä tahi leipäpalaa norkoileva.
Koska varusmiehillä on talon kamppeet pitäisimme siten myös itsestään selvyytenä että vangeille palautetan vanginpuvut.
On paljon helpompi sitten erottaa vanki vartijasta ja varsinkin voisimme sitten erottaa toisistaan pakenevan vangin ja lenkkeilevän vartijan.
Nuorisotuomioksi voisi palauttaa jalkapuun ja miksei esimerkiksi Auervaarailusta rangaistukseksi julkinen ruoskinta. 5 ruoskaniskua hujestettua naista kohden sekä mies että nais - puolisille Auervaaroille.
Näillä eväillä ja suudeltu nainen on kaikkein kaunein
Ruoskan iskua Uros urhea saisi:)
Eu:n aikaan kun on käytettävä halvinta palvelua, niin voitais tehdä samion kun äitiyspakkauksen kanssa eli suomalainen välittäjä ostaa tuotteen kiinasta, venäjältä ja muista halpatuotantomaista.
Tälläistä hyvin toimivaa järjestelmää voitaisiin käyttää vankilapalveluitten ostoon ja samalla saataisiin vankienhoidosta vapautuvaa työvomaa koulutettua uusiin tehtäviin kohta koittavan "työvomapulan" helpottamiseksi.
Enhän minä ruoskaa
kaikki tuntemani naiset ovat silitelleet ja suudelleet
mut olen kaikki saamani tehtävät suorittanut
TALKOOTÖINÄ
seuoraastaan NAUTINNON ILOSTA
mut vain naisten kanssa
kuulun kielelliseen vähemmistöön, osan kieltäni käyttää, ja olen muutenkin poikkeava sillä pidän naisista
kävin tässä eräänä päivänä asioilla, ja sain käteeni 100 e:n setelin
Ja hämmästyin!!!
tämän värinenkö se on?
ja muutenkin niiiiin tuntematon ilmestys.
eikö sen pitänyt olla punainen???
Tämä "yksilö" oli vaalean,,,etten sanoisi haalean vihreä... kaunis kylläkin! oikein säteilevän kaunis! aivan lumouduin sen säihkeessä.
Aloin toisille asiakkaille päivittelemään, että miten se on mahdollista, että tämä seteli... on vaihtanut väriä...
Muut vakuuttivat, että kyllä se on aina ollut vihreä ja suosittelivat, että alkaisin keräilemään niitä. Ja, kun keräisin tarpeeksi, niillä voi vaikka tapetoida seinät.
Että ja voi! Missä olen ollut nämä vuodet???
Eipäs juupas ,olipas niinkin.
Saati pitänyt sellaista kädessäni, puhumattakaan nyt 500 €:n setelistä.
Ainoa mahdollinen tilanne, jossa voisin huolia moisen setelin pankista olisi se, että olisin menossa maksamaan jotakin tiettyä, suurta summaa käteisellä.
Pienille kaupoille tuollaisella setelillä maksaminen on suorastaan kiusantekoa. Sehän kuluttaa vaihtokassasta suuren määrän pienempää rahaa.
Opiskeluaikana, kun vielä käytettiin shekkejä, olin viikonloppuapulaisena kukkakaupassa. Kauppias oli määrännyt, ettei isoja shekkejä lunasteta juuri vaihtokassan rajallisuuden takia. Olin itse samaa mieltä.
Kerran sunnuntaina tuli kauppaan mies, joka yritti maksaa pikkuostoksen suurella shekillä. Sanoin, ettei minulla ole riittävästi vaihtorahaa, enkä voi lunastaa shekkiä. Hän suuttui. Silloin päätin olla ilkeä: Annoin vaihtorahaksi kaikki kassassa olevat tasasummaiset shekit. Siitäkös mies suuttui vielä enemmän ja lähti ulos ovet paukkuen.
mutta kuvaa en muista
kertomasi asia on totta ja siitähän se minunkin reaktioni johtui, kun ei näe käteistä rahaa enää milloinkaan
no 5e ja 10:jä joskus ja kolikoita
sitäpaitsi 100e on ISO RAHA... ja 500e sehän on jo OMAISUUS! mummoina ajateltuna
mutta ei niillä kaupasta saa enää mitään
Mutta jos ajattelisi mitalin toista puolta;
tyhjistä limu- ja kaljapulloista saa aika mukavasti....
täytyypä ensi kesänä suunnitella lomansa niin, että pääsee jollekin festareille pulloja keräileen ;)))
äänikö?
Puhelin.
juuh..tota..sen kansiko..?
laitettu. Ettekö keksi enempää?
Mites ois tuo terveyskeskus? Sieltäki soitellaa aina että anteeeeks ny vaa mutta aikanne on peruutettu, koska meiä lääkäri siel tääl, eikä sijaista suaha, sopisko teille että soittaisitte ens viikol ja kysyisitte onko me saatu jo sijainen. (viimeks tänään), mie rääkäsi siihe että "no ei kyl varmana sovi!" =sain ajan jo aikaisemmaksi kuin se oikeesti ois ollu.
Eli ei anneta liia helpol periks, turha myönnellä mitää jos ei oikeesti tee mieli myöntyä, siitä saa vaa kuraa niskaansa.
Viimeks ku myönnyin, sain ootella kuukaue enneku sinne piäsin...
Paremp ku pittee puolesa vaa.
tiälä. #
vaikka neuroottisista ihmisistä. Miten se ilmenee? Niitähän on lukematon määrä eri neurooseja. Täällä näyttää joillain olevan pakkomielteitä!!!
Miten sulla menee?
ihan hyvin! Vähän on nälkä kun tulin vasta äsken kotiin. Mutta kun saa vähän polttoainetta niin eiköhän se siitä taas ala...;))