kouluruoka on

Meidän koulun keittöstä tulee erittäin hyvää ruokaa.
Lisäksi aina vihanneksia ja mainio jälkkäri!
T opettaja
2179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

mutta ei meillä kyllä mitään jälkkäriä saa. Pehmeä leipäkin on lopetettu.
Mutta kyllä sen syö, salaatit ihan hyviä.
Mutta ihmeellistä, että kun koulussa aina jauhetaan sitä lautasmallia, niin sitten kun on ruokana muusia jossa on jauhelihaa seassa, ja punajuurta, niin mitenkäs teet sen lautasmallin?
Kuka syö puolilautasellista punajuurta? tai suolakurkkua?

Äänestä

Kunnassamme oli ennen vanha koulu, jonka keittiössä tehty ruoka oli yleensä ihan hyvää, perunat olivat kuorimattomia ja jokainen sai kuoria sen oman perunansa, joka maistui tuoreelta eikä ollut kumia.

Vanha koulu purettiin erittäin huonon kuntonsa vuoksi. Uusi koulu, jota nyt käyn, on moderni ja käytännöllinen, mutta ruoka on huonoa. Keittiö on isompi kuin entinen, ja sen ruoka lähtee esiopetuksen, peruskoulun ja lukion lisäksi päivähoitoon, kuntamme kyläkouluihin ja terveyskeskukseen. Ja tietäähän sen, mitä tapahtuu kun ruoka tehdään kiireessä ja huonommista raaka-aineista kuin ennen. Perunat ovat vedessä tai vakuumipakkauksissa tuotuja, jotka maistuvat kitkerille ja vetisille sekä niissä on kumipinta. Keitot ovat mauttomia ja liemi on kuin kuravettä. Keiton päällä lilluu paksu rasvakerros. Broileripyörykät ovat joskus raakoja ja maistuvat joskus todella omituiselle. Suurin osa ruuista on eineksiä, ja paikan päällä tehdytkin ruuat ovat huonolaatuisia. Hernekeitto, kalapuikot ja jauhelihakastike ovat ainuita maistuvia ruokia, muut ovat vetisiä, mauttomia, ylirasvaisia tai joskus yksinkertaisesti pahoja. Opettajatkin ovat valittaneet ruuasta. Luulisi, että pienellä panostuksella saisi ruuasta taas hyvää, mutta ei. Säästetään vaan. Pieniä rieskanpaloja saa ottaa vain yhden silloin kun niitä sattuu olemaan, eikä laktoositonta maitoakaan ole enää saatavilla, se on korvatt halvemmalla HYLAlla, joka ei käy kaikille. Ennen jälkiruokaa oli joskus tarjolla, sitä saivat kaikki. Nyt sitä on tarjolla useammin, mutta vain opettajat saavat syödä sitä. Joten olkaa kiitollisia kaikki, joilla on hyvää kouluruokaa tarjolla opinahjoissanne!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihanaa ja hyvää kirjoitti:

Meidän koulun keittöstä tulee erittäin hyvää ruokaa.
Lisäksi aina vihanneksia ja mainio jälkkäri!
T opettaja

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu