Oon varmaan sata kertaa aiemminkin täällä kyselly... Mutta 101. kerta toden sanoo;)
Eli kertokaa nyt hyvät ihmiset mitä labroja testejä mun kannattais vielä pyytää uupumuksen selvittämiseksi.
Eli ne oireet olivat uupumus, heikko olo pahimmillaan kun herää klo 5-7 aikaan. Sydän hakkaa, hikoilua silloin tällöin ja armoton väsymys. Kun nousen ylös ei väsytä mutta kroppa piiputtaa
-yöt olen nukkunut hyvin unilääkkeiden avulla ei kolmio, ja nyt melatoniinin, mutta joku tuossa yössä menee vikaan kun tuntuu että sen vain rasittaa elimistöä.
-hengästyttää, pulssi taivaissa, tuntuu että on pakko mennä levolle,kipuja ajoittain raajoissa, yläselkä kroonisesti jumissa, lämpöilyä tiheään, lasko koholla, infektioita olen sairastanut koko syksyn(ylähengitystie)
-kun aamupäivän saanut levätä ja hieman nukkua niin voin sitten vaikka siivota pikkuhiljaa koko talon, tosin raistusta en kestä kuten muut, joten pirteää aikaa minulla on klo 13-17.
-masentunut en ole, ahdistunut vain ´noista oireista jotka kestäneet noin 5 vuotta ja syytä ei saada selville ja sinnittelen työelämässä tosin nyt saikulla, tosin on se itsarikin ollut mielessä kun elän 80-vuotiaan ruumiissa ja olen 30 vuotta.
labrojakin on tutkittu ja hutkittu
*kilpparit ok
*verenkuva ja nta ok
*kol koholla
*keuhkoklamydia, hinku ynmms. tutkittu
*s-korsol hiukka koholla ei paljon
*maksa-arvot ok
Todennäköisesti pääsen vielä uniapnea-testiin kun jonot sallivat, kuorsailiatyyppiä en ole.
Tarvisin nyt todella apua ja neuvoa
Meitä kyselijöitä on paljon mutta pyydän positiivisia kommentteja, en jaksaisi tähän vittuilua nytten. Laitan toisellekin palstalle jos tärppäisi.
Eli kertokaa nyt hyvät ihmiset mitä labroja testejä mun kannattais vielä pyytää uupumuksen selvittämiseksi.
Eli ne oireet olivat uupumus, heikko olo pahimmillaan kun herää klo 5-7 aikaan. Sydän hakkaa, hikoilua silloin tällöin ja armoton väsymys. Kun nousen ylös ei väsytä mutta kroppa piiputtaa
-yöt olen nukkunut hyvin unilääkkeiden avulla ei kolmio, ja nyt melatoniinin, mutta joku tuossa yössä menee vikaan kun tuntuu että sen vain rasittaa elimistöä.
-hengästyttää, pulssi taivaissa, tuntuu että on pakko mennä levolle,kipuja ajoittain raajoissa, yläselkä kroonisesti jumissa, lämpöilyä tiheään, lasko koholla, infektioita olen sairastanut koko syksyn(ylähengitystie)
-kun aamupäivän saanut levätä ja hieman nukkua niin voin sitten vaikka siivota pikkuhiljaa koko talon, tosin raistusta en kestä kuten muut, joten pirteää aikaa minulla on klo 13-17.
-masentunut en ole, ahdistunut vain ´noista oireista jotka kestäneet noin 5 vuotta ja syytä ei saada selville ja sinnittelen työelämässä tosin nyt saikulla, tosin on se itsarikin ollut mielessä kun elän 80-vuotiaan ruumiissa ja olen 30 vuotta.
labrojakin on tutkittu ja hutkittu
*kilpparit ok
*verenkuva ja nta ok
*kol koholla
*keuhkoklamydia, hinku ynmms. tutkittu
*s-korsol hiukka koholla ei paljon
*maksa-arvot ok
Todennäköisesti pääsen vielä uniapnea-testiin kun jonot sallivat, kuorsailiatyyppiä en ole.
Tarvisin nyt todella apua ja neuvoa
Meitä kyselijöitä on paljon mutta pyydän positiivisia kommentteja, en jaksaisi tähän vittuilua nytten. Laitan toisellekin palstalle jos tärppäisi.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Voisikohan kuvaamasi oireet johtua pumpusta?
no tuo mun pumppu on tutkittu 2004 kun raskausaikana oireet pahenivat niin etten jaksanut kävellä vaan olin vuodepotilas.
Eli tehtiin sydämen kaikukuvaus, siellä oli yhdessä läpässä vuotoa, en muista missä ja se on kuulemma kohtuu yleistä ja se ei kuulemma selittänyt oireitani.
Sittenpä minulle sanottiin että kun toivut raskaudesta niin se uupumusloppuu. No kummaan kun oireet ennen raskautta ja 1½ jälkeen vielä.
Ekg katsottu montakin kertaa ja hakkaahan se tiheään,muttei syytä selittävää.
Hei,
Mulle tuli mieleen, että kannattaisikohan ottaa yhteyttä unispesialistiin. Niinkuin itse sanoitkin, elimistösi ei toivu yön aikana. Voisi olla hyödyllistä tutkia unenrakennetta unipatjatutkimuksella. Ehdoton ykkönen näissä asioissa on mielestäni unilääkäri Jukka Alihanka(vastaanotot Helsingissä, Turussa ja Tampereella, ks. www.unettomat.net). Usein tekee ensin unipatjatutkimuksen ja sen jälkeen
määrää vasta hoidon. Unipatjatutkimus tietty maksaa reilut 200 euroa kelan vähennysten jälkeen, mutta antaa kyllä todella hyvää tietoa. Ja Alihanka on mielestäni alan huippuja. Tämä mulle tuli mieleen.
Väsymys on hirveää, tiedän omasta kokemuksesta, tsemppiä ja taistelumieltä. Älä anna periksi! Epätoivon hetkillä ajattelee, että ikinä ei selviä ja tulee mieleen monenlaisia ajatuksia, mutta muista, että moni vaikeassa tilanteessa oleva on saanut avun!!
Kokeile ihmeessä ottaa päivittäin C-vitamiinia n. 1g ja D-vitamiinia n. 10-35 µg. Pitäisi auttaa muutamassa viikossa krooniseen väsymykseen ja jos ei auta, niin et ainakaan paljoa rahoja menetä. Solgarin valmisteet taitavat olla laadukkaimpia, mutta niistä voi joutua maksamaan hiukan enemmän.
Olin hirveän väsynyt, siitä pumppuni hermostui
kilppariarvot olivat neljän pintaan, siis normaalit
mutta
joillakin ihmisillä hyvän olon arvo on matalampi
siispä
fiksu lääkärini aloitti oireiden perusteella thyroxin lääkityksen ja tsh-arvo on nyt n kahden pintaan
ja
MINÄ ELÄN
väsymys tiessään, pumppu rauhoittunut ja hiukset kasvaa
oireita sinulla oli muuta kuin väsymys? Oliko unettomuuttakin, entä muuta? Onko muutkin oireet hävinneet lääkityksen jälkeen?
Lepopulssi nousi sataan, joka normaalisti noin 80 pintaan, liikeessä en uskalla edes miettiä paljonko oli. Alapaine kohosi. Tunsin itseni väsyneemmäksi joka tarkoittaa etten päässyt sängystä ylös koska elimistö niin finito.
Nyt pulssi on laskenut jopa 70 pintaan, paineet ok. Aamun väsykrapulan (kuvaan sillä oloani)jälkeen kun päikkärit nukkunut jaksoin jopa lyhyen pilates-ohjelman käydä läpi(todella rauhallinen) muut pakolliset,kuten lapsen ruokkiminen. No loppupäivän olen ollutkin sitten sippi.
Eli vain nuo mitkä ajateltu liikatoiminen oireiksi katosivat.
ole tutkittu, että ei olisi astmaa, mulla
oli aikalailla noita oireita, kun en saanut riittävästi happea. Onko sulla ahdistusta,esim
tehdessäsi jotain tai vain ihan maatessasi?
no minulla on otettu käyttöön thyroxinin koelääkitys vaikka arvot olivat ok.ja lopettelen pikkuhiljaa kun ei vastetta tullut. Pulssi kohosi liikaa levossa 100 ja alkoi tulla liikatoiminnan oireita, vaikka annosta nostettiin todella nätisti.
MInulla on ns.infektioastma johon on piiput. Ei tällaista normaalia astmaa, miten se nyt sanotaan. No pakkasella alkaa ahdistelemaan ja infektioiden yhteydessä.
Kiva kun vinkkejä tulee kuitenkin.
Tere!
Tulin tuolta toiselta palstalta tsekkaan sun "epikriisin" näin epävirallisesti...
- Mullakin tuli toi astma mieleen, kun puhuit et just pakkasella on vaikeeta hengittää: ahdistaa ja rintaan sattuu (kuis olisi joku paino siellä vastustamassa).
Mulla sama juttu: tutkittiin moneen kertaan (ei tosin astmaa todettu) kun oli vuosi sitten keuhkoputkentulehduskierre. 4 x ja antibiootit ei enää auttanu. Fiksu lekuri sano sitten et kokeile ottaa kuuri vahvoja maitohappobakteereja (DDS) ja omega3:sta, sekä A-vitamiinitippoja (apteekista) nenään. Ja: että pidä huoli ettet saa vetoa ikkunoista. - jopas loppui kierre!
Mulla myös toi inhalaattori (symbicort) jota en oo vielä tänä talvena tarvinnut, viime päivien pakkasista huolimatta. - napsin taas omegaa...
- Kilpparit tutkittu, ok. Pumppu tutkittu, ok: vain jotain vaarattomiksi todettuja rytmihäiriöitä.
Nuppi- toimii toisinaan ;-) muttei aamuisin:
sikäväsy jo kun herään n. 7-8 tunnin uninappiunien jälkeen.
Hartiat myöskin kroonisesti jumissa toimistotyön takia, joskus heräilenkin kun toinen puoli kropasta ihan puutunut. - vaihdoin paremman petauspatjankin, auttoi vähän.
Propralia (eli beetaa) otan tuohon aamutärinään (ei siis vain kankkuseen..:-), helpottaahan se että pysyy edes kahvikuppi kädessä.
TOIVON todella että kun tää mun duuni täs parin viikon päästä loppuu, että saisin levättyä itseni taas kuntoon.
Ihmiset pistää stressiä koko ajan peliin ja kyselee, että jokos sulla on uusi paikka? Harva ymmärtäis jos sanoisin suuoraan, että pitääpä tää työuupumus ensin levätä pois...
Onko sinulla ylipainoa?
Olen ylipainoinen mutta ongelma on ollut olemassa kun olin hoikassakin kunnossa.
Sinä joka kirjoitit unipatjatutkimuksesta, miten siitä voi hyötyä jos unettomuus, unen huono laatu johtuu pitkittyneestä stressistä, masennuksesta jne... Mitä tutkimuksella voidaan saada esille, josta hyötyisi? Tosin masennuslääkkeillä ei ole ollut vastetta tuohon unenlaatuun, unta kylläkin riittää.
Unipatjatutkimuksella tutkitaan yön aikaista hengitystä (poissuljetaan uniapnea, joka aiheuttaa juuri suurta päiväaikaista väsymystä), sydämen sykettä yön aikana ts. hermoston tilaa eli kuinka ns. parasympaattinen rauhoittava hermosto toimii ja kuinka motorisesti levotonta uni on (vaikuttaa unen laatuun merkittävästi ja sitä kautta myös päiväaikaiseen hyvinvointiin). Myös eri univaiheita tutkitaan esim. kuinka paljon on syvää unta. Syvää unta pitäisi olla noin 50 % nukutusta ajasta. Itselläni oli hermo- ja lihassäpsähtelyjen vuoksi, joita aivojen unikeskukset virheellisesti lähettivät, syvää unta vain 5 %. Eli selitti kyllä aika hyvin päiväaikaista huonoa oloani, järjettömiä ahdistuksia jne. Nyt olen saanut neurologisesti (ei mielialalääkkeitä) oikein räätälöidyt lääkkeet, joiden ansiosta unenlaatu on parantunut ja sen huomaa myös päiväaikaisesta olotilastaan. Alihangalla on aikalailla omat keinot hoitaa unta, on varmasti alansa huippuja Suomessa. Kysy, jos jäi vielä jotain mietityttämään.
Eli mistä tajuttiin tuo sinun "säpsähtely" eli saatiin idea että unitutkimukseen. Minua ei tutki Alihanka vaan toinen (erikoistuva)lääkäri joka tietty voi häntä konsultoida. Menen siis Helsingin Neurolle.
Mietein siis että koska olen enemmän psyykepuolen ongelmainen, miten saisin apua tuosta unitutkimuksesta? No ajan olen jo varannut koska tartun mihin vain mahdolliseen avuntuojaan että saisi elämästä uudelleen kiinni.
Kiitos kun vastailet ja vastaatko tuohon minun kysymykseen, tuosta mitä mahdollista apua minun kohdallani voisi löytyä.
Menin tutkimuksiin, koska nukahtaminen oli todella vaikeaa, saatoin valvoa koko yönkin nukahtamatta. Tämä kaikki alkoi syksyllä virustaudin jälkeen. Nukahtamisen vaikeuden lisäksi uni oli katkonaista ja pinnallista enkä pystynyt nukkumaan pitkään aamullakaan. Siksi menin Alihangan vastaanotolle ja hän laittoi mut unipatjalle, jotta nähtäisiin mitä yön aikana todella tapahtuu. Säpsähtely todettiin sitten juuri tässä unipatjatutkimuksessa.
Kyllähän uniongelmat liittyvät usein psyyken puolen pulmiin, mutta kyllä myöskin kroonistuneet uniongelmat aiheuttavat psyyken ongelmaa usein ennen pitkää, ja myöskin monenlaisia fyysisiä kremppoja, jos uni on kovin huonolaatuista.
Eli sinun kohdalla varmaan kuitenkin hyvä katsoa mitä siellä unenaikana tapahtuu, kun keho ei palaudu. Lääkitys sittensen mukainen. Kannattaa lukea sieltä unettomien linkistä vielä noita Alihangan artikkeleita, jos valaisi paremmin.
minulla on 2-3 hyvää yötä per kuukausi,eli olen aamulla suhteellisessa kunnossa, entä jos juuri tutkimusyö onkin yksi niistä hyvistä ja mitään ei saada selville?
kyllä paniikkihäiriöltä enemmän kuin miltää muulta. Itellä oli just tollasia juttuja ja varsinkin yöllä. Aamulla ihan poikki ei ois jaksanut yhtikäs mitään. Mulla tutkittin sydän ja mitään sydänperästä ei ollut, myös varmistettiin että kilpirauhaset toimii, ei ollut niissäkään vikaa eli kaikki tykytykset, hengenahdistukset, ahdistukset, tutinat,palelu, kuuma, puutumiset,huimaukset, väsymys ym. oli
paniikkihäiriötä!
Sopii hyvin oireisiin mutta tämä minun paniikki on kestänyt 24h/vrk viimeiset 5vuotta joka päivä. Oon käyny paljon läpi eri masennus ja paniikki lääkkeitä.
Vaikka kyllästäisin itseni 30mg opamoxia niin tulee rauhallinen olo mutta ei se väsymykseen ja muihin auta. Nytkin yritän saada itseäni maan pinnalle opamoxia vetämällä, ei vaan auta, jaksaa vaan tämän olon.
Ja lääkärit ovat nyt sanoneet ettei minun juttuni pelkästä psyykkeestä johdu vaan syy on ns. fyysinen joho tietty psyyke vaikuttaa ja toisin päin.
se väsymykseen auttakkaan mikään opamox ym.
rauhoittavat, päinvastoin nehän juuri lisää väsymystä ym., mutta oikeella lääkityksellä ym. saa aikaan ihmeitä.
Paniikkilääkkeitä testattu. On ne paniikkiin auttanut ja vieneet masennusta pois, ei vaikutusta näihin muihin oireisiin.
Ja mul nyt on löytynyt labroista vikaa, isosti vikaa mitä ei paniikilla aikaan voida saada.
ja hoitoyhdistelmällä tuo sinun panikointisi saatiin pois?
tuli mieleeni, että poltatko?
Keuhkoahtauma, Tutkittu?
Myös se peloittava HIV-testaus ois viisasta.
En halua peloitella, mutta pisti vaan miettiin, kun sulla on hengitysoireita,kuumeilua, kauheeta väsymystä, ym. Kaikki mahollinen kannattaa tutkia.
Spirometria anto hyvät tulokset tupakoinnista ja ylipainosta huolimatta tossa paripäivää sitten.
Hiv-testi on tehty raskaana ollessa ja silloin jo oireet, ollet pari vuotta mutta hiv-testi negatiivinen.
Nyt joudun tarkemmpiin tutkimuskiin aivojen puolelta,tiedon sain tossa päivä sitten.
mutta mitään vikaa ei löydy mistään, en nuku hyvin kun on niin levoton olo kokoajan mutta ei ahdista ennenkun alan turhautuun täysin siihen että väsyttää ja nukuttaa mutta pyörin vaan sängyssä ympyrää...
olis tosi kiva saada tietää vähän mitä vois edes tutkia?
ja millä ihmeellä tästä kierteestä pääsee eroon?
oon 6 vuotta jo ollu ihan järjettömän väsyny ja palan loppuun joka kerta kun oon töissä sen puoli vuotta putkeen ja nukkuminen ei vaan auta.
masennus ja paniikkihäiriö lääkityksestä ei oo ollu mitään hyötyä, lähinnä vaan sivuvaikutuksia mutta ei sen enempää. unilääkkeistäkin meen lähinnä vaan sekasin mutta en nuku hyvin. ja jos syön melatoniinia niin en tiedä aamulla oonko unessa vai hereillä.
toivottavasti joku vastaa vaikka onkin jo menny aikaa tästä keskustelusta...
Muutes ex-panikoija, jos satut lueskelemaan tätä vielä niin minä olisi todella kiinnostunut millä lääkkeellä/lääkeyhdistelmällä nuo sinun oireesi saatiin pois?
Hyvin myöhässä tämä vastaus mutta kuulostaa ylikunnolta. Itse olen käynyt magneettikuvia myöten testejä läpi. Vain unipatjassa jäi kiinni, että lepohermostoni ei toimi (unilääkäriltä nyt pätevä lääke). Urheilu- tai unilääkäri ei ole moisesta kuullut, neurologi oli kummissaan puutumisestani. Ylikuntoa on kahdenlaista, hormonaalista (paranee helpommin) ja hermostollista (vaikeampi). Itselläni jälkimmäinen. Nyt yölääkkeillä pysyn järjissäni kun saan unta ja hoidettua lapseni mutta 8kk:tta on kulunut enkä kestä edes kävelylenkkiä. Ja kyllä se kiristää päätä. Masennusta ei ole, vaikka tiukille joskus ottaa. Paraneminen?