POLIISIT:LAHTI

Poliisi ampui koiran pihalle
23.1.2006 6:47

Kahta poliisia syytetään kotikoiran liian raa'asta lopettamisesta.

LAHDEN järjestyspoliisin partio lopetetti suurikokoisen paimenkoiran VIIDELLÄ PISTOOLIN LAUKAUKSELLA JA KAHDELLA HAULIKON LAUKAUKSELLA. KOIRAA MYÖS LYÖTIIN USEITA KERTOJA PÄÄHÄN.

Eläimen lopettamiskäskyn antoi paikalla käynyt kaupungin eläinlääkärip>

LAHDEN kihlakunnansyyttäjä katsoo, että TEKO OLI ASIATON.

SYYTTÄJÄ VAATII ELÄINLÄÄKÄRILLE JA KAHDELLE KONSTAAPELILLE RANGAISTUSTA mm. TUOTTAMUKSELLISESTA VIRKAVELVOLLISUUDEN RIKKOMISESTA.

"Tottakai koira vahtii reviiriään"

KIISTELTY tapaus sattui toissa vappuna lahtelaisen omakotitalon pihalla. Ripsa-koiran isäntä oli yön yli poissa kotoa. Ripsa oli pihalla liekaan kytkettynä.

Kun Kyösti Viitala palasi puolilta päivin kotiinsa, paikalla oli vain VERIJÄLKIÄ.

- Olin ihan paniikissa.

Soitto poliisille paljasti totuuden. Viranomaiset olivat saaneet ilmiannon, jonka mukaan koira on ollut viikon hoidotta yksin pihalla.

- Eläinlääkäri ja terveystarkastaja olivat tulleet aamulla käymään. Tottakai tällainen kaukasianpaimenkoira vahtii reviiriään. He olivat pitäneet koiraa kuitenkin häiriintyneenä ja aggressiivisena, Viitala kertoo.

- Todellisuudessa Ripsa oli mitä kiltein koira. Mutta ei tietenkään päästänyt ketään lähelleen, koska vahti oven suussa.

Kuva koirasta:
http://www.iltalehti.fi/2006/01/23/3998843_uu.jpg
-------------------------------------------------

LAHDEN POLIISIthan ne jälleen kunnostautuivat!

Missä nämä tämmöiset poliisit opettelevat ampumaan ja kuka valvoo heidän taitojaan???!
YHTEEN koiraan viisi (5) kappaletta 9mm luoteja ja kaksi (2) kertaa vielä haulikolla perään. Tekoa oli pitänyt vielä paikkailla lyömällä koiraa useita kertoja päähän! Yksitoista (11) laukausta yhteen KOIRAAN ja vielä noin järeillä aseilla! Haloo? Tilanteesen olisi aivan varmasti riittänyt YKSI ammattitaidolla ammuttu haulikon laukaus!
382845
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

kumuloituvat.

Äänestä
  • Nyt inisijät saivat taas vettä myllyynsä. Kaikki besserwisserit vaan kertomaan, miten he itse olisivat eläinlääkärin määräyksestä sen koiran lopettaneet. Ilmeisesti kutittamalla, vaikka koira oli raivotilassa. Besserwisserhän ei tunnetusti jaksa odottaa sitä, kun asia ratkaistaan oikeudessa. Ennen asiat ensin tutkittiin ja sitten vasta hutkittiin. Ei enää nykyään. Nyt ensin hutkitaan ja jos meni pieleen, vaietaan.

    Äänestä

  • Beagle Boy kirjoitti:

    Nyt inisijät saivat taas vettä myllyynsä. Kaikki besserwisserit vaan kertomaan, miten he itse olisivat eläinlääkärin määräyksestä sen koiran lopettaneet. Ilmeisesti kutittamalla, vaikka koira oli raivotilassa. Besserwisserhän ei tunnetusti jaksa odottaa sitä, kun asia ratkaistaan oikeudessa. Ennen asiat ensin tutkittiin ja sitten vasta hutkittiin. Ei enää nykyään. Nyt ensin hutkitaan ja jos meni pieleen, vaietaan.

    Beagle Boy.

    Miten tilanne olisi sinun mielestäsi pitänyt hoitaa?

    Nähdäkseni tässä tilanteessa poliisi ensin hutki ja... kunnolla, ja sitten tuli tutkinta.

    Mutta kaipa poliisit tiesivät mitä tekivät, vai mitä.

    Äänestä

  • Christoff kirjoitti:

    Koira lopetettu määräyksen mukaisesti ja kuollut. Menikö "kauneimmalla" tavalla en tiedä, kun en ollut paikalla. Nyt ilmeisesti näin ja siihen toimintaan varmasti syynsä. Ihmisiä ei tuon annetun tiedon mukaan loukkaantunut joten hyvä niin.

    Äänestä

  • virka-apua. kirjoitti:

    Koira lopetettu määräyksen mukaisesti ja kuollut. Menikö "kauneimmalla" tavalla en tiedä, kun en ollut paikalla. Nyt ilmeisesti näin ja siihen toimintaan varmasti syynsä. Ihmisiä ei tuon annetun tiedon mukaan loukkaantunut joten hyvä niin.

    poliisien ja eläinlääkärin yhteistyö sujui mallikkaasti.
    Koiran omistaja voi tosin olla eri mieltä ja syyttäjä.

    Toivottavasti kyseessä ei ollut kovin asuttu alue kimmokkeiden takia.

    Äänestä

  • Christoff kirjoitti:

    poliisien ja eläinlääkärin yhteistyö sujui mallikkaasti.
    Koiran omistaja voi tosin olla eri mieltä ja syyttäjä.

    Toivottavasti kyseessä ei ollut kovin asuttu alue kimmokkeiden takia.

    KS ?
    terv.
    tl

    Äänestä

  • nimikirjaimesi kirjoitti:

    KS ?
    terv.
    tl

    ole kun CK.
    Etunimi Christopher,jonka olisin rekannut mutta oli varattu. Sukunimeäni en sano :)

    Entä sinä TL? Ollaanko tavattu chatissa? Siellä en ole käyttänyt Christoffia.
    Olet luultavimmin nainen.
    Sano etunimesi.

    Äänestä

  • Christoff kirjoitti:

    ole kun CK.
    Etunimi Christopher,jonka olisin rekannut mutta oli varattu. Sukunimeäni en sano :)

    Entä sinä TL? Ollaanko tavattu chatissa? Siellä en ole käyttänyt Christoffia.
    Olet luultavimmin nainen.
    Sano etunimesi.

    Kauhean iso porukkahan siellä näytti olevan todistamassa sitä koiran lopetusta ainakin siitä päätellen, kun näitä palstoja silmäilee. Itse en ollut edes koko paikkakunnalla ja olen täysin median tietojen varassa.
    Olen jokusen kerran joutunut tilanteeseen, mistä media on repinyt kissankokoiset lööpit ja kertonut tarinan yhdestä näkökulmasta katsoen.
    Kun sitten on menty käräjille ja siellä tuomari on antanut sen toisenkin osapuolen kertoa oman näkemyksensä, niin koko juttu onkin kuivunut kokoon.
    Tämähän ei sitten enää mediaa eikä inisijöitä kiinnosta tai jos media siitä kirjoittelee, niin huomattavan pienillä.

    oli minun ja TL:än välinen asia anteeksi vain.
    TL kysyi minun nimikirjaimia ja minä vastasin.

    Hyvää jatkoa Beagle Boy.
    PS. Kysyn vieläkin että mitä tuossa tilanteessa olisi pitänyt sinun mielestäsi tehdä?
    Ole hyvä ja vastaa.

    Äänestä

  • Beagle Boy kirjoitti:

    Nyt inisijät saivat taas vettä myllyynsä. Kaikki besserwisserit vaan kertomaan, miten he itse olisivat eläinlääkärin määräyksestä sen koiran lopettaneet. Ilmeisesti kutittamalla, vaikka koira oli raivotilassa. Besserwisserhän ei tunnetusti jaksa odottaa sitä, kun asia ratkaistaan oikeudessa. Ennen asiat ensin tutkittiin ja sitten vasta hutkittiin. Ei enää nykyään. Nyt ensin hutkitaan ja jos meni pieleen, vaietaan.

    Vai inisijöitä ja bessewissereitä ovat kaikki, jotka poliisin toiminnasta jotain arvosteltavaa löytävät! Näkyy Beagle boykin alentaneen itsensä palstan nälvijöiden tasolle. Valitettavaa, kun aiemmin Beaglen saattoi lukea palstan harvoihin asiallisiin kommentaattoreihin. Mutta asiaan:

    Poliisi antoi eläinlääkärille virka-apua. Eläinlääkärillä ei kuitenkaan ole oikeutta antaa eläimen lopettamismääräystä muulla kuin lääketieteellisellä perusteella. Jos taas koira oli vaaraksi yleiselle turvallisuudelle, lopettamispäätöksen tekee poliisi.

    On aivan luonnollista, että kotipihaa yksin (uutisen mukaan kytkettynä) vartioiva koira on raivona pihalle tunkeutuvaa vierasta kohtaan, olkoonpa tämä vaikka eläinlääkäri tai poliisi. Uutisen mukaan ilmiannon tekijä oli väittänyt koiran olleen pihalla viikon. Jos väite pitäisi paikkansa, koira tuskin olisi ollut sellaisessa kunnossa, että se olisi jaksanut "raivota". Jos eläinlääkäri ei koiran vihaisuuden takia päässyt tutkimaan koiran kuntoa, hänen olisi nähdäkseni tullut todeta, että koira ei hänen tutkimustaan tarvitse. Tässä tilanteessa tuskin oli mitään perustetta, joka olisi oikeuttanut eläinlääkärin lopettamismääräyksen antamaan.

    Poliisikaan ei ole velvollinen antamaan virka-apua mihin pyyntöön tahansa, sillä kyllä poliisilla on harkintavaltaa sen toteamiseksi, perustuuko pyyntö lakiin.

    Jos koira olisi ollut vaaraksi, poliisi olisi voinut sen - viimeisenä keinona! - lopettaa oman toimivaltuutensa puitteissa. Kun se oli kotipihalla kytekettynä, lopettamisperustetta ei nähtävästi ollut. Mutta tästähän ei ollutkaan kysymys, vaan virka-avun antamisesta.

    Eläinlääkäri on tässä ilmeisesti ensisijainen vastuunkantaja perusteettomasta lopettamiskäskystä. Lienevätkö poliisit sitten syytteessä siitä, että antoivat virka-apua, vaikka heidän olisi tullut todeta pyynnön perusteettomuus, vai siitä, että toteuttivat koiraparan lopettamisen kovin taitamattomasti, se ei käynyt uutisesta ilmi. Toivottavasti päätöskin uutisoidaan, siitä asia selviää.

    Äänestä

  • Christoff kirjoitti:

    oli minun ja TL:än välinen asia anteeksi vain.
    TL kysyi minun nimikirjaimia ja minä vastasin.

    Hyvää jatkoa Beagle Boy.
    PS. Kysyn vieläkin että mitä tuossa tilanteessa olisi pitänyt sinun mielestäsi tehdä?
    Ole hyvä ja vastaa.

    Koska en ollut edes paikkakunnalla en ryhdy ketään neuvomaan. Kyllä silloin kun Estonia upposi, maissa neuvojia riitti, miten olisi pitänyt tehdä.

    Äänestä

  • Beagle Boy kirjoitti:

    Koska en ollut edes paikkakunnalla en ryhdy ketään neuvomaan. Kyllä silloin kun Estonia upposi, maissa neuvojia riitti, miten olisi pitänyt tehdä.

    Ja silti pystyt laittamaan "lakineuvojasi" ym. tänne.

    Et tietystikään tajunnut...
    Mitä olisit itse tehnyt vastaavassa tilanteessa.
    Eli onko sinulla MAALAISJÄRKEÄ?

    Okei. Itse olisin eläinlääkärin tilalla käyttänyt putkea, on sellainen liipaisin kärjessä joka laukaisee toisessa päässä olevan ruiskun.
    Koira nukkuu parissa minuutissa ja sitä voi vaikka rapsuttaa... Eikä ole kuollut.
    Olisiko ollut siistimpää?

    Ja vieläkin huomautan niistä kimmokkeista jotka olisi voinut aiheuttaa todella vahinkoa.
    Naapurin pihalla oleva lastenvaunu, päiväunilla oleva vauva ei varmaankaan olisi tykännyt 9mm yllätyksestä.

    Tiedätkö kuinka pitkälle luoti voi kimmota?

    PS. Nyt lähden töihin.

    Äänestä

Niin näiden hysteeristen neitien nimet ja kuvat voisi julkaista ihan yleisen turvallisuuden nimissä!

Tietäisi varoittaa esim. muita talon asukkeja, jos kyseinen/kyseiset "Paukku-Rauta Rane"/"Herkkä-Sormi Sini-Vuokko" asustelevat lähettyvillä. Tiedä vaikka jos moinen yllättää vaikka jonkun näpistelijän lähikaupasta itseteossa ja kohta susihaulit alkavat vinkua kaupassa!

Äänestä

eläinlääkärille ja poliisimihille ?
Samalainen teloitus kuin koiraparka koki.

Äänestä
  • riittävä rangaistus:

    Sama tapahtuma omalle kohdalle.

    Silleesti että ammutun koiran omistajan housuihin hyppäisivät poliisit ja eläinlääkäri.

    Naapuri vasikoisi eläinlääkärille poliisin haukkuvasta ja raivotautisesta koirasta.
    Poliisit tulisivat paikalle ja laittaisivat pystyyn ampumaharjoitukset, laitoksen ylepeyttä, koiraa joka löytää huumeet vaikka mustasta-aukosta vastaan.

    Äänestä

  • Lisää patruunoita ja parin viikon matka etelään jossa sais surutta ammuskella savikiekkoja ja irtokoiria.

    Äänestä

Ovatko epäillyt samat henkilöt joiden v. 2003 Siilinjärvellä tapahtunut raiskausjuttu on vireillä Itä-Suomen hovioikeudessa ?

Äänestä
  • Lahdesta?!

    Äänestä

Älkäää hakeutuko poliisikouluun jos teitä koiran ampuminen pelottaa. On niitä kissojakin jouduttu tappamaan useilla laukauksilla. Ei se aina niin helppoa ole.
Tämä on taas iltalehtien lööppikamaa eikä sen kummoisempi tarina. Säälittävää piipittämistä. Pitäköön koiristaan huolta niin ei tapahtuisi tommoista.

Äänestä

Ei se kuulkaas ole niin kovin helppoa osua pistoolill tai haulikolla 100 metristä piskiin joka pomppii edes takaisin.

Miksi 100m?

No tottakai poliisit ovat epäilleet koiraa huumeidenkäytöstä (kuolaa, riehuu, nelinkontin, jahtaa omaa häntäänsä. Mahdollinen kannabis/amfetamiinipsykoosi) ja ottaneet sopivan turvaetäisyydeen ja vasta sitten antaneet pysähtymis/maahan makaamaan komennot ja vasta viimeisenä keinona avanneet tulen.

Äänestä

Taas joku iki-itkijä on saanut kaivettua mieleisensä uutisen. Joka asiasta jurnutetaan ja näsäviisastellaan niinkuin pikku kakarat. Aika huvittavaa kun tarkemmin ajattelee.

Äänestä
  • Huvit kullakin. Siis: sekö huvittavaa että mennään ja tapetaan ihmisen pihasta koira, noin vain.
    Meilläpäin sanotaan, "sama laki tien tukkijalle ja koiran tappajalle, tallin taakse".
    Vai oliko tekijät eli tappajat hengenvaarassa. Selitykset lienevät niin.

    Äänestä

  • eunikki jostain sinivuokkojen valitusta maasta!

    Äänestä

  • sekö kirjoitti:

    Huvit kullakin. Siis: sekö huvittavaa että mennään ja tapetaan ihmisen pihasta koira, noin vain.
    Meilläpäin sanotaan, "sama laki tien tukkijalle ja koiran tappajalle, tallin taakse".
    Vai oliko tekijät eli tappajat hengenvaarassa. Selitykset lienevät niin.

    Et taida tietää, mitä virka-apu tarkoittaa? En tosin odotakaan edes yleissivistyksen perusteiden tuntemista tämän palstan pellekirjoittajilta, mutta kuitenkin.

    Äänestä

  • mies_ kirjoitti:

    Olen itse tainnut pyytää sitä virka-apua tullillta, rajalta jne. lääkäreiltä. Useammin kuin osaatte edes arvata.

    Äänestä

  • sekö kirjoitti:

    Olen itse tainnut pyytää sitä virka-apua tullillta, rajalta jne. lääkäreiltä. Useammin kuin osaatte edes arvata.

    Kirjoitit aiemmin:

    "Huvit kullakin. Siis: sekö huvittavaa että mennään ja tapetaan ihmisen pihasta koira, noin vain.
    Meilläpäin sanotaan, "sama laki tien tukkijalle ja koiran tappajalle, tallin taakse".
    Vai oliko tekijät eli tappajat hengenvaarassa. Selitykset lienevät niin."

    Et edes käsittänyt, että eläinlääkäri antoi lopettamiskäskyn, vaan syytät väärää puuta, poliisia. Älä siis loruile mistään virka-avun antamisista kun perusteetkin on sinulta hukassa.

    Missä minä poliisia syytän. en missään.
    Huvit kullakin. Joku hölmö siellä kirjoitti asian olevan huvittava.
    Toisekseen laitonta virka-apupyyntöä ei tarvitse noudattaa.

    Tekijöitä eli tappajia olit vaatimassa tallin taakse. Muistatko vielä? Kirjoitit siitä täällä poliisifoorumilla joten väkisinkin tulee tunne että syytät poliisia.

    Asia on minusta varsin huvittava siinä mielessä, että nämä palstan "intellektuellit" eivät ymmärrä mistä asiassa oli kyse eli siitä että eläinlääkäri totesi koiran tilan olevan sellainen, että se pitää lopettaa.

    Paikan päällä ollut partio tuskin osaa diagnosoida eläimen tilaa paremmin kuin eläinlääkäri, tai näin ainakin luulen.

    Eläinlääkäri voi määrätä eläimen lopetettavaksi, tämän luulisi olevan lapsellekin selvä asia. Partiolla tuskin oli epäilystä virka-apupyynnön laillisuudesta. Se, että koiran lopetus meni vituralleen on sitten oma lukunsa.

    Äänestä

  • Pelkkä Pelle kirjoitti:

    eunikki jostain sinivuokkojen valitusta maasta!

    Nimimerkki sopii sinulle hyvin, pidä se jatkossakin.

    Äänestä

  • mies_ kirjoitti:

    Tekijöitä eli tappajia olit vaatimassa tallin taakse. Muistatko vielä? Kirjoitit siitä täällä poliisifoorumilla joten väkisinkin tulee tunne että syytät poliisia.

    Asia on minusta varsin huvittava siinä mielessä, että nämä palstan "intellektuellit" eivät ymmärrä mistä asiassa oli kyse eli siitä että eläinlääkäri totesi koiran tilan olevan sellainen, että se pitää lopettaa.

    Paikan päällä ollut partio tuskin osaa diagnosoida eläimen tilaa paremmin kuin eläinlääkäri, tai näin ainakin luulen.

    Eläinlääkäri voi määrätä eläimen lopetettavaksi, tämän luulisi olevan lapsellekin selvä asia. Partiolla tuskin oli epäilystä virka-apupyynnön laillisuudesta. Se, että koiran lopetus meni vituralleen on sitten oma lukunsa.

    Aloitustekstissä jossain kohtaa huom: "Eläinlääkäri ja terveystarkastaja olivat tulleet
    aamulla käymään. Tottakai kaukaasianpaimenkoira vahtii reviiriään. He olivat pitäneet koiraa kuitenkin häiriintyneenä ja aggressiivisenä, Viitala kertoo"
    Mikä diagnoosi tämä on. Koira vahtii reviiriään.
    Vahtii ja haukkuu, tuskin puri ketään.
    Olisi ensin syytä ottaa näin kännykkäaikana yhteys omistajaan ja pyytää omistaja paikalle jonka kanssa diagnoosit tehdään.
    Itse kirjoitin, meilläpäin sanotaan:"Sama laki tien tukkijalle ja koiran tappajalle, tallin taakse".
    Jotkut vanhat viisaat osasivat sanoa noin.
    Minulla ei ole mitään syytä syyttää millään tavalla tuolla tavalla omassa pihassaan haukkuvaa koiraa, kaikki kunnia vainajalle joka puollusti isäntäväkensä ja omaansa reviiriä.
    Kaikkien toisten toimijoitten kunniakkaasta "diagnoosista" en ole kovinkaan vakuuttunut.

    Äänestä

  • mies_ kirjoitti:

    Tekijöitä eli tappajia olit vaatimassa tallin taakse. Muistatko vielä? Kirjoitit siitä täällä poliisifoorumilla joten väkisinkin tulee tunne että syytät poliisia.

    Asia on minusta varsin huvittava siinä mielessä, että nämä palstan "intellektuellit" eivät ymmärrä mistä asiassa oli kyse eli siitä että eläinlääkäri totesi koiran tilan olevan sellainen, että se pitää lopettaa.

    Paikan päällä ollut partio tuskin osaa diagnosoida eläimen tilaa paremmin kuin eläinlääkäri, tai näin ainakin luulen.

    Eläinlääkäri voi määrätä eläimen lopetettavaksi, tämän luulisi olevan lapsellekin selvä asia. Partiolla tuskin oli epäilystä virka-apupyynnön laillisuudesta. Se, että koiran lopetus meni vituralleen on sitten oma lukunsa.

    //Eläinlääkäri voi määrätä eläimen lopetettavaksi, tämän luulisi olevan lapsellekin selvä asia. Partiolla tuskin oli epäilystä virka-apupyynnön laillisuudesta.//

    Kun et liene lukenut klo 18.30 Beagle Boy:lle kirjoittamaani kommenttia, liitän sen mielipidettäsi koskevalta osin tähän paremmin näkösällesi:

    Poliisi antoi eläinlääkärille virka-apua. Eläinlääkärillä ei kuitenkaan ole oikeutta antaa eläimen lopettamismääräystä muulla kuin lääketieteellisellä perusteella. Jos taas koira oli vaaraksi yleiselle turvallisuudelle, lopettamispäätöksen tekee poliisi.

    On aivan luonnollista, että kotipihaa yksin (uutisen mukaan kytkettynä) vartioiva koira on raivona pihalle tunkeutuvaa vierasta kohtaan, olkoonpa tämä vaikka eläinlääkäri tai poliisi. Uutisen mukaan ilmiannon tekijä oli väittänyt koiran olleen pihalla viikon. Jos väite pitäisi paikkansa, koira tuskin olisi ollut sellaisessa kunnossa, että se olisi jaksanut "raivota". Jos eläinlääkäri ei koiran vihaisuuden takia päässyt tutkimaan koiran kuntoa, hänen olisi nähdäkseni tullut todeta, että koira ei hänen tutkimustaan tarvitse. Tässä tilanteessa tuskin oli mitään perustetta, joka olisi oikeuttanut eläinlääkärin lopettamismääräyksen antamaan.

    Poliisikaan ei ole velvollinen antamaan virka-apua mihin pyyntöön tahansa, sillä kyllä poliisilla on harkintavaltaa sen toteamiseksi, perustuuko pyyntö lakiin.

    Jos koira olisi ollut vaaraksi, poliisi olisi voinut sen - viimeisenä keinona! - lopettaa oman toimivaltuutensa puitteissa. Kun se oli kotipihalla kytkettynä, lopettamisperustetta ei nähtävästi ollut. Mutta tästähän ei ollutkaan kysymys, vaan virka-avun antamisesta.

    Eläinlääkäri on tässä ilmeisesti ensisijainen vastuunkantaja perusteettomasta lopettamiskäskystä. Lienevätkö poliisit sitten syytteessä siitä, että antoivat virka-apua, vaikka heidän olisi tullut todeta pyynnön perusteettomuus, vai siitä, että toteuttivat koiraparan lopettamisen kovin taitamattomasti, se ei käynyt uutisesta ilmi. Toivottavasti päätöskin uutisoidaan, siitä asia selviää.

    Äänestä

Oikeus ja kohtuu on, että ylimääräisten kutien hinta pidätetään ampujien palkasta ja palautetaan valtion kassaan. Yksi kuti pitää koirantappamiseen riittää.
P.S. Ampumataito todella huolettaa. Helsingissä poliisi ampui murtovarasta viisi kertaa ja vain yksi kuti osui. Vieläpä niin huonosti, että varas jäi henkiin.

Äänestä
  • Jos pistoolilla osuminen olisi niin helppoa, mitä rosvot väittävät, niin olympiamitaleitahan niillä taidoilla tulisi ja rutkasti.

    Äänestä

  • Beagle Boy kirjoitti:

    Jos pistoolilla osuminen olisi niin helppoa, mitä rosvot väittävät, niin olympiamitaleitahan niillä taidoilla tulisi ja rutkasti.

    Juuri tuota, hyvin useinkin poliisit väittävät:
    "Poliisia kohti ammuttiin" jne.
    Ja yleensä tapauksissa on hulluna humalassa oleva tyyppi.
    Kiteytän: hullut ja humalaiset ampuvat ilman ampumakoulutusta parenmin kuin koulutuksen ampumiseensa saanut kaikentietävät besserwisser-poliisi.
    Besserwisser-poliisien asekoulutus lienee jotenkin pielessä koska niin ON.

    Äänestä

Eikö koiraa olisi voinut nukuttaa? Eläinlääkäriltä pitäisi löytyä tarvikkeet myös siihen. En tarkoita tappamista vaan nukuttamista jotta koira voidaan tutkia.
Jos käyttää maalaisjärkeä niin kyllä yhden koiran pystyy laittamaan unten maille vaikka antamalla lihaa unilääkkeen kera.
Olen kuullut myös erikoistyökaluista eläinlääkäreillä joilla voi turvallisesti lamauttaa kohteen.

Ai niin... Huomenta kaikille.

Äänestä
  • palstalla.

    Onko joku erityinen syy siihen miksi kaikki kirjoittavat tuntemattomana?
    Ettei rekisteröidy?

    Äänestä

  • Christoff kirjoitti:

    palstalla.

    Onko joku erityinen syy siihen miksi kaikki kirjoittavat tuntemattomana?
    Ettei rekisteröidy?

    Kyösti Viitala (Köpi). Kansliapäätös annetaan ma. 30.01.-06 klo.10.00 !

    Äänestä

A Jos rauhallinen niin yksi asiallinen laukaus päähän 9mm riittää.

B Jos riehuu niin yksi laukaus haulikolla lähietäisyydeltä rittää kun ampuminen tappahtuu ns. keuhkoaluelle.

C EI PANIIKKIA JA YLILYÖNTEJÄ!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

TELOITTIVAT kirjoitti:

Poliisi ampui koiran pihalle
23.1.2006 6:47

Kahta poliisia syytetään kotikoiran liian raa'asta lopettamisesta.

LAHDEN järjestyspoliisin partio lopetetti suurikokoisen paimenkoiran VIIDELLÄ PISTOOLIN LAUKAUKSELLA JA KAHDELLA HAULIKON LAUKAUKSELLA. KOIRAA MYÖS LYÖTIIN USEITA KERTOJA PÄÄHÄN.

Eläimen lopettamiskäskyn antoi paikalla käynyt kaupungin eläinlääkärip>

LAHDEN kihlakunnansyyttäjä katsoo, että TEKO OLI ASIATON.

SYYTTÄJÄ VAATII ELÄINLÄÄKÄRILLE JA KAHDELLE KONSTAAPELILLE RANGAISTUSTA mm. TUOTTAMUKSELLISESTA VIRKAVELVOLLISUUDEN RIKKOMISESTA.

"Tottakai koira vahtii reviiriään"

KIISTELTY tapaus sattui toissa vappuna lahtelaisen omakotitalon pihalla. Ripsa-koiran isäntä oli yön yli poissa kotoa. Ripsa oli pihalla liekaan kytkettynä.

Kun Kyösti Viitala palasi puolilta päivin kotiinsa, paikalla oli vain VERIJÄLKIÄ.

- Olin ihan paniikissa.

Soitto poliisille paljasti totuuden. Viranomaiset olivat saaneet ilmiannon, jonka mukaan koira on ollut viikon hoidotta yksin pihalla.

- Eläinlääkäri ja terveystarkastaja olivat tulleet aamulla käymään. Tottakai tällainen kaukasianpaimenkoira vahtii reviiriään. He olivat pitäneet koiraa kuitenkin häiriintyneenä ja aggressiivisena, Viitala kertoo.

- Todellisuudessa Ripsa oli mitä kiltein koira. Mutta ei tietenkään päästänyt ketään lähelleen, koska vahti oven suussa.

Kuva koirasta:
http://www.iltalehti.fi/2006/01/23/3998843_uu.jpg
-------------------------------------------------

LAHDEN POLIISIthan ne jälleen kunnostautuivat!

Missä nämä tämmöiset poliisit opettelevat ampumaan ja kuka valvoo heidän taitojaan???!
YHTEEN koiraan viisi (5) kappaletta 9mm luoteja ja kaksi (2) kertaa vielä haulikolla perään. Tekoa oli pitänyt vielä paikkailla lyömällä koiraa useita kertoja päähän! Yksitoista (11) laukausta yhteen KOIRAAN ja vielä noin järeillä aseilla! Haloo? Tilanteesen olisi aivan varmasti riittänyt YKSI ammattitaidolla ammuttu haulikon laukaus!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu