Hei!
Tukka on hyvin, kiitos kysymästä! :) Huomaa, että pienikin asia voi piristää mieltä kummasti! Olen nyt huomannut että tunteet alkavat tulla pintaan vieläkin herkemmin kuin ennen. Homeopaattini kysyi onko ollut vihan ja kiukun tunteita mutta niitä en ole huomannut sen enempää kuin ennenkään. Tietysti on päiviä kun mikään ei tunnu onnistuvan mutta ei mitään ihmeempiä.
Oletko katsonut aamuisin Sydämen asialla -sarjaa ykköseltä? Olen seurannut sitä koko tämän sairauteni ajan niin kauan kuin sitä on tullut, se rentouttaa mukavasti mielen heti aamusta. Viime viikolla sarjassa kuoli keskosvauva ja minä itkin aivan hillittömästi! Itken muutenkin tosi helposti elokuvien tapahtumille mutta nyt olin ihan hervoton ja itkin ääneen. Puhdistavaa sekin, omalla tavallaan.
Pakkaset kuivaavat täälläkin ja tosi kovin. Ei auta öljyt, ei sisäisesti eikä ulkoisesti. Mutta nythän ilma on tosi mukava, meillä vain reilut kaksi astetta pakkasta.
Meillä on vauveli kipeä, itki koko viime yön. En vienyt tänään päiväkotiin, vaikkei kuumetta olekaan vaan jäimme kotiin lepäämään. Jos ensi yö menisi paremmin niin huomenna voitaisiin taas lähteä hoitoon muutamaksi tunniksi.
Olin koko viikonlopun sisällä, ei huvittanut lähteä pakkaseen ja tuuleen. Tänään kävin nopsaan kaupassa aamupäivällä ja lähden kaupungille kun mies tulee töistä yhden jälkeen. Piti eilen lähteä museoon, mutta kun poika oli nuhainen ja levoton niin jätimme väliin. Menemme ensi sunnuntaina jos kaikki olemme terveitä. On kivaa tehdä sunnuntaisin jotain koko perheen voimin. Viikko sitten kävimme Turun taidemuseossa, lapsetkin tykkäsivät molemmat.
Harmi, jos kohdallasi ei homeopatiasta ollutkaan apua. Oletkohan saanut oikeat aineet hoidon aikana? Pelottaa, että jos itselläkään ei lopulta olekaan apua tästä... varsinkin kaiken kidutuksen jälkeen. Jos kärsimys on ollut ja tulee olemaan turhaa?! Tosin jaksan vielä uskoa paranemiseeni, ihoni oli kasvoista jo tosi hyvä ennen näitä pakkasia. Ja käsivarret myös, ainoastaan vähän kuivat.
Atopiasta tosin ei koskaan voi kokonaan parantua, ei varmasti homeopatiallakaan. Oireet vain voidaan pitää kurissa. Ja kun saisin tarkan tiedon mitkä ruoka- ja lisäineet kohdallani aiheuttavat allergiaan, niin voisin jättää nekin kokonaan pois. En ole hirveästi miettinyt mitä syön viime aikoina. Lauantaina mieheni toi luontaistuotekaupasta puolukkalakritsia ja söin koko pussin. Tosin se ei kovin iso pussi ole mutta ihan tarpeeksi kuitenkin tukahduttamaan makeannälän. Äitini sanoi, että hapan vie makeannälän, pitää varmaan ostaa puolukoita ja syödä niitä vaikka jogurtin tms kanssa.
Vauveli taisi viimeinkin nukahtaa, toivottavasti nukkuu myös hyvin ja kauan, olen jotekin niin väsynyt tällä hetkellä että haluan pienen lepohetken itsellenikin. Ei minua enää väsytä samalla tavalla kuin esim kuukausi sitten mutta viime yön valvominen väsyttää ja olen ollut jotekin henkisesti väsynyt lauantaista asti. Näitä väsymisen tunteita tulee joskus ihan ilman tietoista syytä. Mistä lienee johtuvan, ehkä siitä kun kroppa on niin sairas ja vahingoittunut.
Jatkoja, ja kirjoittelehan taas!

Vastaukset 4
Vanhimmat
Tervehdys,
Kiva, että sait hiukset hienosti, se tosiaan aina piristää. Hyvin olet jaksanut käydä asioilla ja kaikkialla! Ikävää kylläkin, että vauva on nyt kipeä- niinhän käy aina kun hoitoon menevät. Väsyttäähän tuollainen valvominen tietenkin.
En ole katsonut sitä Sydämen asialla- sarjaa. Katson muutenkin niin vähän telkkaria, mutta kuulostaa siltä, että voisin katsoakin. Varmaan tehdään hyviä asioita siinä. Kun esikoiseni syntyi, hän joutui teho-ostastolle heti. Sai siis yhden pisteen ensi alkuun, eli oli lähes kuollut. Synnytys oli raaka, 20 tuntia ja lopulta kysyivät hätäkastenimeä. Imukupilla vedettiin sitten pikaisesti pois kun raasu oli ollut kanavassa kaksi tuntia ja sydänäänet kävi laskemaan. Muistan kun olin aivan muusina synnytyksen jälkeen, 8 kiloa painavampana- täynnä nestettä siis ja verisuonet olivat katkeilleet silmistä ja kasvoista. Hoitaja sanoi, että käy katsomassa vauvaa teholla heti kun olet käynyt suihkussa, että ehdit ainakin nähdä hänet. Olin todella kipeä, jotenkin pääsin talutettuna poikaa katsomaan. Niin kaunis, hyvä ihokin. Makasi letkuissa sidottuna sellaiseen levyyn. Rintakehä turvonneena kun keuhkoja huudeltiin. En meinannut nähdä mitään kun itkin niin paljon. Se oli kyllä järkyttävää. Hän kuitenkin selvisi ja menee pian yläasteelle. On siis täysin terve ja sporttinen poika- selvisimme säikähdyksellä. Mutta eräs Topi siitä viereisestä sängystä ei selvinnyt. Nämä ovat näitä asioita, joita ei usein tule mietittyä, mutta joka kerta itkettää jos niin tekee. Aina en voi katsoa lasten kärsimystä koskevia juttuja, esim. insestiasiaa en pysty ajattelemaan pintaa syvemmältä. Työksenikin haluaisin tehdä jotain kärsivien lasten parissa, mutta en pysyisi kasassa.
Muuten, mieheni haki sitä Avenea eilen apteekista ja siinä kyllä on paraffiinia, eli mineraaliöljyä. Ehdin laittaa sitä vain pari kertaa, enkä enää käytä sitä. Aiotko itse käyttää edelleen? Onneksi se oli suht edullinen tuubi, mutta yleensä hinta ja laatu kulkevat käsi kädessä. Kyllä se voide tuntui kivalle, ei siinä mitään. Pidän todella paljon Marja Entrichin a-voiteesta, mutta se on hirveän kallis. Toisaalta, kun tämä tästä rauhoittuu, onhan se riittoisa.
Olen kirjoitellut Emeraldauran kanssa kukkatipoista. Olet varmaan lukenutkin. Tänään mieheni hakee minulle kukkatippoja tähän väsymykseen ja stressiin.
Kyllä homeopatia on minua auttanut. Olen saanut reumasäryt, astman, suolistovaivat, hiivatulehdukset ym pois. Olen ja tulen aina olemaan kiitollinen homeopatialle ja suosittelen sitä myös muille. Minua on hoidettu niin rajuilla lääkkeillä, että kärsimys on kyllä ollut ankaraa. Mitä tähän ihottumaan ja allergioihin sitten tulee, lopputulosta ei vielä tiedä kukaan. Minullahan on paranemisprosessi edelleen käynnissä. Tunteita olen purkanut hirveästi. Käsittääkseni nuo D 30-potenssit ja alle, eivät menekään tuonne syvyyksiin. Kun kerroit ,ettei purkauksia ole oikein ollut. Minulla on ollut todella rajuja raivareita ja itkuja ja kaikkea tässä kolmen vuoden aikana. Nyt tuntuu, että olen jättänyt sen liiallisen kiltteyden taakseni. En siis enää vain pysty nielemään kaikkea, kuten ennen ja se on kyllä outoa itselle ja muille, mutta minun kannalta hieno juttu. Onneksi saan noita kukkatippoja, joiden pitäisi auttaa juuri mentaalitasolla, eikä tehdä mitään fyysisiä oireita. Olen vielä hiukan keskeneräinen noissa mielen asioissa ja uskonkin, että minun suurin ongelma ovat olleet juuri tukahdutetut tunteet ja ainainen nieleminen.
Minulla on itse asiassa tapahtunut käänne parempaan. Iho on vaalea. Hiukseni alkoivat ohentua ja aloin ajatella, että koska ihoni on niin omituisen kuiva (ollut jo kolme vuotta) kaikista sisäisistä öljyistä huolimatta, tarvitsen varmasti jotain mineraaleja ym.. Nyt käytän Restoratea, joka sisältää sinkkiä, seleeniä, kromia, magnesiumia, kalkkia, kuparia ja d-vitamiinia. Tämä valmiste puhdistaa samalla, kuten kai kerroinkin jossain vaiheessa. Puhdistuminen alkoi ihon punoituksella, mutta nyt ei ole enää sitä. Tukkoinen olo on aamuisin ,sillä tätä valmistetta otetaan iltaisin. Nyt näyttää kyllä hyvältä tämä suunta. Näyttäisi siltä, että myrkkyvarastot alkavat ehtyä ja että tarvitsen kipeästi juuri em. aineita. Minulta onkin jo verianalyysissä v. -89 todettu kuparin, kromin ja seleenin sekä sinkin puutokset. Otin niitä tuolloin kuukauden, korkeintaan pari. Ja tämä rääkki on tainnut kuluttaa minusta kaikki hyvät ainekset. Tuo Restorate myös tasaa happo-emästasapainoa eikä sisällä mitään muuta ylimääräistä. Olen todella onnellinen, että voin käyttää sitä enkä ole ollut yhtään masentunut viikonlopulla enkä nyt. Miehenikin eilen aloitti tuon Restoraten kun on seurannut, miten se muutamassa päivässä jo saanut minut paremmaksi. Meillä on sellainen vitamiini-kirja, jossa kerrotaan tarkoin kaikista hivenaineista sun muista. Olin nytkin varautunut, että saan kärsiä kunnolla vielä kuukauden.
Mutta väsymys painaa ja nuo tipat varmaan antavat lisäenergiaa. Olen ollut aivan umpikujassa tämän talven, sillä yllätyin niin tästä yhä huonosta tilasta. Mutta koko ajan tulee ihon ja kainaloiden kautta myrkkyjä ulos. Ennen minussa ei hiki tuoksahdellut, mutta kun jätin kaikki tukahduttavat voiteet, puhdistumienn lähti toimimaan muutakin kuin ihottumana, eli normaalisti hikoillen. Nyt jo hiukan jopa uskon, että voin olla terve loppukeväästä.
Atoopikkojahan olemme tosiaan aina ja varmaan jotain allergioitakin jää, mutta uskon, että kun elimistö saa raviteita ja henkisen balanssin tämän paranemisen jälkeen, elämä on toinen. Minua ei edes kutia enää usein. Nyt täytyy antaa kropalle vielä aikaa toipumiseen ja rauhoittua myös henkisesti. Olen sulkenut kaiken ylimääräisen elämästä ja olla vain siinä porukassa, jossa on hyvä olla ja hyvä mieli. Mieheni osti vielä sellaista Pikasolia, jossa on A,E,D- vitamiinit myös. Nyt saan kaikkia minulle tärkeitä vitamiineja, kalkkia ja hivenaineita ja mineraaleja. Käytätkö itse noita hivenaineita? Innostuin nimittäin niistä kun lueskelin netistä tästä aiheesta. Kuten Maijukin täällä joskus sanoi, ei homeopatiakaan yksin riitä jos on puutoksia.
Kivoja muuten teidän taide-ja museoretket! Piti muuten tuosta sokerista sanoa, että söin lauantaina ja sunnuntaina karkkia ja silti vointi kohenee ja iho on vaalea! Aion kuitenkin pitää viikolla sokerittoman linjan. Olen myös nähnyt niitä puolukka-, ja mustikkalakuja. Ovatko hyviä?
Nyt en enää jaksa kirjoittaa. On tullut vietettyä jo vähän liiankin kauan tässä koneella. Mukavaa tehdä kotona asioita kun olo on parempi. Olen taas alkanut jumppaamaankin kuntolaitteella. Toivottavasti olet saanut levättyä nyt päivällä.
Tervehtymistä vauvalle!
t.Dry
Täällä taas! Käytiin lääkärissä pojan kanssa ja korvatulehdushan siellä. Selvisi yölliset itkut. Hain hänelle nyt ihan vaan antibioottia reseptillä, jos vaiva jatkuu, soitan homeopaatille. Toivottavasti menee tällä ohi ja pian!
Tarjottiin taas töitäkin... myyntiedustusta noin 10 päivää kuussa. Ei vain ole oikein alaani, en jaksa ajella kaupungista toiseen varsinkin kun alueena olisi koko eteläinen Suomi. Haluan illaksi kotiin enkä halua että perhe pelkää tulenko ehjänä tuota maailmalta kotiin. Ei enää tässä vaiheessa elämää, haluan kokopäiväisen työn ja läheltä kotia. Onneksi on taloudellisesti vielä varaa sanoa ei näille puhelinmyynti- ja edustustöille.
Nyt on kasvojen iho tosi kuiva, melkein rikki suun ympäriltä. En tiedä, olenko syönyt jotakin taas mikä sen aiheuttaa vai onko vain ne pakkaset asialla. Olen muuten käyttänyt melkein sen koko Avéne-tuubin, ja käytän sen loppuun. Mielestäni se on ihan toimivaa, ei ihan ehkä näin kuivalle iholle, mutta kuitekin. Huomenna käyn kysymässä apteekista siitä A-Dermasta, onko siinäkin tätä parafiinia. Ilmeisesti apteekin tuotteista ei löydy kosteuttavaa voidetta jossa sitä ei olisi. Haen tänään taas lisää A-voidetta, se on itselläni se paras vaihtoehto kun iho on huonona. Eli tällä hetkellä hoidan sillä takapuolesta alaspäin koko jalkoja. Yläkroppa on aika vaalea, nyt pitäisi keksiä joku kosteuttava voide myös sinne. Tosin luulen, että kosteutus toimii vasta kun lopetan nämä homeopaattiset lääkkeet, nehän ne on jotka kuivattavat ihoa. Onko sinulla muuten jalkapohjat kuivat? Itselläni ne jopa halkeilivat jossain vaiheessa, nyt ei enää onneksi niin paljon.
Mitä muuten luulet, parantaisiko se pihkavoide nämä kasvojen kuivat kohdat? Olen tykännyt tervavoiteesta mutta se tuoksuu niin hirveästi, käytin sitä raskaana ollessani takareisiin kun ne oli rikki ja iho parani silloin ehjäksi. Sitä Rescuee olen nyt kasvoihin laittanut mutta minusta tuntuu että se kyllä parantaa rikkinäisen ihon mutta ei kosteututa yhtään, päinvastoin, siinähän on alkoholia.
Oli muuten ihanaa, kun kävin siellä luontaistuotekaupassa ja myyjä sanoi että ihoni on jo paljon paremman näköinen kun viimeksi kun nähtiin. Käyn siellä noin parin viikon välein ja itsehän sitä paranemista ei niinkään huomaa, kun iho paranee niin hitaasti. Viime viikolla kävin kaupassa siis ilman meikkiä, silloin hän huomasi edistyksen. Tänään laitoin taas pakkelikerroksen lääkäriin lähtiessämme, mutta ajattelin pestä sen pian pois ja lähden taas iltapäivällä ulos ilman pakkelia.
Mikä on vointi? Luin, että sait kukkatipoista puhdistautumisreaktion? Se on aina tosi kurjaa, kun välillä on oikeinkin hyvä olo ja sitten taas tulee takapakkia. Sama on täällä ollut jo kymmenisen vuotta. Minulla käy niin, että aina kun kasvojen iho alkaa parantua muuten, niin siihen iskee märkärupi. Eli aina on jotain vikaa jossakin päin... Nyt on onneksi mieli ihan pirteä ja hyvä, se tekee jo paljon ja uskon, että positiivinen mieli myös parantaa paljon asioita!
Lähetän sinullekin positiivisia ajatuksia, ja kirjotellaan taas!
Tervehdys!
Toivottavasti vauva on jo parempi! Homeopatia muuten auttaa juuri noissa korvatulehduksissa hienosti. Kerran kun esikoiselle hain antibiootit, kävi niin, että tyttäreni parani homeopaattisella lääkkeellä parissa päivässä ja poika ei edes koko kuurin aikana, kunnes annoin tietenkin hänellekin homeopaattista. Molemmat siis olivat saaneet samalla uimahallireissulla korvatulehduksen, poika päivää aiemmin ja en tajunnut silloin antaa homeopaattista. Lääkärikään ei voinut vedota tähän virus-infektioon, sillä molemmilla oli bakteeriperäinen, joka ei parane itsestään.
Olet varmaan lukenut minun kukkatippa-asioista. Taas lankesin, koska luulin ettei niistä tule mitään pahenemista. No, kaikestahan minulle tulee.. Onneksi vointi alkaa rauhoittua mutta pari yötä sain valvoa noiden tippojen jälkeen ja kutinaa riitti. Nyt koitan parannella ihoa tällin jäljiltä. Mutta henkisesti voin hyvin ja mieli on reipas. Ihanaa kun sain tehtyä päätöksen, osin Emeraldauran avulla, että jatkan vain YHDEN asian parissa ja se on antioksidanttihoito.
Käytän sitä Restoratea ja se on kyllä tuonut jo viikossa apua, vaikka olen ottanut vain pieniä määriä. Mieheni myös innostui tästä valmísteesta, sillä hänen käsi-ihottumia ei saatu homeopatialla ainakaan puolessa vuodessa kuntoon. Olemme ajatelleet, että meillä on varmaan tuo puutosongelma. Meidän perheessä ei kukaan ole parantunut homeopatialla atopiasta kokonaan, mutta uskon Ammattilaista, että niinkin voi käydä. Olen kuullut myös tyttäreni opettajan tarinan.
Olen ajatellut, että koska tässä koneella on kulunut niin paljon aikaa ja energiaa sairauden ymärillä pyörien, jätän nämä kirjoittelut nyt hyllylle. Aion nyt keskittyä muihin asioihin; touhuan lasten kanssa, luen ja lepäilen mieluummin kuin olen tässä. Tämä netti onkin ollut sellainen sairaan tuki ja turva, mutta uskon, että Restorate pikkuhiljaa auttaa ja pääsen elämän syrjään kiinni.
Toivottavasti sinä voit palata pian töihin myös ja saat ihosi hyvään kuntoon. Oma tavoitteeni on päästä kesäksi työkuntoon ja syksyksi opiskelemaan. Tässä on sitä ennen vielä monta kuukautta aikaa ottaa rennosti ja tankata hivenaineita. En tiedä sainko jo sen verran virtaa kukkatipoista vai johtuuko Restoraten tuomasta avusta, mutta nyt tuntuu tosi hyvältä tehdä tällainen "yhden linjan"-päätös.
Noista voiteista olen tullut siihen tulokseen, että niin kauan kun homeopaattiset vaikuttavat, parannusta ei iholle tule. Tarkoitan sitä, että kun olen laittanut pihkasalvaa, mikä parantaa ihottumia ja kirvelee kaupan päälle, tulevat ne kuitenkin uudestaan, sillä iho elää tämän hoidon mukana. Mutta tuohon märkärupeen voisikin auttaa parantavasi, kuten meillä käytämme sitä herpekseen. Koskaan ei nouse mitää isoa herpesrakkulaa edes kun vain huomaa laittaa sitä heti kun ensimmäinen tunne tulee. Siis useimmiten koko herpes jää tulematta. Voide on yllättävän jytyä kamaa.
Aion etsiä hyvät voiteet vielä, sillä öljyn kanssa lutraten pitää pystyä voitelemaan n. tunnin välein tällä haavaa. Haluan alkaa ulkoilla ja öljy ei riitä lenkkireissulla.
Palataan taas kuulumisille jossain vaiheessa, mutta nyt aion pitää reilun tauon tässä homeopatia-asiassa.
Kiva, että sinun iho on paremmassa kunnossa. Ellet ota syvemmälle meneviä lääkkeitä, vointisikin tulee tasaantumaan aika nopeasti sitten kun lopetat hoidon.
Kaikkea hyvää:)
t. Dry
Atopiasta voi parantua homeopatian avulla. Olen nähnyt useita tapauksia.