Anoppini oli kuusissakymmenissä oleva laiha, kuiva, hiljainen nainen
Miehensä oli sairauden takia kunnalliskodissa . Anoppi asui yksin kaupungilla,
oli usein meillä yökylässä .
Vaimoni oli jo vuosia aikaisemmin kertonut että hän noin 10vuotiaana nukkui äidin vieressä .
isä oli viikot kaupungissa töissä, Vaimoni kertoi että yöllä hän heräsi siihen kun naapurin isäntä nussi äitiä
he lopettivat kun hän kääntyi sängyssä ja kuiskailivat ” heräsäikö se” äiti vastasi kuuneltuaan että ei herännyt
ja niin he jatkoivat nussimista.
Minulla on ollut aina tuo juttu mielessä kun katselen meillä tuota vanhaa hiljaista vaatimatonta naista
ja minulla myös seisoo varsinkin kun appiukko oli vaimolle uskoutunut , heillä kun on läheiset välit ja oli kertonut
että äitis on seksuaalisesti miltei kyltymätön , sekö vain pahensi asiaa minun kannaltani .
Anoppi oli vähän hidasliikeinen johtui kai niistä lääkkeistä joita hän söi piilevää skitsofreniä vastaan .
Vaimoni lähti aamuisin hyvin varhain aamupostia kantamaan , minä olin hereillä ja taas seisoi kun ajattelin tuota kyltymätöntä anoppia viereisessä huoneessa. Anoppi heräsi usein vaimon lähtöön ja kävi myös vessassa vaimon lähdettyä
Kulki makuuhuoneemme oven editse minä potkaisin peitot päältäni ja olin nukkuvinani kyrpä pystyssä toivoin että anoppi olisi pysähtynyt ihailemaan näkyä varkain .
Pettymmyksekseni näin ei tapahtunut mutta kiikoni oli sietämätön niinpä riisuin housut pois ja hiivin kyrpä pystyssä
anopin huoneeseen ja pujahdin hänen viereensä peiton alle . Kuiskasin käheästi anipille ” voitaisko me”
hän aivan hyvin tiesi mistä kysymys kun vastasi , karjalan murteella ” en mie kehtaa kun mieskin elää”
Minulla oli mielessä naapurin isäntä mutta en sanonut mitään tartuin hänen käteensä ja ohjasin sen tarttumaan kivikovana seisovaan kyrpääni , mikä kiihko , hän ei vetänyt kättään pois piti kiinni vain kun minä nussin hänen kämmenensä sisään
en voinut kauankaan kun tunsin että pian tulee, niinpä kuiskasin hänelle ota housut pois , hän teki työtä käskettyä
oitis nousin hänen päälleen heti kyrpä meni hänen pilluunsa en ehtinyt montaakaan työntöä kun minulta sperma lensi syvälle hänen pilluunsa. Muutoin emme vaihtaneet sanakaan.
Aamulla istuimme kahvipöydässä kun vaimokin oli tullut kotiin, tunnelma oli outo enuskaltanut vilkaista vastapäätä istuvaa anoppia kun juuri pari tuntia aikaisemmin olimme nussineet.
Jatkossa tilanne oli helppo aina kun vaimo meni asioille esimerkiksi kauppaan niin avasin sepalukseni ja ohjasin anopin käden tarttumaan kivikovaan kyrpääni . Pudotin housuni ja painoin anopin polvisilleen ja nussin häntä stthun . Hän oli vanhankansan ihmisiä ja varmaan häbtä ei koskaan eltu nussittu suuhun .
Tuntuu kun näiden tapahtumien alettua anoppi olis entistäkin useimmin vieraillut meillä yökylässä .
Anoppi asui kaupungilla yksiössä vierailin usein hänen luonaan. useinkin hän oli pukeutunut hameeseen ja hänellä ei ollut hameenalla housuja. Puolustuksekseni sanoisin vaimoni on jonkinverran seksikielteinen ainakin suuseksi on hänelle vastenmielistä.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Jos kerran reissullansa ,mutta kun saa aina , nättiä tyttöä naida...
"Editse" ei ole muta kuin sian saksaa.Silti "ohitse" lienee oikea haettu sana.