Mitä mieltä olette?

Mitä rajoja 3 kk ikäiselle vauvalle muka voi asettaa? Vauva ilmaisee tarpeitaan itkemällä. Ne tarpeet voivat olla paitsi nälkää myös läheisyydentarvetta. Jos hänen itkuansa 'ei kuulla', hän kokee, että hänet on hylätty. Kauhea kokemus avuttomalle, täysin muista riippuvaiselle ihmisenalulle. Jos taas hänen itkuunsa vastataan ja se huomioidaan, hän oppii vähitellen luottamaan lähellään oleviin ihmisiin. Turhaa vauvan itkua ei olekaan.

3 kk kirjoitti:

Mitä rajoja 3 kk ikäiselle vauvalle muka voi asettaa? Vauva ilmaisee tarpeitaan itkemällä. Ne tarpeet voivat olla paitsi nälkää myös läheisyydentarvetta. Jos hänen itkuansa 'ei kuulla', hän kokee, että hänet on hylätty. Kauhea kokemus avuttomalle, täysin muista riippuvaiselle ihmisenalulle. Jos taas hänen itkuunsa vastataan ja se huomioidaan, hän oppii vähitellen luottamaan lähellään oleviin ihmisiin. Turhaa vauvan itkua ei olekaan.

Kyllä ainakin meidän poikamme (kohta 5 kk) ilmaisee jo selvästi kiukkua itkemällä. Hän teki sitä jo n. 1 1/2 kk sitten. Tällä hetkellä kun tekee kovasti hampaita (2 tullut ja 2 tulossa), alkaa kauhea huuto ja itku heti, jos lelu tippuu käsistä. Okei, ei välttämättä vauvoilla ole "turhaa" itkua, mutta kyllä he jo kiukkua - ja muitakin tunteita - alkavat ilmaista hyvinkin pieninä.

äiti -05 kirjoitti:

Kyllä ainakin meidän poikamme (kohta 5 kk) ilmaisee jo selvästi kiukkua itkemällä. Hän teki sitä jo n. 1 1/2 kk sitten. Tällä hetkellä kun tekee kovasti hampaita (2 tullut ja 2 tulossa), alkaa kauhea huuto ja itku heti, jos lelu tippuu käsistä. Okei, ei välttämättä vauvoilla ole "turhaa" itkua, mutta kyllä he jo kiukkua - ja muitakin tunteita - alkavat ilmaista hyvinkin pieninä.

kyllä meilläkin poika 4kk osaa jo kiukutella, esim. kun vaihdetaan vaippaa haluaa mahalleen ja kun en päästä niin alkaa ärinä... Ja jos/kun ei saa tuttia itse suuhun niin siitäkin suuttuu... Että näin meillä...

3 kk kirjoitti:

Mitä rajoja 3 kk ikäiselle vauvalle muka voi asettaa? Vauva ilmaisee tarpeitaan itkemällä. Ne tarpeet voivat olla paitsi nälkää myös läheisyydentarvetta. Jos hänen itkuansa 'ei kuulla', hän kokee, että hänet on hylätty. Kauhea kokemus avuttomalle, täysin muista riippuvaiselle ihmisenalulle. Jos taas hänen itkuunsa vastataan ja se huomioidaan, hän oppii vähitellen luottamaan lähellään oleviin ihmisiin. Turhaa vauvan itkua ei olekaan.

Aika usein saa kuulla/lukea että vauvat kokevat hylkäämisen tunnetta jos ei heti vastata niiden tarpeisiin. Puhutaan varhaisvuorovaikutuksesta ja siitä miten älyttömän tärkeää se on jatkoa ajatellen. Haluaisin kuitenkin väittää, että yksikään vauva ei traumatisoidu tai saa mitään elämän läpi kestävää yksinäisyyden tunnetta siitä jos joutuu hetken odottamaan. Miettikää nyt vaikka jotain 14 lapsen perheitä, ei varmana ehdi äiti tai kukaan muu samalla sekunnilla lohduttamaan itkevää vauvaa kun itku alkaa. Toinen esimerkki on koliikkivauvat, joiden itkua ei yksinkertaisesti saa rauhoitettua, vaan huono olo jatkuu teki mitä vaan. Eihän silloinkaan ole voinut "vastata tarpeisiin", silti koliikkivauvoista kasvaa ihan täysipäisiä aikuisia.

Luulisin, että tuo pelottelu siitä että vauva kokee olevansa hylätty jne. aiheuttaa ihan turhia paineita (joillekin) vanhemmille. Toki vauvaa täytyy hoitaa hyvin, syöttää, vaihtaa vaippaa, antaa rakkautta ja läheisyyttä ja yrittää pitää tyytyväisenä, mutta valitettavasti ainakin useamman lapsen vanhemmilla on rajallisesti aikaa hyssytellä ja sylitellä itkevää vauvaa kun muitakin lapsia on hoidettava. Ja näin on varmasti ollut asian laita aina. Uskon että hylkäämisen tunne tai pelko yksin jäämisestä on peräisin jostain vähän myöhäisemmästä vaiheesta taikka sitten jostain ihan heitteillejättämisestä. Mutta itse ainakin käyn ihan hyvällä omallatunnolla vessassa tai vaihdan muille lapsille vaipan rauhallisesti hosumatta vaikka vauva itkisikin vieressä. Äänelläkin voi yrittää rauhoitella.
Joskus kuulee äitien valittavan sitä kun vauva vaatii tissiä tuntikaupalla huutamalla, ja että vessaankaan ei pääse eikä ehdi itse syömään. Näille haluaisin sanoa, että menkää vaan sinne vessaan ja syökää välillä itsekin, ei se vauva saa neuroosia tai ahdistushäiriöitä siitä.

Tämä oli siis hiukan aiheen vierestä mutta tulipa sanottua!

nanna-76 kirjoitti:

Aika usein saa kuulla/lukea että vauvat kokevat hylkäämisen tunnetta jos ei heti vastata niiden tarpeisiin. Puhutaan varhaisvuorovaikutuksesta ja siitä miten älyttömän tärkeää se on jatkoa ajatellen. Haluaisin kuitenkin väittää, että yksikään vauva ei traumatisoidu tai saa mitään elämän läpi kestävää yksinäisyyden tunnetta siitä jos joutuu hetken odottamaan. Miettikää nyt vaikka jotain 14 lapsen perheitä, ei varmana ehdi äiti tai kukaan muu samalla sekunnilla lohduttamaan itkevää vauvaa kun itku alkaa. Toinen esimerkki on koliikkivauvat, joiden itkua ei yksinkertaisesti saa rauhoitettua, vaan huono olo jatkuu teki mitä vaan. Eihän silloinkaan ole voinut "vastata tarpeisiin", silti koliikkivauvoista kasvaa ihan täysipäisiä aikuisia.

Luulisin, että tuo pelottelu siitä että vauva kokee olevansa hylätty jne. aiheuttaa ihan turhia paineita (joillekin) vanhemmille. Toki vauvaa täytyy hoitaa hyvin, syöttää, vaihtaa vaippaa, antaa rakkautta ja läheisyyttä ja yrittää pitää tyytyväisenä, mutta valitettavasti ainakin useamman lapsen vanhemmilla on rajallisesti aikaa hyssytellä ja sylitellä itkevää vauvaa kun muitakin lapsia on hoidettava. Ja näin on varmasti ollut asian laita aina. Uskon että hylkäämisen tunne tai pelko yksin jäämisestä on peräisin jostain vähän myöhäisemmästä vaiheesta taikka sitten jostain ihan heitteillejättämisestä. Mutta itse ainakin käyn ihan hyvällä omallatunnolla vessassa tai vaihdan muille lapsille vaipan rauhallisesti hosumatta vaikka vauva itkisikin vieressä. Äänelläkin voi yrittää rauhoitella.
Joskus kuulee äitien valittavan sitä kun vauva vaatii tissiä tuntikaupalla huutamalla, ja että vessaankaan ei pääse eikä ehdi itse syömään. Näille haluaisin sanoa, että menkää vaan sinne vessaan ja syökää välillä itsekin, ei se vauva saa neuroosia tai ahdistushäiriöitä siitä.

Tämä oli siis hiukan aiheen vierestä mutta tulipa sanottua!

Meillä poika on 4kk on koliikin takia kanniskeltu 3kk ja nyt kanniskelen siksi että hän vaatii sitä! Jos äiti ei liiku niin alkaa armoton huuto,vääntyily ja kampeaminen sylissä.Sitten taas rauhoittuu kun mamma liikkuu eteenpäin ja todellakaan ei ole mitään hätää siinä sylissä ollessaan vaan ihan selkeästi vaatii ja "kiukuttelee" kun ei liikuta....hoh-hoijjaa...paino itsellä alkaa olla alle 50kg tästä lenkkeilystä,mutta itseäni saan "syyttää", mitäs kanniskelin ja opetin. Nyt on pakko yrittää opettaa siihen että äiti ei enää yksin todellakaan jaksa liikkua koko päivää ja iltaa,kun poika alkaa olla yli 7kgja näin ollen pari iltaa on itketty ja "kiukuteltu" mutta pikkuhiljaa ollaan jopa voitu istua telkkaria katsellen 5min ja lattialla hän on viihtynyt yhtäjaksoisesti 10min jos olen ollut vieressä katselemassa.Kyllä se tästä harjoitellen. Välissä ei voi kun nauraa omalle tyhmälle päälleen,mutta tosissani luulin tekeväni oikein kun en jättänyt vauvaa vaan johonkin makoilemaan hetkeksi vaikka hän itki ilmavaivojaan. Oppia ikä kaikki!