Ihmettelen suuresti

miksi nykyajan äidit eivät opeta tyttöjänsä ja miksei poikiakin laittamaan ruokaa. Tuollaiset 18-25 vuotiaat ei osaa nykyisin edes vettä keittää etteikö se pala pohjaan. Minäkin tunnen muutaman perheen jossa äiti on kokki ammatiltaan ja tyttölapsi ei tiedä ruoanlaitosta yhtään mitään. Kuinka asiat voi olla näin. Mitä sitten kun he perustavat perheen ja tulee lapsia joille täytyy joka päivä laittaa ruokaa. Mäkkärissäkö nykyajan äidit lapsensa ruokkii. Äidit herätkää ja opettakaa lapsenne laittamaan ruokaa niin säästyy monta euroa.
363014
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Se on tämä vapaa kasvatus, ei mitään velvoitteita tai muutakaan auktoriteettiä.

Äänestä

Osaatko sinä rakentaa talon?
Miks pitää osata tehdä ruokaa, vaikka sinä nuoruudessa kävitkin emäntäkoulun, ei se tarkoita että kaikkien pitää osata ruokaa tehdä.
Ruokaa saa valmiiksi tehtynä ja ravintolat on keksitty.

Äänestä
  • laittaa ruokaa, sehän kuuluu jokaisen kansalaisvelvollisuudeksi, että osaa potut penskoilleen keittää. Ei sitä kait missään perheessä joka välipalallekkin mennä mäkkäriin. Ei ole ihme että nykynuorisoa haukutaan pullamössö kansaksi.

    Äänestä

  • laikku kirjoitti:

    laittaa ruokaa, sehän kuuluu jokaisen kansalaisvelvollisuudeksi, että osaa potut penskoilleen keittää. Ei sitä kait missään perheessä joka välipalallekkin mennä mäkkäriin. Ei ole ihme että nykynuorisoa haukutaan pullamössö kansaksi.

    Maailma muuttu, sinä et.
    On paljon asioita joita nykynuoret osaavat mitä sinä et. Moni saa niistä elantonsakin.
    Mikroruoka on helppo ja nopea, välipalaksi karjalanpiirakat mikroon, porkkana ja tomaatti.
    Tai välipalaksi ruisleipää juusto kurkkua. Ei kaikkien tarvitse osata rypyttää piirakoita kun ne saa valmiiksi tehtyinä kaupasta. Tai tehdä karjalanpaistia.
    Ei enää miehetkään osaa taloja rakentaa, metsästää jne, mutta kun muut osaa ei itse tarvi osata kaikkea.

    Näine se maailma muutuu.

    Äänestä

  • Ämmä huuda kirjoitti:

    se suu sitte laitetaan, kun kaikki ne vanhemmat kuolee jotka tekee ruokaa ja kukaan uusavuton ei osaa edes vettä keittää, kun oot oppinut saamaan kaikki valmiina, kuoletko nälkään sitten?
    Vai jäätkö odottamaan että seuraava sukupolvi valmistuu ja saat äijänkäppyränä sitte taas ostaa niitä karjalanpiirakoita.

    Äänestä

  • mites.. kirjoitti:

    Ei kaikkea tarvi tehä ite.
    Osa valmistuu kokeiksi, osa kirvesmiehiksi...
    Leikkaatko itse oman umpisuolesi?
    Mites sit ku ei oo enä lääkäreitä?
    Tyhmiäkö te ootte, tuollahan saarioisilla ja atrialla sun muualla on porukkaa jokka tekee ruokaa. Samoin ravintoloissa.

    Vastaavasti minä leikkaan heidän umpisuolensa kun tarve on, ja he maksavat minulle siitä.

    Äänestä

  • Ämmä huuda kirjoitti:

    Maailma muuttu, sinä et.
    On paljon asioita joita nykynuoret osaavat mitä sinä et. Moni saa niistä elantonsakin.
    Mikroruoka on helppo ja nopea, välipalaksi karjalanpiirakat mikroon, porkkana ja tomaatti.
    Tai välipalaksi ruisleipää juusto kurkkua. Ei kaikkien tarvitse osata rypyttää piirakoita kun ne saa valmiiksi tehtyinä kaupasta. Tai tehdä karjalanpaistia.
    Ei enää miehetkään osaa taloja rakentaa, metsästää jne, mutta kun muut osaa ei itse tarvi osata kaikkea.

    Näine se maailma muutuu.

    olet minua ämmittelemään. Jo tuossakin puheenvuorossa näkee kuinka teiltä on kasvatus unohtunut täysin. Ja jos on tyytyväinen mikroruokiin niin mikäs siinä ei niistä kyllä mitään kulinaarisia nautintoja saa, eikä tiedä mitä hyvä ruoka onkaan. Enhän ole tässä kehunutkaan kaikkea osaavani, mutta kun tuntuu että alkeellisemmatkin opit on teiltä jäänyt tyystin opettelematta. Sossun luukulta ollaan sitten vinkumassa rahaa kun ei millään mäkkärissä syöntiin rahat riitä. Yhdellä mäkkärireissu rahoilla ostas viikoksi ruuat ja olisi ravitsevaa ja terveellisempää. Katsos Hullu saa vähän olla muttei TYHMÄ.

    osaavan muuta kuin puhua paskaa. Onhan se nyt vähän eri asia osata kananmuna keittää kun talo rakentaa. Asia on nähkääs niin että jokaisen pitäs osata perusasiat mitä elämässään tarvii kuten esim. ruoanlaitto, käytöstavat, peseytyminen, pyykinpesu jne. jne. ammattiasioissa sitten turvaudutaan palvelujen ostamiseen ammattilaisilta. Muuten minä en umpisuoltani sinunlaisesi antaisi leikata olet sen verran tyhmiä kommentteja antanut

    Äänestä

  • laikku kirjoitti:

    olet minua ämmittelemään. Jo tuossakin puheenvuorossa näkee kuinka teiltä on kasvatus unohtunut täysin. Ja jos on tyytyväinen mikroruokiin niin mikäs siinä ei niistä kyllä mitään kulinaarisia nautintoja saa, eikä tiedä mitä hyvä ruoka onkaan. Enhän ole tässä kehunutkaan kaikkea osaavani, mutta kun tuntuu että alkeellisemmatkin opit on teiltä jäänyt tyystin opettelematta. Sossun luukulta ollaan sitten vinkumassa rahaa kun ei millään mäkkärissä syöntiin rahat riitä. Yhdellä mäkkärireissu rahoilla ostas viikoksi ruuat ja olisi ravitsevaa ja terveellisempää. Katsos Hullu saa vähän olla muttei TYHMÄ.

    On epäkohteliasta huutaa keskusteluissa, toisin sanoen kirjoittaa isoilla kirjaimilla, joten emmeköhän molemmat ole samalla viivalla käytöksessä.
    Minä syön harvoin mikroruokaa, sillon kun illalla nälkä tulee, jos sillonkaan.
    Ja sossussa en ole päivääkään ollut, tienaan varmaan kolme kertaa sen mitä sinä. Siksipä minulla on varaa syödä missä haluan, harvoin mäkkärissä, joskus sukulaispenskojen kanssa.
    Minä käyn jo viikottain sellaisissa ravintoloissa joissa sinun mielestäsi olisi "kiva" joskus päästä käymään.
    Siksipä k aikki taitojensa mukaan, toiselle on tärkeää osata leipoa ja kokata toisilla on varaa antaa se muiden tehtäväks.

    Äänestä

  • Sinulle Laikku kirjoitti:

    vaan täytyy asian ydin jotenkin takoa päähän kun se ei muuten uppoa. Ja toiseksi minä en ole sinua nimitellyt. Mitä taas tulee näihin ansioihin niin miten sinä voit tulla minulle sanomaan paljonko tienaan sitä sinä et todellakaan tiedä ja melkein uskallan väittää toisin. Ja sitten tuohon unelmointiin. Olen matkustellut 17 eri maassa ja syönyt mitä erinlaisimmissa ravintoloissa että se siitä. Ja ei se köyhien huvi ole ruokaa itse tehdä vaan se on myös tapa seurustella perheensä kanssa ja hyvien ystävien. Onneksi kaikkea ei tässä maailmassa mitata rahalla. Kuinkas sitä tanotaankaan että köyhät ne ... koreilee. Yleissivistys ei ihmiselle ole pahasta.

    Sillä että osaa tehä pottumuusia ja hernekeittoa?? Heh.
    Koita hommata elämä ni ei tarvi muiden osaamisilla vaivata päätään.
    Perheen seurastahan nauttii parhaiten kun kaikki istuu samassa pöydässä ja tarjoilia tuo ruoat. Ei tarvi käyttää aikaa kokkaamiseen vaan jää aikaa rupatella.

    Äänestä

  • Yleissivistystä kirjoitti:

    Sillä että osaa tehä pottumuusia ja hernekeittoa?? Heh.
    Koita hommata elämä ni ei tarvi muiden osaamisilla vaivata päätään.
    Perheen seurastahan nauttii parhaiten kun kaikki istuu samassa pöydässä ja tarjoilia tuo ruoat. Ei tarvi käyttää aikaa kokkaamiseen vaan jää aikaa rupatella.

    mikä pönttö, elä laikku rupea tuollaisen kanssa sanaileen, sillä on maailma vaan oman navan ympärillä

    Äänestä

  • Jo tajuta kirjoitti:

    Ei kaikkea tarvi tehä ite.
    Osa valmistuu kokeiksi, osa kirvesmiehiksi...
    Leikkaatko itse oman umpisuolesi?
    Mites sit ku ei oo enä lääkäreitä?
    Tyhmiäkö te ootte, tuollahan saarioisilla ja atrialla sun muualla on porukkaa jokka tekee ruokaa. Samoin ravintoloissa.

    Vastaavasti minä leikkaan heidän umpisuolensa kun tarve on, ja he maksavat minulle siitä.

    Olla amerikkalaisempi kuin amerikkalaiset itse, pullamössö ikäpolvea..joopa joo..tyypillinen uusavuton vertaa todella päin honkia noita vertailukohtia, mutta jos noin vertailee, niin sitte ollaa aikalailla tuuliajolla, jos joku ketjusta katkeaa, jos vaikka sinä umpisuolenleikkaajana, (jota epäilen) saat sairauskohtauksen tai sanoisit ettet enään leikkaa, eikä ole kuin yksi umpisuolenleikkaaja maassa, niin heikolta näyttäisi tilanne.

    Äänestä

  • hoku kirjoitti:

    mikä pönttö, elä laikku rupea tuollaisen kanssa sanaileen, sillä on maailma vaan oman navan ympärillä

    Luuletko että maailmani on sun navan ympärillä.
    Turha teidän on tulla sanomaan mulle mitä mun pitää osata ja mitä ei. Eli aivan, mun maailma pyörii mun navan ympärillä. Hommatkaa ittellene kans, se on kiva.

    Äänestä

  • Muuta on kirjoitti:

    Luuletko että maailmani on sun navan ympärillä.
    Turha teidän on tulla sanomaan mulle mitä mun pitää osata ja mitä ei. Eli aivan, mun maailma pyörii mun navan ympärillä. Hommatkaa ittellene kans, se on kiva.

    maailmasi ja maailmankatsomuksesi

    Äänestä

  • Taidat.. kirjoitti:

    Olla amerikkalaisempi kuin amerikkalaiset itse, pullamössö ikäpolvea..joopa joo..tyypillinen uusavuton vertaa todella päin honkia noita vertailukohtia, mutta jos noin vertailee, niin sitte ollaa aikalailla tuuliajolla, jos joku ketjusta katkeaa, jos vaikka sinä umpisuolenleikkaajana, (jota epäilen) saat sairauskohtauksen tai sanoisit ettet enään leikkaa, eikä ole kuin yksi umpisuolenleikkaaja maassa, niin heikolta näyttäisi tilanne.

    Jotta ollaan täysin omavaraisia, niinkö???
    Oot eri pöllö.
    Minäpä opettelen kokkaamaan, siis oikeen kunnolla, niin opetteles sinä leikkaan.

    Äänestä

  • Kaikki opille kirjoitti:

    Jotta ollaan täysin omavaraisia, niinkö???
    Oot eri pöllö.
    Minäpä opettelen kokkaamaan, siis oikeen kunnolla, niin opetteles sinä leikkaan.

    Minä odotan leikkausta mutta toivon totisesti ettei sinunlaisesi suunsoittaja leikkaa minua, et osaa käyttäytyä edes täällä niin kuinkahan hyvin hillitset hermosi leikkaus salissa?? Jos kaikki lääkärit ovat sinun kaltaisia niin eipä mene suomella hyvin, sehän on jo tiedossa että terveyden hoidossa säästetään mutta joku raja sentäs, oletko kenties venäjältä hakenut paperit? En tosin usko että olet vielä päässyt pois edes yläasteelta mutta kiva jos haaveilet lääkärin ammatista, muista kuitenkin hillitä raivosi!

    Äänestä

Tuo mikään ihme ole!Nykyajan nuorista osa on tottunut helppoihin pizza,hampurilainen,kebab ruokiin joten,niitä ne syö.Ystävät olivat käyneet kylässä uusperheelleä,niin oli oikein kutsuttu syömään,mutta kun ruoka tuli,se oli haettu kotipizzasta.Aikas moista häsläämistä.Millähän niitten lapset elää?Suklaamuroilla ja paahtiksella?

Äänestä
  • Veikkaanpa,että tämän päivän nuorisosta valtaosalla jää kaurapuuro valmistamatta.

    Äänestä

Minä olen 29 enkä osaa kokata.
Kun tulee vieraita haen ruoan jostain tai ostan esim Stokkan delistä.
Työssä syön lounaan ravintolassa, iltaisin lämmitän jotain mikrossa, tai muuta vastaavaa.
Yleensä syön ravintoloissa, millon missäkin. On kiinalaista, venäläistä, thaimaalaista, vietnamilaista, sksalaista....jne.
Mitä sitä sotkemaan kotona?

Äänestä
  • Äiti laittaa ruokaa ja on ihana saada kunnon kotiruokaa mutta kuinka kaun?

    Äänestä

  • niinkaunkun kirjoitti:

    Äiti laittaa ruokaa ja on ihana saada kunnon kotiruokaa mutta kuinka kaun?

    miettikää sitä!!!!

    Äänestä

  • niinkaunkun kirjoitti:

    Äiti laittaa ruokaa ja on ihana saada kunnon kotiruokaa mutta kuinka kaun?

    Ja äiti kuorii perunat,ja isä sitoo kengännauhat!Jo on maailma mallillaan.

    Äänestä

Tässä ketjussa näin todella rankan yleistyksen, jota harmillisesti tukee useimmat siihen tulleet vastaukset. Itseäni vain loukkaa tällainen, koska en muista vielä kohdanneeni ikäistäni (19 vuotta) tai vanhempaa joka ei olisi itse omaa ruokaansa osannut laittaa. Ei niitä perinneruokia kaikki osaakaan laittaa, sillä monesti niihin liittyy niin paljon sellaista, mitä ei voi ohjeistaa, vaan hommat pitää hoitaa ns. "näppituntumalla".

Epäselväksi jäi tässä keskustelunavauksessa se, ketä sinä tässä nyt oikein lähdit syyttämään? Vanhempia vai nuoria? Tuntuu vähän siltä että nuoria tässä syytetään, vaikka ei se minusta heidän vikansa ole että heidät on totutettu tiettyyn ruokavalioon. Sitten toki olisi mukava tietää, mistä olet tietosi kalastanut, että nuoret eivät osaa ruokaansa laittaa?

Äänestä
  • en todellakaan tarkoittanut syyllistää teitä nuoria vaan syytin vanhempia koska he eivät opeta lapsiaan. Kotoahan ne opit saadaan ja vika on siellä. Kaikki ne oppinsa saavat kotoa. Ja kun olen seurannut oman väkeni ja tuttavaperheitteni jälkikasvua niin täytyy sanoa että tähän johtopäätökseen olen tullut. Otanta on noin 25-30 lähiperheen. En toki tarkoittanut yleistää mutta surullisen paljon niitä on jotka eivät yksinkertaisesti osaa mitää tehdä. Maukkaita ruokahetkiä kokkaustesi parissa.

    Äänestä

  • laikku kirjoitti:

    en todellakaan tarkoittanut syyllistää teitä nuoria vaan syytin vanhempia koska he eivät opeta lapsiaan. Kotoahan ne opit saadaan ja vika on siellä. Kaikki ne oppinsa saavat kotoa. Ja kun olen seurannut oman väkeni ja tuttavaperheitteni jälkikasvua niin täytyy sanoa että tähän johtopäätökseen olen tullut. Otanta on noin 25-30 lähiperheen. En toki tarkoittanut yleistää mutta surullisen paljon niitä on jotka eivät yksinkertaisesti osaa mitää tehdä. Maukkaita ruokahetkiä kokkaustesi parissa.

    Entäs jos osaa laittaa ruokaa mutta kun se ei kelpaa poikaystävälle joka on opetettu nirsoks, joka "penkoo" haarukalla jokaista ruoka annosta ja tokaisee -"yök, en syö". Eipä siinä enää vuosien päästä kiinosta mitään sille tehdäkkään, syököön sitte vaikka eines pizzoja.
    Että olis ne anopit voinu aikoinaan opettaa lapsensa syömään monipuolisesti tai ainakin maistaan mitä on laitettu.

    Äänestä

Höpö. höpö ja vielä kerran höpö. Kaikki peruskoulun käyvät joutuvat ottamaan osaa köksän tunteihin ja siellä opitaan paaaaljon muutakin kuin vain keittämään vettä. Kaikki tuntemani nuoret osaavat tehdä ruokaa, muun väittäminen ei ole muuta kuin laiskuutta. Miesten (eli 50% nuorista) kohdalla kyse on siitä, että naisilta odotetaan perinteistä panosta ruoanlaitossa, siivouksessa ja lastenhoidossa ja niinpä näyttää olevan sinunkin laitasi, kun paasaat vain naisista ja heidän velvollisuuksistaan (tyttö)lapsia kohtaan. Kannattaisiko katsoa ihan rehellisesti sinne peiliin ennen, kun kirjoitat mokomaa schaissea?

Äänestä
  • ole mainitsemaasi vaan yksinkertaisesti asia on näin. nuoret äidit on vienyt tuon tasa-arvoajattelun vähän yli. Esimerkiksi onko se tasa-arvoa kun mies käy työssä ja nuori vaimo on vauvan kanssa kotona niin kun mies tulee töistä niin hänen pitäs ruveta tasa-arvon nimissä laittaan ruokaa. Vanhanaikaista tai ei niin kyllä vaimon kuuluu kotona ollessaan valmistaa puolisolleen ruoka kun hän tulee töistä. Sitten on eri asia kun molemmat ovat työssäkäyviä. Mutta jos vaimo on kotona kuuluu hänen siellä olevat askareet suorittaa eikä odottaa että miehen tullessa töistä se alkaa imuroida laittaa ruokaa tiskata jne.

    Äänestä

  • laikku kirjoitti:

    ole mainitsemaasi vaan yksinkertaisesti asia on näin. nuoret äidit on vienyt tuon tasa-arvoajattelun vähän yli. Esimerkiksi onko se tasa-arvoa kun mies käy työssä ja nuori vaimo on vauvan kanssa kotona niin kun mies tulee töistä niin hänen pitäs ruveta tasa-arvon nimissä laittaan ruokaa. Vanhanaikaista tai ei niin kyllä vaimon kuuluu kotona ollessaan valmistaa puolisolleen ruoka kun hän tulee töistä. Sitten on eri asia kun molemmat ovat työssäkäyviä. Mutta jos vaimo on kotona kuuluu hänen siellä olevat askareet suorittaa eikä odottaa että miehen tullessa töistä se alkaa imuroida laittaa ruokaa tiskata jne.

    Jaa, mutta tunnenpa perheen missä mies on kotona lasten kanssa (tasa-arvon nimissä nääs), perheen äiti käy töissä, vaan kuinkas ollakaan kun äiti tulee kotiin, niin ruokaa pitää laittaa ja imuroida ja siivota päivän jäljet. Että päteekös tähän nyt sitten tuo sama, sopiiko äidin romahtaa sohvalle työpäivän jälkeen ja vaatia valmista safkaa pöytään?

    Äänestä

  • liikku kirjoitti:

    samat säännöt myös miehille. Kyllä vaimoa pitää odottaa lämmin ruoka hänen tullessa töistä.

    Äänestä

  • laikku kirjoitti:

    samat säännöt myös miehille. Kyllä vaimoa pitää odottaa lämmin ruoka hänen tullessa töistä.

    Kyllä meillä, minun ollessa työttömänä vaimon ei tarvinut rikkaa ristiin laittaa. Ja taas toisin päin minun ollessa töissä ja vaimon ollessa äitiyslomalla tai työttömänä.
    Nykyään on lapset niin isoja että iso osa töistä teetetään heillä.

    Tasa-arvoa ei ole jos se ei ole tasaisesti molemmille samanlainen, eihän sitä sillon voi tasa-arvoksi kutsuakkaan.

    Äänestä

Mikä on sen parempaa kun koti ruoka.Tänään leivotaan munkkeja 3 vuotiaan tyttäreni kanssa ja hän osallistuu innolla siihen.Ruoka on jo valmiiksi uunissa niin saamme nauttia jälkiruaks munkki kahvit.Luulisin että miheni on tyytyväinen kun tulee kotiin töistä.Ennen sai syödä niitä saarioisten ja atrioitten ruokia päivittäin ja vatsa ei sitä kestänyt hän vaihtoi vaimoa ja minä se uusi laitan aina kotiruokaa ja eikä vatsa enään oireile.Kotiruoka kunniaan.

Äänestä
  • Voi jeesus.
    "Mikä on sen parempaa kun koti ruoka."
    No esim. vanhankaupungin ravintolan ruoka.

    Äänestä

  • Syy :) kirjoitti:

    Voi jeesus.
    "Mikä on sen parempaa kun koti ruoka."
    No esim. vanhankaupungin ravintolan ruoka.

    Riippuen taas mitä tarkoitetaan kotiruoalla? Kyllähän se ravintolaruokakin voi olla ns. perinteistä kotiruokaa. Monesti ravintoloissa tarjottavat eksoottisemmat herkut ovatkin kotimaissaan aivan perustavan laatuista kotiruokaa, että onnea teillekin vain ruokinenne.

    Äänestä

  • Kuirakki kirjoitti:

    Kyllähän tämän päivän nuoret tytöt on niin hirveän lihavia mössöjä,että oksat pois.Näkee,että on syöty valmisruokia:Pizza ja Colaa.Tynnyrinmuotoisia nuoria pimuja pyörii kaikkialla.

    Äänestä

pitäs vaatia että jokainen osaisi perusruoan tehdä itse. Ei sitä tarvi kokki olla ja ammattilainen, mutta kaikki asiat mitä pitää päivittäin tehdä täytyy opetella.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

laikku kirjoitti:

miksi nykyajan äidit eivät opeta tyttöjänsä ja miksei poikiakin laittamaan ruokaa. Tuollaiset 18-25 vuotiaat ei osaa nykyisin edes vettä keittää etteikö se pala pohjaan. Minäkin tunnen muutaman perheen jossa äiti on kokki ammatiltaan ja tyttölapsi ei tiedä ruoanlaitosta yhtään mitään. Kuinka asiat voi olla näin. Mitä sitten kun he perustavat perheen ja tulee lapsia joille täytyy joka päivä laittaa ruokaa. Mäkkärissäkö nykyajan äidit lapsensa ruokkii. Äidit herätkää ja opettakaa lapsenne laittamaan ruokaa niin säästyy monta euroa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu