HUOMIO kaikki F250-luokan kisakuskit

Jos olette ajamassa kaudella 2006 kisaa luokassa F250, niin nyt on aika toimia. Eli nyt on mahdollisuus tilata treenirenkaita sopimushintaan ja kauden saderenkaat. Saderenkaita saa toki kauden aikanakin, mutta ei sponsorihintaan.

Ja koska rengastilaus lähtee piakkoin eteenpäin, niin 27.1.2006 mennessä pitää ilmoittaa montako sarjaa kumpiakin on itselle ottamassa. Nyt tilattavat renkaat pitää maksaa F250-yhdistyksen tilille 30.4. mennessä ja sen jälkeen saa renkaat itselleen.

Pistäkää siis heti tilausta menemään Tonterin Pekalle osoitteella [email protected] tai soittakaa hänelle numeroon 040-5675250. Hän kertoo myös tarkemmin sopimushinnat, koska ne eivät ole julkisia.
294878
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Voiko näitä renkaita ostaa muutkin, kuin F250 kuskit ?

Äänestä
  • Eli kyseessä on vain F250-kisakuskeille tarkoitetut renkaat eivät yleiseen myyntiin tulevat.

    Äänestä

  • Kuvitellaan että olet 250-luokan kuljettaja ja haet itsellesi vaikka oikein kilpailunumeron AKK:sta. Tämän jälkeen tilaat saderenkaita vaikkapa 16 sarjaa.Hinta kun noilla renkailla on oikein hävettävän halpa, siis tuo paljon mainostettu ei julkinen hinta, niin avittaa se sekin jo kauden aikana paljon. Varsinkin jos myy niitä vaikka normaaliin myyntihintaa.Jokuhan tämänkin tekee!

    Äänestä

  • niin säästät ! kirjoitti:

    Kuvitellaan että olet 250-luokan kuljettaja ja haet itsellesi vaikka oikein kilpailunumeron AKK:sta. Tämän jälkeen tilaat saderenkaita vaikkapa 16 sarjaa.Hinta kun noilla renkailla on oikein hävettävän halpa, siis tuo paljon mainostettu ei julkinen hinta, niin avittaa se sekin jo kauden aikana paljon. Varsinkin jos myy niitä vaikka normaaliin myyntihintaa.Jokuhan tämänkin tekee!

    Renkaita ei ole tarkoitettu jälleenmyyntiin, vaan omaan käyttöön, joten ei onnistu. Mikäli joku kuvittelee pääsevänsä rahastamaan asialla, niin on pahasti väärässä.

    Äänestä

  • niin säästät ! kirjoitti:

    Kuvitellaan että olet 250-luokan kuljettaja ja haet itsellesi vaikka oikein kilpailunumeron AKK:sta. Tämän jälkeen tilaat saderenkaita vaikkapa 16 sarjaa.Hinta kun noilla renkailla on oikein hävettävän halpa, siis tuo paljon mainostettu ei julkinen hinta, niin avittaa se sekin jo kauden aikana paljon. Varsinkin jos myy niitä vaikka normaaliin myyntihintaa.Jokuhan tämänkin tekee!

    Sponsorihintaisia sadekelin renkaita ja sopimushintaisia kuivan kelin renkaita toimitetaan vain F250 kilpailulisenssin, kilpailunumeron ja F250 auton omaaville kuljettajille omaan käyttöön tarvittava määrä eli tyypillisesti 1-3 sarjaa kutakin. Joten jälleenmyynnin riski on varsin olematon. F250 kuskeilla on lisäksi hyvä henki porukassa ja tämäntyyppiset kuviot eivät kuulu meidän toimintatapoihimme vaan lähinnä nettipalstoilla nimettöminä kirjoitteleville.

    Äänestä

  • Saattaa olla tyhmä kysymys mutta miks renkaiden hinnat ei ole tässä luokassa julkisia?

    Äänestä

  • olla kirjoitti:

    Saattaa olla tyhmä kysymys mutta miks renkaiden hinnat ei ole tässä luokassa julkisia?

    Hinnat eivät ole julkisia, koska hinnat on F250 ajajayhdistys neuvotellut itse toimittajan kanssa. Yleensäkään sopimusten suuruuksia ei julkaista. Ei varmaan kukaan muukaan kuuluttele sponssisummiaan kaikille yleisesti.
    Ja koska rengastoimittaja ei halua hintoja julkisuuteen, myöskään me emme niitä yleisesti julkista.

    Äänestä

  • Pekka Tonteri kirjoitti:

    Sponsorihintaisia sadekelin renkaita ja sopimushintaisia kuivan kelin renkaita toimitetaan vain F250 kilpailulisenssin, kilpailunumeron ja F250 auton omaaville kuljettajille omaan käyttöön tarvittava määrä eli tyypillisesti 1-3 sarjaa kutakin. Joten jälleenmyynnin riski on varsin olematon. F250 kuskeilla on lisäksi hyvä henki porukassa ja tämäntyyppiset kuviot eivät kuulu meidän toimintatapoihimme vaan lähinnä nettipalstoilla nimettöminä kirjoitteleville.

    " Sponsorihintaisia sadekelin renkaita ja sopimushintaisia kuivan kelin renkaita toimitetaan vain F250 kilpailulisenssin, kilpailunumeron ja F250 auton omaaville kuljettajille omaan käyttöön"

    Noh, jos tavallinen kuolevainen haluaisi kyseiset kumit ostaa, niin mikähä se hinta silloin olisi?
    Vai onko sekin salainen, ja kukahan näitä Suomessa myy ?

    Äänestä

  • Utelias kirjoitti:

    Hintaa voi kysyä Master-Seinäjoki Oy nimisestä firmasta.
    http://www.master-kart.com/

    Äänestä

SYY on tää. 250 ajajayhdistys haluaa eristäytyä omaksi pieneksi harraste porukakseen muista kilpailijoista ja luokista välittämättä. Kyselleet jo muunmuassa MSC cirkuitiltakin kisapaikkaa vain heille itselleen. Neuvottelevat omat ehtonsa niin rengasvalmistajaan, kuin myös AKK:n suuntaan.
Mitä tekevät SM-arvolla tää pieni jäähdyttelevä ajajajoukko, voisivat ajaa, vaikka huruukko CUP-mestaruudesta. Toisaalta sen SM-arvon vois ihan hyvin vaikka antaa Yamaha luokale siellähän sitä potenttiaalia olis. 250-luokkahan on jo muutenkin kuihtumassa.

Äänestä
  • AKK-lta sitä miksei Yamahalla ole SM-arvoa kun näillä 250 satasillakin on vaikkei siä oo kuskejakaan kuin minimaalisesti,
    Ja yamahassa sentään on eniten kyskeja mitä on missään suomessa ajettavassa SM-/Cup-luokassa.

    Millä perusteella näitä SM-arvoja jaetaan.

    "Vaikkei asia tietenkään minulle kuulu mutta minä kysyn vaan"

    Äänestä

  • Jos Yamaha-CUP:t siirettäis ajaan ICA ja ICAJ luokkien kanssa SM- mestaruudest. Jammujen arvostus lisääntyis huimasti, samoin saataisiin tosi kilpailut aikaseks SM-viikonloppuna, osanottajamäärä lisääntyis huimasti,yhdellä kolmanneksella. Onhan se 250-luokka muutenkin täyteluokka SM-kisoissa.

    Lajiryhmä tulee vastustaa ihan varmasti, onhan siellä yksi 250 kuski päättämässä, pitäen heidän omista eduista kii, välittämättä muista, ku´n oma etu on kyseessä.

    Pistää sitten vaan sitä muutakin ajatusta kehiin muut jammukuskit, mitä mieltä tästä

    Äänestä

  • äidistä ja toiset tyttäristä tai sitten toiset tykkää ajaa mopolla ja toiset jollain muulla

    t- t

    Äänestä

  • Eihän se F250 -luokan kuskien vika ole, jos homma on alkanut toimimaan heillä mutta ei muilla. Jos että ole huomanneet, F250 -luokka ajaa enemmän osakilpailuja kuin muut luokat ja siksi tuota yksittäistä kilpailua on kysytty. Eli miettikää hieman ensin kun menette tuollaisia laukomaan.
    Ja mikä hyöty sitten on ollut rengashintojen neuvottelussa. Vieläkö haluaisitte maksaa 210 euroa saderenkaista? Voinen väittää että hinnat on tullut alas vain kilpailuttamalla eikä suinkaan tyytymättä niihin hintoihin mitä pyydetääne eli kaikki siitä F250 -ajajayhdistyksen työstä on hyötynyt.
    Sitä en kommentoi miksi Yamahalla ei ole SM-arvoa, mutta F250 -luokka ei suinkaan ole kuihtumassa, päinvastoin. Sitäpaitsi Yamahastakin on F250 -luokkaan tullut kuskeja, kun haluaa ajaa kunnon kartingia ilman päätähuimaavia kustannuksia.

    Äänestä

  • F250 kirjoitti:

    Eihän se F250 -luokan kuskien vika ole, jos homma on alkanut toimimaan heillä mutta ei muilla. Jos että ole huomanneet, F250 -luokka ajaa enemmän osakilpailuja kuin muut luokat ja siksi tuota yksittäistä kilpailua on kysytty. Eli miettikää hieman ensin kun menette tuollaisia laukomaan.

    Mietippä itse 250 joukkueko se on kilpailuttanut hintoja vai akk:n.
    Ja sinustako vain 250 on kunnon karttia, olet aliarvioimassa muita ja varsinkinlapsia, ei 13v voi vielä siirtyä 250-luokkaan ja halpoihin renkaisiin.

    Äänestä

  • napaasi kirjoitti:

    Eipä noi hinnat tulleet yhtään alaspäin ennen kuin F250 -ajajayhdistys alkoi jo syksyllä 2004 hintoja alaspäin ajamaan. Jos ette tienneet, niin silloin AKK ei kilpailuttanut renkaita, mutta F250 ry jo teki niin. Eli kyllä, kaikki on alunperin lähtöisin F250 -porukasta.

    En sanonut että vain F250 on kunnon kartingia, vaan vaihtoehto SM:n ajamiseen muutenkin kuin F1 tavoitteena. Kaiken ei tarvitse olla niin ryppyotsaista kun liian kovat panokset monille aiheuttavat pienemmissä pikkuluokissa. Usein syynä valitettavasti ovat kuitenkin vanhemmat, eikä suinkaan lapset. Meillä F250-luokassa sitä ongelmaa taas ei ole kun kaikki kuskit ovat yli 18 v. ja vastaavat itse omista toimistaan.

    Ja jos asiaa halutaan vielä jatkaa, tapahtukoot se kartingforumin puolella omien nimien kera.

    Lainaus textistäsi

    "Sitäpaitsi Yamahastakin on F250 -luokkaan tullut kuskeja, kun haluaa ajaa kunnon kartingia ilman päätähuimaavia kustannuksia."

    Ymmärrän tämän kyllä siten, että arvostat vain 250 kunnon kaartingiksi.

    Kerroppa mitä maksaa 250 uusi runko katteineen ja uusi 250 moottori sovituspaloineen ja töineen, on varmasti kalliimpaa kuin Yamaha.

    Turha vetäytyä muihin foorumeihin ethän itsekkään käytä omaa nimeäsi.

    Toivottavasti samansuuntaisia ajatuksia ja arvotuksia luokkien suhteen ei ole kuvinmonella 250 kuskilla

    Äänestä

  • ICA kisailija kirjoitti:

    Koitapa painaa tuota F250 nimimerkkiä niin saat selville kirjoittajan nimen. Kunnioitettavaa.

    Äänestä

  • F250 kirjoitti:

    Eihän se F250 -luokan kuskien vika ole, jos homma on alkanut toimimaan heillä mutta ei muilla. Jos että ole huomanneet, F250 -luokka ajaa enemmän osakilpailuja kuin muut luokat ja siksi tuota yksittäistä kilpailua on kysytty. Eli miettikää hieman ensin kun menette tuollaisia laukomaan.
    Ja mikä hyöty sitten on ollut rengashintojen neuvottelussa. Vieläkö haluaisitte maksaa 210 euroa saderenkaista? Voinen väittää että hinnat on tullut alas vain kilpailuttamalla eikä suinkaan tyytymättä niihin hintoihin mitä pyydetääne eli kaikki siitä F250 -ajajayhdistyksen työstä on hyötynyt.
    Sitä en kommentoi miksi Yamahalla ei ole SM-arvoa, mutta F250 -luokka ei suinkaan ole kuihtumassa, päinvastoin. Sitäpaitsi Yamahastakin on F250 -luokkaan tullut kuskeja, kun haluaa ajaa kunnon kartingia ilman päätähuimaavia kustannuksia.

    kun itsekkin olen ja jos ostaisin kartingauton en kyllä osta sitä ilman vaihteita.
    niin se vain on.
    mutta tämä onkin vain minun mielipiteeni....

    Äänestä

  • Terve! Vastaan poikkeuksellisesti tähän nimettömään viestiisi koska esittämiisi heittoihin on hyvä saada myös todellisuuteen pohjautuvaa tietoa vastauksena.

    Viestissäsi esittämistäsi heitoista:

    250 kuskien eristäytymisen osalta suurin osa 250 kuskeista on aiemmin ajanut eri suoravetoluokkia ja perspektiiviä kartingista sekä halua lajin edistämiseen yleisemminkin on sitä kautta varsin laaja-alaisesti. Olemme olleet mukana vaikuttamassa esimerkiksi siihen että ensi kesänä ajetaan kaikissa luokissa merkittävästi edullisemmilla saderenkailla kuin aiemmin joten myös muut luokat hyötyvät tätä kautta työstämme. Olemme myös ajajayhdistyksen puitteissa tehneet mahdollisimman tiivistä ja rakentavaa yhteistyötä lajiryhmän kanssa. Ehtoja emme ole mihinkään suuntaan asettaneet vaan tehneet rakentavia ehdotuksia joista osa on hyväksytty ja osa hylätty meille syyt selkeästi perustellen. Meille on syntynyt erittäin hyvät kokemukset yhteistyöstä eri lajin tahojen kanssa, esilletuoduista asioista on keskusteltu avoimesti ja näkökannat meille perustellen. Tässä voisi olla oppimisen paikka lajissa keskimäärin, turhan usein kritisoidaan asioita ilman että tehdään loppuun asti mietittyjä ehdotuksia siitä miten ongelmat tulisi ratkaista.

    Pitää paikkansa että selvitimme MSC Circuitilta onko siellä mahdollisuus ajaa F250 SM osakilpailu ensi kesänä. Syynä tähän on se että F250 on ajanut jo vuosia yhden ylimääräisen SM osakilpailun jossa ICA/ICAjun ei ole ollut mukana, viime vuosina tämä ylimääräinen kisa on ajettu Jyväskylässä tai Lappeenrannassa. MSC:llä ajaminen selvitettiin ja homma ei loppujen lopuksi kulujen/aikataulun osalta natsannut täysin ja loppujen lopuksi päädyttiin kisakalenterin osalta siihen että F250 ajaa tämän viidennen kisan Lahdessa FA:n SM:n yhteydessä.

    SM arvon osalta F250 on hyvä todella suorituskykyinen ja kustannuksiltaan edullinen vaihtoehto rata-autoille niille junioriluokista nouseville karting kuskeille jotka haluavat pysyä kotimaan radoilla. Suorituskyvyltään se hakkaa selvästi kaikki rata-autoluokat Suomessa F3:sta lukuunottamatta jonka kanssa mentäisiin pitkillä radoilla suunnilleen samoihin. Luokan alaikäraja on 18. Luokan lähtökohdat ovat siis aivan toiset kuin Yamahan ja on vaikea pitää näitä toistensa vaihtoehtoina. "Harrastelijuudesta" voisi todeta sen että oikeasti täysipäiväisesti ammatikseen ajavia ei Suomessa kartingissa ole ylipäätään missään luokassa kovin montaa kaveria vaan kaikki ovat enemmän tai vähemmän harrastajia. F250:n osalta esimerkiksi viime kesänä luokassa ajoi useampi juuri suoravetoisista tullut kaveri jolla on taustaa esimerkiksi Yamahassa ja jotka kävivät inttiä kisojen välillä ( huru-ukkojako :-) ) Viime kesän F250 Suomen mestari on entinen Yamahojen PM1 ja luokan nykyisistä ja entisistä kuskeista löytyy paljon suoravetoisissa menestyneitä.

    Ohessa vielä taustaa Formula 250 ajajayhdistyksen tavoitteista ja perustamisen syistä:

    F250 luokka alkoi hiipumaan 2000 luvun alkupuolella koska ajamisen kustannukset nousivat tuohon aikaan huomattavasti ja luokan säännöt olivat varsinkin moottorin osalta epäselvät. Perustimme F250 ajajayhdistyksen nostamaan luokan taas uuteen nousuun ja tavoitteina oli saada kuljettajien määrä taas samalle hyvälle tasolle kuin aikaisemminkin eli noin 25-30 kuskiin per kisa. Tämä pyrittiin tekemään laskemalla ajamisen kustannuksia sekä päivittämällä luokan tekniset säännöt selkeiksi. Tekniset säännöt uusittiin viime kaudelle ja nyt luokalla on selkeät säännöt jotka turvaavat kalustoon tehtävät satsaukset pidemmällä tähtäimellä. Kustannuksia on pyritty alentamaan neuvottelemalla ajajayhdistyksen toimesta eri yhteistyökumppaneiden kanssa yhteistyösopimuksia joiden avulla rengas - ja muita kuluja voidaan alentaa. Tämäkin työ on onnistunut hyvin ja ajajayhdistyksen lajiryhmän kanssa tekemästä työstä hyötyvät myös muut luokat ensi kesänä halvempien saderenkaiden muodossa.

    Kuljettajien määrä on nyt kääntynyt nousuun, jo nyt tammikuussa on 21 kuskia ilmoittanut ajavansa kisoja ensi kesänä. Tulemme jatkamaan määrätietoista työtä luokan ja lajin eteen jatkossakin.

    terveisin Pekka

    Äänestä

  • Jammu män kirjoitti:

    Jos Yamaha-CUP:t siirettäis ajaan ICA ja ICAJ luokkien kanssa SM- mestaruudest. Jammujen arvostus lisääntyis huimasti, samoin saataisiin tosi kilpailut aikaseks SM-viikonloppuna, osanottajamäärä lisääntyis huimasti,yhdellä kolmanneksella. Onhan se 250-luokka muutenkin täyteluokka SM-kisoissa.

    Lajiryhmä tulee vastustaa ihan varmasti, onhan siellä yksi 250 kuski päättämässä, pitäen heidän omista eduista kii, välittämättä muista, ku´n oma etu on kyseessä.

    Pistää sitten vaan sitä muutakin ajatusta kehiin muut jammukuskit, mitä mieltä tästä

    Henkilö jota vastaan nimettömänä hyökkäät on itse entinen Yamaha kuski ja reilu ja tasapuolinen kaveri joka toimii koko lajin parhaaksi. Jos luet oman viestisi uudestaan voitko itse sanoa itsestäsi samaa?

    Yamahaa ja F250:tä on turha vertailla keskenään koska Yamahassa tyypillisesti ajavat ne nuoret suoravetokuljettajat jotka eivät halua tai pysty kustannusten takia ajamaan kv luokkiin perustuvia suoravetoluokkia (poikkeuksiakin tästä kyllä on nähty viime vuosina useita, esim. Ilkka, Myöhänen jne. jotka ovat jatkaneet kv luokkiin). F250 taas on vähintään 18 vuotiaille kuskeille tarkoitettu vaihteellinen luokka joka on todella suorituskykyinen ja edullinen vaihtoehto rata-autoihin siirtymiselle siinä vaiheessa kun suoravetoluokista on kasvettu ulos.

    F250 kuskien määrä on parin hiljaisen vuoden jälkeen taas nousussa joten "hiipuminen" on kääntynyt kasvuksi. Jo nyt on tiedossa 21 kuskia jotka tulevat ajamaan kisoja ensi kesänä. Syynä tähän on se että luokan säännöt ovat nyt selkeät ja kalustoon uskalletaan taas panostaa kun tiedetään että tekniset säännöt tulevat pysymään suunnilleen samoina tulevina vuosina. Lisäksi olemme pystyneet pudottamaan luokan kustannuksia ja tämä tietysti myös madaltaa viivalle tulemisen kynnystä.

    Äänestä

  • Pekka Tonteri kirjoitti:

    Terve! Vastaan poikkeuksellisesti tähän nimettömään viestiisi koska esittämiisi heittoihin on hyvä saada myös todellisuuteen pohjautuvaa tietoa vastauksena.

    Viestissäsi esittämistäsi heitoista:

    250 kuskien eristäytymisen osalta suurin osa 250 kuskeista on aiemmin ajanut eri suoravetoluokkia ja perspektiiviä kartingista sekä halua lajin edistämiseen yleisemminkin on sitä kautta varsin laaja-alaisesti. Olemme olleet mukana vaikuttamassa esimerkiksi siihen että ensi kesänä ajetaan kaikissa luokissa merkittävästi edullisemmilla saderenkailla kuin aiemmin joten myös muut luokat hyötyvät tätä kautta työstämme. Olemme myös ajajayhdistyksen puitteissa tehneet mahdollisimman tiivistä ja rakentavaa yhteistyötä lajiryhmän kanssa. Ehtoja emme ole mihinkään suuntaan asettaneet vaan tehneet rakentavia ehdotuksia joista osa on hyväksytty ja osa hylätty meille syyt selkeästi perustellen. Meille on syntynyt erittäin hyvät kokemukset yhteistyöstä eri lajin tahojen kanssa, esilletuoduista asioista on keskusteltu avoimesti ja näkökannat meille perustellen. Tässä voisi olla oppimisen paikka lajissa keskimäärin, turhan usein kritisoidaan asioita ilman että tehdään loppuun asti mietittyjä ehdotuksia siitä miten ongelmat tulisi ratkaista.

    Pitää paikkansa että selvitimme MSC Circuitilta onko siellä mahdollisuus ajaa F250 SM osakilpailu ensi kesänä. Syynä tähän on se että F250 on ajanut jo vuosia yhden ylimääräisen SM osakilpailun jossa ICA/ICAjun ei ole ollut mukana, viime vuosina tämä ylimääräinen kisa on ajettu Jyväskylässä tai Lappeenrannassa. MSC:llä ajaminen selvitettiin ja homma ei loppujen lopuksi kulujen/aikataulun osalta natsannut täysin ja loppujen lopuksi päädyttiin kisakalenterin osalta siihen että F250 ajaa tämän viidennen kisan Lahdessa FA:n SM:n yhteydessä.

    SM arvon osalta F250 on hyvä todella suorituskykyinen ja kustannuksiltaan edullinen vaihtoehto rata-autoille niille junioriluokista nouseville karting kuskeille jotka haluavat pysyä kotimaan radoilla. Suorituskyvyltään se hakkaa selvästi kaikki rata-autoluokat Suomessa F3:sta lukuunottamatta jonka kanssa mentäisiin pitkillä radoilla suunnilleen samoihin. Luokan alaikäraja on 18. Luokan lähtökohdat ovat siis aivan toiset kuin Yamahan ja on vaikea pitää näitä toistensa vaihtoehtoina. "Harrastelijuudesta" voisi todeta sen että oikeasti täysipäiväisesti ammatikseen ajavia ei Suomessa kartingissa ole ylipäätään missään luokassa kovin montaa kaveria vaan kaikki ovat enemmän tai vähemmän harrastajia. F250:n osalta esimerkiksi viime kesänä luokassa ajoi useampi juuri suoravetoisista tullut kaveri jolla on taustaa esimerkiksi Yamahassa ja jotka kävivät inttiä kisojen välillä ( huru-ukkojako :-) ) Viime kesän F250 Suomen mestari on entinen Yamahojen PM1 ja luokan nykyisistä ja entisistä kuskeista löytyy paljon suoravetoisissa menestyneitä.

    Ohessa vielä taustaa Formula 250 ajajayhdistyksen tavoitteista ja perustamisen syistä:

    F250 luokka alkoi hiipumaan 2000 luvun alkupuolella koska ajamisen kustannukset nousivat tuohon aikaan huomattavasti ja luokan säännöt olivat varsinkin moottorin osalta epäselvät. Perustimme F250 ajajayhdistyksen nostamaan luokan taas uuteen nousuun ja tavoitteina oli saada kuljettajien määrä taas samalle hyvälle tasolle kuin aikaisemminkin eli noin 25-30 kuskiin per kisa. Tämä pyrittiin tekemään laskemalla ajamisen kustannuksia sekä päivittämällä luokan tekniset säännöt selkeiksi. Tekniset säännöt uusittiin viime kaudelle ja nyt luokalla on selkeät säännöt jotka turvaavat kalustoon tehtävät satsaukset pidemmällä tähtäimellä. Kustannuksia on pyritty alentamaan neuvottelemalla ajajayhdistyksen toimesta eri yhteistyökumppaneiden kanssa yhteistyösopimuksia joiden avulla rengas - ja muita kuluja voidaan alentaa. Tämäkin työ on onnistunut hyvin ja ajajayhdistyksen lajiryhmän kanssa tekemästä työstä hyötyvät myös muut luokat ensi kesänä halvempien saderenkaiden muodossa.

    Kuljettajien määrä on nyt kääntynyt nousuun, jo nyt tammikuussa on 21 kuskia ilmoittanut ajavansa kisoja ensi kesänä. Tulemme jatkamaan määrätietoista työtä luokan ja lajin eteen jatkossakin.

    terveisin Pekka

    Pekka Tonterille

    Korjausta faktatietoosi:
    ” Olemme olleet mukana vaikuttamassa esimerkiksi siihen että ensi kesänä ajetaan kaikissa luokissa merkittävästi edullisemmilla saderenkailla, kuin aiemmin, joten myös muut luokat hyötyvät tätä kautta työstämme”.

    Löytyykö faktatietoa siitä, että 250 ry on ollut neuvottelupöydässä neuvottelemassa myös Rakettien, Yamahan, ICAJ:n ja ICA:n renkaista AKK:n ja lajiryhmän kanssa.
    Löytyykö faktatietoa siitä, että 250 ry on ollut neuvottelupöydässä eri maahantuojien kanssa, siten että myös pienemmille luokille on haettu samoja rengastarjouksia.

    Itse en ymmärrä sitä, jos olette neuvotelleet myös pienempien luokkien rengasasiat kuntoon, miksi silloin samat alennukset eivät koske pienimmissä luokissa ajavia.

    Edelleen lainauksia:
    Nimimerkki F250 kirjoitti
    ” Voinen väittää että hinnat on tullut alas vain kilpailuttamalla eikä suinkaan tyytymättä niihin hintoihin mitä pyydetääne eli kaikki siitä F250 -ajajayhdistyksen työstä on hyötynyt.”

    Kysynkin: Miten kaikki ovat hyötyneet?

    Edelleen:
    Eihän se F250 -luokan kuskien vika ole, jos homma on alkanut toimimaan heillä mutta ei muilla.

    Kysynkin: Mihin perustuu tämä väite, että ei muilla hommat toimi.

    Uskon, että pienempien luokkien rengasasiat ovat tulleet kuntoon lähinnä ihan heidän omien keskustelujen, toiveiden kautta lajiryhmän suuntaan. ICAJ ja ICA luokille ratkaisevana tekijänä kuivankelin renkaissa ei ollut yksinomaan hinta, vaan nimenomaan laatu, eli haettiin rengasta, mikä toimisi myös kilpailun loppupuolella, haettiin myös rengasta, millä ajettaisiin KV- kilpailuissa (tässä ei mennyt ihan nappiin, merkki vaihtui), mutta surin osa tyytyväisiä.
    Uskoakseni maahantuojat ovat tehneet rengastarjouksensa suoraan lajiryhmälle pyynnön perusteelle.
    Lisäksi lajiryhmän puolesta on testattu kyseessä olevia renkaita, mikä todella hyvä näin. Uskon, että ICAJ ja ICA saivat sitä mitä halusivatkin.

    Lajiryhmän jäsen Tomi Talja tekee hyvää työtä ja päätökset varmaan lajiryhmän kanssa yhteneväisiä ja hänen oman/harrastajien näkemyksien mukaisia, tai ainakin pitäisi pienempien luokkien asioissa, samoin pitäisi tehdä myös 250 asioissa.

    Lisää lainauksia:
    ” Olemme myös ajajayhdistyksen puitteissa tehneet mahdollisimman tiivistä ja rakentavaa yhteistyötä lajiryhmän kanssa. Ehtoja emme ole mihinkään suuntaan asettaneet vaan tehneet rakentavia ehdotuksia joista osa on hyväksytty ja osa hylätty meille syyt selkeästi perustellen. Meille on syntynyt erittäin hyvät kokemukset yhteistyöstä eri lajin tahojen kanssa, esilletuoduista asioista on keskusteltu avoimesti ja näkökannat meille perustellen. Tässä voisi olla oppimisen paikka lajissa keskimäärin, turhan usein kritisoidaan asioita ilman että tehdään loppuun asti mietittyjä ehdotuksia siitä miten ongelmat tulisi ratkaista.”

    Muistini mukaan ei ole kovin pitkä aika siitä, kun olitte neuvotteluyhteydessä kuluttajaviranomaisten kanssa rengasasioissa ja myös EU:n suuntaan yhteydenotoista oli ehdotuksia, vastapuolena tällöin AKK ja lajiryhmä.

    Miten tässä tilanteessa tiivis, rakentava yhteistyö lajiryhmään päin sujui.

    ” Pitää paikkansa että selvitimme MSC Circuitilta onko siellä mahdollisuus ajaa F250 SM osakilpailu ensi kesänä.”

    En ota kantaa, asia ei mitenkään koske minua, paikka varman hyvä ja vauhdikas 250 luokalle.

    Myös tämmöistä on heitetty:
    ” Sitä en kommentoi miksi Yamahalla ei ole SM-arvoa, mutta F250 -luokka ei suinkaan ole kuihtumassa, päinvastoin. Sitäpaitsi Yamahastakin on F250 -luokkaan tullut kuskeja, kun haluaa ajaa kunnon kartingia ilman päätähuimaavia kustannuksia.”

    Mitä F250 ajaja tarkoittaa kunnon kartingilla? Ja missä on teillä muiden kuljettajien arvostus muihin luokkiin nähden, vai oliko tää vain yhden 250 kuskin heitto.

    Jossain kysyttiin myös vastausta tähän:
    ” Kerroppa mitä maksaa 250 uusi runko katteineen ja uusi 250 moottori sovituspaloineen, töineen. On varmasti kalliimpaa kuin Yamaha.”

    Kysyisinkin 250 ry:n mielipidettä, oletteko valmiit suosittelemaan myös Yamaha luokalle SM-arvoa?

    Tämä oma kannanottoni tässä ei ole sitä ettenkö näkisi myös F250 luokkaa tärkeänä ja näyttävänä luokkana ja toivottavasti saatte pitää SM-arvon, ja saatte riittävän määrän kuljettajia lähtöviivalle. Vaikkakaan kovin moni teistä ei suunnittele kilpailuja ulkomaille ja uraa siellä.

    Äänestä

  • Miten on, vai onko näin? kirjoitti:

    Moi!

    Olisi mukavampaa keskustella nimillä mutta kun viestisi on asiallinen niin tässä omia näkemyksiäni esille nostamistasi asioista ( kommenttini on merkattu --):

    "Löytyykö faktatietoa siitä, että 250 ry on ollut neuvottelupöydässä neuvottelemassa myös Rakettien, Yamahan, ICAJ:n ja ICA:n renkaista AKK:n ja lajiryhmän kanssa.

    Itse en ymmärrä sitä, jos olette neuvotelleet myös pienempien luokkien rengasasiat kuntoon, miksi silloin samat alennukset eivät koske pienimmissä luokissa ajavia."

    - Jos luet aiemman viestini niin sanoin siinä että olemme olleet vaikuttamassa siihen että kaikkien luokkien ( tarkoitin tällä isoja luokkia jotka ajavat ensi kesänä samalla saderenkaalla ) saderenkaat ovat edullisempia. Jos F250 ry ei olisi hakenut uusia vaihtoehtoja rengastoimittajiksi niin näitä saderenkaita ei olisi tarjottu seuraavalla kaksivuotiskaudelle.

    "Edelleen lainauksia:

    Kysynkin: Miten kaikki ovat hyötyneet?"

    -- Edullisempien saderenkaiden muodossa

    "Edelleen:

    Kysynkin: Mihin perustuu tämä väite, että ei muilla hommat toimi."

    -- Eiköhän ne hommat toimi muillakin, tämä kommentti taisi olla hieman provosoidussa threadissa

    "Uskon, että pienempien luokkien rengasasiat ovat tulleet kuntoon lähinnä ihan heidän omien keskustelujen, toiveiden kautta lajiryhmän suuntaan. ICAJ ja ICA luokille ratkaisevana tekijänä kuivankelin renkaissa ei ollut yksinomaan hinta, vaan nimenomaan laatu, eli haettiin rengasta, mikä toimisi myös kilpailun loppupuolella, haettiin myös rengasta, millä ajettaisiin KV- kilpailuissa (tässä ei mennyt ihan nappiin, merkki vaihtui), mutta surin osa tyytyväisiä.

    Lisäksi lajiryhmän puolesta on testattu kyseessä olevia renkaita, mikä todella hyvä näin. Uskon, että ICAJ ja ICA saivat sitä mitä halusivatkin."

    -- Kuivan kelin renkaiden osalta juuri näin. Saderenkaiden osalta kuten yllä sanoin niin F250 ry:llä on ollut merkittävä rooli siinä että valituista renkaista ylipäätään tehtiin tarjous. Itse valinnan ja neuvottelut on hoitanut lajiryhmä ja omasta mielestäni ovat järkevät valinnat tehneet.

    "Lajiryhmän jäsen Tomi Talja tekee hyvää työtä ja päätökset varmaan lajiryhmän kanssa yhteneväisiä ja hänen oman/harrastajien näkemyksien mukaisia, tai ainakin pitäisi pienempien luokkien asioissa, samoin pitäisi tehdä myös 250 asioissa."

    -- Samaa mieltä kanssasi

    -- Tämä kommenttisi taitaa olla pikkuisen provosoiva :-) Esilleottamasi keskustelu kilpailuviranomaisten kanssa käytiin 2 vuotta sitten vajaa vuosi ennen ajajayhdistyksen perustamista. Silloin yhteistyö ei toiminutkaan hyvin ja ajajayhdistys perustettiin osaltaan korjaamaan juuri tätä asiaa, tässä oli meillä myös peiliin katsomisen paikka nimittäin aiemmin lajiryhmään päin oli melkein yhtä paljon mielipiteitä kuin kuskejakin.

    -- Isolla osalla F250 kuskeista on runsaasti taustaa suoravetoluokista ja niitä arvostetaan korkealle.

    -- Käytetyn kilpailukykyisen auton saa 4000..5000 eurolla. Uuden 250 auton hinta on haitarissa 7000..9000,riippuu koneesta, osista ja rakentaako auton itse vai teettääkö sen. 250 kone kestää vuosia ja konehaavereita tulee harvoin ( itse olen nyt ajanut 43 tuntia nykyisellä koneella, ainoa ongelma tänä aikana on ollut sytkän alakäämin hajoaminen ), mäntä kestää 10 tuntia ja alakerta 30 joten juoksevat kulut ovat luokassa kohtuulliset.

    -- Emme ole asiasta yhdistyksen piirissä keskustelleet. Oma henkilökohtainen mielipiteeni on se että arvostan Yamaha luokan kuskien tason korkealle ja kilpailullisesti se on korkeatasoinen luokka. SM-arvoa mietittäessä minusta tärkeä asia on se että SM-luokat muodostavat järkevän kokonaisuuden jossa jokaisella luokalla on oma roolinsa kuljettajien kehitysvaiheen ja tavoitteiden osalta. Tämä on ehkä minusta se olennainen kysymys, jos ICA-j ja Yamaha ovat molemmat SM-luokkia niin miten niiden roolit eroavat?

    oletko ajanut koneen muka mäntärikkoon asti? ja paljonkohan 10h vaikuttaa kierrosaikoihin? huomautan , että 250cc kone 53-58 hevosineen on aika matalaviritteinen.

    Äänestä

  • vain 10 h?? kirjoitti:

    oletko ajanut koneen muka mäntärikkoon asti? ja paljonkohan 10h vaikuttaa kierrosaikoihin? huomautan , että 250cc kone 53-58 hevosineen on aika matalaviritteinen.

    1. Miksi kone pitäisi aina hajottaa männän kanssa? On paljon halvempaa vaihtaa mäntä ennen kuin se hajoaa. Sylinteri maksaa 500 euroa ja mäntä sata euroa, pahimmassa tapauksessa männän rikkouduttua tuhoutuu koko kone, jos palat menee väärään paikkaan. Se taas ei enää ole hirveän halpaa lystiä.
    2. Kierrosajoissa ei tuota tarvitsekaan juuri huomata, mutta toki se siihenkin vaikuttaa lähinnä puuttuvan väännön muodossa. Joillakin radoilla kun vääntöä ei juuri tarvita, niin vaikutus on pienempi.
    3. Noi ottaa kyllä viritettynä kutosella tai seiskalla olevia teholukuja, joten ei se yksisylinterisellä kovin matalaviritteinen enää ole. Kierroksiakin lähtee rajoittimeen saakka eli n. 11500 rpm. Kierroksia kun ei voi verrata mihinkään ICA:n koneeseen joka kestää murto-osan puolikkaista.

    Sitten jos otetaan vertailuksi esim. mun nelipuolikas nelari, joka kiertää myös 12000 rpm. Siinä tehot ovat samaa luokkaa vakiona (niitä kun ei saa virittää F250 -luokkaan). Sitäkään ei kannata riskirajalle vetää, vaikka itse ajoinkin 18,5h koneella kisaa ilman männän vaihtoa. Siinäkin kyllä alkoi paras terä uupumaan. Valmistajan suositus männän vaihdolle on 15 tuntia.
    Tuossa taas männän hajoaminen aiheuttaa venttiilien ym. rikkoontumisen joka on vieläkin kalliimpaa kuin kaksitahtisella. Tämä on siis syy miksi noita mäntiä vaihdetaan eli että saadaan ne kustannukset pysymään kurissa. Toki jotkut vaihtavat mäntiä viidenkin tunnin välein ja silti leikkauttelevat niitä kiinni. Sylinterit vaan harvoin paranevat noista kiinnileikkautumisista.

    100cc mäntäohjaamattomien männänkesto hyvä. jos toimitaan oikein mäntä kestää helposti 50h. 250cc:ssä samat, mutta muuta rikkoutuvaa on enemmän.450 nelarien männät hentoja. En tiedä miten muilla männät paukkuu, mulla kestää ja kulkee. Vaihtakoot vain mäntiä 1,3 ja 5h välein.

    Äänestä

21 kuskia HIENOA!!!!!

Äänestä

Miks tuotatte tämmöstä textiä tänne foorumiin ja ärsytätte samall muita kuljettajia, onhan teillä omat tiedotuskanavanne ja jokaisella varmaan oma sähköposti.

Äänestä
  • Nykyiset kuskit varmaan saadaankin sähköpostijakelujen kautta kiinni mutta mitens uudet jos ei missään kerrota näistä? Ja en ymmärrä mistä ärsyynnyt? nimim ensi kesänä ajava

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

F250 kirjoitti:

Jos olette ajamassa kaudella 2006 kisaa luokassa F250, niin nyt on aika toimia. Eli nyt on mahdollisuus tilata treenirenkaita sopimushintaan ja kauden saderenkaat. Saderenkaita saa toki kauden aikanakin, mutta ei sponsorihintaan.

Ja koska rengastilaus lähtee piakkoin eteenpäin, niin 27.1.2006 mennessä pitää ilmoittaa montako sarjaa kumpiakin on itselle ottamassa. Nyt tilattavat renkaat pitää maksaa F250-yhdistyksen tilille 30.4. mennessä ja sen jälkeen saa renkaat itselleen.

Pistäkää siis heti tilausta menemään Tonterin Pekalle osoitteella [email protected] tai soittakaa hänelle numeroon 040-5675250. Hän kertoo myös tarkemmin sopimushinnat, koska ne eivät ole julkisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu